Yhtiöhän oli jo tammi-syyskussa tehnyt tuon 11 MEUR tulosta eli Q4:llä tämä tarkoittaa 0-2 MEUR, kun viime vuonna tehtiin 5,5 MEUR ja aiempi ohjeistus (kuten myös meidän ennuste) indikoi noin 5 MEUR:n tasoa. Aika karmea suoritus tulossa siis Q4:ltä ja markkinakysynnässä ei tosiaan varsinaisesti ole ollut vikaa ainakaan loka-marraskuun lukujen perusteella.
EDIT:
En ihan saanut kiinni, mitä asiaa piti kysyä, mutta kyllä mä Tapsan kanssa juttelin. Luonnollisesti noin ison tulospudotuksen takana on ennenkaikkea Suomen markkina (suurimpana markkinana), joskin myös Ruotsi ollut ilmeisesti edelleen odotettua haastavampi. Pääsyy profariin kuulosti olevan kilpailutilanteessa, joka painaa ns. metallikatetta. Tässä voi toivoa tilanteen liittyvän jotenkin toimijoiden paineeseen pienentää varastoja kohti vuodenvaihdetta ja toisaalta kausiluonteisestihan kysyntä heikkenee aina talveksi. Kilpailu/kysyntätilanne sinällään tuskin kuitenkaan merkittävästi muuttuu esim. ensi vuonna. Surkea suoritus joka tapauksessa, eihän siitä mihinkään pääse.