Kalmar Oyj - Kontinkäsittelyn edelläkävijä

Moro Kryptoniitti ja muut, tämä uusin tilaus menee osastoon “large”, mikä Kalmarin kielenkäytössä tarkoittaa 5-10 MEUR:a. Arvioin vielä, että ollaan lähempänä haarukan alalaitaa. Muut kaksi jo julkistettua ja Q3:lle kirjattavaa tilausta ovat tätä pienempiä, joten ihan näiden perusteella ei vielä ole aihetta tanssia pöydillä. Tilauskannan kehitykseen en tässä lähde ottamaan kantaa. Terv. Eki

33 tykkäystä

Kiitos vastauksesta Eki! Jotain tämänsuuntaista itsekin ajattelin, mutta mökiltä käsin en viitsinyt alkaa penkomaan asiaa sen tarkemmin. Osarista sitten nähdään mikä on tilanne.

2 tykkäystä

Kalmar jatkaa strategiansa toteuttamista ja muuttaa johtoryhmänsä kokoonpanoa. :point_down:

Kalmar jatkaa toukokuussa 2024 julkistamansa strategian toteuttamista. Aikaisempaan viestintään viitaten ja osana kestävän ja kannattavan kasvun tavoitteita Kalmar aikoo tarkistaa nykyisen toimintamallinsa operatiivisen suorituskyvyn parantamiseksi. Tässä yhteydessä myös johtoryhmän kokoonpano muuttuu.

Uuden parannetun toimintamallin suunnittelu alkaa välittömästi Kalmarin nykyisten vahvuuksien pohjalta. Nopeamman päätöksenteon ja toimitusketjujen sekä prosessien optimoinnin yhdessä selkeiden vastuiden kanssa odotetaan tuovan tehokkuutta, vähentävän monimutkaisuutta sekä parantavan kilpailukykyä ja laatua. Tämä luo Kalmarille mahdollisuuden investoida kestäviin innovaatioihin ja hyödyntää kasvumahdollisuuksia paremmin. Tavoitteena on saada suunnittelu päätökseen vuoden 2024 aikana.

Suunniteltu uusi toimintamalli ja jatkuvat parannustoimenpiteet ovat osa aikaisemmin tiedotettua 50 miljoonan euron liiketoiminnan suorituskyvyn kehittämisen aloitetta bruttotehokkuuden parantamiseksi ja linjassa 15 prosentin vertailukelpoisen liikevoiton saavuttamisen tavoitteen kanssa vuoteen 2028 mennessä.

7 tykkäystä

Kalmarille Grimaldilta pikatilaus Terminaalitraktoreista.
Menee suoraan Q3 toimitukseen :muscle:

24 tykkäystä

Lisää sataa Mustekalan laariin tilauksia:

KALMAR OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 7. LOKAKUUTA 2024 KLO 10.00

Kalmar ja BlueScope aloittavat yhteistyön suuren trukkitilauksen ja huoltosopimuksen myötä

Kalmar on sopinut 13 haarukkatrukin toimittamisesta täyden kunnossapidon vuokrasopimuksella australialaisen teräksentuottajan BlueScopen teräksenkäsittelylaitokselle Western Portiin. Suuri tilaus sisältää kuusi Kalmarin kevyttä sähkötrukkia, kaksi Kalmarin keskisuurta trukkia ja viisi Kalmarin raskasta trukkia, jotka kaikki kuuluvat kahdeksanvuotisen Kalmar Complete Care -huoltosopimuksen piiriin. Tilaus kirjattiin Kalmarin vuoden 2024 kolmannen neljänneksen tilauksiin, ja laitteet on tarkoitus toimittaa vuoden 2025 kolmannen neljänneksen aikana.

BlueScope on maailman johtava toimija rakennusteollisuuden metallipinnoite- ja maalaustuotteissa. Yhtiön tunnetuimpia teräsbrändejä ovat COLORBOND®, TRUECORE® ja ZINCALUME®. BlueScopen teräksenkäsittelylaitos Etelä-Victorian Western Port -lahdella Hastingsissa on sitoutunut vähentämään päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja ansainnut ResponsibleSteel™-sertifikaatin.

Kalmarin kevyissä sähkötrukeissa käytetään litiumioniakkutekniikkaa, ja niiden nostokapasiteetti on seitsemän tonnia. Kaikki tilaukseen sisältyvät laitteet huolletaan Kalmar Complete Care -sopimuksella, jonka puitteissa kaksi Kalmarin huoltoasentajaa työskentelee paikan päällä Western Portissa sopimuksen voimassaolon ajan. Laitteisiin asennettavat erikoisvalmisteiset lisälaitteet mahdollistavat teräskelojen, metallilevyjen ja muiden tuotteiden turvallisen käsittelyn.

Kaikki tilaukseen sisältyvät laitteet ovat ohjaamotyypin ja -rakenteen osalta samanlaisia, joten kuljettajien on helppo vaihtaa laitetta.

