Kyseessä ei ole ainoa maailma-rahasto, josta muun muassa maailman arvokkain yhtiö Apple on skriinattu pois. Perusteista en tiedä. Huomasin kuitenkin saman asian maailma-indeksirahastovertailua blogiin tehdessäni.
Se lukee tuossa otsikossa.
ESG - Pienempien tuottojen puolesta
Koska koko maailma luulee tietävänsä siruista, ajelee sähköautoilla, tekee duunit excelillä, korjailee sitä sitä kaulaan asti vivutettua kämppäänsä, siihen menee tietty sitten vähän pillereitä, sekä AI tekovälineitä &limsaa. Limsaa tarvitaan aina. Lopuksi pomolle se pdf mikä piti lähettää, ja samalla miettii että enkö minä muka itse yrittäjänä pärjäisi, jos vain salesforce olisi kumppaninani
Katsoin äsken Areenalta mielenkiintoisen dokkarin mikrosiruista. NVIDIA mainittu.
Ei tuohon viimeiseenkään vihreään vaadita enää kuin reilu -40%.
Sellanen päivä. Ärsyttää kun aina on se yks. Muuten homma menis hienosti porukalla mut aina on yks jonka pitää sit sooloilla.
Noh kyllä se siitä.
Miten ihmeessä miesten pituushypyn maailmanennätys 895cm on edelleen lyömätön, oikeastaan lähellekkään kukaan ei ole Powelin ennätystä ollut uhkaamassa. Myös Lewisin 883cm hyppy tuli samoissa kisoissa vuonna 1991. Mielenkiintoista on myös Bob Beamonin 890 hyppy joka on niin kaukaa kuin 1968. Luulisi että harjoittelu on kehittynyt samoin kuin lääketiede että nykyään menisi helposti 9m rikki mutta tilanne on kaukana siitä.
Tarvittava fysiikka löytyy, nopeus ja kimmo-ominaisuudet. Ja tekniikkakin, muttei vielä yhdeltä ja samalta mieheltä. Onhan tossa kohtalaisen lähelläkin vuosien mittaan käyty mutta kenestäkään tiedossa olevasta hyppääjästä ei ole tosiaan 9 metriä rikkomaan.
Tuo kombo puuttuu. Vaikka Usain Boltille (primessään) edes puolet Pedroson tekniikasta ja taulussa olisi 9.20 m
YHTIÖIDEN RAPORTOINTI
Innokkaana lukujen tutkijana sitä aina kaipaisin, että yhtiöt raportoisivat suoriutumisestaan mahdollisimman tarkasti.
FIVA kertoo säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta seuraavaa:
"Helsingin pörssissä säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteena olevan liikkeeseenlaskijan on arvopaperimarkkinalain (AML) nojalla julkistettava tilinpäätös ja toimintakertomus sekä puolivuosikatsaus. Näiden lisäksi on julkistettava tilinpäätöstiedote Helsingin pörssin sääntöjen nojalla. Liikkeeseenlaskija voi vapaaehtoisesti julkistaa osavuosikatsauksen tai lyhyemmän taloudellisen katsauksen tilikauden kolmelta ja yhdeksältä kuukaudelta. Laki tai Helsingin pörssin säännöt eivät kuitenkaan edellytä näiden julkistamista.
First North Finlandilla kaupankäynnin kohteena olevan liikkeeseenlaskijan on kauppapaikan sääntöjen nojalla julkistettava tilinpäätöstiedote, tilinpäätös ja toimintakertomus sekä puolivuosikatsaus. Liikkeeseenlaskija voi vapaaehtoisesti julkistaa osavuosikatsauksen tai lyhyemmän taloudellisen katsauksen tilikauden kolmelta ja yhdeksältä kuukaudelta."
Toisinaan puhutaan, että pitkäjänteiselle sijoittajalle olisi parempikin, kun ei elettäisi niin kvartaalien mukaan ja onpa myös mainittu, että hyvän yhtiön ja hyvän tutkimuksen jälkeen ei edes yksikkäisellä kvartaalilla ole niin väliä.
Toiset yhtiöt jakavat paljonkin dataa, kuten vaikkapa Kamux. Sitten esimerkiksi vaikkapa sellainen megacap kuin Safran Ranskan pörssissä kertoilee tarkempia lukuja vain puolivuosittain ja tällöin sijoittaja joutuu etsimään johtolankoja markkinasta tai mistä vain.
Mitä foorumi on mieltä? Pitäisikö yhtiöiden julkaista mahdollisimman tarkat luvut ja tarinat
- kvartaaleittain
- puolivuosittain
- tilinpäätöksessä?
Edit. Viimeisen vaihtoehdon pitäisi varmaan olla “tilinpäätöksessä ja vuosikertomuksessa”.
Nooo, max on vielä. Jos sun sijoitusikkuna on 20 vuotta, niin pääset plussalle Helsinkiin sijoittamalla…
Joku sanoi, että päivätreidaus on vaativaa… no ei ole, jos yrittää esim. tehdä tuottoa Helsingin bördessä, ni se on jo toinen juttu.
Amatöörit ottavat helpotuotot jenkeistä, kun me kovat tyypit taistelemme Helsingissä!
OMXH25 mörniessä kuin viimeistä päivää ja lehtien otsikoiden kirkuessa umpisurkeutta tulee väkisin miettineeksi, että pörssiin voisi koettaa laittaa nyt tavallista suuremman siivun tuloista.
Ruokakuluissa ainakin on vielä pihistettävää, sillä @Sijoittaja-alokas kulut ovat puolet meikäläisen kuluista.
Kyse ei ole korkeushypystä, mutta nyt on, samalla nimellä, US korkosyklissäkin, mahdollisuus päästä ennätysten kirjaan.
Kiitos tästä. Käytän tuota sitten kun irtisanoudun ja alan tekemään jotain työtä, josta tykkään. Eli todennäköisesti jatkan sitteku sitteku- linjalla vielä pitkään, enkä koskaan ota hienoista ajatelmista opiksi. Kyllähän sitä viimeistään arkussa pääsee erilaiseen ympäristöön.
Oliko Chamath siellä? Tietäjät tietää.
Hmm olipas moni kapunki listautunut pörssiin tuolloin
Luin juuri siirappisimman yhtiöylistyksen koskaan. Jo puolivälissä teki pahaa. Tein virheen ja luin tekstin loppuun ja nyt en saa tosielämästä irtaantunutta ja ylitsevuotavan yksipuolisesti positiivista vuodatusta pois päästäni. Ehkä menen politiikkanurkkaukseen toipumaan ja ottamaan annoksen ristiriitoja ja negatiivisuutta. Josko tästä palautuisi päivän mittaan.
Eihän yhtiöitä tarvitse aina pelkästään pataluhaksi haukkua, ja yhtiön onnistumisista ja niiden vaikutuksista sijoituksen arvoon pitää osata iloita. Mikään muu ei ole pelastanut itseäni kaikkein huonoimmilta sijoituksilta kuin terve epäluulo ja lähtökohtaisesti kriittinen ja kyseenalaistava asenne ihan kaikkia sijoituksiani kohtaan. Aina sekään ei auta. Etenkin pitkissä omistuksissa ihmisen perusluonne viettää, myös omalla kohdalla, tottumuksen ja kiintymyksen suuntaan. Se on poikkeuksetta ollut myrkkyä salkulle.
Marsin ensimmäiset asukkaat oppineet jo lentämään