Inderesin kahvihuone (Osa 8)

Itse kuulun noihin Kekkosen ajan lapsiin, joille matematiikka aloitettiin alkioiden värittämisellä ja joukkojen muodostamisella. Pitäähän pienokaisille ensin opettaa tyhjän joukon käsite ennen kuin näytetään jotain niinkin vaikeasti ymmärrettävää kuin 0. Peruskoulun etu oli tällaisia kehitysaskeleita voidaan ottaa.

Eka luokka väritettiin kaupunkikoulussa alkioita ja sitten muutettiin maalle missä menin toiselle luokalle “kansakoulu” malliseen kolmen opettajan pikkukouluun. Siellä vanhat tantat veti oppitunnit samaan malliin kuin aina ennenkin, Oppilaat kirjoitti käsialalla tekstit ja laski lukuja allekkain plus ja miinus tyyleillä. Oman arvion mukaan olin malli peruskoulussa jäänyt 9 kk:n lukukauden aikana about 6 kk vanhanaikaista kansakoulua jäkeen.

Se vaan naurattaa, kun välillä arvostellaan niitä ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet krititsoida peruskoulu-uudistusta silloin kun sitä valmisteltiin. Kritisoitavaa oli oikeasti paljon, vaikka lopulta systeemistä ihan hyvä tulikin.

4 tykkäystä

En usko että keskiverto ihminen ajattelee n. juuria, vaan toistelee ulkoa opeteltuja kaavoja ymmärtämättä sitä, että mitä on aidosti tarkoitus tehdä. Vaikka laajennettaisiin kompleksilukuihin, niin siltikin esimerkiksi 3√8 = 2 eikä noin −1+1,73205081𝑖 tai −1−1,73205081𝑖 sillä kyseessä on laskutoimitus eikä kysymys juurien määrästä. Tarkoitus ei sinänsä ollut kuitenkaan käydä keskustelua matematiikasta, vaan metakeskustelua ihmisten kyvyttömyydestä hyväksyä edes itsestäänselviä tosiasioita :smiley:

Carl Sagan sanoi aikoinaan varsin runollisesti, että jos haluat leipoa omenapiirakan tyhjästä, niin ensin pitää keksiä universumi. Kaikki tositieto perustuu siihen, että hyväksytään jokin määrä pohjaoletuksia todeksi ja rakennetaan niiden päälle laajennuksia ja täsmennyksiä. Tämän takia perusteiden ymmärtäminen ja erityisesti niiden hyväksyntä on tärkeätä ennen kuin hypätään seuraavalle abstraktion tasolle, koska muuten kaikki ajattelu alkaa vinoutua ja päädytään olemaan yhä enemmän väärässä, mitä korkealentoisempia ajatuksia yritetään muodostaa.

Internetkeskusteluissa tulee nykyään yhä enenevissä määrin vastaan ihmisiä jotka eivät vain ole tietämättömiä totuuksista vaan aktiivisesti kieltävät totuuksien olemassaolon silloin kun heille lyö faktat tiskiin. Monesti myös yritetään siksi piiloutua jollekin korkeammalle abstraktille tasolle, koska alemman tason ajattelu ei kestäisi päivänvaloa. Itse koen olevani pitkälti aseeton näissä keskusteluissa. Miten puhua ihmisen kanssa, jonka ajattelu pohjautuu lähes yksinomaan itse luotuun fantasiamaailmaan?

√4=2
Todellisuus, niin kuin me sen yleisesti ymmärrämme ja havainnoimme, on kolmiulotteinen.
Sukupuolia on kaksi.

Yhteiskunnan ja kulttuurin pirstaloituminen on mennyt jo niin pitkälle, että meidän ei tarvitse enää edes kiistellä mielipiteistä, kun nykyään voimme käyttää kaiken aikamme väitelläksemme faktoista. Itse epäilen syynä olevan uskonnoista luopumisen. Ennen ne huru-ukkelit ja -akkelit voitiin teljetä luostareihin käymään päättymättömiä ja hedelmättömiä keskusteluita uskonnollisesta dogmasta. Nykyään nämä ihmiset ovat keskuudessamme foorumeilla perustamalla omia lahkoja lempiosakkeittensa ketjuihin :dizzy_face:

18 tykkäystä

Kuinka monta kertaa tämä asia pitää selittää

27 tykkäystä

Reaktiivisesti tässä on kyse itsekritiikin vaikeudesta. Proaktiivisesti saadaan myös rehevän mehukas maaperä trollaukselle ja manipulaatiolle.

