Inderesin kahvihuone (Osa 8)

velan korot tai valuuttamuutokset?

Viime tai toissa viikolla oli joku kysely, jossa ei edes sanottu, että vastaukset ovat julkisia. Aika ikävää. Olisiko siitä tullut palautetta ja nyt jatkossa vastausten julkisuus tulee kyselyn alle automaattisesti. Jos näin on, niin kiitos Inderes!

1 tykkäys

Velkaa ei ole ja kuvittelisin valuuttakurssienkin päivittyneen jo viime vuoden puolella. Varsinkin kun miinusta oli eilenkin. Ei kai valuuttakursseja päivitetä yksi per päivä?

Edit. Lisätään nyt vielä, että muutos on toki mitätön.

1 tykkäys

Ihmettelin, kun yhdestä viestistäni tykkäysmäärä väheni. Sitten huomasin, että koko tyyppi oli hävinnyt ilmaan. Ei siinä, jokainen tekee itse omat päätöksensä.

1 tykkäys

Olipa joskus vuosikymmeniä sitten pienessä paikallislehdessä pieni palsta. Joku hyvin fiksu ihminen oli kirjoittanut :

" Älä tuo kukkia haudalleni ; anna ne minulle nyt kun olen tässä vierelläsi "

Ylläoleva on muistinvaraista ja tuskin sanasanasta oikein mutta mieleen on jäänyt hyvin. Tarkkiksen takapenkillekin.

Parasta vuotta 2024 kaikille.

35 tykkäystä

Pakkaset paukkuu, mutta positiivisena asiana lupaan avata huomenna Nokia-rivin veivisalkkuun, mikäli Nokia tekee huomenna vuoden pohjat ja kurssi alkaa kakkosella!

Lähteekö muita mukaan?

3 tykkäystä

Mulla nordnet ainaki antaa eur sek kehitykselle -0,22% tänää

Olen Afrikan maaperällä, ja tarkoituksena oli olla lomalla foorumilta loppiaiseen asti, mutta jo viime päivinä sorruin lukemaan kirjautumattomana ja tänään kirjautuen. Jos ja kun tämä on se henkilö jonka luulen olevan, kyseessä on klassinen tapaus räjähdysherkän foorumitulokkaan räjähtämisestä eli nopeasta poistumisesta foorumilta.

Räjähdysherkän foorumitulokkaan eli Räftun tyypillisiä piirteitä on, että hän on 30-40-vuotias mies (kukapa meistä ei olisi), jolla on ainakin omasta mielestään laaja ja syvä tietämys monista asioista, ja hän haluaa tuoda tätä tietämystään nopeasti julki kirjoittamalla lukuisia viestejä eri ketjuihin heti liittymisen jälkeen. Hänen arvomaailmansa on useimmiten suomalaisella mittapuulla melko oikeistokonservatiivinen. Hänen ennakkoarvionsa Inderesin foorumista on, että siellä on nuorehkoja, naiiveja, liberaaleja ja koheltavia sijoittajanalkuja, joille on aika kertoa muutamia perusasioita sijoittamisesta ja elämästä yleensäkin. Hänen tyylinsä on kulmikas eikä hän tunne foorumin kulttuuria yleisesti eikä myöskään spesifisti liputuksineen, viestien siirtoineen ynnä muineen.

Siinä Räftujen kirjo on hyvin laaja, millaisia tietoja ja näkemyksiä heillä on muiden kuin itsensä mielestä. Joillakin on itsevarmalle tyylille ihan täysi kate ja oikeasti paljon annettavaa, toisessa ääripäässä Räftu saattaa luulla että yhtiön arvo määräytyy suoraan yhden osakkeen hinnasta ja kaikki jotka eivät tätä ole sisäistäneet, ovat idiootteja. Räftun ensimmäisistä, mahdollisesti kursailemattomien lyhyistä viesteistä ei välttämättä pysty heti tarkasti arvioimaan, mihin kohtaan hän sijoittuu tällä kirjolla.

Räftun ilmaantuminen aiheuttaa useimmiten ärsyyntyneitä reaktioita useissa ketjuissa, johtaen siihen että jokin hänen viestinsä siirretään yhtiöketjusta kahvihuoneeseen tai pahimmassa tapauksessa liputetaan. Tässä vaiheessa uloste osuu tuulettimeen, koska eräs Räftun ominaisuus on, että hän ei millään lailla siedä liputetuksi tulemista. Tilannetta pahentaa ikävä ja pysyvältä vaikuttava bugi, jossa liputettua viestiä ei voi lukea klikkaamalla, vaan se on tyystin piilossa. Räftu on Ramses Toisen tapaan villieläin jonka ajatuksia ei ilman seurauksia laiteta häkkiin. Tällöin hän saattaa räjähtää eli poistua itse tai tulla poistetuksi foorumilta. Joissakin onnekkaissa tapauksissa Räftu jatkaa maltillisemmalla tyylillä ja jalostuu hyvää sisältöä tuottavaksi kirjoittajaksi.

Mitä foorumilaiset voisivat tehdä paremmin kohdatessaan Räftun? Mielestäni tärkeintä olisi pidättäytyä heti ensimmäisenä liputtamasta, ellei kyseessä ole jokin selvä törkeys. Mieluummin pitäisi puhumalla selvittää, onko Räftulla mielenkiintoista annettavaa. Jos on, häntä pitäisi kuunnella, sparrailla ja haastaa, ei savustaa ulos. Jos Räftulla on todellista näkemystä, hän on luultavasti tyytyväinen saadessaan hyvää keskustelua aikaan. Jos häneltä loppuvat heti argumentit, hän hyökkää haastajan henkilöön ja paljastaa sijaintinsa kirjolla.

