Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 2)

Mitenhän vaikuttaa toisiinsa autojen tuonti Suomeen vs. myynti Ruotsissa.
Suomeen tuntuu uppoavan esimerkiksi Volvon XC40/XC60 hybridejä niin paljon kuin vaan ikinä saavat tuotua, tänäänkin samassa risteyksessä oli viisi XC60:stä. Uutena täällä 77 000€ auto ja tuoreet Ruotsissa alle 30 000euroa. Hankala se on Ruotsissa myydä lisää jos kaikki tuodaan Suomeen. Onkohan ongelma vain ostopuolella Ruotsissa, ei saada riittävästi autoja, Saksa paljon isompi ja sieltä löytyy kyllä mutta kalliimpia tuoda joten jäävät paikalliseen myyntiin enemmän.

6 tykkäystä

Ei ole missään nimessä vain ostopuolella, mutta on kyllä ollut myös ostopuolella, kun Ruotsista on heikon kruunun takia viety runsaasti autoja muihin maihin (ja Riddermark näyttää haalivan ne jotka jää Ruotssin). Nyt Kamux kuitenkin totesi ostomarkkinan siellä helpottuneen (taisi osin helpottaa jo loppuvuonna 2023) ja he ovat omien sanojensa mukaan saaneet hyvin varastoa kesäkauteen, jota mm. tuo @Lohestaja aiemmin jakama luku Q2 alkuvarastosta tukee.

Ostomarkkinan helpottuminen ja myyntimiehityksen saaminen “normaalitasolle” Q4-Q1 vaihtuvuuden jälkeen oletettavasti antaakin Tapsalle luottamusta positiivisen tuloksen odotukseen koko vuodelta. Meidän tuore ennuste on nyt pyöreä nolla tälle vuodelle. Kuten yllä oli puhetta, nykyisellä trendillä selkeä miinus olisi ihan realistinen ennuste, mutta oletan että tässä mainituista syistä Ruotsissakin saadaan ainakin jonkinlainen käänne parempaan loppuvuonna.

Ohessa tuore raportti

23 tykkäystä

Tässä on Almanakan kirjoitus Kamuxista. :slight_smile:

Alaotsikot:

  1. Miten asiat ovat kehittyneet edellisestä päivityksestä?­
  2. Ajatuksia raportista
  3. Ajatuksia sijoittajapuhelusta
  4. Q&A
11 tykkäystä

Handelsbanken kirjoitteli Kamuxista. :point_down:

10 tykkäystä

OP:n uusin päivitys on otsikolla “OIKEAAN SUUNTAAN.”

Tavoitehinta nousee 5,40€–>6,0€ ja suositus pysyy tasolla “vähennä”.

OP: analyysistä ei muuten paljon saa jakaa.

10 tykkäystä

“Julkaisimme maaliskuussa päivitetyn strategiamme, jonka ytimessä on asiakkaan nostaminen kaiken toiminnan keskiöön ja operatiivisen toiminnan tuottavuuden tehostaminen. Näiden avulla saavutamme kannattavaa kasvua.”

“Etenimme strategian toteutuksessa kuluneella vuosineljänneksellä suunnitelmiemme mukaisesti. Suomessa päivitimme myymäläverkostoamme uuden konseptimme mukaiseksi aloittaen pääkaupunkiseudun myymälöistä. Toisen vuosineljänneksen alusta Suomessa siirryttiin asiakkaan toiminnan keskiöön nostavaan kauppiasmalliin ja lisäksi eriytimme hyötyajoneuvoihin keskittyvän liiketoimintamme Kamux Worx-konseptin alle. Uusi lippulaivamyymälämme Tampereen Lakalaivan alueella on valmistunut aikataulussa, ja viralliset avajaiset pidetään toukokuun lopulla. Ostotoimintojen kehittäminen jatkuu, ja erityisesti kansainvälisen hankinnan osalta olemme avanneet kevään aikana ensimmäisiä uusia kanavia.”

Hyvä että strategiaa toteutetaan ja oletan ja toivon tämän näkyvän kasvavana myyntinä ja ennen kaikkea kasvavana tuloksena.

Mieltäni jäi askarruttamaan tuo Suomessa käyttöön otettu kauppiasmalli. Konseptia ei avattu, enkä muista kuulleeni siitä aiemmin. Onko se vain uusi termi sille mihin keskitytään (asiakas) vai tarkoittaako se jotain todellista (vrt Kotipizzan tai Intersportin kauppiasmalli on aika kaukana Kamuxin toimintatavasta)?

3 tykkäystä

Epäilisin, että kyseessä on pitkälti muutos siinä miten myymälöitä hallitaan ja millainen tulosvastuu kullakin kauppialla on. Aiemminhan on ollut enemmän myymäläpäälliköitä, joilla on käsittääkseni ollut enemmänkin esimiesvastuuta kuin mitään varsinaista tulosvastuuta. Ei tässä mihinkään franchising tyyppiseen malliin olla siirrytty.

