Inderesin kahvihuone (Osa 9)

Eihän tuossa sanottu että kaikki ovat leftejä tai raitteja.

3 tykkäystä

Hmmm, en tarkoita tietenkään kaikkien tekevän näin vain ja ainoastaan poliittisista syistä. Se olisi typerää, koska en voi mitenkään tietää kaikkien käyttäjien poistumisen syytä.

Siksi kirjoitin signaloinnin yhteyteen voi-sanan merkitsemään ehdollisuutta ja viittasin laajempaan trendiin. Yritin edelleen kommentoida jatkoksi @Aili n kysymykseen, en ottaa kantaa juuri sinun näkökantoihisi ja syihin

Trumpin kakkoskauden varmistuttua X:stä siirtyi muille alustoille iso joukko X-käyttäjiä. Lähtö tehtiin Suomi-X:ssä näyttävästi ilmoittamalla siitä muille seuraajille. Tämän näen signalointina ja osoituksena omalle (kuvitellulle) viiteryhmälle siitä, miten X-alustaan tulisi suhautua.

Omien havaintojeni mukaan poistuvien valtavirta ei ollut poliittisesti skaalan oikealla reunalla.

On ok pitää ajatteluani laiskana, mutta vastaavasti kannattaa keskustellessa suosia “tarkoititko että”-lähestymistä toisen ajatuksenjuoksua kritisoidessa. Netissä kun joutuu tiivistämään ajattelun muutamaan riviin.

Mutta tämä tästä, vapautan omalta osaltani areenan muulle keskutelulle!

ed: kommentoin asiaa Muskin touhuihin negatiivisesti suhtautuvana, joten kommentoin asiaa ilmiönä, en maga- tai muukaan hattu päässä olevana. Jos se jotain kiinnostaa.

20 tykkäystä

Kiitos paljon vastauksesta. Itse seuraan katoamista hieman huulipyöreänä, kun en oikein ole kenenkään teknologiajätin iso fani.

Muskin tuella oli väliä Trumpin voittoon ja taatusti teki sen saadakseen poliittista valtaa. Olisin halunnut Harrisin voittavan, mutta Trumpin voitto oli aika selkeä jo pelkästään sen vuoksi, että Harris liittyi kisaan liian myöhään.

En ole monenkaan erityinen fani, joiden kanssa Musk keskustelee, mutta arvostan, että hän osaa keskustella ihmisten kanssa, jotka ovat eri mieltä asioista.

Olen aina ihmetellyt poliittista tapaa, jossa eritavalla itsensä kanssa ajattelevien ihmisten kanssa keskustellaan vain vihaisesti ja ei pyritä ymmärtää vastakkaisen näkökantoja.

Myös tieteenaloja ja koulukuntia, jotka seuraavat vain oman alansa julkaisuja ja pitävät omanalansa oppeja ainoina oikeina.

Siinä ihminen kuplautuu ja menettää todellisuuden tajun.

Tämä juuri hieman ihmetyttää. Voisihan sitä vain lopettaa postailu ja jatkossa juttuja löytyy muualta.

Yksi juttu tuli kylläkin mieleen, miksi toki voisi juuri nyt olettaa yliopiston jatkavan matkaansa on. Taisin nähdä jonkun klipin juuri vuoden vaihteessa, jossa Musk sanoi jotenkin näin, että ei pitäisi opettaa ihmisille koko elämän ajan, että pitää käydä yliopisto ja opiskella pitkään, jotta voi olla jotakin. Koska se ei ole totta. Voi myös tehdä käsillään töitä ja luoda hienoja juttuja.

Joka on totta. On tää itsestäkin varsinkin Suomessa yksi iso huijaus. :sweat_smile:

Se voisi ainakin sotia yliopiston ajamia arvoja vastaan. Koulutus on iso bisnes jenkeissä.

Mutta voi olla toki jotain muutakin.

14 tykkäystä

Sain joululahjaksi perheeltäni kultaisella sprayllä siististi maalatun sonnin! Ytd on heti yli 2% plussalla. Toimii paremmin kuin 2-3v sitten saamani karhu oleilu colleget (joihin on nyt kulunut reikä polveen, sanoin, että ei tarvitse korjata, vaikka on n. Puolen miljoonan arvoiset karhuhousut).

Kyllä se perhekin vähän kuuntelee.

67 tykkäystä

Olisiko hesulisonni kun vähän kylkiluut paistaa vielä? toivottavasti tämä vuosi on ruokaisampi:)

44 tykkäystä

Moikka! en tiedä mistä lähtisin kyselemään, mutta toivoisin löytäväni täältä vastauksen. Jos otan opintolainan maksimi määrän eli 240op 14 400€ ja pitäisi sitä vain tilillä, kunnes valmistun ja maksan siitä pankin/kelan koron eli noin 3,5%=504€ ja saan vielä hyvitystä 4 760€ niin eikös tuolloin minulle jää voittoa automaattisesti ja ilman minkäänlaista riskiä 4256€. Mitä en tiedä/huomaa?

6 tykkäystä

Riskinä on jos et täytä hyvitykseen oikeuttavia ehtoja eli käytännössä esim. et valmistu ajallaan. Muuten no-braineri valinta tietysti ottaa kaikki ulos mitä saa ja parhaimmassa tapauksessa tietenkin vanhemmat vielä kuittaavat velan pois ilman veroseuraamuksia.

