Hieno tulos kaikilta salkusta löytyviltä yhtiöiltä eli Marimekolta, Sammolta ja Mandatumilta. Katsotaan mikä on reaktio avaukseen. Kusetusmarkkinat osaa yllättää aina.
Niin, sain 1500€ lainan jonka laitoin Hesulin pörssiin 2022 aikana. Tämä on kuin jokin Raamatun tarina siitä mihin taalerinsa hautaa.
Johannes paljasti, miten @Verneri_Pulkkinen päätyi ostamaan Nurminen Logisticsia.
Ai että, Sammolta ja Mandatumilta molemmilta todella kovat tulokset. Täytyykin laittaa aamupäiväkahvin kanssa jotain pientä pakkasesta uuniin
Ai ei ole hesuli sijoittamisessa järkeä. Harvialla ja Kamuxilla tehdyillä tappioilla sain juuri ja juuri pidettyä itseni listan ulkopuolella.
Halvemmaksi olisi tullut pyytää vain etukäteen sen salaamista.
Palataan reilun vuoden takaiseen tunnelmaan. Kaikki on mennyt vielä paremmin kuin oletin. Osto lähes pohjilta ja tuotto on ollut varsin kelvollinen. Pitkässä salkussa. Hiljaa hyvä tulee.
Kateus myy. Mitä enemmän saadaan listalle sellaisia, jotka ansaitsevat mediaanituloa enemmän, niin sitä enemmän voi naapureita kyttäillä ja paheksua. Tämä on kyllä journalismin ja suomalaisuuden täydellinen häpeäpäivä. Tällaisten hakukoneiden olemassaololle ei ole mitään muita perusteita kuin klikit ja kateus. Ja jälkimmäinen on loputon voimavara tässä maassa.
Jussilla on muuten aivan loistava You Tube kanava sisältöineen. Tekee videoita melkein aiheesta kuin aiheesta talouden rintamalla. Kanavan sisältö muistuttaakin itseasiassa hyvin paljon Vernerin vartti sarjaa.
Meillä taloyhtiössä on yksityinen pysäköinninvalvonta ja taloyhtiö on ainakin pari kertaa “tilannut” nämä sakottamaan luvattomasti pysäköityä ajoneuvoa.
Muistelen törmänneeni taloyhtiöihin, joissa vieraspaikkaa saa käyttää vain asukkaan antamalla luvalla (kortti joka laitetaan autoon näkyville, mutta kaipa sen voisi hoitaa myös rekisteritunnuksen ja verkkopalvelun avulla). Luvan puuttuessa parkkivalvonta sakottaa.
Kiitos näistä yllä olevista kommenteista! Jokin tunniste (tai sen puuttuminen) autossa pitäisi olla, muuten en usko että voi alkaa sakottamaan summan mutikassa autoja laillisesti, onhan vaara että joku ihan oikea vieras saisi sakot luvallisesta parkkeeraamisesta.
Minäkään en ymmärrä tätä veropäivää. Käytännössä pääomatulojen kertomisesta ei ole kenellekkään hyötyä ja palkkatuloistakin ihan oikeasti ehkä muutamalle saman firman työntekijälle. Isompi hyöty olisi jakaa Kelan päätökset, jolloin voisi tarkistaa ja verrata omaa etuuspäätöstään muihin vastaaviin ja mahdollisesti vaatia oikaisua.
Omasta elämästä esimerkiksi opintotuen takaisinperintä koskee vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä, palkkatiedoistani hyötyy alle kymmenen ihmistä. Uteliaisuus ei tässä kontekstissa kelpaa hyödyksi.
Toinen vertaus, joka myös asettaa käytännön kyseenalaiseksi: Oikeudenkäyntien asiakirjat ovat julkisia, mutta niiden julkisella jakamisella voi syyllistyä yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämiseen, jos laittaa ne Matti Möttösen raiskauskeissin pöytäkirjat nettiin. Miksi näiden tulotietojen jakaminen ei ole rangaistavaa, vaikka tiedot ovatkin julkisia?
Mediatietojen mukaan on informoitu tekstiviesteillä, jonka oletan viittaavan kanta-asiakkaisiin, jotka ovat tietonsa ja huom. luvan niiden tällaiseen käyttöön antaneet.
EU:ssa on tiukka tietosuojalainsäädäntö, eikä tietoja saa käyttöö muuhun kuin mihin etukäteen on lupa annettu.
Mediatietojen mukaan suorassa asiakasviestinnässä oli parin päivän viive takaisinvedon jälkeen, josta voidaan yritystä kritisoida ja siinä kohtaa toimintaa kehittää. Pitää kuitenkin muistaa, ettei ilman tietoa parin reklamaation (perjantaina mediatietojen mukaan reklamaatioita oli tehtynä neljä tjsp) pohjalta ole ihan järkevää myöskään lietsoa paniikkia. Onko esim. Lidl lähettänyt asiakkaille henkilökohtaisia viestejä viime viikon salmonella-takaisinvedosta? Jos ei, miten lemmikkitarvikekaupalta voisi vaatia enempää.
