Koska isänmaallinen pitkäjänteinen kansankapitalisti. Pidän omistajuutta tärkeänä. Ei rahasto tätä tunnetta ja ajatusmaailmaa korvaa.
Tämä sijoittamisessa on juuri mahtavaa, kun jokainen saa olla juuri sellainen sijoittaja, kuin kokee parhaaksi, ehkä jopa itselleen tärkeäksi. Tapoja sijoittaa voi ja saa ihmetellä, mutta oikeaa tai väärää tapaa sijoittaa ei ole.
Vähän uuvahdin seuraamaan ja kommentoimaan, ehkä nyt vähän kesälomaa ketjusta. Yksi syy oli että Trumpin murhayrityksen jälkeen juttua ja analyysiä tulvi mediassa jokaisesta tuutista, jolloin omat kommentit ei juuri tuo lisäarvoa enää. Lisäksi vähän turhautti se, että olin käyttänyt paljon aikaa Bidenin tilanteen seuraamiseen ja minusta vahvasti tuntui, että hänen ehdokkuutensa perustukset hiljalleen lahoavat. Kiinnosti seurata, miten tämä trilleri etenee ja oli vetokin asiaa sivuten. Sitten tuli tällainen musta joutsen ja Biden-juonikaari meni täysin uusiksi. Nyt paine Bidenin ympäriltä on poissa eikä puolueen eliitti voi millään tavalla nakertaa presidenttiä näin herkässä tilanteessa. Vain kunnon täysromahdus estää enää ehdokkuuden.
Hukkaan menneestä työstä tulee muuten mieleen Richard Reti reilu sata vuotta sitten. Oli kirjoittanut käsin miltei valmiin matematiikan väitöskirjan, kunnes hukkasi sen baarireissulla ja paljon työtä meni hukkaan. Harkitsi itsemurhaa mutta päätti lopulta ryhtyä shakkiammattilaiseksi. Hyvä niin, kirjoitti 1920-luvulla kaksi historian hienoimpiin kuuluvaa shakkiteosta ennen kuolemaansa 39-vuotiaana.
Trumpin valinta ilmeisesti eli melko viime tippaan. Jos hän olisi halunnut maksimoida todennäköisyyden tulla valituksi, olisi valinnut hieman pehmeämmän, vähemmän äärimmäisen henkilön. Vancea lobbasi eritoten Donald Trump Junior ja Tucker Carlson. Ilmeisesti ratkaisevaa oli lopulta jälleen Trumpin vaistot; hänellä synkkaa Vancen kanssa, tästä tulee hyvä fiilis.
Vance on ilmeisesti koko satapäisen senaatin putinistisin henkilö, monissa muissakin suhteissa äärilinjaa. Inspiroiva tarina ja loistava puhuja.
Useissa kehittyineissä maissa on vahva poliittinen yleisajatus suojella ihmisiä heidän huonoilta ratkaisuilta. Useissa maissa onkin vallitseva tilanne tietynlainen kompromissi yksilönvapauden ja toisaalta huonojen ratkaisujen estämisen välillä. Esimerkiksi päihteiden ja savukkeiden käyttöä säännellään niiden negatiivisten vaikutusten takia. Julkinen sektori uudelleenallokoi hyvinvointia verotuksen ja tulonsiirtojen avulla, koska nallekarkit jakautuvat muutoin liian epätasaisesti. Pikavippialaa sorsitaan, koska niitä ottaville seuraukset ovat kalliita, jne.
Tästä juontuukin ajatus, pitäisikö Hesuliin sijoittaminen olla enemmän säänneltyä. Enemmän luvanvaraista? Esimerkiksi ennen osakeostoa pitäisi aina allekirjoittaa lomake, jossa sijoittaja allekirjoittaa ymmärtävänsä päätöksen negatiiviset vaikutukset talouteensa sekä terveyteensä.
Pörssin aukioloaikoja voisi myös rajoittaa tiukemmiksi, kuten alkoholimyyntiä.
Loistava idea. Mutta eikö tällaisia asiotia tupata hoitamaan verotuksellisesti? Esimerkiksi nostamasi tupakka ja alkoholi, niin niiden veroa nostetaan, jotta saadaan hintaa ylöspäin ja siten kysyntää alaspäin, ja muutenkin puhutaan usein haittaveroista. Mielestäni osakkeille voisi laittaa ainakin listautumispaikan mukaan, mutta miksei myös vaikka toimialan tai kurssikehityksen mukaan veroasteen. Esim. hesulin hyvinvointia tuhoavien osakkeiden verotus voisi olla kireämpää, kuin New Yorkin pörssin bumtsibumien? Näin valtio saisi kätevästi ohjattua ihmisten rahat tuottavampiin kohteisiin ja kansantalous paranisi
Tulee ihan mieleen, kun muutama vuosi takaperin HS uutisoi peräjälkeen suunnilleen seuraavilla otsikoilla:
Nyt se on todistettu! Punaviini on terveellistä; jonka jälkeen heti perään uutinen
Alkoholi on haitallista terveydelle jo pieninä määrinä
Mietin siinä sitten, että onhan se hyvä, kun jokaiselle on jotakin miellyttävää ja omaa maailmankuvaa tukevaa luettavaa. Toimittajat voisivat tietysti vähän pohtia kontekstualisointia näissä.
