Irisity AB (IRIS) - Turvakamerat SaaS:lla viisaaksi

Vartijahan saa ilmoituksen Appin kautta ja voi sen pohjalta arvioida tarpeen asialle. Enempi itseä kiinnostaa näissä, mihin kaikkeen tätä voisi hyödyntää… Miltä kuulostaisi pysäköinninvalvonta… AI laskee parkkiruudussa seistyn ajan tai pysäköinti paikalle jossa se on kielletty :upside_down_face:

Ihan vaan esimerkkinä

5 tykkäystä

Olen seurannut kyseistä yritystä ja omistanut pienellä positiolla kohta muutaman vuoden. Joskus 2018 tai 2019 uutisoitiin yhteistyöstä isojen kiinalaisten ip kameravalmistajien Dahuan ja Hikvisionin kanssa (löytyy googlesta). Uutisessa tosin ei kerrottu minkälaisesta yhteistyöstä. Nyt nbäistä ei ole enää mitään mainintaan. Tuntuu välilällä, että kun pääsevät neuvottelu asemaan, niin heti pukkaa uutista.
Jos saisivat nyt jotain softaa Axisen kameroihin. Axiksen ip-kameroihin on paljonkin 3-osapuolien ohjelmistoa saatavilla. Mielestäni oikea tapa toteuttaa tuo on, niin että joku osa ohjelmistosta pyörii kamerassa, eikä kaikkea kuvaa/videota lähetetä serverille.

Joskus katselin LinkedInistä henkilöstöä, aika vähän oli loppujenlopuksi teknistä henkilöstö, paljon on myyntipuolen henkilöitä.

11 tykkäystä

Henkilömäärä on kuitenkin kääntynyt selvään kasvuun ja tekniselle henkilöstölle on käytännössä koko ajan rekryä päällä. En sano varmaksi kuinka usein päivittävät rekryilmoituksia.

AXIS:n kanssa tehdystä yhteistyöstä ei ole vielä julkistettu muuta kuin yhteistyön alkamisesta. Ja 3-osapuolen softia tosiaan löytyy. Mobotixin kanssa yhteistyöstä kyllä löytyy jo tietoakin. Näihin yhteistyödiileihin on kommetoitu Q1/2021 CEO raportissa.

Further development of embedded IRIS and initial piloting is carried out with camera manufacturers Axis and Mobotix, where volume growth is anticipated for the second half of the year.

Sopimuksethan on melko tuorehkoita, niin näitä on vaan ohjeistuksen mukaan jäätävä seuraamaan.

2 tykkäystä

AXIS:n kanssa tehdystä yhteistyöstä ei ole vielä julkistettu muuta kuin yhteistyön alkamisesta. Ja 3-osapuolen softia tosiaan löytyy. Mobotixin kanssa yhteistyöstä kyllä löytyy jo tietoakin. Näihin yhteistyödiileihin on kommetoitu Q1/2021 CEO raportissa.

Ok, hyvä näin.
Jos ymmärsin oikein, niin kun Axisen kameroihin tulee tuki niin pitäisi täältä löytyä (hakuun esim. Sweden). Vai pitäisikö?
https://www.axis.com/en-fi/partners/adp-partner-program/partner-application-selector

3 tykkäystä

Käsittääkseni kyllä… AXISin sivuilla ei ole mitään mainintaa Irisitystä (mitä ihmettelen, mutta seuraillaan). Moniin muihin paikkoihin AXIS ja Irisity kyllä nivottu yhteen ja tuskin ilman faktaa.

Milestonenin kanssa myös tehty sopimusta ja siellä näkyy AXIS ja Mobotix.

3 tykkäystä

Irisityä sieltä ei löydy, mutta kilpailijoista Agent ja Senstar löytyy.

Ei kait valvomon päivystäjästä tule lisäkuluja? Hänhän on joka tapauksessa töissä, oli AI-kameroita tai ei (jonkun pitää validoida se mitä kamera näkee).

Mahdollisesti sama partion kanssa: Partio tarvitaan valmiuteen joka tapauksessa. Kustannussäästöjä tulee siten ainoastaan, jos keikkojen määrä laskee Irisityn avulla niin paljon että partioiden määrää eli henkilöstökustannuksia voidaan vähentää.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että kustannuksia voidaan alentaa vain isommissa kaupungeissa, missä ylipäätään on useampi kuin yksi partio päivystämässä.

En löytänyt Googlella vartiointiliikkeiden hinnastoa, mitä käynti maksaa (lukuunottamatta kymmenen vuotta vanhaa tietoa, missä 80€/käynti). Jos joku tietää esim. omasta sopparista, niin tämä varmasti auttaisi haarukoimaan kustannusta. Varmasti laskuttavat enemmän kuin mitä kustannukset ovat.

6 tykkäystä

Ei varmaan keikan kannalta, olet oikeassa. Yleisesti kaiketi teknologia voisi mahdollistaa isommat kokonaisuudet valvottavaksi. Tässä esimerkkiajatus kilpailijalta

image

Kyllä, tämä oli paremmin ilmaistu vasteen osalta.

