Japani sijoituskohteena - Nousevan vai laskevan auringon maa?

Japanissa kotitalouksien kulutus laski yllättäen toukokuussa, mikä viittaa siihen, ettei kulutuksesta tule merkittävää kasvuajuria toisella neljänneksellä. Tämä vaikeuttaa keskuspankin suunnitelmia korkojen nostamisesta. Kulutus laski inflaation huomioon ottaen 1,8% vuoden takaisesta, alittaen odotetun 0,3% kasvun.

Jutun pitäisi olla kaikkien luettavissa.

https://www.bnnbloomberg.ca/japan-s-household-spending-falls-clouding-growth-outlook-1.2093129

1 tykkäys

Yllättäen? Minusta jokainen kulutuksen kasvua indikoiva pylväs on Japanissa yllätys. Väkiluku laskee noin prosentin vuosivauhdilla ja työikäisen väestön osuus vielä nopeammin. Miten ihmeessä tuo mahdollistaisi kotitalouksien kulutuksen kasvun?
Samaan aikaan kuin kotitalouksien kuluttaminen vähenee revittelee pörssi-indeksit uusia huippuja, eli kuluttamisen sijaan ihmiset sijoittaa.
Myös mielikuva Japanilaisten asuntojen koosta ei tue ajatusta kulutuksen kasvusta. Toinen toistaan pienempiä koppeja joihin ei voi ostaa yhtään mitään ylimääräistä, eikä edes kaikkea tarpeellista. Eikä tämä kehitys ole tainnut taittua vaikka maan pinta-ala/asukas kasvaa koko ajan väestökadon seurauksena?

2 tykkäystä

Japanissa on varsin vahva kuluttamisen kulttuuri ja tavaran kerääminen kotiin on siitä vain pieni osa. Enimmäkseen kulutus kohdistuu palveluihin sekä tavaroihin jotka vaihdetaan uusiin verrattain usein: vähänkään vanhat autot romutetaan tai viedään ulkomaille, asuintalot puretaan keskimäärin 30 vuoden iässä ja rakennetaan uudet tilalle jne.

…ja kyllä tavaraakin kerätään, oli sitten kirjahyllyt täynnä mangaa tai figuureja tai ologuoneessa henkilöauton kokoiset vintage-hifikaiuttimet tms.

Periaatteessa perinnöt voisivat myös vahvistaa kulutusta joskin varallisuuden karttumiselle on Japanissa aika paljon esteitä tai hidasteita johtuen edellä mainitusta kulutuskulttuurista sekä maailman ankarimmasta perintöverotuksesta (jopa 55%) ynnä muista syistä.

1 tykkäys

Jos on perillisiä. Perinnöt on pienempiä jos on kasvattanut ja kouluttanut useampia jälkeläisiä ja lisäksi ne perinnön jaossa sitten pirstaloituu useammalle. Lapsettomilla olisi enemmän varallisuutta, mutta ei perillisiä.

Ymmärrän pointtisi. Kannattaa lukea juttu, se on nyt klikattu kerran auki tai maksimissaan kaksi (mun kirjoittaessani tätö viestiä), eli suositus kaikille, että kannattaa lukea juttu myös, jos sitä ei ole vielä tehnyt. :slight_smile:

Sulla on pointtisi ja Japanilla on tutut ongelmat, joista on mainittu täällä useampaan kertaan, joita ei voi kiistää. :slight_smile:

Japanin kulutuksen odottamaton lasku toukokuussa perustuu annettuihin talousennusteisiin ja analyytikoiden odotuksiin, toki ei kaikkina kuukausina ole näitä yllättäviä laskuja tullut. Huomasin, että unohdin mainita suhteessa odotuksiin. Oli se ilmeisesti ollut isompi yllätys laajempi, kun törmäsin tähän muuallakin, kun vain Blummalla. Väestön väheneminen asettaa pitkäaikaisia haasteita kulutukselle, mutta lyhyellä aikavälillä kulutuksen muutokset voivat silti yllättää, koska ne riippuvat myös monista muista tekijöistä, kuten palkkakehityksestä, inflaatiosta, hallituksen toimenpiteistä jne.

