Uuuf. No, yleensä nämä toistuvat annit tahtovat korjata tämänkin jos on yhtään mitään muuta salkussa, mutta valitettavasti salkun kokonaisarvo tahtoo laihtua tämän prosessin aikana ikävästi.
Ainakin itse voin allekirjoittaa, että foorumin seuraaminen on vähentynyt, kun olen siirtänyt ajankäyttöä enemmän jenkkipörssin seurantaan, joka on tapahtunut enemmän twitterin puolella. Tämä on puhtaasti hesulin aneemisuuden ja heikkojen tuottojen syytä, uusia listautumisia ei näy missään ja aika harvassa on yhtiöt hesulissa jotka tuottaisivat omistajilleen muutakin kun pettymyksiä. Inderes tekee edelleen mielestäni hyvää työtä, mutta kyllä tämä hesulin kokonaisvaltainen surkeus ja näkyvyyden puute parannuksesta laskee kiinnostusta melkoisesti.
Jep, hyvä nosto. Olen itse miettinyt samaa. Foorumilla on jenkkifirmoista ketjuja, mutta keskustelu on rajallisempaa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. X:ää on toistaiseksi siinä vaikea haastaa.
“Routa porsaat kotia ajaa”
Eli lienee odotettavissa aika jossain vaiheessa tulevaisuutta kun US pörssit eivät välttämättä suoriudu niin vahvasti kuin vaikka Hesuli. Ehkä silloin keskustelut kotimaisista yhtiöistäkin taas maittaa.
@Verneri_Pulkkinen varteissaan melko usein varoitellut noista tietyistä momentum yhtiöistä jenkkipörsseissä. Ja taas pienyhtiöt siellä ei välttämättä ole kotoisia oleellisesti parempia (toki mittakaava on hivenen eri pienyhtiöden liikevaihdossa eri pörssien välillä).
Kova veto! Täytyy sanoa että täällä on yksi joka ei myöskään usko. Myönnän etten ole tätä tosin seurannut, mutta kun katsoo historiaan niin tappiota näyttäisi tekevän vuodesta toiseen ja liikevaihto ei ole noussut käytännössä mihinkään. Vaikea on uskoa menestykseen ellei ole todella hyvin sisällä skenessä ja näe jotain mikä olisi ihan nurkan takana. Mihin perustat arvelusi että näihin hintoihin ei enää saisi? SSH jos pystyisi tekemään edes 1M€ vuodessa voittoa niin voisin maksaa siitä 10-12M€ verran. Nyt markkana-arvo on yli 50M€ ja 1M€ voitto olisi jotain mihin SSH ei ole pystynyt ainakaan viimeiseen viiteen vuoteen (tappioilla koko ajan). Vaikea nähdä tätä muuta kuin räikeän hintaisena 1,26€/osake.
Oma tavoitehinta on jotain 10 senttiä sillä toivomuksella, että kääntyisi kannattavaksi ja pystyisi noin 0,5M€ vuotuista voittoa tekemään jatkossa. Pitäisi varmastikin jotenkin päästä skaalaamaan ylös liikevaihtoa, mutta ehkäpä tuote ei vaan ole tarpeeksi hyvä. Kilpailu on varmasti veristä ja pienet jää jalkoihin.
Jensen knows a thing or two about silicone.
Ja asiantuntijalle on aina kysyntää.
Alkaa niin moni osake olemaan ostohinnoissa, että voi kun olisi käteistä.
Kiitos mielipiteestäsi, ihan hyvät perustelut sinulla. Itse pidän tietoturva-alaa niin tärkeänä että en uskalla olla pois F-Securen enkä SSH:n osalta. Tunnen joitakin isoja omistajia ja kuullut heidän perustelujaan, enpä silmälääkärinä tästä alasta mitään syvempää itse tiedä. Olin mukana isosti Stonesoftissa, jonka arvoa ei myöskään täällä ymmärretty. Hyvällä preemiolla myytiin ulos, mutta vielä suuremmalla preemiolla se myytiin myöhemmin sieltä eteenpäin.
Hyvä kuulla kriittistä perusteltua mielipidettä, ehkä vähän jarruttelen ostojani. Jännä juttu, kun itse kritisoin vaikkapa Optomedia, niin aika sakeaa tekstiä tulee takaisin varsinkin KL:n paltalla, jota ei kunnolla moderoida. Minusta päinvastoin pitäisi olla kiitollinen mielipiteistä, jotka tulevat oman kuplan ulkopuolelta. Omaa näkemystä kannattaa silti seurata, vaikka aina välillä sitä haastaa. Katsotaan, miten tässä käy. Hyvää kesää.
Juha Variksen huomiot yritysostoista.
https://x.com/JuhaVaris/status/1798365373005459748
Jep.
Yritysostoissa arvo siirtyy yleensä ostajalta myyjälle, joka saa täyden hinnan ja korvauksen kuvitelluista synergioista päälle.
Samaan aikaan meillä on jarruna kotipörssissä eläkeyhtiöitä, Solidiumia yms. estämässä ylihintaisia ostotarjouksia kotimaan firmoista. Mun puolesta Nesteen olis voinu myydä ulkkareille vaikka hintaan 75€ per osake, mutta meillä pelätään kuollakseen Suomen muuttumista ‘tytäryhtiötaloudeksi’ ja siksi kaikki ostotarjoukset estetään
No nyt ymmärrän! Oisin itse käyttänyt ehkä jotain yksinkertaisempaa mittatikkua…
Moi! Onko Digital Workforce tuttu? Itse ostin tänään pienen siivun “kasvusalkkuun”. Sille ei taida olla täällä edes omaa striimiä?
Mahtaakohan Valtra T-sarjan traktorin moottori kestää noin pitkään.
On tämä touhua, kun verottaja pilaa hauskan pörssipeliharrastuksen. Yksi rivi salkussa +75% ja olen pitkin kevättä tätä riviä pälyillyt aina silloin tällöin, aina kuitenkin päätynyt jättämään salkkuun, koska myynnistä aiheutuisi niin valtavat veroseuraamukset.
Kuitenkin jos jätän salkkuun, niin lopultahan se sieltä romahtaa…
Pitäisi varmaan opetella keventelemään, mutta ne ensimmäiset eräthän ne vasta voitolla ovatkin…
Ollappa kaikki rivit tappiolla, niin eipähän verottaja ainakaan saisi senttiäkään!
Tarkoitatko striimillä ketjua? Kyllä löytyy.
Mitä nopeammin opit tyytyväisenä maksamaan veroja, sen parempi. Huvista joutuu välillä maksamaan myös verokarhulle…
Mutta ymmärrän ongelman - itse juuri tässä ynnäilen millainen läjä lähtisi verokarhun taskuun jos jossain vaiheessa kaataisi NVIDIAt pois ja hieman hapokkaaltahan tuo lukema näyttää vaikka pääsisi jopa ihan hankintameno-olettamaa käyttämään…
Striimiksi kutsutaan ketjua, jossa jokainen pikku-uutinenkin julkaistaan. Tokmanni-ketju on hyvä esimerkki striimiketjusta.