Rahaahan ei tietenkään kannata tilillä makuuttaa turhaan, vaan harkita oman riskinsietokyvyn perusteella parempia kohteita, joista tältä palstalta löytyy hyvin tietoa :+1:

21 tykkäystä

Ainakin se, että luoton korkokulut lähtee kulkemaan siitä ekasta nostosta eli tuo 504e taitaa olla laskennallinen vuosikorko yhdelle vuodelle

(14400*0,035)

Toki jos et rahoja elämiseen tarvitse, nehän voi pumpata vaikka johonkin Svean 3% säästötilille ja nostaa sitten kun valmistuu :thinking:

3 tykkäystä

Mä oon satavarma että joukosta löytyy jotain eilen myymääni :grimacing:

Hyvää huomenta vaan :smile:

10 tykkäystä

Ainakin omalla kohdalla twitterin käytön vähentymisen ja blueskyhyn siirtymisen taustalla oli:

  • Yhteisösääntöjä rikkova uhkailu ja aiheeseen liittymätön suora alentava nimittely tuntuu jäävän useammin moderoimatta (koska moderointitiimi on suurelta osin ajettu alas)
  • Linjaus olla puuttumatta systemaattiseen disinformaatioon. Linjaus palvelee lähinnä venäjää & kiinaa & öyhöttäjävaikuttajia. Ei voi kuin syyttää itseään jos luulee ettei tämä vaikuta sellaisten yritysten läsnäoloon palvelussa, jotka vähintäänkin jonkun asteisesti pyrkivät eettisesti kestävään toimintaan
  • Elonin mielivaltainen moderointi tileihin jotka nostavat esille hänelle epämiellyttäviä asioita (siten että vastaavista teoista ei saa jäähyä jos teot eivät kohdistu muskiin). Esim laittoi Laura Loomerin tilin jäähylle samaan aikaan kun heillä oli sanaharkkaa ja Elonin yksityiskoneen liikkeisiin liittyen laittoi useita toimittajia jäähylle
38 tykkäystä

Ehdottomasti näin ja olen esim. kulutuksesta pitkälti samaa mieltä (paitsi en vaimoon tuhlaisi liikaa :smiley: ) Mutta kommentti, että alle 10k ei voi elää ihmisarvoista elämää on tässä ajassa vain junttimainen. Turha tehdä muita päätelmiä tuon lauseen kritisoimisen kanssa. Ketjuhan on muuten loistava.

12 tykkäystä

Ei kaikkea tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa, kirjoittaja suhtautuu kuitenkin tuossakin viestissä ilmeisen huumorilla omaan kulutuskäyttäytymiseen. :slight_smile:

12 tykkäystä

Tämän herran oppeja kuuntelemalla tulet olemaan tuo Poor Dad.

47 tykkäystä

38 tykkäystä

@OsakeKeisari ja tviitti osakesijoittajien määrän kasvusta :slight_smile:

https://x.com/OsakeKeisari/status/1875119523436884174
image

21 tykkäystä

Päivän yhtiö sopii mainiosti sijoitusfoorumille. :carrot:

53/60

Veikko Laine on vuonna 1965 perustettu sijoitus- ja tukkualan perheyritys jonka kotipaikka on Helsinki.

Yhtiö on alun perin vihannes- ja hedelmätukku ja toimii sillä alalla Suomessa ja Virossa (toimialan liikevaihto 90 M€) mutta harjoittanut pitkään myös aktiivista sijoitustoimintaa joka on nykyään konsernin selvästi suurin liiketoiminta-alue.

12/2023 tilinpäätöksen mukaan taseessa oli markkina-arvoltaan 577 M€ arvosta vaihto-omaisuusarvopapereita minkä lisäksi pysyvissä vastaavissa tasearvoltaan 31 M€ sijoituksia ja 30 M€ muuta omaisuutta. Omavaraisuusaste oli 87.3%.

Sijoitusten tarkempaa jakaumaa ole julkistettu mutta mukana on suoria pörssiosakesijoituksia 15-20 kpl globaalisti (esim. Taalerin suurin ja NoHon 3. suurin omistaja), rahastoja (mm. BlackRock, Accendo, PYN Elite, Asilo Argo) ja pääomasijoituksia (mm. Varjo Technologies, Green Automation, Lifeline Ventures).

Suorista osakeomistuksista yhtiön sivuilla mainitaan että painopiste on laadukkailla compoundereilla ja GARP-tyylillä (growth at a reasonable price).

12/2023 tilikaudella liikevaihto oli 578 M€ ja tulos 29 M€. Henkilöstöä oli 163.

Osinkoa jaettiin yht. 500 k€ joten tuotot lähinnä sijoitetaan uudelleen.

Sama perhe omistaa muuten myös autokauppa LänsiAuton (lv 291 M€, tulos 3.5 M€) mutta se ei kuulu samaan konserniin.

https://www.veikkolaine.fi/investments/

36 tykkäystä

Sekoileeko Nordnet muilla tällä hetkellä? Ei meinaa löytää omistuksia vaikka listassa näkyvät…

7 tykkäystä

Ei pääse ees sisään kirjautuun, eli sekoilee ikävä kyllä.

5 tykkäystä

Nordnetti tiedottaa :slight_smile: :point_down:

https://x.com/nordnetFI/status/1875131231563878705
image

4 tykkäystä

Korjattu! :slight_smile:

https://x.com/nordnetFI/status/1875132755811746174
image

1 tykkäys