Väestön väheneminen ja ikääntyminen vaikuttavat varmasti kulutukseen, mutta on tärkeää huomioida, että nämä vaikutukset näkyvät hitaasti ja vaiheittain. Talouskasvu voi tulla muista sektoreista, kuten vientiteollisuudesta tai teknologian ja innovaatioiden kautta, vaikka kotimainen kulutus hidastuisikin. No joka tapauksessa olen vähän skeptinen Japanin suhteen, vaikka toin muutamia positiivisia seikkoja esille.

Osa varallisuudesta menee sijoituksiin. Kuitenkin pörssikurssien nousu voi myös heijastaa yritysten tuottavuuden ja voittojen kasvua, mikä voi pitkällä aikavälillä tukea talouden kestävyyttä ja mahdollisesti myös kulutusta, jos vaurastuminen jakautuu laajemmin.

Pienten asuntojen vaikutus kulutukseen on ihan aiheellinen huomio ja ketjussakin jo puhututtanut, kuten ollaan aiemmin keskusteltu. Kulutus voi myös suuntautua palveluihin ja digitaalisiin tuotteisiin, jotka eivät vaadi fyysistä säilytystilaa jne.

Väestön väheneminen ja tilanpuute ovat haasteita, Japanin hallitus ja yritykset pyrkivät jatkuvasti kehittämään ratkaisuja näihin ongelmiin, mutta toisaalta aikaa on ollut varautua, kuinka kauan. Innovaatiot, robotisaatio ja tekoäly voivat tulevaisuudessa auttaa ylläpitämään ja jopa kasvattamaan talouden eri sektoreita, mukaan lukien kulutusta, mutta en ole nähnyt Japanin olevan tälläkään sektorilla mikään yllättävä menesttyjä.

Väestön väheneminen ja muut haasteet vaikuttavat kulutukseen, talousennusteet ja analyytikot seuraavat jatkuvasti monia muuttujia, jotka voivat aiheuttaa yllätyksiä nimenomaan lyhyellä aikavälillä, mutta tämä tekee kulutuksen ennustamisesta haastavaa, mutta myös mielenkiintoista. Tämä oli ammattilaisille yllätys, siis toukokuun lasku, mutta ei ilmeisesti kaikille, jotka ovat tarkemmin seurannut maan tilannetta, Itse joka päivä tai lähes joka päivä luen vain jonkun jutun Japanista, eli en todella tunne tilannetta niin hyvin ja varsinkaan yksittäisen kuukauden osalta. :slight_smile:

6 tykkäystä

Paljon on virissyt keskustelua väestönkehityksestä Japanissa ja se on yksi valtavirtaperustelu miksi Japaniin ei kannata sijoittaa.

Paljoa ei kuitenkaan puhuta että yhtiöiden oman pääoman tuotto on rakenteellisesti paranemaan päin, eli tuloskasvu paranee ja sitä kautta arvostuskertoimet, asiaa käydään tarkemmin läpi linkin videossa.
ROEn kehitys mielestäni on suurin yksittäinen teesi miksi Japani voi olla hyvä lisä portfoliossa.

Lisäksi paljon keskustellaan jenin heikkoudesta. Näen sen kolikon heittona, joko heikkenee tai vahvistuu. Valuutat hinnoitellaan markkinoilla äärimmäisen tehokkaasti joten omalla analyysilla vaikea saada informaatioetua.
jos valuuttakurssien kehitys mietyttää niin voi ostaa dollar-hedged ETF:fiä 0,4% juoksevilla kuluilla.

2 tykkäystä

Voi kai Japanilaisiin yhtiöihin sijoittaa, kunhan niiden kaikki tuotanto ei ole Japanissa eikä Japani ole päämarkkina-alue.

