Jos kohta halutaan päästä 2% inflaatiotavoitteeseen niin siihen ei päästä koska ainoa asia joka sitä selittää on asuntolainan korot.
No itse asiassa aika lailla nyt alkaa vuoden euribor olla vuoden takaisissa lukemissa. Eli jos korkotaso pysyy jokseenkin nykyisenä, niin se osa inflaatiota alkaa olla ohi.
Jos oikein katson tuolta jostain Foorumin alustan tiedoista, niin suosituimmat ketjut ovat mukaan olleet viime aikoina:
1. Kempower 2. Faron Pharmaceuticals 3. Mandatum 4. Ostin ja myin 5. Optomed
Loput kärjessä ovat tuttujen yhtiöiden yhtiöketjuja.
Venäjä-ketjua klikataan entistä vähemmän auki, katselukerrat ovat viime aikoina tippuneet reippaasti alaspäin.
Mukavaa on se, että viime aikoina monet erilaiset yhtiöketjut ovat aktivoituneet melkoisesti. Mielestäni on ollut liikkeellä vieläpä hyvää aktiivisuutta ja onhan sekin huomattu, että henkilökunta on ollut täällä oikein kiitettävän paljon läsnä.
Oivasti valittu kuvamateriaali, sillä kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse
Ehkä henkilökunta voi taputtaa itseään olkapäälle, ainakin jos meno jatkuu heillä tällaisena tulevatkin kuukaudet.
@Markku_Kurtti:lta asiaa maanantai-iltaan.
Inflaatiotavoitteen mittarissa ei huomioida asuntolainojen korkoa lainkaan. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi on jo nyt Suomessa alle tavoitteen (1,1 %).
AI videoiden kehitys on edennyt tärkeällä mittarilla eli WillSmithEatingSpaghetti jostain 2/10 noin 7/10 vain yhdessä vuodessa. Paremmalla opetusmateriaalilla ja laskentatehon kasvaessa tämäkin ongelma on luultavasti ratkaistavissa. Vai tarvitaanko vielä algoritmisiä läpimurtoja? Elämme jänniä aikoja.
Ei ole tietenkään todisteita tai tositteita. Mutta tuo on erittäin yleistä. Sijoitusneuvoja (tms) tyrkytti tuota oikein tosissaan ja kertoi yleisellä tasolla kuinka on suosittua. Ja onhan se ihan laillista verosuunnitttelua, tyhmää jättää hyödyntämättä.
Meidän Eki oli arvopaperissa kertomassa analyytikon työn muutoksista:
Mielenkiintoinen juttu kaikkien kolmen konkarin osalta. Ekin kommentit lopussa toivat hymyn huulille
Vesolan mielestä analyytikon töihinkin pätee vanha sutkautus: nuorena luulee tietävänsä ja vanhana tietää luulevansa.
”Tulevaisuus on kuitenkin aina sumea, eikä se maailma tottele exceliä. Yksittäisen neljänneksen eps:n haistelu on pakkopullaa, mutta trendien ja niiden voittajien ja häviäjien tarkastelu on mielenkiintoista ja hauskaa.”
Eiköhän näistä olisi johdolla velvollisuus raportoida. Näkyisi siis sekä myynti että osto.
Eiköhän mutta ei. Tarkempi käsittely ei oikein liity tähän, joten joku voi vastata tarkemmin jossain toisella palstalla, ettei harhauduta aiheesta.
Naurahdin tälle, olin juuri syömässä tässä itsekkin ja kun alkoi kikattelu videolle niin varmaan näytin samalle kuin Will… enkä edes tarkenna, että vanhassa vai uudessa pätkässä
Tuli uutisen myötä mieleen myös tämä podi muutaman vuoden takaa, missä käsiteltiin samaa aihetta:
Osinkopuolueen valta ja vaikutus toimii. Nordnetillä huomasivat että kannattaa tuoda tärkein tieto paraatipaikalle.
Vastaan nyt kuitenkin itse vielä täsmällisemmin.
https://www.nasdaq.com/docs/2020/12/02/Pörssin-sisäpiiriohje-1-Jan-2021.pdf
Tuolta kappale 2.2.1 Ilmoitusvelvollisuus ja sen alaluvut. Johdon on yksiselitteisesti ilmoitettava myös vakutuustuotteiden kautta tapahtuvista kaupoista.
Saa siirtää muualle, jos koetaan harhautuneeksi liiaksi aiheesta.
Hesulisijoittajan on hyvä muistaa vanha kansanviisaus: “myöhäistä niitä nyt on enää myydä , vittu on kun -xx% turskalla, vitun kusetusmarkkinat ja kriisit saatana”
Kauppalehti on ajan hermoilla:
“Korkojen nousun ja rahahanojen kiristymisen myötä velanhallinnan merkitys korostuu.”
Mikä oivallus!
Esim Cityconiin sijoittaneena olisin voinut kaivata varoituksia velanhallinnan merkityksestä ENNEN kuin korot on nostettu 25 vuoden huippuihin.
En varsinaisesti usko Lehdon, Faronin tai Valoen osakkeenomistajien arvostavan varoituksia enää tässä vaiheessa
Ei mainita vakuutuskuorta tai sen elementtejä. Vrt Case Pekka Perä (en ollut hänen kuvioissaan onneksi mukana). Vakuutuskuoressa osakkeiden tekninen omistaja ei ole henkilö vaan vakuutusyhtiö. En toki ole Asiantuntija, joten joku oikaiskoon tarvittaessa. Tietoni tulee kuoren kauppaajalta saamastani infosta, jonka saatoin ymmärtää myös väärin. Enkä väitä, että Revenion johto tuota käyttäisi, mutta jotenkin näyttää siltä, että joku kauppias olisi ollut asialla.
Tuohon ohejistukseen ei oltu edes vaivauduttu kirjaamaan auki kaikkia mekanismeja, minkä kautta omistaessa ilmoitusvelvollisuus täyttyy. Vakuutuskuori eli sijoitussidonnainen henkivakuutus siihen kuitenkin oli kirjattu. Ympyröity alle kuvakaappaukseen, jotta löytyy helpommin.
Jos tämä ei riitä vakuuttamaan, niin ei sitten. Itse en enää tästä aiheesta kirjoita.
On vakuutuskuori (sijoitussidonnainen henkivakuutus) mainittu. Taitaa vain olla niin, ettei tällaista sijoitusvakuutusta, jossa olisi suoria osakesijoituksia, ole ollut markkinoilla tarjolla ennen Nordnet sijoitusvakuutusta.
Edit: @LaskuPutki ehti ensin
Tuo on eri asia. Entä kapitalisaatiosopimus? En vielä vaihda näkemystäni.