Japani sijoituskohteena - Nousevan vai laskevan auringon maa?

Japanilaiset suuryritykset ovat optimistisia BOJ:n kertoman mukaan.

Erityisesti suurten valmistajien luottamustaso nousi joulukuussa, mutta toisaalta taas palvelualojen indeksi pysyi lähes muuttumattomana 33:ssa. Pienyritysten luottamus parani myös, mutta tulevaisuuden näkymät olivat kuitenkin hieman heikommat. BOJ seuraa erityisesti hintanäkymiä, joiden mukaan inflaation odotetaan pysyvän yli 2 prosentissa.

Ensi viikolla on Japanin keskuspankin korkokokous. Koronnostot saattavat herättää kuulemma “keskustelua”.

Ei muuria.

https://www.bnnbloomberg.ca/business/international/2024/12/13/japans-business-sentiment-stays-upbeat-in-line-with-boj-view/

1 tykkäys

Activist investorsien innostus ja kiinnostus Japanin osakkeisiin on kasvanut ennätykselliseksi.

Bloombergin mukaan sijoitusrahastot ovat tänä vuonna ostaneet vähintään biljoonan jenin arvosta osakkeita Ulkomaalaiset rahastot ovat olleet erityisen ahkerina, kuten Elliott Management ja Oasis Managemen. Nämä ovat vaatineet mm. strategian muutoksia ja takaisinostoja. Japanilaiset pankit ja yksityissijoittajat ovat olleet sitten taas nettomyyjiä.

Ei muuria.

https://www.bnnbloomberg.ca/business/international/2024/12/16/activist-investors-set-record-with-66-billion-spree-in-japan/

4 tykkäystä

Japanin keskuspankki ei nostanut korkoja ja pääjohtaja Ueda totesi ettei päätöksellä ole kiire. Tämä heikentää jeniä ja jutun mukaan USD/JPY voi ylittää 160 rajan.

Markkinoilla odotetaan palkkatietoja kevääseen, mutta interventioriski kasvaa. Fedin haukkamaisuus tukee dollarin vahvistumista jenin kustannuksella.

Ei muuria.

https://www.bnnbloomberg.ca/business/international/2024/12/19/yens-outlook-worsens-as-boj-skips-rate-hike-strategists-say/

2 tykkäystä

Japanissa korkojen nousu ja elinkustannusten kasvu aiheuttavat kotitalouksille velan määrän kasvua esim. kulutusluotot ovat nousseet nopeimmin 16 vuoteen.

Kotitalouksien lainat ylittivät tulot ensimmäistä kertaa vuonna 2023 ja henkilökohtaiset konkurssit ovat nousussa kohti korkeinta tasoa sitten vuoden 2012. Japanin matalat palkat pahentavat tilannetta, sillä palkat ovat G7-maiden alhaisimpia. Velan kasvaessa myös itsemurhat, jotka liittyvät taloudellisiin vaikeuksiin ovat lisääntyneet ja erityisesti nuoret, joilla ei välttämättä ole taloudellista osaamista, niin ovat erityisen alttiita tällaisille ongelmille.

Ei muuria.

https://www.bnnbloomberg.ca/business/international/2024/12/22/bankruptcies-suicide-rise-as-japanese-struggle-with-mounting-debt/

1 tykkäys

Japanin jenin nykyinen taso tarjoaa houkuttelevan tilaisuuden ulkomaisille sijoittajille ostaa japanilaisia osakkeita sanoo Goldman Sachsin Bruce Kirk.

Hän odottaa valuuttaintervention rajoittavan jenin heikkenemistä, mikä pienentää valuuttariskejä. Kirk uskoo, että ulkomaiset sijoitukset voivat nostaa Topix-indeksin uusiin ennätyksiin vuoteen 2025 mennessä, erityisesti pankkien + rahoitussektorin kautta.

https://www.bnnbloomberg.ca/business/international/2024/12/23/goldman-sees-yen-in-sweet-spot-for-global-buyers-of-japan-stocks/

2 tykkäystä

Japanin hallitus aikoo hyväksyä vuoden 2025 valtion budjetin, jonka menot ovat ennätykselliset 115,5 biljoonaa jeniä. Velanhoitokustannukset, sosiaaliturva ja puolustusmenot kasvavat jutun mukaan myös ennätyslukemiin.

Ei muuria.

3 tykkäystä

Tämä sopisi hyvin johonkin muuhunkin ketjuun, mutta sijoitin sen nyt tänne.

