Koko pointti oli siinä että se aikapuoli ei toteudu eli lähtisi johdonmukaisesti sen jälkeen aina kotiin.
Otin projektiksi kahtoa Star Warsit aikajärjestyksessä. “Star Wars Rebels” sarja piti jättää välistä kun se animoitu tyyli ärsytti heti. Clone Wars ja Bad Batch sensijaan oli odotettua parempia.
Nyt kun pääsi näihin 70-80 luvun legendaarisiin elokuviin pitkästä aikaa niin jummijammi! En muistanu tai ois uskonutkaan miten hyvin nuo leffat on tehty jo 50 vuotta sitten.
Toisaalta hyvillään pitää olla miten nykypäivänkin tekeleissä eri rodut näyttää aivan samalta ja energia on jokseenkin samanlainen. Ollu viihdyttävä projekti.
38/45
SOL-konserni (emoyhtiö Solemo Oy) on vuonna 1992 perustettu palvelualan perheyritys jonka kotipaikka on Helsinki.
Yhtiö toimii siivous-, pesula-, kiinteistö-, vartiointi- ja henkilöstöpalvelualoilla.
Henkilöstöpalveluissa painopiste on varasto-, jakelu-, teollisuus- ja rakennusaloilla.
SOL toimii Suomessa (~70% henkilöstöstä), Ruotsissa, Tanskassa ja Baltian maissa.
Yhtiön verkkosivujen mukaan sen Suomen henkilökunnasta ~45% on maahanmuuttajia ja 42% on alle 30-vuotiaita.
Viime vuoden liikevaihto oli 377 M€ ja tulos 6.7 M€. Henkilöstöä oli n. 13700.
Tässäkin tulos näyttää olevan paineessa; viime vuosina tulos% on laskenut vaikka liikevaihto on samaan aikaan noussut. Henkilöstö- ja kiinteistöpalvelut näyttävät olleen miinuksella mutta siivous ok.
Yhtiön tausta liittyy sarjassa aiemmin käsiteltyyn Lindströmiin:
Mulle on muodostunut ongelma mihin tarvis apua… Meillä on emännän kans eri ajat kun tullaan kotiin ja kuinka töihin lähdetään. Emäntä lataa illalla kahvinkeittimen valmiiksi, ja minä lähdenkin matkaan aikaisemmin, enkä ole juomassa kahvia aamulla, iltapäivällä taas keitetään kahvia molemmille, enkä ole välttämättä kahvia juomassa ja minun osuus kaadetaan viemäriin. Tälläinen kallis kahvin tuhlailu sattuu, joten olen ajatellut ratkaisuksi ostaa kalliin kahvikoneen. Jos jollain tällääsistä vekottimista on kokemusta, niin voi suositella. Kahvikoneessahan on optiona, että sen hankittua aukeaa mahdollisuus osallistua rikkaat & rahattomat sarjaan (sarjan rikkailla yleensä on luksustavarana kahvikone vuokra yksiössä)
Tällaisia juttuja USA:n terveydenhuollosta lukiessa sitä taas muistaa, miten meillä Suomessa vielä jotkin asiat ovat hyvin.
Tässähän ei tiedetä miten tapauksessa (syöpä) lopulta kävi, mutta eikö tarina kuitenkin mennyt ihan hyvin? Ihminen sairastuu, hän saa hoitoa rahaa vastaan, ja toivottavasti syöpä on saatu hoidettua. Ymmärrän mitä tällä esimerkillä haetaan, mutta mielestäni tämä ei ole kovin soveltuva esimerkki kuvaamaan USA:n terveydenhuoltoa. Paremmassa esimerkissä olisi perhe, jolla tähän hoitoon ei olisi varaa. Tässä tapauksessahan perheellä oli varaa hankkia hoitoa. Joo, se maksoi vuosien säästöt, mutta olisin valmis maksamaan kaikki omat säästöni, jos sillä saisin hoitoa läheiselleni, joka sitä muuten ei saisi.
E: Ja ei siis mitään Markyn nostoa vastaan! Koen vain nämä pettymykset siitä, kun itse pitää rahoittaa oma hoito, hieman laimeiksi, koska on myös ihmisiä jotka sitten lopulta jää täysin ilman hoitoa rahan puutteen takia.
Noillahan oli vielä vakuutus, joten raakaa on peli.
On, ja yhdyn täysin kommenttiin siitä, että Suomessa on onneksi asiat hyvin toisella tavalla.
