Olen vähän eri mieltä. Alan ongelma on kannattavuus ja se paranee vain, mikäli sisäänostohinnan ja asiakashinnan erotus kasvaa. Kun myy kymppitonnilla ford focuksen, josta jää talolle käteen 500€, volyymillä ei Suomen markkinassa ole merkitystä. Sisäänostohinta on kaikki kaikessa. En sijoittaisi tähän businekseen.
Niin, ketkäköhän ovat syyllisiä siihen että alalla katteet on huvenneet olemattomiksi? Jatkuva kasvu kannattavuuden kustannuksella on pilannut alan. 10 vuotta sitten katteet oli likempänä 10% eikä yksittäisiä satasia…
Eipä taida ihan noin mennä. Provisiopalkkaan vaikuttaa moni muu kuin kauppahetki.
Myyjällä on väliä muutenkin yritykselle. Osa myy oikeasti. Osa täyttää dokumentteja. Menisitkö itse huippumyyjänä pelkällä provisiopalkalla odottamaan että tulee hyvää myytävää sisään tai ostajia ovesta? Varsinkin kun koko maan kaikki myyjät voivat myydä samoja huipputuotteita? Et mene.
Ala ei muutenkaan ole ihan noin mustavalkoinen ja on kehittynyt valtavasti. Uskallan väittää että kaupanteon ongelmat ovat ihan muuta kuin myyjien kohtuuttomat provisiot.
- asiakkaat tietävät mitä haluavat jolloin tietyt merkit ja mallit ovat ylitse muiden, vaihtoautoksi otetaan ennemmin vaikka pienemmällä katteella sellainen joka liikkuu
- Myyjien ei tarvitse osata enää niin autojen tekniikasta ja suositella asiakkaalle mitään, koska asiakkaat tietävät kaiken autosta ja mitä haluavat. Myyjien tietotaito laskee myös sisään tulevien autojen osalta ja riskit korjauksille kasvavat
- asiakkaat osaavat optimoida oman auton kohdalla koska siitä kannattaa luopua ja siirtää riski toisaalle
- Hintatietoisuus on asiakkailla korkea ja tuotteet on helppo kilpailuttaa eri toimijoiden välillä, jolloin hinta on pakko määrittää markkinan mukaan
- pienillä asioilla kuten myytävän auton varusteilla on iso merkitys
Kyllä autokaupassa voidaan myydä myös muuta. Unohdat kaiken oheismyynnin, turvat, huollot etc. Näillä voidaan tehdä katetta. Katetta voidaan parantaa myös uittamalla autoja Suomeen Ja tekemällä kaikenlaisia osamaksu- ym. järjestelyitä.
Vaihtoautokaupassa pelataan myös aina vaihtohinnalla. Eli voidaan pelata ostettavan auton ja myytävän auton hinnalla papereissa. Tällä voidaan optimoida mihin kate kahdentuu.
En silti ota kantaa, kannattaako alaan sijoittaa. Sen päättäkööt kaikki itse. Mutta ehkä suurin riski, riski kuitenkin, ei ole työntekijöiden provisiopalkat.
Toki mielestäni aina on tilaa kärkkäille mielipiteille, mutta joku roti.
Kutsu tiedotustilaisuuteen: Kamux Oyj julkaisee tammi–maaliskuun osavuosikatsauksensa 13.5.2025
Kamux Oyj | Lehdistötiedote | 06.05.2025 klo 12:00:00 EEST
Kamux Oyj julkaisee osavuosikatsauksensa tammi–maaliskuulta 2025 tiistaina 13.5.2025 noin kello 9.00. Raportti on saatavilla osoitteessa www.kamux.com heti julkaisun jälkeen.
Englanninkielinen tiedotustilaisuus sijoittajille, analyytikoille ja medialle pidetään tiistaina 13.5.2025 Sanomatalossa, Flik Studio Elielissä, 1, krs., osoitteessa Töölönlahdenkatu 2, Helsinki klo 11.00 alkaen. Tilaisuudessa toimitusjohtaja Tapio Pajuharju esittelee osavuosikatsauksen.
Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana webcast-lähetyksenä osoitteessa https://kamux.events.inderes.com/q1-2025
Pistettiin päivityksen muodossa tulosennakkoa tänään ulos. Q1 siis luvassa tiistaiaamuna. Markkinat on ollut vaisuja alkuvuonna, jonka lisäksi Kamuxin sisäiset ongelmat jatkunevat.