Ja koska algoritmi seuraa sydämiä ja peukaloita, pitää vain löytää kaikkia jakava provosoiva aihe ja seuraa “Yksinkertainen pähkinä puhuttaa ihmisiä somessa - keksitkö sinä ratkaisun?”

…mistä tämän laajeneminen tänne on hieno esimerkki. Propsit foorumille miten asiallisesti ja järkevästi asiasta kyetään puhumaan! :trophy: :love_you_gesture:

4 tykkäystä

Onko Rheinmetallista omaa syvällistä keskustelu-ketjua tällä foorumilla?
Mielestäni ei, kun hakulaatikko ehdotti vaikka mitä muuta.
Noh jokatapauksessa, pysyyköhän tämän firman arvostus korkealla niin kauan kun on Putinin uhka, vaiko vähän pitempään, elikkä Venäjän uhka läntiselle euroopalle?

1 tykkäys

Tuolla on käsittääkseni jotakin keskustelua sektorista laajemmin.

2 tykkäystä

Alla oli Financial Timesin mielenkiintoinen tekemä haastattelu liittyen mm. AI-osakkeisiin, mutta onhan jutussa muutakin asiaa, vaikka AI-puoli korostuu siinä.

Tässä alla on oma tiivistys jutusta. Voi olla, että olen ymmärtänyt asioita väärin, koska aihe on itselleni vaikea ja englantini on heikkoa. Käytin toki käännöksissä paljon työkaluja, mutta silti olen varmasti ymmärtänyt ainakin jotain väärin, joten kannattaa lukea ihan itse juttu. :slight_smile:

Haastateltava on liikemies ja sijoittaja Arnott, joka varoittaa erilaisista suurista markkinaharhoista ja sitten myös kontrolloimattomista spekulaatioista. Tekstissä mainitaan “yllätys, yllätys” Dotcom-kupla ja sitä, miten tarinat liikaa ohjaavat yritysten oikeaa arvoa.

Tekoäly ei ehkä etene sillä tavalla, miten on odotettu… ja ehkä siksikin hajautustakin korostettiin jutussa. Saatetaan ajatella, että arvostuksissa näiden yhtiöiden osalta mennään metsään tai siis kuplaan.

Jutussa hän muistuttaa Nvidian menestyksestä ja siitä, että kilpailu kuitenkin kiristyy.

Rob Arnott:

I think the same thing is happening now with AI. The narrative with dotcom is this is going to change everything — how we buy goods and services, communicate, research, socially interact, run businesses. All true, but all have happened more gradually than initially expected. Substitute AI for internet, and you have exactly the same narrative today. It’s a classic example of a big market delusion. Not because it’s wrong, but because it will happen more gradually than people expect.

EDIT: Kappas maksumuuri.

4 tykkäystä

Heh…

Kunhan et sekoita omia ajatuksiasi minun ajatuksiini tai yritä ymmärtää, mitä mun päässä liikkuu tai mihin ymmärrys rajautuu.

En väittänyt, ettei asia ole näin. Itse olen vastauksen sijaan, kiinnostuneempi siitä, miten se nelonen joutui sinne neliöjuuren alle ja mitä meemissä olisi voinut tapahtua ennen.

Hyppäät johtopäätökseen, että kaikki olisi alkanut ajatuksesta.

y= √4 = 2

Lähtökohtaisesti siis meemin lukijat lähtevät perusoletuksesta, että kyseessä on reaaliluku.

Sitä meemi ei määrittele, koska meemin tarkoitus on tosiaan provosoida keskustelijat tappelemaan keskenään.

Pidetään keskustelu täällä asiallisena. Se on tainnut olla Inderesillä hieno teema vuoden alkuun ja onnistunut viime aikoina todella hyvin.

Kiitos Inderesille. On ollut mukavampi selailla foorumia.

Sopiminen on omastakin mielestä todella tärkeää, koska se on merkittävä osa viestintää.

Kirjoitetaan vasemmalta oikealle, käytetään tietynlaisia aakkosia ja numeroita. Tiettyjä tapoja merkata asioita ja reittiä edetä keskustelussa.

Itselläni oli mahtava matikan opettaja aikoinaan, joka sanoikin hienosti, että matikassa ei ole merkitystä, edetäänkö laskennassa oikealle vai vasemmalle. Palataanko totutusta takaisinpäin.

On aivan yhtä oikein
3 = 1 + 2 = 100^0 + 2^1 = x
Kuin
x =1+2 = 98^0+2^1 =3

Tai
x = 3

Yhtäsuuruusmerkki on se, jonka kanssa pitää olla varovainen.

