Injeq Oy - Tamperelainen älyneulayhtiö

Injeqistä on sen verran virinnyt keskustelua listaamattomien puolella ja tänään tulikin tiedote listautumisesta.

Otetaan tiedotteesta muutamat poiminnat

Injeq on kaupallisen laajentumisen alkuvaiheessa oleva lääketieteellinen teknologiayhtiö, jonka missiona on tuottaa älykkäitä lääketieteellisiä ratkaisuja vaativiin potilaspistoihin. Yhtiö on saanut ensimmäiselle tuotteelleen, IQ-Tip®-älyneulalle, EU:n ilmoitetun laitoksen (TÜV SÜD Product Service GmbH) hyväksynnän (CE-merkki) joulukuussa 2021. MDR:n mukaisen CE-merkinnän myötä Yhtiön IQ-Tip®-älyneulan markkinointi ja myynti on aloitettu Euroopassa. Yhtiö on jo sopinut myyntikanavista jakelijoiden kautta Suomeen, Saksaan, Skandinaviaan, Italiaan, Itävaltaan, Ranskaan, Sloveniaan ja Sveitsiin, minkä lisäksi Yhtiöllä on meneillään neuvotteluita useissa muissa Euroopan maissa, muun muassa Espanjassa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja Puolassa.

Tuoreet tiedotteet näihin liittyen

“Injeqin kasvustrategian ytimessä on ensivaiheessa Euroopan markkina, minkä lisäksi Yhtiö aikoo laajentua tulevaisuudessa uusille sovellusalueille ja globaaleille markkinoille, kuten Yhdysvaltoihin sekä valikoituihin Aasian maihin.”

Uusi toimitusjohtaja valittiin äskettäin:

Strategia, kohdemarkkinat ja liiketoiminta

Injeqillä on selkeä kasvustrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan tukevaan ja ajallisesti osittain päällekkäiseen vaiheeseen:

  1. Skaalautuminen nykyisellä tuotteella Euroopassa
  2. Laajentuminen Euroopan ulkopuolisille markkinoille
  3. Uusien tuotteiden kehittäminen uusille sovellusalueille

Boldattu teksti tiedotteesta, jossa käsitellään spinaalineulaa lyhyesti.

IQ-Tip® on nykyaikainen spinaalineula ja Yhtiön johdon käsityksen mukaan täysin vastaavaa tuotetta ei vielä ole markkinoilla. Erityisneuloissa spinaalineulojen tuotesegmentin, maailmanlaajuisen perinteisten neulojen kokonaismarkkinan, on arvioitu olevan noin 360 miljoonaa dollaria vuonna 2020, ja sen arvioidaan kasvavan 565,6 miljoonaan dollariin vuoteen 2027 mennessä. Segmentin suurin alueellinen markkina on Yhdysvallat, jonka osuus maailmanlaajuisesta myynnistä oli vuonna 2020 arviolta 33 %. Euroopan markkinoiden on arvioitu olevan noin 30 % spinaalineulojen kokonaismarkkinoista, ja saavuttavan 163 miljoonan dollarin koon vuoteen 2027 mennessä. (Global Industry Analysts, Sep 2021)

Huomioitaessa sovelluskohteet, joissa Injeqin IQ-Tip®-älyneulan teknologiaa voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti hyödyntää, kasvaa kohdemarkkinoiden koko selvästi. Aspiraatio- ja biopsianeulojen sekä luokittelemattomien erityisneulojen maailmanlaajuinen markkina on tällä hetkellä yhteensä 1,3 miljardia dollaria ja sen arvioidaan kasvavan kahteen miljardiin dollariin vuoteen 2027 mennessä. (Global Industry Analysts, Sep 2021)

Tämä herätti itsessäni aikanaan kiinnostuksen Injeqiä kohtaan.

“Injeqin olemassa olevan tuotesovelluksen liikevaihto muodostuu kertalaskutteisesta IQ-Tip®-analysaattorista sekä Yhtiölle jatkuvaa kassavirtaa tuottavista kertakäyttöisistä IQ-Tip®-spinaalineuloista ja IQ-Tip®-kaapeleista”

Tämä mielestäni tiivistää hyvin sen, missä vaiheessa yritys on.

“Tuotteiden myynti on vasta aloitettu, eikä Yhtiöllä ole ollut 30.6.2021 päättyneeltä kuuden kuukauden jaksolta tuotemyynnistä liikevaihtoa. Injeqin liikevaihtotavoite vuodelle 2022 on 0,4–0,8 miljoonaa euroa. Yhtiö panostaa kasvuun ja tavoittelee positiivista kassavirtaa keskipitkällä aikavälillä.’”