Juuri siksihän tämä on äärimmäisen hyvä esimerkki! Vaikka olisi tehnyt kaiken “oikein” niin silti rahat ei riitä terveydenhuoltoon kriisitilanteessa. 5 kk on syöpähoidoissa usein vain pintaraapaisu ja silti 20 vuoden säästöt on jo syöty vaikka on ollut vakuutukset ynnä muut.
Rebelsin animaatiotyyli häiritsi itseänikin alkuun, mutta siihen tottui kyllä. Suosittelen katsomaan, koska stoori on hyvä ja sisältää yhden koko Star Wars -universumin parhaista hahmoista (Grand Admiral Thrawn). Ja jos ei ole katsonut Rebelsiä, niin Ahsoka-sarja jää aika ontoksi. Ja Mandalorianissakin kohtuullisesti viittauksia Rebelsiin
Ymmärrän kyllä, mitä haet takaa ja raadollisempi esimerkki olisi tosiaan perhe, joka menettää läheisensä yksinkertaisesti siitä syystä, että hoitoon ei ole varaa. Tällainen esimerkki tosiaan alleviivaisi vielä paremmin Suomen ja USA:n terveydenhuoltojärjestelmän eroavaisuuksia.
Itsellä asuu muutamia tuttuja jenkeissä ja heidän mukaansa terveydenhuoltojärjestelmä aiheuttaa etenkin lapsiperheissä oikeastaan koko elämän ajan stressiä yllättävien, vakavien sairauksen pelon muodossa. Sinällään hyvin palkatut, mutta määräaikaisesti esim. apurahoilla ja stipendeillä akateemisessa maailmassa työskentelävät kollegat kokevat tilanteensa varsin ahdistavaksi ja lasten saaminen jenkeissä ei ole osin tästä syystä vaihtoehto.
No pentele. Otetaan työn alle uudestaan. Tattista!
Ilmaisin itseäni tosiaan hieman heikosti, mutten viitsi enää muokata alkuperäistä viestiä!
Olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on onneksi vielä varsin toimiva, vaikka pyyhkeitä paljon saakin. Yhdysvaltalaiset olisivat ikionnellisia Suomen kaltaisesta järjestelmästä.
Ei voi edes ajatella tuota stressiä, mitä sairaudenhoidon tarve voi aiheuttaa.
Rebelsille suositus myös täältä! Se animaatiotyyli ja myös sarjan tietty lapsellisuus tökkii Clone Warsin jälkeen, mutta mitä pidemmälle pääsee sen paremmaksi sarja kehittyy. Yllättävän paljon noita Rebelsin esittelemiä hahmoja ja asioita on hyödynnetty tosiaan näissä uudemmissa sarjoissa.
Muistutus siitä että arjen tutkimuksissa ja maailman ihmettelyssä ei kannata kaikkea ajattelua ulkoistaa koneelle. Edes silloin kun toimittaa sanakirjaa.
Tämä on erinomainen oivallus!
Luomme itse itsellemme keinotekoisia rajoja, joissa on mukava pysyä. Sitten selitämme itsellemme että tätä ja tätä ei voi muuttaa. Mieli usein toimii juuri näin.
Kuitenkin jo pikkuinen kokeilu tuo usein valtavia elämyksiä.
Koska palstalla puhutaan sijoittamisesta, niin sananen siitä. Sijoittamisessa tämä näkyy joskus osakkeeseen rakastumisena. Luomme itsellemme keinotekoisesti rajan ettemme voi hylätä osaketta ja etsiä uusia kohteita. Toisinaan rakastumme johonkin keinotekoiseen markkinan rajaukseen, esimerkiksi Hesuliin (onhan se suloinen, ei siinä…) ja jostain syystä emme katso sen ulkopuolelle.
Omalle sijoitusuralleni tämä oivallus oli käänteentekevä, jos ei muuten niin tuottojen muodossa.
Ollaanhan avoimia uusille ajatuksille, arvon kanssasijoittajat! Niin sijoittamisessa, työelämässä, kuin koko elämässä.
Pelästyin jo hetken, että Robbe on menny ostamaan jonkun ravintolan.
Paljastuikin, että olikin rehdisti hommissa ovimiehenä
Joo silloin tuntipalkat ei nouse eli reaaliansiot putoavat. Samoin käy bonukselle, sitä ei makseta jos ei tehdä tulosta. Ei ole onneksi tarvinnut paljoa himmailla vaan on saanut korotella tuntipalkkoja tasaisesti.