Aina joskus todella mielenkiintoiselta vaikuttava Räftu räjähtää ulos foorumilta, ja nyt vuodenvaihteessa räjähtänyt vaikutti siltä että jotain mielenkiintoista potentiaalia olisi ollut. El tiedä mitä tarkalleen tapahtui, ehkä jokin valtavirrasta sivussa ollut ulkopoliittinen näkemys liputettiin? Ainakin sitä pitäisi sietää jos joku kannattaa Trumpia. Luin hiljattain mielenkiinnolla Trump-fanin, dosentti Markku Ruotsilan näkemyksiä Kauppalehdessä. Eri mieltä Trumpista kuin minä, mutta hänellä on syvällinen näkemys esimerkiksi maaseudun alemman keskiluokan republikaanien sielunmaisemasta. Jos Ruotsila tulisi foorumille nimimerkillä, olisiko hän mahdollinen Räftu?

Mitä Räftut voisivat tehdä toisin? Ainakin sitä voisi miettiä, että koko pajatsoa ei tarvitse tyhjentää heti kättelyssä. Entä jos valitsisi monista mielipiteistään yhden, kirjoittaisi sen ympärille ajan kanssa viestin, ja mahdollisia reaktioita odotellessaan tutustuisi foorumiin paremmin? Jätä yleisö aina odottamaan lisää. – Elvis

104 tykkäystä

Juuri näytti Forecan sivuilla paikallinen sääasema 34,2 astetta pakkasta,toivottavasti kyyti on kylmää vain kelien puolesta alkuvuodesta.

4 tykkäystä

Ainakin pörssisähkön kanssa kyyti on huomenna kylmää, aamun piikki huomenna 60c/kwh… :grimacing:

7 tykkäystä

Muutaman kerran on tullut havaittua tällainen tilanne missä foorumille ilmestytään aikalailla guns blazing meiningillä. Näihin saattaa myös liittyä näyttävä poistuminen erilaisine julistuksineen. Joskus sitten henkilö palaakin pian takaisin.
Näissä olen tullut miettineeksi olisiko rekisteröitymisen jälkeen hyvä olla rajoite viestien määrän suhteen, jolloin ihan jokaista ylivoimaista ideaa ei suollettaisi chättityylillä heti ensimetreillä samalla ajautuen vääntöihin. Ei tällainen rajoite ehkä ideaali ole, mutta kenties tässä viime päivien tapauksessakin olisi voinut tulla hyväkin lisä foorumille pitkässä juoksussa maltillisemmalla (vaikka pakotettuna) sisääntulolla. :thinking:

18 tykkäystä

Nyt jäi kyllä mietityttämään kuka tämä henkilö X oli? Lähtiköhän kylpylälomalle Naantaliin vai Sunibiitsille?

13 tykkäystä

Ei kiitos…Tein itselleni lupauksen etten koske siihen tunkioon enää ikuna :face_with_raised_eyebrow:

jurassic-park-dr-malcolm

10 tykkäystä

Foorumilla on enemmän asiallisia tyyppejä, kun en seuraa politiikkaketjuja.

10 tykkäystä

Verneriä ei oo näkyny vähään aikaan

51 tykkäystä

En lähde. Sitä on ja olen luvannut itselleni, että lisää en enää hanki. Nokian omistaminen ollut tie pettymyksestä toiseen.

7 tykkäystä

Alla olevassa tviittiketjussa on 100 Mungerin lausahdusta/ajatusta. :slight_smile:

Osa oli tuttuja mulle, mutta suurin osa ei. :point_down:

14 tykkäystä

Juu… Kyselyt on hauskoja. Ei siinä mitään. Itse kun olen täällä omana itsenäni, pidätän oikeuden pikku yksityisyyteen.

Voisi tietty luoda uuden kaksoisidentiteetin ja rällästää nimimerkin takaa.

Toki voihan mulla sellainen jo ollakin, jota käytän vakoiluhommissa. :sweat_smile::wink:

Jeps. Tosi hieno juttu, mikäli tällainen parannus on tullut.

Hyvä Inderes! :muscle:

@Sijoittaja-alokas ainakin käynyt huijaamassa heti, että hällä olis ollut negatiiviset tuotot tänäkin vuonna.

4 tykkäystä

Heh, katoin, että pitää arvata vuoden 2024. :smiley:

Tässä on mun vuoden 2023 lopullinen YTD (tai vika kuvakaappaus, vikalta pörssipäivältä kuitenkin, on voinut hiukan muuttua tästä):

EDIT:
Mutta joo, veikkaukseni on, että teen ensi vuonna hieman turskaa, mikä käviki jo selväks. :smiley:

12 tykkäystä

Tänä vuonna tappion tekeminen on ollut liki mahdotonta :grin: Huomenna toki kaikki on toisin.

Mutta ei tänään, kun tuolla kirjoitit tästä vuodesta :metal: Herranvuosi 2024.

Eli tappioita ei tänään ole voinut tehdä indekseilläkään :smiley:

5 tykkäystä