"Kukaan Injeqin nykyisistä omistajista ei myy osakkeitaan Listautumisannin yhteydessä."

Otan tähän avaukseen @konsta n viestin myös.

2019 kerätyn kierroksen (1,7 miljoonaa€) yhteydessä pre-money valuaatio oli 7 941 960€
2020 kerätyn kierroksen (2 miljoonaa€) yhteydessä pre-money valuaatio oli 11 560 569€

Tässä myös 2020 kierroksen yhteydessä esitetyt kasvutavoitteet ja markkinanäkemys:

“Injeqin älyneulan potentiaalisen kokonaismarkkinan (potential available market, PAM) voidaan ajatella kattavan maailmanlaajuisen spinaalineulojen kulutuksen kaikissa mahdollisissa pistoissa. Tämä olisi luonnollisesti arvoltaan useita miljardeja euroja. Kokonaismarkkina (total available market, TAM) on merkittävästi pienempi. Kun tavoittelemme globaalia markkinaa vain sovelluksissa, joissa IQ-Tip®️ teknologia tarjoaa merkittävän lisäedun olemassa olevaan toimenpiteeseen nykytuotteisiin verrattuna, pienenee markkina edelleen, jolloin palveltavan markkinan (serviceable available market, SAM) arvioidaan olevan miljardin euron luokkaa, riippuen hintaeroosiosta tulevaisuudessa.”

CE-merkinnän hyväksymistiedote: Injeq Oy:n laatujärjestelmälle on myönnetty lääkinnällisten laitteiden luokan I ja IIa MDR sekä ISO 13485 -sertifikaatit - Injeq

Vuoden 2020 kierroksesta uutinen: Älyneulayhtiö Injeq keräsi kaksi miljoonaa euroa 30 tunnissa | Mailand Communications Oy

Vuoden 2019 asioita: https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000007562313.html

Yhtiökokous on tämän viikon torstaina ja menen paikan päälle kokoukseen. Koitan viimeistään viikonlopun aikana yhtiökokouksesta jotain kommenttia laittaa.

On syytä kommentoida, että omistan Injeqin osakkeita ja todennäköisesti tulen lisäämään omistustani, joten tämä on syytä huomioida omien kommenteiden osalta. Riskit on isot ja tuotteen kaupallistaminen on alkuvaiheessa. Tämä viesti ei ole sijoitussuositus jne.

70 tykkäystä

2019 kerätyn kierroksen (1,7 miljoonaa€) yhteydessä pre-money valuaatio oli 7 941 960€
2020 kerätyn kierroksen (2 miljoonaa€) yhteydessä pre-money valuaatio oli 11 560 569€

Tässä myös 2020 kierroksen yhteydessä esitetyt kasvutavoitteet ja markkinanäkemys:

“Injeqin älyneulan potentiaalisen kokonaismarkkinan (potential available market, PAM) voidaan ajatella kattavan maailmanlaajuisen spinaalineulojen kulutuksen kaikissa mahdollisissa pistoissa. Tämä olisi luonnollisesti arvoltaan useita miljardeja euroja. Kokonaismarkkina (total available market, TAM) on merkittävästi pienempi. Kun tavoittelemme globaalia markkinaa vain sovelluksissa, joissa IQ-Tip®️ teknologia tarjoaa merkittävän lisäedun olemassa olevaan toimenpiteeseen nykytuotteisiin verrattuna, pienenee markkina edelleen, jolloin palveltavan markkinan (serviceable available market, SAM) arvioidaan olevan miljardin euron luokkaa, riippuen hintaeroosiosta tulevaisuudessa.”

6 tykkäystä

Jos näihin vuoden 2020 rahoituskierroksen lukuihin vertaa, niin näitähän voi nyt vähintään yhdellä vuodella siirtää eteenpäin vuodesta 2021 alkaen, sillä CE-merkki saatiin noin vuoden myöhässä verrattuna alkuperäiseen aikatauluun. Tuo 750k€ näyttäisi myös olevan ohjeistuksen (400k€-800k€) ylälaidassa koskien tämän vuoden liikevaihtoa, mutta saavutettavissa.

