Sepä se oli:slightly_smiling_face: helpotti kummasti elämää… Kiitoksia:+1:. Arvasinkin että syyllinen löytyi taas peilistä:heart:
Luultavasti siinä on pitänyt lukea hiilivety. Oikolukija tai toimitus voinut tehdä virheen.
Noinhan siinä tietysti olisi pitänyt lukea, mutta olisikohan teoriassa mahdollista halkaista hiiliatomi siten (tai niin monta kertaa), että lopulta tulee ulos vety?
Sampo on tietysti
Oisko Nordea sitten Nordman?
Toki, mutta tähän kuluisi valtavasti enemmän energiaa kuin vedyn polttamisesta on mahdollista saada. Fuusiovoiman ideahan on nimenomaan yhdistää vety-ytimiä raskaammiksi ytimiksi, ja tämä hiilen fissio siis olisi tälle käänteinen prosessi.
Ilman muuta näin. Mutta minä mietinkin, että onko hesarin jutussa sittenkään asiavirhettä, en sitä mikä olisi järkevää toimintaa.
K-kauppiaat tulostavat noita ja jakelevat flyereita S-kaupan edessä.
Kiitos. Palaan ensi viikolla töihin ja pyrin käynnistelemään Vartin pikapikaa, jos ei ihan ensi viikolla niin heti seuraavalla.
Ilouutisena voin ilmoittaa että tänne tuli perheenlisäystä 14.7. (mm. Bastiljin valtauksen vuosipäivä) mistä on nyt nautittu. Syksyllä voi jutut Varteissa olla tavallista väsyneempiä mutta tiedätte syyn.
Tervetuloa takaisin foorumille ja onnittelut uudesta vipeltäjästä!
Uusi konsepti: Vernerin Vauva Vartti.
Jaat kestovaippojen pesu vinkkejä ja kuinka tehdä itse maistuvia porkkana pilttejä.
Joo, ymmärrän kyllä että mainittujen korona-ajan kurssirallien ja hehkutuksen jälkeen näkemykset olivat vähän erilaisia, mutta niin oli/on tosiaan talousympäristökin kun kuluttajat ajoi vuosikymmeniin pahimpaan ostovoiman tiputukseen…
Kiitos @Kaunohammas ja @JuhaS palautteesta
Oma epävirallinen analyytikko ranking menee jotenkin näin.
Innostuu herkästi (Myy-suositus on “Myy jo herran tähden, ennen kuin pulju on konkassa!”, Osta suositus on “Lisää+”):
Atte
Antti L (Ranking voi muuttua. Vaatii lisäseurantaa)
Thomas (Matkalla alempaan kategoriaan. Hype-vuosien kolhujen vaikutusta?)
Neutraali (Myy-suositus on myy ja Osta on osta):
Sauli
Juha
Joni (Meinasin laittaa ylempään kategoriaan)
Olli
Matias
Antti V
Vaatii kypsyttelyä (Myy-suositus on “vähennä+”, Osta-suositus on “Vuosikymmenen mahdollisuus!”):
Erkki
Rauli
Muut (en omista heidän seuraamiaan yhtiöitä tai ovat itselle liian tuoreita kasvoja):
Täällä loput
Tervetuloa takaisin ja onnittelut!
One of us, one of us, one of us
Toisaalta kannattaa huomata minkälaista jälkeä Karhu- @Rauli_Juva teki Koskenkorvan viinatehtaalla, Anoran seuranta aloitettiin vähennä 7,50 e-suosituksella, kurssi muistaakseni silloin 7,20 e ja nyt mörnitään n.4,60 e tasoilla. Toki Raulin puolustukseksi pitää sanoa, että asiaan lienee vaikuttanut myös esimerkiksi kustannusinflaatio, ohran hinta ja valuuttakurssit. Lisättäköön myös, että nykyään Rauli on sentään lisää-puolella tässäkin
Mitenkäs S Ryhmän ravintooissa?
Ei paljon härät juhli liveissä!
Vai onko tämä sittenkin merkki että karhut on laitettu telkien taakse ja härän vuosi?
Kerranki joku ”sijoitusguru” puhuu ihan oikeilla Euroilla näistä sijoituksista, eikä mitään ympäripyöreetä diipadaapaa.
Ikinä ymmärtäny miksi nää niitä yleensä piilottelee kun jotain Tiitisen-listaa.
Tämäkö se julma karhu on?
Musta hän on enemmänkin sulonen härkänen.
Onnea! Huikeeta
Uusia timanttikäsiä