Muuten sopii leikkiä aika vapaasti yhtälön eri elementtien kanssa

Vasara oli hauska esimerkki. Vasaraa pidetään koneinsinööreille perusesimerkkinä vipuefektistä. Mitä tarkemmin pyrit määrittelemään vasaran heilahdus-efektin paikan tai syntyneen energian, sitä enemmän olet metsässä.

Vasaran käytännön sovellusten kannalta klassinen fysiikka on riittävän oikein, kun sukelletaan kvanttifysiikan tasolle, yhtälöt eivät enää pidäkään paikkansa. Siksi tärkeää on oikean tarkkuuden määrittäminen sen suhteen, mikä on käyttötarkoitus.

Vasaran tapauksessa todennäköisesti haluamme vain saada naulan naulattua ja valmistaa tuotteen, joka on sopivan edullinen, helppo valmistaa, käytännöllinen kantaa, kestää käyttöä ja käyttää nerokkaasti yksinkertaista vipuefektiä hyödykseen.

Vasaran valmistuksen kanssa klassinen fysiikka riittää oikein mainiosti.

Mikäli haluamme vangita ytterbium -ionin sähkömagneettiseen ansaan, joudumme hylkäämään klassisen fysiikan ja turvautumaan kvanttifysiikkaan.

Joka ei ole samaan aikaan voimassa klassisen fysiikan kanssa, mutta jonka sovellukset mahdollista esimerkiksi meidän välisen viestinnän.

Jos lähtisimme muuttamaan sähköfysiikan miinusvirran suunnan, muutos aiheuttaisi niin paljon sekaannusta ja muuttaisi kaikki vanhat äärimmäisen tärkeät dokumentit vääriksi.

Sopimuksen muuttaminen vastaamaan paremmin intuitiivisesti oikeampaan loisi enemmän hämmennystä kuin kaikkien dokumenttien, asiantuntijoiden kouluttaminen ja uuden sopimuksen käyttöön ottaminen.

Rakettikin on onnistunut tippumaan mailien ja kilometrien sekoittuessa. En uskalla edes ajatella, mitä kaikkea tuon muuttaminen aiheuttaisi. :sweat_smile:

Olet oikeassa.

Joitain sopimuksia ei kannata muuttaa, enkä ollut niitä muuttamassakaan.

Se on hyvä tiedostaa, että kaikki nämä on loppujen lopuksi vain sopimuksia ja työkaluja tehdä päätelmiä. Työelämään tärkeintä on, että meillä on matematiikasta sellaiset itsellemme oikeat työvälineet, jotka ymmärrämme ja osaamme tarpeeksi merkittävällä tasolla käyttää. Erityisen tärkeää on ymmärtää käyttämiemme työkalujen tarkkuustaso ja heikkoudet.

Mutta juu…

Tänään pakkailua ja omien työkalujen virittämistä, niin en tämän enempää ehdi keskusteluun osallistua.

Olkaa viisaita, älkääkä tapelko.

6 tykkäystä

Eikös tämä Eurotunnelikin hiukan mennyt mönkään meidän eri pituusyksiköiden takia?
Puhkaisu tuli tehtyä, mutta parempaakin piti pyrkiä.

Se raha on jo omistajien rahaa: se on vain teknisesti firman tilillä (tai tileillä).

Kuvitellaan kaksi yhtiötä meidän rinnakkaisuniversumissa: OY Osinkolinko Ab ja ulkomaalainen Reinvestment Moat Corp. (tästä lähin RMC).

Oy Osinkolingon (yhtiön nimen oikein taivuttaminen aiheuttaa yhtiön viestinnälle jatkuvaa päänvaivaa kuten Sammon IR:lle) suomalainen (Dressmannin pukuja käyttävä) johto ei uskalla investoida tulevaan, koska yhtiön omistajakunnasta iso osa on yhtiökokouksessa mesoavia Osinkopuolueen fundamentalistisiiven jäseniä. Niinpä yhtiö maksaa koko vapaan kassavirran (mitä jää pienten pakollisten ylläpitoinvestointien jälkeen yli vuolaasti) omistajille osinkoina. Koska yhtiö ei kasva kasvuinvestointen puutteen takia, saa sijoittajat joka vuosi vain tuon osinkotuoton (miinus verot).

Pääoman kustannus yhtiöllä on 10 %, joten se treidaa P/E 10 ja osinkotuotto on tietysti myös 10 %. Suomalaiseen tyyliin yhtiö myös harjoittaa lähinnä loputonta leikkaamista ja yt-neuvotteluiden rumbaa, mikä luonnollisesti miellyttää osingonhimoisia omistajia, mutta samalla korostaa yhtiön poteroitumista omalla markkinallaan.

