Jahas, v…un kusetusmakkinat. Kaikki on pa…aa paitsi kusi.
Aloin vaan miettimään niitä opiskelijoita jotka torstaina nosti ekat opintolainansa ja pisti pörssiin, siitä kitkerä ensimmäinen opetus melkein -10% turvallisimmistakin sijoituskohteista
Täällä Tampereella meinasin tänään poksauttaa kuoharit putoavien korkojen kunniaksi! Halvemmat LAATUosakkeet ansaitsee palan suklaakakkua päälle.
Olisiko korkeushypyssä ajatuksena se, että uusintakierros karsinnassa antaa suoraan finaaliin päässeille lisää etulyöntiasemaa, kun ovat hypänneet vähemmän eli ei niin väsyneitä. Mutta toisaalta, tuskinpa kukaan 440 hädin tuskin selvittäneistä kilpailee mitaleista
Mietin samaa kysymystä Volvo Car AB:n kohdalta. Tänään taidettiin käydä jo lähes ATL lukemissa.
No höh, ajattelin ensin että “Transitory”
Olin vahvassa uskossa, että tänään veronpalautukset kilahtaa tilille. No ne tuleekin vasta ensi kuussa. Ehkä silloin ostetaan vielä alempaa…
Veronpalautusten päätöskin tulee tänne vasta lokakuun loppuun mennessä. Suojeleeko se tässä tilanteessa sitten vai ei…
Oi Känädä valitsit kyllä hyvän päivän olla kiinni. Saman vapaapäivän olisi suonut rakkaalle Hesulille. Itse asiassa sijoittajia olisi hyvä suojella vaikka viikon sululla. Hesulin tapauksessa koko vuosi 2024 on ollut sangen turha
Vaimo on sairaanhoitajana palliatiivisella osastolla töissä, jossa on potilaina mm. aivosyöpää sairastavia ja dementikkoja.
Eilen yksi potilas oli tiedustellut erittäin agressiivisesti kuka on vienyt häneltä turskat?
Onko täällä joku, joka voisi tunnustaa?
Joo, kyllä ne oli pohjat tässä. Loppuviikosta jpow ilmoittaa hätäkoronlaskuista ja tulee positiivista dataa. Piensijoittajat teurastettiin.
Salkusta n. 60% on Kanadaa ja käteistä
Kolikon kääntöpuolella on sitten se, että Fairfaxille kurssiromahdus olisi lähinnä toivottua takaisinostojen takia, eli ei tämä pelkästään hyvä asia ole. Lisäksi omalla shortlistilla olisi näitä päiviä varten kanukkiyhtiö, jonka näkisin mieluusti romahtavan ostohintoihin. Ei tänään.
Yleisenä kysymyksenä kaikille: mitä kahta firmaa ostaisit pää märkänä, jos huomenna kaikki maailman pörssifirmat avaisivat -50% pulkkamäkeen?
Paljonkohan Pekan salkku on tänään plussalla? Pekka on niin kova guru, että on kyllä ostanut oikeat suojaukset salkkuunsa.
Huh, on tulokset menneet eteenpäin. En ole seurannut Pariisin korkeushyppyä - olisi varmaan pitänyt.
Luulenpa että hän käy saldot läpi jenkkibörsän suljettua. Muistaakseni ei odottanut voitollista iltaa
Jotta ei menisi ihan nollapostaukseksi niin laitetaan nyt yksi kuvakin tähän #ilonkautta
Yllättävän hapokkaaksi muuttuu tunnelma täällä heti kun lasketaan jossain muuallakin kun hesulissa. Omien havaintojen mukaan suurimmalla osalla enimmäkseen hesulia salkussa, niin ei kai tällaiset heilunnat enää viimeisen kolmen vuoden jäljiltä suuria vatsahappoja aiheuta. Jos ei heiluntaa kestä, niin voi sinne salkkuun lisätä jotain muitakin omaisuusluokkia vähentämään volatiliteettiä.
Itseä koko vuoden harmittanut kun oman strategian mukaan kerrytti käteispuskuria lyhyen koron korkorhastoihin ja samalla katseli, kuinka indeksit tykittivät kohti koilista. Kuitenkin tuo 4-5% (CAGR) tuotto pienellä volalla maistuu sitten, kun pääsee dipistä lisäämään osakepainoa.
Jos oma strategia on painaa 100% osakepainolla, niin pitää pystyä kestämään myös tällaiset päivät. Jos ei kestä, niin ehkä on aika tarkastella sitä omaa strategiaa.
Olen hyvin väsynyt.
Mahtaakohan syynä olla se, että otin ajatuksissani 2 melatoniinitablettia adhd-lääkkeiden sijaan.
Ajattelinkin laihduttaa muutaman kilon kesällä, mutta näköjään ne kilot lähtivät salkusta eivätkä vyötäröltä.
Indeksisalkku porskuttelee yhä ~5% tuotossa YTD, kun taas Hesuli -salkut tukevasti pakkasella. Voisi kyllä ostohousuja kohta sovitella.