On vuosi 2045. Sauli ”Sulo” Vilen on myynyt koko Inderes positionsa markkinoille, ostanut koko summalla Sampoa ja Nordeaa ja muuttanut Englannin maaseudulle kokopäiväiseksi lukutoukaksi. Kaikki Suomen pörssiyritykset ovat luopuneet kasvuhaaveista ruotsalaisten ostaessa pois kansainväliseen kasvuun pyrkivät yritykset ja jäljelle jääneet mörnijät ovat tyytyneet jakamaan kaiken ylimääräisen pääomansa pois runsaina osinkoina omistajille. Ainoa poikkeus tähän on Talenom, jonka kansainvälisen kasvun onnistumista Juha “Jymy” Kinnunen odottaa edelleen Sotkamossa Suomen mestaruus palkintoihin hautautuneena.
Kovinkaan erilainen ei ole tunnelma Inderesin yhtiökokouksessa, jota ei vieläkään järjestetä säästösyistä fyysisesti. Nuoren ruotsalaisen analyytikon kyseenalaistaessa mallisalkun keskittymisen 100 % osinkoja jakavan Nokian ympärille hallituksen puheenjohtaja, entinen Nokia-analyytikko Mikael ”Miksu” Rautanen jyrähtää: ”Nokia on kolmen euron lappu ja osinko on sijoittajan palkka!”. Kommentti saa paljon tykkäyksiä ja hurraa huutoja yhtiökokouksen chatissa. Ruotsalainen radikaali on hiljennetty. Entistä Inderesin mainospoikaa Verneri ”Osinko” Pulkkista ei yhtiökokouksessa nähdä, sillä hän on keskittynyt hiomaan osinkoraamattunsa 13. painosta julkaisukuntoon.
Mysteerinen limusiini pysähtyy Thomas “Prodigy” Westerholmin vierelle sateisena iltana New Yorkin Park Avenuella. Limusiini on tyhjä, mutta kuljettaja kehottaa Thomasta nimellä nousemaan kyytiin. Häkeltynyt Thomas ei osaa sanoa ei vaan nousee limusiiniin, joka kuljettaa hänet takaisin financial districtiin korkeaan tornitaloon, jossa hän ei ole ikinä ollut. Hänet ohjataan hienoon toimistoon, jonka oven hän avaa hitaasti.
”Mitä ihmettä toimistossa istuu aivan elävä 115-vuotias George Soros!” Thomas ajattelee miltein ääneen.
Soros kättelee Thomaksen kanssa, ohjaa tämän istumaan ja aloittaa pitkän monologinsa: ”En enää sijoita Itä-Eurooppaan. Itä-Eurooppa on vapaan markkinatalouden ja onnistuneen korruption kitkennän avulla tullut liian kehittyneeksi ja noussut jo ohi läntisen Europan elintason. Suomi taas sen sijaan on mielenkiintoinen sijoituskohde sen alikehittyneiden finanssimarkkinoiden takia.”
”Suomi!” ajattelee Thomas. Hän ei ole ajatellutkaan entistä kotimaataan sen jälkeen, kun hän lähti Yhdysvaltoihin progressiivisen verotuksen kiristyttyä hänen kaltaiselleen finanssisektorin ylisuorittajalle liikaa.
”Uskon refleksiivisyysteorian pohjalta, että maksimaalinen pessimismi on vihdoin saavutettu. Tiedätkö sellaista yritystä, jonka avulla voisin hyötyä Suomen markkinoiden kehittymisestä vapaaseen ja omistaja-arvoa luovaan suuntaan?”
”Inderes!” huudahtaa Thomas. Ennen kuin Thomas on ehtinyt tarkentaa näkemystään, Soros on avannut 1980-luvulta peräisin olevan Bloomberg terminalinsa ja ottanut Inderesin tunnusluvut esille.
“Vad i helvete har de där gamla utdelningsälskande gubbarna gjort med mitt vackra företag” tuhahtaa Thomas katsottuaan tunnuslukuja.
”Mitä sanoit?” Soros kysyy innokkaasti.
”Olin töissä tuossa firmassa ennen kuin sen johto boomeroitui ja ryhtyi liian varovaisiksi” Thomas vastaa. ”Pystyisin muuttamaan yhtiön suunnan, jos vain saisin nurkattua haltuuni ainakin 10 % yhtiön osakekannasta.”
”That’s the kind of talk I like to hear” myhäilee Soros ja esittää Thomakselle yhtiökumppanuutta.
Ilman erillistä harkintaa Thomas tarttuu tarjoukseen ja matka finanssimaailman korkeimmalle huipulle voi alkaa.
Tutkimuksen validiteettiä olen laajemmin pähkäillyt aivan liian kauan sitten.
"