RMC:ssä omistajakunta on kärsivällisempää ja haluaa toimivan johdon investoivan kaikki voitot takaisin liiketoimintaan. Johto onkin etevää sorttia (johtoryhmässä on varmastikin sekä ruotsalaisia että amerikkalaisia) löytämään uusia kasvumahdollisuuksia ja seuraavan 20 vuoden aikana yhtiön tulos kasvaa 15 % vuodessa (eli kun koko tulos investointiin saatiin pääomalle 15 % tuotto vuosittain). Täten yhtiön tulos niin kuusitoistakertaistuu.

20 vuoden kasvun jälkeen omistajat ovat tyytyväisiä, ja yhtiö päättää jatkaa investointilinjaansa hamaan tappiin asti niin kauan kuin universumissa on tilaisuuksia investoida niin että ROIC > WACC.

Vaikka RMC ei maksa senttiäkään osinkoa, ei kait kukaan voi ajatella liiketoiminnan olevan arvoton? Ei, senhän tulos on kasvanut 16x ja se tekee selkeää tulosta joka vuosi: tulos vaan päätetään jättää yhtiöön kasvamaan korkoa korolle ja tekemään yhtiöstä vieläkin arvokkaamman.

Koko tämän ajan omistajat omistavat firman nettovarallisuuden.

Vaikka yhtiö ei aio harrastaa voitonjakoa pitkään aikaan tulevaisuudessa, voi sen nykyarvoa laskea tulevien kassavirtojen, nettovarallisuuden ja sijoittajan tuottovaateen kautta auki.

Tässä mielessä RMC eroaa vaikkapa Dogecoinista: Dogelle ei voi laskea kassavirtaan ja nettovarallisuuteen perustuvaa käypää arvoa. RMC:lle voi.

RMC:n kasaantuvan arvopotin omistajat voivat lopulta halutessaan myös myydä toiselle ostajalle, joka saa täten pääsyn firman nettovarallisuuteen ja toisaalta vanhat omistajat realisoivat omistuksensa käteiseksi joka tulee ostajan tililtä.

No jos oikeasti niin käy että RMC investoi 2000 vuotta ja viimeiset vuodet yhtiö investoikin niin pieleen että se nollaa koko arvonsa ja omistajat ovat pysyneet samoina (voisin kuvitella esim. LOTRin enteillä olevan tuhansia vuosia vanhoja pörssiyhtiöitä samoilla omistajilla…) koko ajan niin kyllä, mitään ei jäänyt käteen. Mutta tietenkin jossain vaiheessa jokainen firma alkaan lirauttamaan rahaa tavalla tai toisella omistajilleen kun investointimahdollisuudet alkavat loppumaan. Mutta monella firmalla siihen voi mennä todella pitkä aika joten käytännössä voimme sanoa että rahoja tilillään hilloava ja uudelleensijoittava firma ei ole shitcoin! :joy:

32 tykkäystä

Jeffillä oli ookoo perjantai. Perjantaina hänen omistustensa arvo nousi Bloombergin listauksen mukaan yli 12 miljardia dollaria.

1 tykkäys

Yliopistossa proffa hiukan liioitteli että tunnelit olivat vain millin erossa toisistaan kun kohtasivat. Totuus oli kuitenkin että heittoa oli noin 35cm mikä on minusta aika jämpti.

Kaunein hetki dokumentissa on se, kun kaksi vuosikaudet tunnelia jyrsinyttä tiimiä vihdoin kohtasi. Pelkona oli, etteivät Ranskasta ja Britanniasta louhitut tunnelit kohtaa, mutta heittämää ei ollut kuin 35 senttiä.
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006386516.html

Pahoittelen hieman epätieteellistä lähdettä.

5 tykkäystä

Älä nyt pahoittele mitään tietojesi julkaisusta, vastauksesi on parhain!

1 tykkäys

En kehtaa yhtiöketjuun tätä laittaa, mutta pakko on jakaa mahtavasti otsikoitu tuore SA artikkeli.
Kuitenkin 0.9% yieldiä ois tarjolla ja sekös varmasti kiinnostelee :wink:
image

4 tykkäystä

Tapasi irrottaa lauseita asiayhteydestä on niin perustavalla tavalla väärin toimittu. Ja vaikka sanot, ettet kritisoi minua, tosiasiassa tulit juuri niin tehneeksi. Harva meistä osaa erityisemmin nauttia naurunalaiseksi joutumisesta. :cry:

Minähän en tuota Seppo Saarion teesiä allekirjoittanut vaan pikemminkin argumentoin sitä vastaan. Sen verran komppaan Saariota, että voidakseen jakaa jatkuvasti kasvavaa osinkoa, on oltava jatkuvasti tulostaan parantava yhtiö.

