IT-palvelusektori sijoituskohteena

Ei taida löytyä montaa firmaa joka olisi kasvanut viimeisen 6kk aikana. Mitä me ollaan seurattu Witted Insight:ssa niin pienissä yhtiöissä jotkut kasvaa mutta vähissä on ollut. 2024 on kuitenkin mielenkiintoinen. Jos pitäisi arvata niin arvaisin että yksityinen kysyntä voisi tänä vuonna alkaa palautua. Sen osalta pohjat on olleet viime vuoden keväänä ja ujosti noustu ylöspäin sen jälkeen.

37 tykkäystä

Omat kontaktit alalta sanoaa että pankkien kysyntä vahvistunut entisestään ja teollisuuden kysyntä elpynyt alkuvuonna. Aika näyttää näkyykö yritysten luvuissa.

10 tykkäystä

Lisää näyttöä jakaantumisesta: Siilin liikevaihto laski loppuvuonna – ”keskityimme turvaamaan kannattavuuttamme” | Tivi.

Generatiivinen tekoäly alkaa näyttämään voimaansa palveluyrityksissä. Tekoäly hoitaa 700 ihmisen työt yhtiössä, joka antoi juuri potkut 700 työntekijälle | Tivi. Tämä luo IT-palveluyrityksille uusia mahdollisuuksia. Alan työpaikat eivät luultavasti kuitenkaan kasva, koska generatiivinen tekoäly korvaa ihmistyötä myös IT-yhtiöissä. Koodaaminen, testaaminen ja asiakastuki voidaan jo lähitulevaisuudessa osittain korvata AI:llä ihmistyön sijaan. IT-palvelualalla voittajia ovat ne, jotka osaavat parhaiten kaupallistaa AI-tarjontansa ja ne, jotka osaavat karsia kulurakennettaan parhaiten AI:tä hyödyntäen.

Edelliseen vielä lisäyksenä. AI:n käyttöönotossa nopeimmin tulevat menestymään ne IT-palveluyhtiöt, joiden tarjoama ja palvelut ovat pitkälti tuotteistettuja ja standartoituja. Ne yhtiöt, joiden palvelut perustuvat henkilöstön erityisosaamiseen ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kohtaavat väistämättä enemmän haasteita AI:n hyödyntämisessä. Ainakin alkuvaiheessa.

Innofactorin CEO ja pääomistaja @sami.ensio liittyi mukaan foorumille :+1: Tervetuloa Sami :smile: Toivottavasti saamme aikaan antoisaa keskustelua.

9 tykkäystä

@Joni_Gronqvist ja @Frans-Mikael_Rostedt ovat tehneet IT-palvelusektorin Q4:sta yhteenvedon. :slight_smile:

Yleisesti Q4-tuloskausi oli poikkeuksellisen hyvin linjassa odotuksiimme. Suomalaisten listattujen IT-palveluyhtiöiden orgaaninen kehitys oli vertailukauden tasolla ja heikkeni hieman Q3:sta. Kustannussäästöt eivät vielä purreet täysin Q4:llä ja kannattavuus laski linjassa odotuksiimme. Muiden pohjoismaisten yhtiöiden kasvu oli myös Q4:llä suomalaisia listattuja yhtiöitä hieman paremmalla tasolla ja kannattavuus oli samalla tasolla. Koko vuoden 2023 osalta liikevaihto kasvoi keskimäärin hieman ja kannattavuus oli lähes vertailukauden tasolla, mitä voidaan pitää taloustilanne huomioiden torjuntavoittona. Isossa kuvassa yleinen vaikea taloustilanne hillitsee edelleen asiakaskysyntää ja aiheuttaa erinäistä oireilua sektorilla, kuten painetta asiakashinnoissa.

4 tykkäystä

Samat ukkelit juttelivat tästä em. teemasta 36 minuutin videolla. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
01:23 Kasvu hidastui selvästi vuodentakaisesti
06:37 Kustannussäästöt eivät ole vielä tehonneet
10:05 Kevään 2024 äkkijarrutus oli voimakas
15:10 Pohjoismaisten verrokkien kehitys
17:31 Digia
18:50 Digital Workforce
20:25 Gofore
21:23 Innofactor
22:45 Loihde
24:47 Netum
26:30 Siili
27:58 Solteq
29:55 Tietoevry
31:44 Vincit
33:48 Witted

6 tykkäystä

Vähän globaalia näkökulmaa Accenturen tuoreen Q2-osarin muodossa (niillä on tavallisuudesta poikkeava tilikausi).

