Meillä on tosissaan ajatuksellinen ero tässä asiassa. Esimerkiksi teidän ennusteet (kaikki luvut) pitää käytännössä sisällään pienemmät yritysostot (vaikka sanotte ettei, mutta käytännössä kyllä) niin yhtälailla kassavirtaennusteenne on monessa yrityksessä tehty vaikka kymmenenvuoden päähän XYZÅÄÖ -yritysrykelmälle, mutta missäään kohtaa kassavirtamallia ei ole maksettu sitä kassavirtaa näistä ulos. Ennuste tulevalle EBITAlle on mallia XYZÅÄÖ yhdistetyt tulot, mutta ei miinusteta menoja uusista yritysostoista.
Tää ei kyllä pidä paikkaansa, sillä me ei lähtökohtaisesti ennusteta yritysostoja, joita ei ole tehty. Ainoa poikkeus lienee Talenom ja sekin johtuu niiden poikkeuksellisesta ohjeistuskäytännöstä. Tosin en ole aivan varma, että onko näitäkään enää lähivuosien ennusteissa sisällä.
Niin nämä sitten jossain kohtaa alaskirjataan ja te oikaisette nekin pois kertaluonteisina kuluina.
Ei sentään kaikkia liikearvoja alaskirjata, mutta alaskirjaushan noin yleisesti on seurausta omaisuuserien heikentyneestä tulo eli kassavirtaennusteesta. Jos ei odota, että tuloksen heikentyminen on väliaikaista, niin niiden pienempi arvohan tulee tulevaisuuden matalampien ennusteiden kautta huomioitua yhtiön arvossa. Jos taas odottaa, että se on väliaikaista ja yhtiö kuitenkin alaskirjaa liikearvoa, niin sitten analyytikko on vaan väärässä. Sitäkin tapahtuu tässä työssä.
Koko hommahan kulminoituu siihen, että yrityksen arvo on kassavirtojen kumulatiivinen summa. Mutta kun oikaisette yritysostoista johtuvat kulut pois ja jätätte tulot jäljelle niin yli ajan kassavirralla ja luomillanne oikaistuilla tulosluvuilla ei ole mitään yhteyttä.
Me huomioidaan kassavirtaennusteessa yritysoston koko kassavirtavaikutus sinä vuonna, kun yritysosto tehdään. Jos sitä vielä huomioisi myös muiden vuosien ennusteissa niin sehän tulisi huomioitua useampaan kertaan.
Itselläni ollut pari kertaa hyviä kokemuksia Gigantin palvelusta, jota haukutaan jokapuolella. Ehkä tuuria. Jokunen vuosi sitten astianpesukoneen asennusvaiheessa pakkauksesta otettaessa huomattiin, että keskellä konetta on iso viilto. Asentaja soitti samantien Giganttiin, josta sanottiin, että uusi kone tulee tilalle. “Rikkinäinen” kone asennettiin paikoilleen, jota voitiin käyttää siihen asti normaalisti. Ainoa miinus oli, että uuden koneen saapumisessa oli ongelmaa. Sen piti tulla muutaman päivän päästä, mutta ei tullutkaan, vaikka kuljetus oli sovittu. Tämä ongelma oli kuljetusfirman. Saatiin tästä hyvitysmaksua todella hyvin. Pesukone oli muutenkin tarjouksessa, joten hintaa ei enää paljon jäänyt. Tässä kommellukset hyödyttivät.
Mutta juu kieltämättä olin muotoillut tuon huonosti. Kuuntelin kirjasta tuon kohdan vielä kertaalleen ja kävin tarkentamassa muotoiluani. Toivottavasti kukaan ei vielä kerennyt jättää sydänlääkkeitä ottamatta tämän takia.
Tässä joulun alla on hyvä muistuttaa, että ollaan jo valmiiksi Euroopan toiseksi lihavimpia. Riittävästi kinkkua ja konvehteja, niin eiköhän se johtopaikkakin vielä irtoa. Suomi nousuun!
Ahkerasti vedän näitäkin jouluna, jos tarjolla, vaikka muuten syönkin mielelläni aika tarkkaan ja terveellisesti.
Kun monesti korostetaan ahkeruutta, niin ahkerasti liikkumaan ja ahkerasti sekä pitkäjänteisesti etsimään liikkumisen + itselleen sopivan terveellisen ruokavalion etsimistä tai jotain sellaista. *
Luin saman artikkelin, mutta alun kipuilun jälkeen ymmärsin oman ajatteluni jäykkyyden.
Nythän siis viimein löytyi kisa, jossa voidaan sanoa olevamme hyviä, eikä ykköspaikalle nousu vaadi edes sohvalta nousemista. Kunhan vaan muistaa syödä jouluna. Nyt enää tarvitaan joku kertomaan, että BMI mittarina ei toimi väestötasolla, koska jokunen yksilö saattaa käy salillakin.
UNH toimarille annettu asiakaspalautetta ihan tosissaan
Thompson’s wife, Paulette Thompson, told NBC News that he told her “there were some people that had been threatening him.” She said she didn’t have details but suggested the threats may have involved issues with insurance coverage.
Markkina näyttää ottavan tilanteen yllättävän rauhallisesti
Aiheeseen liittyen tuli sattumalta nähtyä kommentteja jotka hymähdytti ainakin itseä, kurssi kun tosiaan positiivisesti reagoi tähänkin uutiseen. Mikäs sen parempaa kuin musta huumori.
Joitakin aikoja sitten törmäsin eräässä podcastissä palveluun nimeltä Darwinex Zero, sanojensa mukaan espanjalainen palvelu jossa voi paperirahalla treidata, näyttää osaamisensa osake/valuuttamarkkinoilla ja saada rahoitusta jos tulosta syntyy.
Kumma ettei foorumilta tunnu löytyvän kommentin kommenttia aiheesta, onko kokeilijoita linjoilla?
Törmäsin siinä kiinalaisessa vakoilusovelluksessa aiheesta kertovaan uutisvideoon. Kommentti kentässä läheteltiin kymmeniä tuhansia “Thoughts and Denials” henkisiä kommentteja. Ehkä julkisessa terveydenhuollossa on hyviäkin puolia, koska onhan toi aika karua. Hän ei kuitenkaan ollut rikollinen vaan osakkeenomistajan ja omaa etuaan ajava toimari.