Vaikka olettaisi että jonkun firman bisnes on taantuvaa sorttia, voi se silti olla erinomainen sijoituskohde oikeaan hintaan.

1 tykkäys

Alla olevassa tviitissä pohditaan, onko Japanin keskuspankki jälleen kerran puuttumassa markkinoihin estääkseen jenin arvon laskun suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Tästä voi olettaa, että Japanin keskuspankki saattaa ryhtyä toimenpiteisiin valuuttakurssien vakauttamiseksi, mikä voisi sisältää valuutan ostamista tai myymistä suoraan markkinoilla tai muita poliittisia toimia.

Japanin pitää pohtia näitäkin asioita, jotka liittyy myös valuuttaan, kuten inflaation hallinta, vientikilpailukyvyn säilyttäminen tai talouden vakauden turvaaminen.

https://x.com/Barchart/status/1811472079667044377

1 tykkäys

Muutama ajankohtainen yleishuomio Japanista:
-Turismi on koronasulkujen avautumisen jälkeen valtaisaa. Heikko jeni tukee tätä, sillä Japani on ulkomaiselle (lue USA, EU) matkustajalle houkutteleva kohde. Olen huomannut myös kasvavaa kritiikkiä liian isoksi koettua turismia ja sen lieveilmiöitä kohtaan. Matkustus kuitenkin jatkunee ja paikalliset kärvistelee seurausten kanssa kuten Euroopan isoissa kohteissa. En kuitenkaan ole katsellut tilastoja turismin kasvusta, lähinnä ottanut tiedon annettuna, joten nämä johtopäätökset liittyvät lähinnä muutamista uutisista ja x:ssä esiinnousseisiin paikallisten kommentteihin.
-Geopoliittisesti kumppaniksi on valittu USA & kump. Läheltä esim. Filippiinit. Selkeää valmistautimista jatkuvasti kasvavaan Kiinan ja Pohjois-Korean uhkaan. Tätä toki jo tehty vähän pidempään. Uhkista akuutimpana pitäisin Pohjois-Koreaa, joka uhittelee suoraan ja ammuskelee ohjuksia Japaninmereen. Etelä-Korea myös Japanin kanssa samalla puolella, mutta tuossa suhteessa skismaa aiheuttaa historialliset haasteet (korealaisiin kohdistettu rasismi, 2.MS tapahtumat mm. lohtunaiset). Kiina on niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti isoin haastaja, mutta siellä huomio on enemmän muissa maissa ja asioissa kuin Japanissa.

Täällä miljoonaan kertaan toistellut väestölliset haasteet ovat realismia. Asiaa pohditaan aktiivisesti. Maaseutu autioituu ja tästä näkee paljon kuvaa ja pohdintaa myös tv:ssä (jos kiinnostaa, kannattaa seurata NHK:n englanninkielistä uutis- ja ajankohtaiskanavaa). Taloudellinen merkitys maaseudun autioitumisesta on tietysti rajallinen. Koko maan tasolla maahanmuutto on yksi vastaus, johon on jo aiempaa mypnteisempää suhtautumista.

En näe Japanin tulevaisuutta järkyttävän synkkänä. Yhteiskunta kuitenkin muuttuu, laajan turismin ja aasialaisen muuttoliikkeen aiheuttamana paikallisten on totuttava uudenlaiseen yhteiskuntaan. Tämä voi perinteisiin nojaavassa yhteiskunnassa aiheuttaa omat ongelmansa, mutta toisaalta japanilaiset ovat äärimmäisen fiksua porukkaa ja pystyvät muuttamaan koko maan suunnan sormia napsauttamalla (mm. Meiji-restauraatio, 2.MS jälkeinen äkkikäännös), joten miksi ei se onnistuisi taas tarvittaessa.

9 tykkäystä

Tästä löytyikin tänään julkaistu YLEn uutinen. Vahvustaa mainitsemani asiat todeksi.

1 tykkäys