Asian pihvi on siinä, onko noudatettu lakia ja säännöksiä. Jos on, ei yrityksen piekseminen kohtuuttomasti ole perusteltua. Jos on tietoisesti otettu riski, tuloksen kuuluukin dippaa.
Veikkaan että tapauksella ei ole mitään pitkäaikaista vaikutusta mm tulokseen mikäli on toimittu säännösten mukaan, mitä ei ole pienintäkään syytä epäillä nykytiedon perusteella. Näitä sattuu niin elintarvike- kuin rehuliiketoiminnassakin, niistä opitaan ja mennään eteenpäin. Somekohut ovat tosiasiallisesti pelkkää taustakohinaa, johon toki on hyvä reagoida viestinnän ammattilaisten ohjauksella.
Pienen vähemmistön mielipide ei tarkoita että ruoasta sairastunut koira olisi sama kuin ihmislapsen kuolema. Esim. koirat ovat hyvin herkkiä ruoan suhteen, toiset rodut ja yksilöt enemmän ja toiset vähemmän. Kuten sanottu, jäitä hattuun.
Aika tulee näyttämään oliko syytä liioitteluun esim. tämän ketjun kommenteissa vai ei. Mielenkiinnolla jään odottelemaan.
Onkos se tämä kansallinen kateuspäivä, kun pölhölän yhtiöt on sellaisessa puolen prosentin laskussa vähän jokainen - tuulipuvut kiukkuisina myyntilaidalla tappiollisten Suomi-lappujensa kanssa?
Itse olen piensijoittajana oppinut enemmänkin arvostamaan meidän miljonäärejä pääomatuloineen. Ymmärrän paremmin, ettei se osingoilla eläminenkään ilmaiseksi tule. Vaatii miljoonaomaisuudet kiinni osakkeisiin, että pääsee kuusinumeroisiin pääomatuloihin. Ei ole helppoa.
Omat pääomatulot kattavat toistaiseksi korkeintaan joitakin ruoka- tai harrasteostoksia vuositasolla …mutta olen kiitollinen siitäkin. Senkin eteen on joutunut ponnistelemaan ja erehdysten kautta oppimaan. Summilla ei voi vielä pullistella, mutta kuitenkin surkeasta makroympäristöstä huolimatta pääomatulot ovat nytkin kasvaneet 44% viime vuodesta ja sama tahti todennäköisesti jatkuu ensi vuonnakin
Ei minun nimeä välttämättä tulevaisuudessakaan veropäivän etusivuilla näe, mutta jokainen tuottoisa euro on miljoonan alku.
Sijoittamisen iloa veropäivästä huolimatta kaikille! …Ja tehkää hyviä osakepoimintoja
Vielä tähän tulofetissiin. Mielestäni olisi ainoastaan oikeudenmukaista julkaista jokaisesta kunnasta myös pienituloisimpien kärki. Voisi sitten ihmetellä miten pärjäävät. Listoille pääsee muuten myös ottamalla omasta yrityksestään pienen lainan. Riippuu tietysti muista tuloista paljonko joutuu vippaamaan, että saa satkun täyteen.
Oisit nyt ostanut @Verneri_Pulkkinen edes jotain hyvää raidefirmaa, vaikkapa Canadian National Railway:ta
Nyt taitaa Maitopojalla mennä sekaisin markkinointi ja takaisinvedon viestintä, jotka ovat kaksi hyvin eri asiaa. Markkinointi vaatii luvan, mutta asiakkaiden tiedottaminen vaarallisten tuotteiden takaisinvedoista on jokaisen elintarvikkeita myyvän toimijan velvollisuus.
Tiedotus pitäisi tapahtua tunneissa, mutta viimeistään saman päivän aikana siitä kun tapaus on tunnistettu. Oletan, että Lidl on viestinyt asiakkailleen saman päivän aikana, jos heidän tuotteissaan on ollut salmonellaa ja ostaneet asiakkaat on voitu tunnistaa. Olen itse rakentanut heidän kilpailijalleen vastaavan prosessin, joka toimi tunneissa siitä, kun terveydelle haitallinen tai vaarallinen tuote on päätetty vetää pois markkinoilta. Prosessissa viestittiin tarvittaessa tekstarilla, sähköpostilla ja/tai kirjeitse, riippuen missä kanavissa asiakas saatiin kiinni ja kuinka vaarallinen tapaus oli kyseessä.
Katsoin tuota muistaakseni vuosia vuosia vuosia sitten, mutta vähän hidasliikkeinen makuuni.
Nurmisella on jyrkemmät käänteet “raiteilla”.