Abbie-Louise Gilbert on kirjoitellut siitä, miten ikääntyvän väestön tarpeet luovat sijoitusmahdollisuuksia. :slight_smile:

Japani integroi eittämättä korkean teknologian keksinnöt jokapäiväiseen elämään, mutta siellä voi myös nähdä, miltä näyttää ikärakenteeltaan erittäin voimakkaasti ikääntyneisiin ihmisiin painottuva yhteiskunta.

Käydessäni Japanissa viime vuonna osakemarkkinoiden uudet mahdollisuudet herättivät suurta innostusta, mutta hätkähdyttävintä oli ikääntyvä väestö.

2 tykkäystä

Alla olevassa jutussa kerrotaan, miten Japanin keskuspankin odotetaan nostavan ohjauskorkoa kaksi tai kolme kertaa tänä vuonna mahdollisesti jopa prosenttiin ensimmäistä kertaa kolmeen vuosikymmeneen.

Epävarmuus Yhdysvaltain talouspolitiikasta Donald Trumpin presidenttikaudella ja heikko jeni voivat vaikuttaa päätöksiin.

“There seems to be a widespread view that the BOJ raising rates two more times this year wouldn’t be considered monetary-policy tightening given the current level of interest rates,” said Tsuyoshi Ueno, a senior economist at NLI Research Institute. “While maintaining its free hand and monitoring economic conditions, I think the BOJ is contemplating two rate increases.”

Ei muuria.

Olen itse terveydenhuolto-alalla töissä ja olin Japanissa vaihdossa noin 8 vuotta sitten. Vaihdon aikana pääsin tutustumaan 4 sairaalaan ja muutamaan kuntoutuslaitokseen. Jo silloin Japanissa oli vahvasti esillä hoiva-alan robotiikka, jota useimmat sairaalat jo käyttivät. Luultavasti ne ovat myös kehittyneet.

Mielenkiintoista tässä oli, että yhtiöiden johtajat kertoivat että parhaimpiin innovaatioihin oli tullut Japanin hallitukselta vientikielto. Teknologiaa ei saanut myydä rajojen ulkopuolelle, ja yhtiöt olivat melkein järestään listautumattomia. Tämä tuntui harmittavan heitäkin aika tavalla. En tiedä onko regulaatio muuttunut vielä, mutta tämän luulisi vaikeuttavan aika tavalla sijoittamista sektorille.

14 tykkäystä

Japanin keskuspankin seuraava koronnosto siirtynee maaliskuulle arvioi entinen johtokunnan jäsen Makoto Sakurai. Hänen mukaansa Trumpin tulevan hallinnon aiheuttama epävarmuus tekee tammikuusta epätodennäköisen ajankohdan, mutta yenin heikkeneminen voi helpottaa päätöstä maaliskuussa jolloin palkkaneuvottelut ja Yhdysvaltain talouspolitiikka ovat keskiössä. Sakurai uskoo keskuspankin nostavan korkoja maltillisesti, noin kaksi kertaa vuodessa.

https://www.bnnbloomberg.ca/business/international/2025/01/08/former-boj-board-member-sees-rising-chance-of-march-rate-hike/

Tässä on mielenkiintoinen tviittiketju Japanin taloudesta ja maan talouden historiasta. :slight_smile:

https://x.com/Finance_Nerd_/status/1878801357244948865

image

Loppuosa tviittiketjusta








5 tykkäystä

Alla on Reutersin juttu Japanin taloudesta. Japanin hallitus ennustaa saavuttavansa ylijäämän budjetissaan vasta vuonna 2026 vuoden alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Tämä johtuu lisääntyneistä menopaineista mukaan lukien kotitalouksia tukevat lisäbudjetit. Perusbudjetin tasapaino, joka ei huomioi uusia lainoja tai velanhoitokuluja on keskeinen mittari talouden kestävyydelle. Japanilla on kuitenkin merkittäviä haasteita, kuten valtava julkinen velka, väestön ikääntyminen ja nousevat korkokulut (“yllätys”).

Uutinen ei välttämättä näy kaikille kokonaan.

https://www.reuters.com/markets/asia/japan-projects-primary-budget-surplus-fiscal-2026-delayed-by-year-2025-01-17/

Maailmanpankin varapääekonomisti Ayhan Kose ennustaa Japanin talouden kasvavan 1,2 % vuonna 2025 ja 0,9 % vuonna 2026, erityisesti kasvavan kulutuksen ja palkkojen nousun ansiosta. Kose arvioi, että Japanin keskuspankilla on varaa nostaa korkoja ja sen odotetaan mukauttavan politiikkaansa tarpeen mukaan.