Itse olen ollut alusta (ensimmäisestä joukkorahoituskierroksesta) asti mukana ja onhan tähän (luonnollisesti) mennyt paljon pidempi aika kuin alun perin oli suunniteltu, mutta toivotaan että pää on nyt aukaistu ja tämä tästä lähtee aukenemaan. Itse olisin mieluusti ottanut myös tuon 8m€ annin vastaan ainoastaan omistajille suunnattuna, uskon että jopa tuokin olisi voinut tulla täyteen. Nyt toki anti merkitään paljon varmemmin täyteen ja edelleen suurempi osa ihmisiä tuntee tätä kautta firman paremmin.

Edit: Nostetaan ylös vielä yksi huomio antimateriaaleista: Kukaan omistaja ei myy yhtäkään osaketta annin aikana, vaan kaikki kerättävä raha on uutta pääomaa

8 tykkäystä

Kiitos tiedosta jaska10, odottavan aika onkin ollut pitkä tämän kanssa. Pikku panoksella mukana.

Tuotteelle on onneksi kysyntää!

Jep olet oikeassa, monet mutkat niin entisen toimarin kuoleman ja CE merkinnän kriteerien ja lupaprosessien uudistuminen hidasti matkaa niin, että tässä ollaan nyt vuosi jäljessä alkuperäisestä aikataulusta. Tämä toki on maksanut rahaa, mutta tilanne on käsitelty ihan laadukkaasti. Muunmuassa niiden lupakriteerien uudistuminen ja monipuolistuminen tarkoittaa sitä, että nyt Injeqillä on entistä parempi pohja ja sitä myötä pieni etumatka kilpailijoihin.

Mukana myös kahdelta viimeisimmältä kierrokselta.

5 tykkäystä

Kellään hajua mikä on tilanne kilpailijoiden suhteen?

“Meillä ei ole kilpailijoita, eikä muilla ole lähellekään tämänkaltaista tuotetta. Teknologiamme on suojattu patenttiperhein, ja markkinamme kattavat kaikki mahdolliset erityisneulasovellukset”

Tuo tietysti kannattanee lueskella suolan kera.

Yksi tunnistettavasti kilpaileva tuote on ollut kehitteillä jo vuosia sitten, mutta se on eri tekniikalla ja onneksi niin päin, että ko. tekniikka on jotenkin kömpelö/hankala/kallis kun verrataan injeq:n käyttämään toteutukseen.

En löydä mistään nyt sitä juttua ja keskustelua, jonka silloin aiheesta luin, se saattoi olla ensimmäisen osakeannin yhteydessä käytyä debattia annin järjestäjän alustalla.
Ilmeisesti tämä kilpaileva tekniikka on hautautunut ajan kanssa, kun siitä ei hakemallakaan löydy infoa.

Yhtiön oman käsityksen mukaan suoria kilpailijoita ei toistaiseksi ole tiedossa.

6 tykkäystä

Nyt muistin:

Injeq:n tekniikka perustuu kudoksen/nesteen sähköisten (korjattu, luki ”optisten”) ominaisuuksien mittaamiseen.
Aiemmin tunnistettu kilpaileva tekniikka perustui neulaan kohdistuvan paineen/voiman mittaamiseen. Ja tämä on epäluotettava sekä teknisesti kömpelö ratkaisu.

Asetelmahan on tajuttoman herkullinen:
Älykkäälle spinaalineulalle ei ole omaa markkinasegmenttiä, koska tuotteita ei ole vielä kaupallisesti saatavilla.
Injeq on täten teknologia- ja toimialajohtaja tuotteen tullessa markkinoille.

Menetelmällä (älykäs kudoksen tunnistaminen injektiossa) on varsin tukeva ja todennäköisesti pitkään kestävä kilpailuetu muihin menetelmiin nähden.

8 tykkäystä

Injeqin tekniikkahan on vastusmittausta useilla eri taajuuksilla eikä optista mittausta.
injeq.com/fi/yritystietoa/tuote/
“Injeq IQ-Tip®-älyneulan runkoa ja neulan sisällä olevaa mandriinia (neulan poistettava sisäosa, tunnetaan myös nimellä styletti) käytetään piston aikana mittauselektrodeina, joiden kautta mitataan neulan kärkeä koskettavan kudoksen bioimpedanssi. Injeq IQ-Tip®-älyneulaan kuuluva IQ-Tip®-analysaattori tekee tämän 200 kertaa sekunnissa, viidellätoista eri taajuudella. Näin pystytään päättelemään reaaliaikaisesti, milloin neulan kärki saavuttaa kohteensa.”

8 tykkäystä

Tähän tuli lähdettyä mukaan ensimmäisestä annista alkaen, sillä tuote ja sen tarve markkinoilla vaikuttivat perfect matchilta. Asetelma tuntui hyvältä ja asia oikealta.