Ketjun edellisessä viestissäni totesin etten itse arvosta osinkoa ja kerroin sijoittavani mieluummin yhtiöihin, jotka eivät maksa osinkoa, koska niiden liiketoiminta tuottaa markkinakorkoa paremmin, jolloin niiden kannattaa sijoittaa kasvuun. Kirjoitin “Pääsääntöisesti osinko on tietenkin sijoittajan itse itselleen maksamaa rahaa, josta hyötyy ainoastaan verottaja.”

Totesin, että suuri osa suomaisista yksityissijoittajista kuitenkin mitä ilmeisimmin arvostaa osinkoa, etenkin kasvavaa sellaista. Kirjoitin: "Moinen ei ole mikään ihmekään, koska sellaiset auktoriteetit, kuin vaikkapa Seppo Saario pitävät kasvavaa osinkoa jopa tärkeimpänä sijoituskriteerinään."

Keskusteluketjussa pohdittiin miksi Talenom maksaa kasvavaa osinkoa vaikka rahaa ei oikein olisi.

Ei me Verneri täällä niin bulleroita olla kuin Sinä luulet, tosiasiassa ollaan paljon pahempia :joy:

6 tykkäystä

Pahoittelut jos koit noin, yritin viestissä tuoda ilmi että en kritisoinut sinua (etenkin huomioiden noi muut kommenttisi osingosta) vaan juurikin tuota Sepon kommenttia. Olisi pitänyt tuoda tämä paremmin ilmi. :fearful:

Hhahaha aagh :joy:

Lisäys: minä muokkasin hieman tuota aiempaa kommenttiani⚠️

6 tykkäystä

Niin, mutta taustalla on se ajatus, että jonain päivänä RMC on kypsä, ja alkaa maksamaan osinkoa ja/tai ostamaan osakkeita takaisin. Perusajatus molemmissa on kuitenkin sama, nostaa osakekohtaista osinkoa.

Ilman konseptia osingosta, ei olisi mitään järkeä omistaa osaketta. Omistajuudella ei olisi mitään rahallista arvoa. Osakkeenomistajalla olisi vain äänioikeus ym. perusoikeudet. Tämän takia Kaikkien osakkeiden taustalla on ajatus nro.1: Osakkeen arvonnousun peruste on kasvava osingonjako. On vain lukijasta kiinni, että miten sen ymmärtää, koska onhan tuo lause perustelemistasi syistä hölmö. Ehkä kasvava osingonjakopotentiaali olisi parempi termi?

6 tykkäystä

Omien osakkeiden ostolla pystyy jakamaan voittoja omistajille täysin samalla tavalla kuin osingoilla. Splittaamalla osake ennen kun viimeinenkin osake on ostettu pois pörssistä ratkaistaan liian pienen osakemäärän ongelmat.

2 tykkäystä

Ei huonompi ehdotus. :+1: Hitto, kun tälle olisi olemassa jokin yleisemmin käytetty tunnusluku…

Osinko on seuraus siitä, että jokin yritysjohtaja on firman historian saatossa onnistunut kasvattamaan vapaan kassavirran kertymää. Sen kuuluu olla viimesijainen käyttökohde ylimääräisille rahoille, eikä sellainen asia, johon allokoidaan tavoitteellisesti X prosenttia voitoista joka vuosi firman tilanteesta riippumatta. Tätä ei Helsingissä ymmärretä oikein mitenkään. Jos käy niin huonosti, että firman päätöksentekoa aletaan ohjaamaan osinko edellä eikä vapaan kassavirran kasvu edellä, niin silloin ollaan menossa pikavauhdilla päin helvettiä.

Ehkä - tämä on vain ehdotus - suomalaisen sijoittajaskenen olisi aika unohtaa osingoissa lihakoukun lailla roikkuvat Saariot ja suunnata katseet vapaan kassavirran puolestapuhujiin, kuten H. Keskiväleihin ja P. Ekoihin.

26 tykkäystä

Taas Pekalta mielenkiintoinen tviittiketju. Tällä kertaa Pekka pohtii, miten tunnuslukuin voi suhtautua. :slight_smile:

Toisin sanoen: mikäli matalalle arvostukselle on joku peruste, niin sijoittajalle ei ole tarjolla ylituottoa, eikä kysymys silloin ole aliarvostuksesta.

Ylituottoa on tarjolla vain, jos sijoittajat ovat kollektiivisesti arvostaneet yhtiön osakkeen “väärin”.

1 tykkäys