Tulos ylitti analyytikoiden ennusteet ja liikevaihto aika lailla linjassa. Kasvu kuitenkin on tiukassa.

Pre-marketin perusteella ei riitä markkinalle, kurssireaktio -6.5%.

39 eri asiakkaalla yli $100m edestä kvartaalikohtaisia tilauksia.

Generatiiviseen AI:hin liittyviä tilauksia yli $600m, n. +35% edelliseen kvartaaliin verrattuna.

7 tykkäystä

@Joni_Gronqvist ja @Frans-Mikael_Rostedt olivat ennustajina ja pohtivat, miltä vuosi 2024 näyttää tämän sektorin osalta. :slight_smile:

Ennusteemme vuodelle 2024 pysyivät käytännössä ennallaan hyvin odotuksien kanssa linjassa olleen Q4:n myötä. Arvioimme listattujen IT-palveluyhtiöiden kasvavan maltillisesti, selvästi historiaa hitaammin vuonna 2024. Odotamme kaksijakoisen dynamiikan edelleen jatkuvan, mutta historiaan nähden eri yhtiöprofiilien pärjäävän muuttuneessa markkinatilanteessa. Kysyntäympäristö on arviomme mukaan edelleen odottava ja varovainen. Erityisesti hintapaine luo haasteita. Toisaalta digitalisaation trendi ei pysähdy ja nopeammin kasvavia alueita löytyy edelleen, kun kriittisten toimintojen kehitystä ei voida pysäyttää. Odotamme sektorin kannattavuuden parantuvan hieman kulusäästöjen ajamana, mutta olevan vielä alle potentiaalin hintapaineesta ja laskutusasteiden hallinnan haasteista johtuen. Kokonaisuutena odotuksemme vuodelle 2024 ovat pääsääntöisesti yhtiöiden ohjeistuksien alalaidalla.

5 tykkäystä

HC Andersen Capitalilta on tullut materiaalia, joka kiinnostanee tässä ketjussa. :slight_smile:

Tanskan SaaS-sektorilla osakekurssit nousivat edellisessä kuussa, eli maaliskuussa. Siellä on ARR-kertoimet nousseet 4,0x ARR:iin, edellisen kuukauden 3,1x ARR:sta. (“Annual Recurring Revenue” eli vuotuinen jatkuvien tulojen määrä)

Yhdysvalloissa IPOtellaan ja ehkä kohta entistä enemmän, mikä voi vaikuttaa positiivisesti koko SaaS-sektoriin. Yhdysvalloissa on odotettavissa mahdollisia muutoksia korkotasossa, mikä voi vaikuttaa teknologiasektorin riskinottohaluun ja siten luonnollisesti SaaS-yhtiöihinkin. :slight_smile:

3 tykkäystä

Informaatio - ja viestintäalan liikevaihto kasvoi 2,4% tämän vuoden helmikuussa verrattuna vuoteen 2023. IT-ala näyttäisi jatkavan kasvuaan.

4 tykkäystä

”Yli 73 prosenttia ohjelmistoyrityksistä arvioi kasvavansa tänä vuonna. Tuoreessa pk-yritysbarometrissa sama luku oli kaikkien yritysten osalta 4 prosenttia – siis 60 prosenttiyksikköä vähemmän. Henkilöstömäärässä kasvun saldolukumme on 36,6 prosenttia, kun pk-yrityksillä yleensä se on –3 prosenttia.” Kertoo Software Finlandin toimitusjohtaja Rasmus Roiha tämän päivän TiVi:ssä: Ohjelmistotalot nousivat Suomen kasvuraketiksi – yksi asia jarruttaa rekrytointeja | Tivi Huom. maksumuurin takana

4 tykkäystä

Konsolidaatiota pukkaa, tällä kertaa ostajana Tukholman pörssin hurja kasvuraketti Prevas. Kauppahinta on luokkaa P/S 1,1.

8 tykkäystä

Gartner näkee IT-alalla vahvaa kasvua 2024. Koko alan kasvun ennustetaan olevan 8% vuonna 2024. Vielä tammikuussa Gartner ennusti kasvun olevan 6,8%.
https://www.gartner.com/en/newsroom/press-releases/2024-04-16-gartner-forecast-worldwide-it-spending-to-grow-8-percent-in-2024#:~:text=Worldwide%20IT%20spending%20is%20expected,the%20end%20of%20the%20decade.