2 tykkäystä

Tuo tieto on G4S Liettua puolelta huudeltu ja taisi olla linkkikin ylempänä otsikossa.

IRIS G4S

6 tykkäystä

En näe tätä ajurina. EU:han on juuri aloittanut keskustelun näiden “älykkäiden” biometriikka systeemien regulaatiosta, eikä tässä regulaatiossa ole ideana siis lopettaa normaalien kameroiden toimintaa, koska ne eivät suoraan tunnista ihmisiä. Itse asiassa näen niin päin, että tulevaisuudessa näitä systeemejä ei saa asentaa ilman regulaattorin lupaa ja mahdollisesti jopa jo asennetut AI systeemit joudutaan purkamaan. Kiinaan näitä systeemejä saisi myydä, mutta siellä taitaa markkinat olla jo aika saturoituneita. AI etiikan puolella näitä systeemejä myös parjataan, ja toivon itsekin näin ML:ää harjoittavana, että regulaatiota lisätään ja roimasti. Toisaalta, sanon myös sen, että esim. ihmisen asennon tunnistamisessa ei ole mitään ongelmaa sinäänsä ja siihen liittyvillä algoilla ei välttämättä tule olemaan esteitä regulaation kanssa. Sen sijaan tuo kasvojen sumentaminen tuntuu lähinnä halvalta tempulta, koska sen ihmisen kasvot pitäisi tunnistaa rikoksen sattuessa, joten se systeemi myös tallentaisi kasvot ihan normaalisti.

2 tykkäystä

Meillä duunipaikalla maksaa muistaakseni n. 150€ jos hälyt laukeaa ja vartija tulee paikalle.

(Pk-seutu)

2 tykkäystä

Tuo “human tracking” on osa koko keissiä Irisityn tapauksessa. Yksilön vapauteen ei kosketa. Estetään rikoksia, onnettomuuksia yms.

Kannattaa huomioida myös kohta “Masking and anonymization”

3 tykkäystä

Yksi asia mitä ei tulla poistamaan, on lupa asentaa ja käyttää kameroita. Taitaa Euroopassa olla laajemminkin lupa esim. valokuvata ja videoida julkisilla ja luvalla yksityisillä paikoilla ihan mitä ja ketä tahansa, ainakin yksityisenä kansalaisena. Luvatta yksityisten alueiden kuvaaminen sen sijaan on vähän niin ja näin. Yhtiöitä velvoittavasta lainsäädännöstä en tiedä sen enempää.

@aspee, tuosta Legal data protection responsibilities sisällöstä saa sen kuvan, että Irisity sysää vastuun suurimmaksi osaksi asiakkaalle niiden kameroiden käytöstä. Lisäksi tuo pätkä “For example, a certain camera installation may be legally acceptable only if irrelevant public areas contained in the camera field-of-view are masked out” viittaa juuri tuohon timontille suunnattuun vastaukseen. Ei siihenkään tarvita mitään älykästä algoa, vaan yksinkertainen strategisesti asennettu teipin pätkä voi olla usein tarpeeksi :sweat_smile:. Tuosta GDPR:n personal datasta myös sen verran, että se ei tietääkseni penää firmoilta valvontakamerakuvien sumentamista, vaan sitä, ettei sitä dataa päästetä leviämään firman ulkopuolelle tietoturvavuodon takia. Firmoilla on edelleen lupa käyttää vanhoja valvontakameroita ilman modifikaatiota. Taitaa mennä valvontakameroiden käyttö “legitimate interest” puolelle noin niinkuin yleisesti.

1 tykkäys

Globaalisti myymällä voi olla lainsäädännössä muutoksia vuosien varrella. Laskutuksellahan nuo jää pyörimään ja asiakas vastaa tämän jälkeen. Ja lähtökohtaisesti Irisity ei vastaa kamerasta vaan softasta.

1 tykkäys

Ja jutun juonihan mene tosiaan, että voidaan jopa 200-300metrin etäisyyteen asti muutamalla pikselillä tunnistaa asioita, mitkä algoritmi havaitsee. Ulkopuolinen alue häivytetään (esim. alue johon ei ole lupaa kuvata)

kamera

2 tykkäystä

Tässä on pieni ajatusvirhe. 200-300 metrin päästä otettu kuva on valmiiksi suttuinen turvakameroilla, ettei niin kaukana olevien asioiden maskeeraus edistä oikein mitään. Toisaalta muutaman pikselin perusteella tehdyt algoritmin päätökset eivät ainakaan itseäni juurikaan vakuuttaisi. Jos algoritmi tekee muutaman pikselin perusteella päätöksiä, tulee algoritmi tekemään ison määrän vääriä päätöksiä, koska reflektiot ja valon muutokset vaikuttavat niin paljon pikselien intensiteettiin. Näin varsinkin silloin, kun pitää tunnistaa ihmisen asento ja aikomukset. Väittäisin myös, ettei ihmisen olotilaa, olemusta ja asentoa voi kovin vähin pikselein tunnistaa.