Koko pohjoismaat ei ole indeksitasoilla tuottaneet mitään viimeiseen 3 kuukauteen ±0 taso. Toki pohjoismaisia suoria osakkeita ostamalla on voinut sitten tehdä tappioita mukavasti.
Meillä nimenomaan tuo suojeluelementti on äärimmäisen vahva ja sen sijaan että tehtäisiin järkeviä päätöksiä valtion toimesta, niin työkalupakista vastaus löytyy lähes aina sääntelystä ja kieltämisestä. Pikavippien osalta löytyy ilmiselvä ratkaisu; valtiollisen pikavippiyhtiön perustaminen. Valtio saa halpaa lainaa markkinoilta, joten se voisi helposti tarjota kaikille kansalaisille viiden tonnin henkilökohtaisen pikavippitilin esimerkiksi kohtuullisella viiden prosentin korolla, jolloin yksityisille riistohintaisille pikavipeille ei olisi tarvetta. Tästäkin huolimatta valtiolle ylivelkaantuneet voitaisiin määrätä julkiselle töihin, kunnes velat on maksettu.
Melkein kaikki sääntely on muutenkin nykyään turhien dokumenttien laadintaa eikä juuriongelmien aitoa ratkaisemista ja ihmisten valistamista. Sääntelijät ovat pilanneet sääntelyn
Ulkomuistista Hesulin pörssin markkina-arvo on luokkaa 300 miljardia, joten ehkä lopulta halvin ratkaisu olisi että valtio ottaisi hitosti lainaa ja kansallistaisi pörssin. Olisi kyllä aivan valtava varallisuudensiirto valtiolta yksityissijoittajille, kun heille ei jäisi muuta vaihtoehtoa kuin ostaa ulkomaisia kasvuyhtiöitä
Niin kauan kuin meillä on nykyisen kaltainen eläkejärjestelmä, niin turha säädellä mielestäni. Rahojen häviäminen pörssissä ei vie toimeentuloa kuitenkaan.
Jos eläkkeen joutuisi/pääsisi säästämään itse, niin “nudge” oikeaan suuntaan tai sääntely voisi olla paikallaan. Toki sillä voisi olla sijoittajiin muutenkin vaikutuksia ilman sääntelyäkin. Veikkaanpa että salkut olisi hajautetumpia ja riskinotto maltillisempaa. Ehkä ei ajattelisi sijoittamista “harrastuksena”, jos sen oikeasti olisi tarkoitus turvata elanto vanhempana.
Tämä voitaisiin toteuttaa valtionyhtiön kautta ja suosittelen Veikkausta siihen tarkoitukseen. Vaihtoehtoinen ehdotus voisi olla, että vaihdetaan OMHEX vaikkapa OMXLOTTO tjsp. Sitten Yle voisi alkaa näyttämään joka perjantai sellaista ohjelmaa, jossa Inderesin tavoitehintoja eri osakkeille on kirjoitettu paperille ja suljettu oransseihin muovipalloihin, joita sitten nostetaan 7+3 kappaletta näytettäväksi. Kaipa osakekaupankin voisi siirtää jotenkin sellaiseksi, että kansalaiset täyttävät paperilappuja ja kiikuttavat niitä kaupan kassalle, joille pitää vain antaa pikainen meklarikoulutus.
“Arvotaan tämän viikon tavoitehinnat. Kamux 6, Terveystalo 11, Nokia 2,… Onnea kaikille voittajille!”
Timo Heikkilä on tehnyt suhteellisen kattavan ja monipuolisen jutun ROE:sta.
ROE on yksi käytetyimmistä kannattavuuden mittareista analyytikoiden ja yritysjohdon keskuudessa. ROE:ssa on kuitenkin ongelmansa, mistä syystä se ei sovellu ainoaksi laadun mittariksi ja voi johtaa sijoittajaa jopa harhaan.
Ostin Les Paulin. Gibsonin siis. Näiden hinnat on nousseet, joten jos en poikkaise lapaa kesken tiukimman soolottelun, tulee sijoitus tuottamaan todennäköisesti paremmin kuin kasaamani hesulisalkku. Geopoliittinen riski voi realisoitua käytännössä vain, jos rappukäytävän naapuri aloittaa vihanpidon yöllisestä soitannasta.