7 tykkäystä

Onko kukaan tutustunut norjalaiseen IT-talo Crayoniin? Firma on tullut omien töiden yhteydessä viime aikoina useamman kerran vastaan, tutustuin siihen vastikään tarkemmin ammattillisesta mielenkiinnosta ja nyttemmin sijoituslasit silmillä. Tässä lyhyessä ajassa itselleni on muodostunut kuva firmasta varsin hyvämaineisena, mutta Suomessa (luulisin?) varsin tuntemattomana toimijana.

Crayon ei ole aivan tyypillinen IT-palvelufirma (ainakaan kuten yleisimmät verrokit), sillä tarjonta koostuu merkittävässä määrin mm. lisenssien ympärillä tapahtuvasta liiketoiminnasta, kun “perinteisen” konsultoinnin osuus on noin 30 %. Poimin alle joitakin poimintoja rapsoista ja arvostuksesta, oma perehtyminen on vasta alkutekijöissään joten varsinaista näkemystä ei vielä löydy.

Firma porskuttaa maailmalla lujaa ja on kasvanut julmettua kyytiä, mutta kurssi ei ole liikkunut samaan suuntaan:

Koyfinin piirtämä käppyrä EV/EBITDA kehityksestä, ollaan historiallisissa pohjissa:

Vuosirapsasta poimittuja perulukuja, osin taisi olla jo edelläkin:

Investor presisksestä pidemmällä aikajänteellä, Crayon raportoi Gross Salesia, johon ilmeisesti sisältyy lisenssimyynti bruttona, mutta jota ei puolestaan kirjata liikevaihtoon.

Jätän tämän nyt vain tähän ja ehkä palailen syvemmän tutkimisen jälkeen. Firman kokoluokka huomioiden voisi kuitenkin veikata että palstalta löytyy jo omistajia, olisi kiinnostava kuulla perehtyneempiä näkemyksiä jos sellaisia löytyy!


Viimeisin inverstor presis 3/2024 https://www.crayon.com/globalassets/global/investor-relations/share-information/march-2024/crayon-group-holding-asa---credit-investor-presentation---final.pdf?

Vuosikertomus 2023: https://www.crayon.com/globalassets/global/investor-relations/share-information/march-2024/reports-21.-march/annual-report-2023.pdf?

Q4/2023 rapsan presis: https://cdn.prod.nntech.io/fundamentals-file-proxy/quartr/pdf/0c74df9f349f4321d75c15a21cf164c5.pdf

15 tykkäystä

Melkein kaikkien IT-palveluyhtiöiden raportoitua Q1/2024 tuloksensa on hyvä tarkastella miten vuosi on alkanut: Oheisessa taulukossa on esitetty raportoineiden yhtiöiden (Digia ja Digital Workforce eivät vielä raportoineet):

  1. Liikevaihdon muutos -% Q12024 vs. Q12023
  2. Ebita/Ebitda muutos -% Q12024 vs. Q12023
  3. Tulos osaketta kohden muutos -% Q12024 vs. Q12023
15 tykkäystä

Kiitos! Hyvä koonti.

Ai että onpa kiva nähdä, että Wittedillä on yli 100% kasvua taas pitkästä aikaa. Toki tällä kertaa eri sarakkeessa xD.

On ollut tosi mielenkiintoista seurata tulosjulkistuksia. Sanoin syksyllä 22 että tilanne perkelöityy, siitä meni kyllä hyvä tovi ennenkuin jengi uskoi tuota ja luvut on aina taaksepäin katsovia. Jos tuota haluaisi jotenkin jatkojalostaa tuota taulukkoa niin pystyisikö siihen jotenkin sanallisesti mutta määrämuotoisesti lisäämään, mitä yhtiöt ovat mieltä tulevaisuudesta? (”Paranee”, ”Pysyy ennallaan” tms.?)

10 tykkäystä

Hei Harri, kiitos kommenteista. Kun saadaan Digian ja Digital WorkForcen luvut niin lisätään sarake tulevaisuuden näkymät.

9 tykkäystä

Gartnerin ennuste vuodelle 2024 voi pitääkin paikkansa.

Pitäisin todennäköisenä että Suomessa hallituksen/julkisen puolen säästöt tulevat näkymään myös IT-kuluissa käytettävän rahan määrässä.

Näinollen, vuoden 2024 jälkeen ei taida lähivuosina julkisen puolen IT-markkinoilla kasvua olla tiedossa, ennemminkin jonkinlaista laskua. Toki, voihan tilanne valtiolla/kunnilla myös parantua ja lisämarkkinoita tulla.

1 tykkäys