Sean Wong, Western Portin johtaja, BlueScope: “Me Western Portissa olemme ylpeitä luodessamme, toteuttaessamme ja ylläpitäessämme ympäristöstandardeja, jotka ovat kansainvälisesti tunnustettujen sertifikaattien, osavaltiohallinnon lupien ja paikallisten ympäristöohjelmien mukaisia. Sekä polttoainetehokkaiden dieselkäyttöisten että täysin akkusähkökäyttöisten Kalmar-laitteiden käyttöönotto on tärkeä askel kohti BlueScopen kasvihuonekaasupäästöjen nettonollatavoitetta, joka on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2050 mennessä. Yhteistyö Kalmarin tiimin kanssa on ollut esimerkillistä tarjouskilpailun alusta alkaen, ja odotamme innolla laitteiden saapumista Western Portiin ensi vuonna.”

Shane Brook, avainasiakas-/jälleenmyyntipäällikkö, Kalmar Australia: “Hiilestä irtautuminen on keskeinen osa BlueScopen strategiaa. Pystyimme tarjoamaan ympäristöä säästävän laitevaihtoehdon, joka kattaa asiakkaan kaikki kalustotarpeet ja kiteyttää kokonaiskustannukset, parhaan mahdollisen päätöksen tekemiseksi liiketoiminnan tarpeiden mukaisesti. Olemme varmoja, että tämä tilaus on pitkän ja menestyksekkään yhteistyön alku BlueScopen kanssa Western Portissa.”

32 tykkäystä

Tässä Ekin kommentit viimeaikaisista Kalmarin pikkuostoksista. :slight_smile:

17 tykkäystä

Kalmar ja GMP Le Havre sopivat merkittävästä ekotehokkaiden hybridikonttilukkien jatkotilauksesta. :point_down:

Kalmar on allekirjoittanut sopimuksen 26 Kalmarin hybridikonttilukin toimittamisesta Générale de Manutention Portuairelle (GMP) Le Havreen Ranskaan. Tämä huomattavan suuri tilaus, johon sisältyy myös suorituskyvyn hallintatyökalu MyKalmar INSIGHT, kirjattiin Kalmarin vuoden 2024 kolmannen neljänneksen tilauksiin, ja konttilukkien toimituksen on määrä tapahtua vuoden 2025 toisen ja kolmannen neljänneksen aikana.

30 tykkäystä

Tämähän taitaa olla 30 miljoonan tilaus. Yksi lukki noin 1,250 milj.

Tilaus viime vuodelta:
Cargoteciin kuuluva Kalmar on tehnyt sopimuksen neljän Kalmar-hybridikonttilukin toimittamisesta Générale de Manutention Portuairelle (GMP) Ranskan Le Havreen. Lähes 5 miljoonan euron arvoinen tilaus kirjattiin Cargotecin vuoden 2023 kolmannen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin, ja yksiköt on määrä toimittaa vuoden 2023 loppuun mennessä.

15 tykkäystä

Nyt on julkistettu noin 40 miljoonan euron tilaukset Q3:lle. Yhteensä pitäisi tulla about 400 miljoonan tilaukset, jotta tilauskanta ei pienenisi. :thinking:

13 tykkäystä

Moro Kryptoniitti ja muut, viimeisten kahden vuoden aikana (eli sen jälkeen kun raskaista nostureista luovuttiin) Kalmarin julkistettujen tilausten osuus kvartaalin koko tilauskertymästä on mediaanitasolla ollut 10 %. Tämä tukisi edellä esittämääsi skenaariota. Terv. Eki

29 tykkäystä

Sijoituskästi on tehnyt aika kattavan tviittiketjun Kalmarista. :slight_smile:

https://x.com/sijoituskasti/status/1843897012082880887

Loppuosa tviittiketjusta




image

19 tykkäystä

Odotin, @Erkki_Vesola , kommentteja tähän merkittävään kauppaan. Onko vaikutusta edellisten pienempien päälle?

3 tykkäystä

Danske Bank julkaisi päivitetyn Kalmar-näkemyksensä. Suositus (OSTA) ja tavoitehinta (34,00 €) pysyvät ennallaan. :point_down:

18 tykkäystä

Moro Enska ja muut. Kalmarin kielenkäytössä “huomattavan suuri” (major) tilaus tarkoittaa arvoltaan yli 30 MEUR:a. Arvioisin, että ko. tilaus asettuu 30-40 MEUR:on ja lähemmäs haarukan yläpäätä. Yhdessä aiempien julkistusten kanssa se nostaa Q3’24:lle kirjattavien tähän mennessä julkistettujen tilausten arvon noin 55 MEUR:on eli melko lähellä Q3’23:n toteumaa (arviolta 63 MEUR). Kalmarin mahdollisista ennustemuutoksista kertoisimme tietenkin erikseen. Terv. Eki

28 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Kalmar-analyysinsä. Suositus pysyy OSTA-tasolla, tavoitehinta nousee 32,00 euroon (edellinen: 29,00 €). :point_down:

Main risks: Although by no means an exhaustive list, we highlight global trade and economic cycles, increased competition, customer financing, cost fluctuations, and disruptions to supply chains and distribution networks as key risks for Kalmar. We also note that the bases for our forecasts are both carve-out and pro forma figures, which are not the same for Kalmar on a standalone basis (and which reflect dissynergies); consequently, our earnings estimates and fair value ranges could be subject to change.

21 tykkäystä