5 tykkäystä

Danske Bank päivitti Kamux-näkemyksensä. Suositus: OSTA, tavoitehinta 6,50 €. :point_down:

23 tykkäystä

@Antti_Jarvenpaa ja @Rauli_Juva juttelivat Kamuxin menosta ja meiningeistä sekä erilaisista skenaarioista. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:17 Ruotsin ja Saksan kääntyminen
02:08 Suomesta ei tarvitse kantaa huolta
02:48 Liiketoiminnan kannattavuustavoite
05:31 Kasvuambitiot Euroopassa
07:15 Osakkeen arvo eri skenaarioilla

20 tykkäystä

Kamux nousee Nasdaq OMHX Helsinki Benchmark -indeksiin 3.6.2024

Nasdaq tiedotti perjantai-iltana muutoksista Nasdaq OMX Helsinki Benchmark -indeksiin. Indeksi koostuu joukosta Helsingin suurimpia ja vaihdetuimpia osakkeita.
Indeksiin lisätään käytettyjen autojen myyjä Kamux , ravintolayhtiö NoHo Partners sekä risteilijäyritys Viking Line.
Indeksistä poistuvat peliyhtiö Remedy , rakennusyhtiö SRV Group sekä teräsyhtiö SSAB.
Edellämainitut muutokset tulevat voimaan markkinoiden avautuessa maanantaina 3.6.2024. OMXHB-indeksi tarkistetaan kahdesti vuodessa: kesäkuussa ja joulukuussa.

29 tykkäystä

Kuulostaa omaan korvaan aivan järjettömältä, ostajalla ei mitään vastuuta. Vaikeaksi menee käytettyjen kauppa.
Volkkarin vaihteisto otti ja hajosi – Taas kysytään: kuka maksaa? | Kauppalehti

19 tykkäystä

Sellainen juttu näissä että liike on melko varmasti laskenut vaihteistovian ottaessaan auton sisään. Auton merkin kun ottaa huomioon niin tuskin ostajakaan on voinut olla tietämättä että ei ole ostamassa sitä kaikkein laadukkainta ajoneuvoa.

2 tykkäystä

Miten se voi huomioida vian jota ei ollut autossa vaan tuli 2,5 vuoden jälkeen.
Kuulisin mielelläni millä kompetenssilla arvioit auton merkin laatua ilman, että et edes vertaa sitä mihinkään vaikka faktoilla.
Ei ole konsernin autoa itsellä, mutta perheen jälkeläisellä on ollut vuosia autoliike, josta myydään vuosittain 250-300 autoa, joten pientä perspektiiviä asiaan on.
Ne DSG tarinat kannattaa jo 2020 luvulla unohtaa.

Case esimerkkiissä autoliike oli jopa yllättävän joustava, kun asiakas ei edes ollut hoitanut huoltoja ajallaan. Suurimmat kusettajat taitaa autokaupoissa olla vaihtoautojen tuojat.

24 tykkäystä

The Swedish Investor käsittelee mm. Kamuxia ja Olvia tuoreella videollaan: https://youtu.be/dh_3FvN6EWo?feature=shared

10 tykkäystä

Koko ajan noita ilmenee käytetyissä, ennen 2020 myytyjä volkkareita kohta hajoavine laatikoineen pyörii kymmeniä tuhansia suomen teillä, joten on hyvinkin akuutti ongelma. Jopa suurempi kuin koskaan koska kilometrimäärät noissa koko ajan nousee joten laatikko on vaihtokunnossa joka päivä yhä useammassa yksilössä.

2 tykkäystä

Itseasiassa mekatroniikka sieltä pettää kun saa jäähdytysnestettä , nyrkkipajat noita korjaa ja hyvin saa jo osia.

Ei sinänsä liity kamuxiin mutta näiden ongelma on se että kun korjaamo kertoo ettö tulee kallista, niin ihmiset vie auton vaihtoon. Eikä ne myyjät edes aja vaihtureita. Kamuxille sekä myynyt että vaihtanut autoja. Niin vaihturit on kaikki jäänyt kokeilematta

6 tykkäystä

Pitkään tullut seurattua keskustelua tällä palstalla, sekä Kamuxia yhtiönä ja tietenkin kilpailijoita ja hypännyt Kamuxin omistajaksi tuossa syksyllä. Sakalla näyttää tulleen luvut asiakastietoon. Aika kovaa tekemistä kilpailijalta 2023 vuodelta.

9 tykkäystä

Voi kun Kamux takoisi koko vaihdostaan 5,7% liikevoittoa. Toki se mahdollista on jollain aikavälillä…
Alla siis Sakan lukuja…

14 tykkäystä

Tein autokaupat alkuviikosta ja päädyin ostamaan/vaihtamaan Sakalta auton. Oli puhetta myyjän kanssa ja puheli, että ovat uusien tämän vuoden tilastojen myötä siirtyneet kärkipaikalle vs. Kamux ja Rinta-Jouppi esim. (tosin en tämmöistä tilastoa ole mistään löytänyt)

Itsekin Kamuxia osakkeita omistan ja on kiinnostanut kilpailijoiden luvut. Hyvä kun laitoitte lukuja tulemaan.

2 tykkäystä

Käytettyjen henkilöautojen kaupassa koko sivustolta löytyvän tilastohistorian (vuodesta 2015) paras toukokuu! Kasvua viime vuoden toukokuuhun noin 7%.

https://www.aut.fi/tilastot/kaytettyjen_autojen_kauppa

Huhtikuu ja toukokuu nyt molemmat olleet vahvoja joten pitäisi olla Suomen osalta tulossa vahva Q2.

51 tykkäystä