Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1)

Olitteko soittaneet kyseiseen liikkeeseen ja varmistaneet että autot ovat liikkeessä ennen kuin menitte koeajamaan autoja? Kamuxin koko alkaa olla jo sitä luokkaa, että virheitä sattuu varmasti välillä. Se että asia muuttaisi sijotuscase jollain tavalla on asia erikseen. Loppujen lopuksi kamux myy käytettyjä autoja ja integroituja palveluita. Ei pitäisi olla kenellekkään mikään yllätys, että välillä autoissa ilmenee vikoja tai että joku auto ei ole siellä missä sen pitäisi olla. Mielestäni viestit jossa kerrotaan tarina yksipuolisesti eivät juuri tuo lisäarvoa kenellekkään. Jollain nyt vaan aina tulee paha mieli teit sitten minkälaista bisnestä tahansa.

3 tykkäystä

Niin, eli vika on asiakkkaassa, vai? Kyllä lähtkohtaisesti voisi olettaa. että myytävä auto on siellä liikkeessä.
Kannattaa huomioida, että auton osto on asunnon jälkeen suurin hankinta suurimmalle osalle ihmisistä, ei vain tunne asia vaan myös siis raha-asia.
Taustaa, en ole ostanut yhtään autoa Sakalta enkä Kamuxilta, siihen ei ole mitään erityistä syytä, omistanut kuitenkin kymmeniä autoja ja hakenut Saksasta ja Ruotsista useita autoja ja jälkipolvella on autoliike jonka lv on yli 1M€, joten jotain kulmaa asiaan on. Ärsyttää vaan asiakkaan ja asiakaspalvelun vähättely se kun ei muutenkaan ole meidän suomalaisten vahvin alue, siis minusta.
Omistan Kamuxin osakkeita.

11 tykkäystä

Tuossa on nyt kaksi asiaa jotka omistajana vaivaavat. Autot eivät ole välttämättä siellä missä pitävät ja toisena onko tosiaan niin, ettei autoja saa koeajaa, vai oliko kyseessä vain yksittäistapaus?

En itse ostaisi ikinä autoa ajamatta, ei kiinnosta mahdollinen alustaremontti/turbovika sen varjolla että joku sanoo, “ihan hyvä se on”. Tai ajotuntuma ylipäätään, tuo olisi sama kuin ostaa kengät sovittamatta paljon ajavalle.

1 tykkäys

Tähän ratkaisuna on ns. keltaiset koekilvet. Ne kun kiinnittää autoon niin voi ajella (ja vakuutukset on voimassa) vaikka auto olisi liikennekäytöstä poistettuna.

Eikös kyse ollut huutokaupattavasta autosta alkuperäisen viestin mukaan? Niissähän hinta on asiakkaiden eikä liikkeen päätettävissä, ja viat kai listattuna, ja muutenkin tiedossa, että huutokaupassa olevat autot eivät ole niitä parhaassa kunnossa olevia.
Kai normi myynnissä olevia autoja aina voi koeajaa

8 tykkäystä

Oliko tässä keississä kyse huutokaupasta? Käsittääkseni normaalisti huutokaupattavia tavaroita ei muutenkaan kokeilla. Tämähän noudattelee silloin aika normaalia huutokauppaa, vaikka jokaisella on autoista käsitys, että ne koeajetaan. Voihan se olla, että sillä pääsee parempaan lopputulemaan ja joku sitä varmasti tulee kokeilemaan ja sitten nähdään kumpi vaihtoehto kannattaa.

Käsitin että on huutokaupasta kyse. Mun pointti oli se, että myös liikennekäytöstä poistettuja autoja pääsee kokeilemaan ilman että ottaa ne liikennekäyttöön ja siis ilman lisäkustannuksia.

Sinänsä kai mikään ei estä antamasta huutokaupan kohdetta koeajoon, mutta myyjän kannalta tietenkin parempi ettei niillä ajeta.

1 tykkäys

Pitääkö myytäväksi ilmoitetun auton olla luvatussa paikassa ja pitääkö olla mahdollisuus koeajoon?

Pitääkö myytäväksi ilmoitetun asunnon olla ilmoitetussa osoitteessa ja pitääkö päästä katsomaan kaikkia huoneita?