Injeq:n arvion mukaan markkina (älypistoslaitteille) on yli miljardin arvoinen (2027 mennessä 2 mrd) ja yrityksen oma tavoite tämän vuosikymmenen loppuun mennessä saavuttaa 60-100 miljoonan liikevaihto korkealla kannattavuudella.
Olisiko tuo korkea kannattavuus luokkaa 20-25% tällaisella alalla?

Osakkeita on tällä hetkellä 4.6 miljoonaa, ja jos niille erehtyy laskemaan EPS:ää noilla yo. arvioilla, herahtaa jo vähän vesi kielelle. :yum:

Toivottavasti yhtiö arvostaa jatkotoimissaan alkuvaiheen sijoittajia, eikä vedä mattoa alta liudentamalla olemassa olevia, riskisijoittajien positioita mitättömiksi.

Aletaan lähestyä sitä pistettä, jossa toiverahoittamisen sijaan päästään käsiksi konkretiaan, jonka tulisi näkyä alkuvaiheen riskisijoittajien salkuissa tuntuvan positiivisena ilmiönä.

Alkuvaiheen sijoittajille pitäisi järjestyä listauksessa mielellään kohtuullinen 3-4 x arvonnousu riskisijoitetulle pääomalle.
Toivon, ettei tätä sössitä.

14 tykkäystä

Aivan totta! Kiitos oikaisusta.
Vetelin ulkomuistista aivan mitä sattuu. :+1:

1 tykkäys

Tälläinen tuli vastaan viimevuoden Slushissa:

Oli tarkoitus kysyä Injeqiltä mielipidettä Auropticin teknologiasta, mutta jäi muiden hommien alle. Nämä ei varsinaisesti ole vielä kilpailijoita, koska ovat vielä niin alussa omassa kehitystyössään, mutta onnistuessaan voisivat tarjota toisenlaisen vaihtoehdon.

3 tykkäystä

Pystytäänkö nykyisiä omistajia allokoimaan annissa ohi muiden? Henkilöstöllehän on monesti oma anti, mutta se on eri. Jos valuaatio on edullinen niin merkkaan varmasti lisää osakkeita. Mahtaako tässäkin haluta edullisesti tuoda osake markkinalle ja oikea hinta katsotaan sitten siellä. Toki vaikuttaa sisään saatavaan rahamäärään se antivaluaatio.

Itsekin mukana alusta sakka ja tosiaan toivon, että nykyiset omistajat “huomioidaan” tulevassa annissa.
Kilpailutilanne on nyt vielä hyvä, joten nyt on oikea hetki saada hommat etenemään ennen kuin tilanne muuttuu.

1 tykkäys

Mukana oltu täälläkin alusta asti. Tuntui eettisesti niin oikealta, että sijoitusriski ei haitannut. Toivon myös, että vanhat, pitkäaikaiset omistajat jotenkin huomioidaan. Nightingalen kaltaista halpa-antia ennen listautumista en haluaisi, mutta jotenkin toiminnan jatkumisen varmistaneita sijoittajia pitäisi huomioida. Osallistun joka tapauksessa tulevaan antiin, vaikka olisi täyteenkin hinnoiteltu. Tässä ollaan myös tunteella mukana.

6 tykkäystä

Tyhmä kysymys teille kokeneille. Ihmettelen miten olette voinneet olla mukana tässä Injeq Oy ssä alusta alkaen. kun ei ole vielä pörssissä. Missä tollaisia ennakko anteja on, että pääsee sijoittaa ennen “virallista” antia. Tästä luin nyt ekaa kertaa että on vasta tulossa tänävuona anti.

Invesdorin kautta järjestetty rahoituskierros.

1 tykkäys

Tuskin tuo kovin pahasti on hinnoiteltu, koska annilla kerätään max 8 miljoonaa euroa rahaa yritykselle.

Olisiko tyyliin 1M uutta osaketta jakoon 8 euron hintaan?

Osakkeiden määrä annin jälkeen 5,6M ja markkina-arvo 45Me.

Antihinta tullee kuitenkin olemaan alle sen mitä Investorin kautta oli hintana, mutta se selvinnee kohtapuolin.
Pakkohan siihen on osallistua kun on kelkkaan lähtenyt, vaikka näistä tämän toimialan start-upeista iso osa päätyykin konkurssiin, niin tämän osalta ainakin amatööri näkee mahdollisuuksia menestykseen.

1 tykkäys