Japanin keskuspankin odotetaan nostavan ohjauskorkoaan 0,5 prosenttiin, mikä olisi korkein taso sitten vuoden 2008.

Suurin osa taloustieteilijöistä pitää korotusta todennäköisenä viitaten pankin johdon viimeaikaisiin positiivisempiin lausuntoihin. Pääjohtaja Kazuo Ueda ja varapääjohtaja Ryozo Himino ovat korostaneet talouden ja hintojen kohentumisen merkitystä, lisäksi jenin heikkous ja kohonneet inflaatioluvut tukevat korotuksen perusteluja. Valuuttamarkkinoilla tämä odotus on vahvistanut jeniä viime päivinä.

Ramped up expectations of a rate hike this week have supported the Japanese currency, which has strengthened 1.24% in the seven days to Tuesday. The yen strengthened between July and September, before weakening past 158 near the end of last year.

Jutussa ei ole maksumuuria.

2 tykkäystä

Japanin keskuspankki nosti ohjauskorkonsa 0,5 prosenttiin, eli korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2008. Tämä oli vastatoimi jatkuvaan inflaatioon ja palkkojen nousuun. Päätös jakoi hallituksen äänin 8–1, no aika selvästi.

  • The policy rate now stands at 0.5%, its highest since October 2008.
  • The decision was an 8-1 split, with board member Toyoaki Nakamura dissenting.
  • Following the decision, the Japanese yen strengthened 0.6% to trade at 155.12 against the dollar, while country’s benchmark Nikkei 225 stock index rose marginally."

Lisää asiasta löytyy linkin takaa.

BOJ viestitti poikkeuksellisen selkeästi viime perjantain koron nostosta välttääkseen markkinoiden yllätyksen.

Tulevaisuudessa keskuspankki saattaa palata epämääräisempään ohjaukseen säilyttääkseen joustavuuden, erityisesti talouskasvun hidastumisen pelossa.

  • BOJ chief, deputy gave unusually explicit signals of Friday’s hike
  • Pre-announcement likely intended to avoid surprise
  • Uncertainty over Japan’s neutral rate to keep BOJ cautious
  • Soft consumption, Trump risk complicate BOJ’s rate-hike path

https://www.reuters.com/world/japan/boj-may-revert-fuzzy-communication-after-fed-style-clarity-rates-2025-01-26/

Japanin valtiovarainministeri Katsunobu Kato ja Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent sopivat tiiviistä yhteistyöstä valuutta-asioissa.

He vahvistivat myös maiden välistä yhteistyötä kansainvälisissä talousfoorumeissa, kuten G7 ja G20.

“In addition, at today’s video conference, we confirmed that Japan and the United States would work more closely together on the various issues being discussed in bilateral and multilateral forums such as the G7 and G20,” Kato said.

https://www.reuters.com/world/asia-pacific/japan-cooperate-with-bessent-forex-other-issues-2025-01-29/

1 tykkäys

Sony rääpii uusia ennätyksiä pörssissä.

1 tykkäys

Japanin valtion velan korkomenot voivat nousta yli 50 prosenttia seuraavina vuosina, koska maankeskuspankki kiristää rahapolitiikkaa. Vuoteen 2028 mennessä korkomenot voivat saavuttaa alla olevan jutun mukaan 16,1 biljoonaa jeniä.

Julkinen velka on yli kaksinkertainen maan talouteen verrattuna, mikä vaikeuttaa talouden tasapainottamista.

Ei maksumuuria.

“Japan’s annual interest payments on government debt could surge more than 50 per cent over the next few years, government estimates showed on Thursday (Jan 30), highlighting the country’s struggle to fix its tattered public finances amid rising interest rates.”

2 tykkäystä

Japanin keskuspankin varakuvernööri Ryozo Himino sanoi, että korkoja nostetaan, jos talous kehittyy ennusteiden mukaisesti.

Hän korosti myös ettei negatiivisten reaalikorkojen jatkuva ylläpito ole normaalia. Tavoitteena on palkkojen, investointien ja kulutuksen kasvu.

“If our economic and price forecasts are achieved, we will raise our policy rate accordingly and adjust the degree of monetary support,” Himino said.

https://www.reuters.com/markets/rates-bonds/boj-will-keep-raising-rates-if-economy-track-deputy-governor-himino-says-2025-01-30/