Molemmissa tapauksissa oma asiointini kyseisen yrityksen kanssa loppuisi ainakin siihen paikkaan jos näin ei olisi. Vaikea kuvitella, että Kamux tuota tarkoituksella harjoittaisi. Kyse lienee siis systeemi-/toimintatason ongelmasta, jolloin keskusteltavaksi jää milloin asia saadaan kuntoon.

1 tykkäys

Olen samaa mieltä.

Veikkaan kuitenkiin että nämä täällä keskustelupalstalla ja lehdissä uutisoidut asiat ovat vain pisara meressä.

2 tykkäystä

Kun tuo on maksumuurin takana, niin voitko tiivistää, että mitä uutta tuolla nyt sanotaan jota ei ole otettu esiin osarin jälkeen, tai lv ohjeistuksen noston jälkeen? Lähinnä, miksi juuri nyt halutaan julkisuutta Kamuxille toimituksen osalta?

5 tykkäystä

Kansa klikkaa Kamux-otsikoita koska paljon yksityissijoittajia, joten Kauppalehti generoi nollasisällöllä lisää Kamux-otsikoita.

Kyllä se kurssi tuosta posarista vähän nousi, mutta markkinan yleinen pulkka “peitti sen alleen” aika nopeasti, joten teoriassa voi sitten vääntää otsikoita kuinka Kamux ei jaksanut raketoida kun kaikki muu on punaisena. Whee.

10 tykkäystä

Jutun pihvi lienee siinä mihin Jarnis jo viittasikin… Totaalinen no news, mutta luin itsekin…
Lisäksi lopuksi on tällainen

2 tykkäystä

"Volkswagen keskeyttää puolestaan tuotannon päätehtaallaan Wolfsburgissa kahdeksi viikoksi. Tehdas seisoi jo kertaalleen elokuussa.

Ford kertoo lykkäävänsä jo suljettuna olevan Kölnin tehtaan tuotannon aloittamista lokakuun loppuun saakka.

BMW:tä ja Mercedes-Benzejä valmistavalla Daimlerilla on ollut katkoja tuotannossa jo aiemmin."

8 tykkäystä

Vikahan voi olla todennäkösimmin ERPin käyttäjässä, joka sohlaa järjestelmässä. Noi ERPit on todella vaikeaa omaksua osaksi liiketoimintaa, varsinkin käyttäjän, joka on tottunut tekemäään asioita aikasemmin eri tavalla.

Kukapa meistä kävisi toiste syömässä saman lafkan surkeeta kebabbia, jos naapurissa ois joku vastaava, jossa tarjotaan mahdollisesti parempaa kebabbia about samaan hintaan? :grinning_face_with_smiling_eyes:

5 tykkäystä

Pientä miinusta käytettyjen autojen markkinalla syyskuussa. Q3:lla yhteensä -4,2% vs. viime vuoden Q3.

22 tykkäystä

Aika vakaata menoa siis huomioiden viime vuoden Q3 vahvuus.

4 tykkäystä
1-9 YTD Q1 Q2 Q3 Q4 FY
2018 485 717 146 207 161 229 178 281 148 345 634 062
2019 478 106 142 113 155 702 180 291 146 958 625 064
2020 479 143 142 116 150 629 186 398 153 837 632 980
2021 480 716 142 015 160 105 178 596

Vakaata hommaa tämä käytettyjen kauppa.

27 tykkäystä

Mites näette tämän sirupulan vaikuttavan käytettyjen autojen myyntiin. ajuri vai uhka? Toisaalta kun uusia autoja ei pääse markkinoille niin ostetaan enemmän käytettynä mutta samalla tavalla muutaman vuoden päästä sitten käytettyjä autoja vähemmän saatavilla, taitaa olla tälläkin hetkellä Kamuxilla vähän pulaa autoista.

Ketjusta ylempää löytyy aiheesta useampikin viesti pohjaksi tähän keskusteluun. Tuossa linkki ainakin yhteen aloitukseen samasta aiheesta. Uusia (tai päivitettyjä) näkemyksiä olisi toki mukava lukea.

1 tykkäys

Ensin nostaa käytettyjen hintaa, mutta jossain vaiheessa tehtailta alkaa tulla puuttuvia tilauksia aivan törkeästi → autojen määrä markkinalla nousee huomattavasti → hinnat laskevat → kiertonopeus korostuu tai varasto mätänee.

Tiivistetysti näin.