Muita haja-ajatuksia:
Lisäksi haluaisin myös tietää, että miten Irisityn algoritmit on luotu ja kuinka isoja GPU-farmeja heillä on käytössä. Jos kyseessä on jokin yhden toimiston kahdeksan GPU:n ns. serveri, en välttämättä olisi kovin innoissani firman kyvystä luoda uusia ML malleja. Jos taas heillä on isompi serveri, kysyisin, että miten paljon maksoi ja kuinka paljon sen käyttö kustantaa? Irisityn partneri-listalla on Intel, joten olettaisin, että heidän kanssa on tehty jonkinlaista yhteistyötä tämän osalta. Hieman enemmän perehdyttyäni, löysin tämän artikkelin epäilyni tueksi. Käyttävät siis OpenVINOa algoritmiensa luomisessa, joka auttaa ML-mallin integroinnissa Intelin prosessoreille (ja mahdollisesti Intelin tuleviin GPU:ihin). Koska Irisity tekee vain softaa, oletan etteivät heidän luomansa mallit toimi ARM:n tai AMD:n prosessoreihin tukeutuvissa systeemeissä. Tämä johtaa siihen, että oletan Irisityn lähettävän dataa valvontakameroista pilvipalvelimeen, joka luo ylimääräisen linkin valvontakameran ja sen operoijan välille, lisäten viivettä. Tämä välikäsi saattaa olla joillekin toimijoille myös este. En myöskään ole nähnyt mitään dataa heidän algoritmiensa toimivuudesta, jotta voisi verrata muihin samoja ongelmia ratkoviin algoritmeihin.

Kaiken kaikkiaan sain sellaisen kuvan Irisitystä, ettei heidän sivuillaan ole juurikaan konkretiaa, vaan lupauksia. Partnerointi Mobotixin kanssa uuden AI integroidun (valvonta)kameran luomiseksi voidaan nähdä positiivisena asiana, koska se eliminoisi pilvipalvelimen käytön välikätenä, mutta sen luonnissa menee aikaa ja firmat eivät välttämättä ole valmiita vaihtamaan toimivia kameroita tämänlaiseen tekniikkaan.

7 tykkäystä

Ja tässä on vielä se, että ei riitä, että sen saa toimimaan yhdellä tietyllä kameralla, kun algortimi voidaan opettaa ymmärtämään juuri sen kohteen valonvaihtelut, varjot ym.

Tässähän ollaan tekemässä sellaista, jotka tekee sen ihan millä kameralla vaan, mikä on siis kertaluokkaa vaikeampaa. Itse asiassa nyt kun mietin, niin vaikka sisätiloihin missä valaistus on suht stabiili, algortimien teko on helpompaa.

Mutta jos Irisity on tässä onnistunut, niin kyllä heillä on varmasti vallihautaa. Tää on mun mielestä ihan eri kertaluokan ongelma ratkottavaksi, kun vaikkapa kasvojen tunnistus.

5 tykkäystä

Mahdollisesta esteestä samaa mieltä, se on ihan perusjuttu alalla…

mutta eikös tämä Axis-ratkaisu tule olemaan myös ilman pilveä?

Ymmärrän tästä niin, että kamera on itsenäinen ja ”olosuhteet oppiva” ihan ilman serveriä (”fully autonomous without cloud”). Tämä on oman tulkintani mukaan keskeinen tekijä myynnin edistämisessä.

Ainakin itse sanovat olevansa HW agnostic. En ole löytänyt tätä väitettä tukevaa tietoa toistaiseksi

Ps, mitä tulee etäisyyksiin niin optiikka ja kaikki vaikuttaa… ideaalitilanteessa järjestelmä suunnitellaan järkevästi eikä vain lätkäistä kameroita ja toivota pikseleiden riittävän… jos vanhoissa systeemeissä on heikompi optiikka niin tällöin kameroita on yleensä valmiiksi enemmän tarjolla… (myös enemmän € firmalle)

Ps2. GDPR osalta kameran omistaja/käyttäjä on luonnollisesti vastuussa. Tämä on softatoimittaja joka tarjoaa vastuulliselle operoiijalle välineitä softan muodossa

6 tykkäystä

Lähtökohtaisesti noilla etäisyyksillä kyse on alueella olosta, jossa ei saisi olla liikettä. esimerkiksi yhtiön esittämäyoutube video alla, jossa on kellonajalla rajattu liikkuminen työmää-alueella. Irisity on itse ilmaissut tuon pikselimäärän ja etäisyyden. En muista missä ja milloin. Ja ei tietenkään onnistu milllä tahansa kameralla.

Tuskin on julkista tietoa :man_shrugging:

Uusissa kohteissa todennäköisesti satsataan laatuun, niin saadaan tiputettua asennuskuluja ja kameroiden määriä. esimerkkitapaus löytyy ketjuavauksessa Virosta. Automaation lisääntyessä sitä saa mitä haluaa. Olennaisinta lienee palvelu kaikille… uusiin ja vanhoihin (riittävän uusiin) valvontakameroihin.

6 tykkäystä