Tänä vuonna S&P 500 on saavuttanut 34 kertaa ATH:t (jos oikein olen lukenut) ja noussut 15 %.
Seitsikon markkina-arvo nousi ensimmäistä kertaa 15 biljoonaan dollariin, mikä on noin 53 % Yhdysvaltain BKT:sta. Ne muodostavat nyt noin 32 % viissatasesta, joka on uus enkka.
Tässä on Kempowerin kilpailija Vontier. Oli minulle tuntematon nimi, bongasin CNBC:n videosta, mutta en sijoitakaan Kemppiin. Onko nimi tuttu teille? https://www.vontier.com/what-we-do
Oliko niin, että Vontierin tytäryhtiö Gilbarco Veeder-Root itseasiassa käyttää latauskentissään Kempowerin latureita. Muistelisin jostain yhteistyösopimuksesta lukeneeni. Vai ovatko jo kehittäneet sitten omia latureita.
Hmmm, koko diili olikin vanhempi, mitä muistelin. Löytyi uutinen vuodelta 2021.
Tämä oli ainakin joku vuosi sitten Heikki Keskivälillä isompana positiona. Itsekin olen tuota pintapuolisesti katsonut, mutta en ole sijoittanut. Melkoinen kassavirtakone eri liikennealan bisneksineen (ei ole mikään puhdasverinen laturiyhtiö), mutta kasvu on kovin hidasta ja velkalastia on kassavirtoihin nähden riittävästi.
Inderesin foorumilla on aika paljon väkeä ja sijoittamisessa ja shakin pelussa on useita samoja elementtejä, joten ei mikään ihme, että täällä tuntuu olevan monia shakin harrastajia.
Tasoerot Inderes-turnauksessa saattavat kyllä olla laidasta laitaan, mutta ei anneta sen häiritä, suorastaan vaan parempaa viihdettä
Tämä on varmasti totta.
Jos pelaaja haluaa kehittyä shakissa, niin kaikkia osa-alueita pitää kehittää.
Loppupeleistä on pakko osata perusteet esim matittaa tornilla.
Mutta shakin ja sijoittamisen opiskelu on loputon työmaa ja kannattaa aloittaa tärkeimmistä, eli yleisimmistä ja hyödyllisimmistä taidoista. Jokaisessa shakkipelissä on avaus, mutta vain osa päätyy loppupeliin. Loppupeleihin päätyvissä peleissä on hyvin yleistä, että pelataan torni vs torni+sotilas tai torni+sotilas vs torni+2 sotilasta ja näiden opiskelu on erittäin hyödyllistä.
Vastaavasti sijoittamisessa kannattaa ymmärtää perusteita: PE-luku, ROE ja joku velkaisuutta kuvaava suure (esim nettovelkaisuusaste, nettovelka / käyttökate tms)
Jos ei osaa avauksia, niin shakissa voi hävitä paljon pelejä “turhaan”. Hyvin usein valkea aloittaa shakkipelit 1. e4 ja yleisimipiä mustan vastauksia on e5. 2. f4 on huono siirto, mutta sitä näkee aika paljon pikapeleissä. Jos musta ei tiedä miten sitä vastaan pelataan, on musta hyvin helposti liemessä, vaikka valkea pelaa absoluuttisessa mielessä “huonoa” avausta. Jos meinaa mustalla pelata avoimia pelejä, niin on erittäin hyödyllistä perehtyä myös vähemmän yleisiin avauksiin kuten 1. e4 e5 2. f4 kuningasgambiitti.
Yllä kuvattu loppupeli hevonen ja lähetti tapahtuu ehkä kerran tuhansissa peleissä.
Palauttamalla takaisin vertaukseen sijoitusmaailmaan, sijoittajan kannattaa ruveta opiskelemaan Australialaisten pörssiyhtiöiden osinkojen verotusta vasta kun kaikki perusasiat on jo hallussa.
