Jos olette puolison kanssa sopineet vuosia sitten hommaavanne kivitalon Westendistä, mutta ajankohdan lähestyessä perheen sijoitusvastaavan roolissa joudutte kertomaan teidän joutuvan tyytymään Keravan kompaktiin kerrostaloasuntoon muutamaksi vuosikymmeneksi, niin voitte selittää puolisollenne veliosakkeista ja siitä, että olette vielä niitä kuuluisia netto-ostajia.
Yritän tässä nauttia lomasta, ja Milanossa kävelemässä. Jonkun kahvilan ikkunassa tämmöinen muistuttamassa asioista Ei pääse pölhölää karkuun vaikka kuinka yrittäisi…
WesAudio:n DAW Plugin on hieno esimerkki siitä, mitä Slint-UI:lla voi tehdä. Linkin takana kerrotaan esimerkiksi: “Only two frameworks met our needs - Qt and Slint.”.
Slint-UI:lla nyt muuten noin 10k Github tähteä . Inspiroivaa!
YLE klo 18 uutisissa sanottiin, että Nokia teki heikon tuloksen hyvien vuosien jälkeen. Ja minä kun luulin että niitä hyviä vuosia vasta odotellaan. Tai ehkä vain minä odottelin omistajalle hyviä vuosia.
Ei ne hölmöt lottoajat tajua että siinä on negatiivinen odotusarvo.
Samalla minun salkku sulaa päivässä enemmän kun lottoaja lottoaa koko elämänsä aikana.
Rakkaat Kemppiläiset näin Harvia sijoittajana voin kokemuksesta sanoa että dipin ostaminen 60 eurosta → 13.50 euroon ei ollut elämäni parasta aikaa. Hyvällä tuurilla nousi lähes 100% pohjilta ja pääsin omilleni ja sain position normaalikokoiseksi. Tämä oli kuitenkin lähinnä hyvää tuuria.
On tämä sijoittaminen kyllä kovaa hommaa. Koko vuoden olen taistellut, että saisin osakkeiden arvon seuraavan kymppitonniluvun puolelle. Huhtikuussa oltiin jo kahden tonnin päässä, sen jälkeen uutta pääomaa syötetty yli 10k, ja tänään ollaan noin tuhannen euron päässä.
Aina kuun vaihteessa otan salkun arvon muistiin. Laitoin juuri sisään toimeksiannon joka toteutuessaan nostaisi arvon seuraavalle kymmenluvulle, mutta eiköhän taas ennen kuun vaihdetta lasketella sen alle.
Miettikää miten helppoa treidaamine on. Eilen illalla shorttasit Kempoweria kunnon viputuotteella. Sitten aamun pohjilta Longia mukaan. Sit tos päivällä uudet shortit salkkuun. Ja tsädäm salkku +100% tänään. Ja porukka luulee, että rahan teko olis vaikeaa.
Nii. Nyt se vaan roikkuu ja heiluu hölkätessä ihan turhana.
Mietin tuossa mielessäni, että perillisille jää melko mielenkiintoinen sijoitussalkku kun miehestä aika jättää. Ei tuu perillisille sellaisia Nokia-ylläreitä mitä 2000-luvun alussa oli, vaan melko turhia papereita. No, eipähän tartte maksella perintöveroja.