Shakki on mielenkiintoinen peli. Olen pelannut kännykällä ja opiskellut sen sillä tavalla. Kännykkäpeleissä alkuun voittaa, sitten voittaa usealla yrityksellä ja sitten saavuttaa tason, jossa ei voita enää millään, vaikka mitä tekisi ja kuinka kauan yrittäisi. Jouduin tällaiseen pattitilanteeseen ja silloin ostin shakin strategioita esittelevän kirjan antikvariaatista. Oli tarkoitus päästä tuosta pattitilanteesta yli jollain kirjan esittelemällä tavalla. Tähän kohtaan jäin, sillä sitten loma loppui ja ei ollutkaan aikaa enää (tai aikaa kyllä olisi, mutta ei jaksamista, koska tässä aamuihmisten diktatuurissa iltavirkku kärsii koko vuoden kroonisesta univelasta lukuunottamatta muutaman viikon lomia). Nytpä alkoi uusi loma ja uusi mahdollisuus
Eikö shakin idea nimenomaan ole se loputon avausteorian ulkoaopettelu, koska pelissä pitää pyrkiä maksimaaliseen tarkkuuteen ja suurmestarin erottaa muista mestareista eniten siinä vaiheessa kun mennään avausteorian ulkopuolelle?
Jos ei avausteoriaa hallitse, niin pelin voi hävitä jo ensimmäisellä siirrolla. Englantilaista, Sisilialaista, Katalonialaista tai Ruy Lopezia ei ole mahdollista pelata ilman kymmenien tuntien teoriaopiskelua. Mikä sun avausrepertuaari on, jos haluaisit pitkälti ohittaa avausteorian ja keskittyä taktiseen shakkiin ja loppupeliin? Lontoon systeemi, Kuningasintialainen hyökkäys/puolustus, Caro-Kann? Kai se on mahdollista, mutta riittää että vastustaja repii avausteorian osaamisella sen yhden moukan edun ja heti ollaan altavastaajana
Tuli paljonkin ajatuksia mieleen, mutta alkaako spämmätä kahvihuonetta? Aina joskus käynyt mielessä shakkiketju, mutta en ole avannut koska ei liity sijoittamiseen paitsi aasinsilloilla. Suomenkielisen shakkikeskustelun tila netissä on kyllä tällä hetkellä jokseenkin vegetatiivinen. Mut joo, voi alkaa olla aito ongelma jos tänne alkaa tulla ketjuja kaikenlaisista harrasteista, avaa matopurkin.
Lontoo systeemi on kyllä shakin maailma indeksi. Sijoitat kaikki rahat/ajan siihen ja tulet sitten kerskumaan tuotoilla vaikka oikeasti et ymmärrä perusteista pidemmälle yhtään mitään.
Maailma indeksin kuitenkin on hyvä ja järkevä älkää käsittäkö väärin
Mutta sitten
Lontoo systeemi, ihan oikeesti lopettakaa tän pelaaminen ja pelatkaa ihan mitä tahansa muuta kuin 1.d4 2. Lf4
Suomen shakki kulttuurikin on aika säälittävällä tasolla vaikka kyseinen peli on noussut sen kaikkienaikojen suurimpaan suosioon koskaan.
Kaikki kerhot ovat kuin salaseuroja jotka pitää etsiä ja löytää ja yleensä sitä pyörittää vanhat papat (ei pahalla sanottu) eikä nuorisoa juurikaan näy/saada innostettua pelistä juurikaan. Edelleen näyttäisi olevan stigma siitä että shakki on nolo nörttien peli suomessa
Tuo on yleistä kun puhutaan marginaalilajeista. Joskus miettinyt että eikö lajia haluta viedä eteenpäin. Kokeillut kaiken maailman lajeja ja joskus ollut erittäin vaikeaa päästä mukaan , lähes mahdotonta
Että shakin tornittamisesta kahvihuoneelle ei tule huono omatunto. Nostetaan väliin tapahtumia muissa lajeissa. Siinä missä Brasilia tippui kuningaslajin toisen mantereen puolivälierissä, välieriin on edennyt historiallinen futiskääpiö. Kova temppu!
Monen muunkin marginaalilajin ongelma on se, että talkootöitä tekee vain me vanhat papat, eikä ulkopuolista rahaa oikein saa. Nuorempikin polvi osallistuu talkoihin tivaamalla jatkuvasti, että mitä me tästä saamme ja valittamalla kaikesta
Siitä vaan inderesin shakkikerho pystyyn. Sitten järjestämään sisäisiä shakkiturnauksia, joista parhaat valikoituu edustamaan muita Suomen kerhoja vastaan turnauksissa
Totta, jatkuvaa kitinää eikä ymmärretävä että joskus voi antaa niin voi saada. Joskus pitää pistää ittensä jopa paljon peliin ”talkoo” työllä mutta se voi jossain vaihteessa antaa takaisin myös, tsemppiä nuorisolle jokatapauksessa, minun ikäpolven vika kai se on että teidät on hemmoteltu pilalle,