Aamulla tuli Hedinin Q1-tulos, joka kertoo heidän käytettyjen myynnin lisäntyneen konsernitasolla 7 % ja maissa erityisesti Ruotsissa, mutta myös Suomessa (joka on siis markkinoita parempi suoritus molemmissa). Toimarin katsauksessa nostetaan erikseen uusi käytettyjen megastore Vantaalla, joka avattiin maaliskuussa. Käytettyjen tulos on sen sijaan selvästi pakkasella, jota se on ollut jo jonkin aikaa. Tähän on aiemmin vaikuttanut Hedinin aiemmat ostositoumukset ja nyt yhtiö viittaa erityisesti sähköautoihin.
Luin tulosennakon kahteen kertaan ja mun mielestä tekstin perusteella olisi MYY-suositus ollut oikea. Jos yrityksen toiminnassa ei ole yhtäkään positiivista asiaa tai muutosta käynnissä, alkaa olla pää vetävän kädessä.
Itse en ihan nollatulosta odota Kamuxilta.
Kamux on rukannut Ruotsin myymäläverkkoa ja henkilöresursseja isolla kädellä 2024 mittaan, niin jos Q1/25 tappiot jatkuu ennallaan, niin mikä avuksi… Tack och adjö?
Myös Saksan toimintoja on uudistettu myös 2024 aikana isosti.
Jos tappiot jatkuu Q1/25 niin sitten vaan Danke und auf Wiedersehen ?
Joo huimaa tappiota on Hedin tehnyt yksityisleasingien kanssa.
Onko tästä kuitenkin kysymys myös taannoisessa Secto-Kamux diilissä.
Secto näki, etteivät he saa palautuvista autoista sitä mitä pitäisi?
Palautuuko Secton leasing-ajoneuvot selkeästi liian “kalliina” takaisin, eli onko leasingmaksut olleet liian matalia kuitenkin? Varsinkin sähköautot ovat kolmivuotiaina “puolessa hintaa” tai jopa alle.
Tämä ongelma, et hienolla öky-sähköautolla ajaminen maksaa euron kilometri ei ole avautunut kaikille kuluttajille, mutta ei myöskään autokauppiaille tai leasingyhtiöille.
Onko Kamux pärjännyt ex. Secto-leasingautojen kanssa?
Tällä ao. pelillä ei riitä kuluiksi euro/kilometri.
Kamuxin kannalta tässä on hyvä muistaa, että he eivät ole sitoutuneet mihinkään ostohintaan vaan leasingista palautuvien autojen hinnat määritellään vasta siinä vaiheessa kun ne on kamuxille tulossa. Eli leasingin aikainen arvonalenemariski on lähtökohtaisesti Sectolla tässä. Toki Kamux on myös todennut että rautakate näissä autoissa jää suhteellisen ohueksi, mutta lisäpalveluja menee toisaalta uudempiin autoihin paremmin.
Tämä on Kamuxille hyvä diili. Paljon oikean hintaista, hyvin huollettua ja kotimaista autoa ilman pitkää pääomariskiä. Vaikka ensimmäisen kaupan rautakate jäisi pieneksi, niin lisäpalvelut + vaihdossa tulevan auton kate paikkaa tätä. Yleensä nimittäin tällaisiin 15-30k€ Suomiautoihin tulee vielä todella relevantteja vaihtokohteita.
Kamuxille uusi myymälä Saksaan, Schweriniin. Kovasti on luottoa tekemiseen edelleen myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Toivottavasti näkyy myös luvuissa, jotka selviää huomenna. Ellei hallitus vedä jotain kania hatusta tänään.
Kyllähän tässä on vielä roimasti aikaa antaa negari ennen osaria ainakin Kamuxin aiempaan tiedottamispolitiikkaan peilaten
Juuri näin. Samaa mieltä.
Nämä entiset Suomen liisarit ovat myös asiakkaiden mieleen, koska silloin on selvää, miksi auto on tullut myyntiin. Ja näissä 3v vanhoissa autoissa maahantuoja vielä tulee vastaan jos autossa ilmenee jotain vikoja. Tällöin mahdollisiin korjauskustannuksiin saadaan yksi jakaja lisää.
Kenttähuomio: Savonlinnan Kamux suljettu, autot veks pihalta ja sisältä ja netissä myynnissä 3 autoa, ei ole näkynyt tiedotetta ainakaan omaan silmään.
Ehkä Kamux on Kalliokosken myötä lopettanut joka liikkeestä ja pissalla käynnistä ilmoittamisen.
Myös Ruotsin sivuilla oli pari liiketta, joissa ei ole enää kuin muutama auto.
Pisti muuten silmään, että Tukholman alueella ei Kamuxsilla ole enää kivijalkamyymälää.
Saksan uudesta tiedottivat, mutta kun ei Lyypekissä mennyt autoliike, niin miksi se menisi naapurikaupungissa? Lyypekin liiketilasta taisi Tapio sanoa että oli tosi kallis…
Kyllä talouslitanteen pitää parantua, että autokappa piristyisi, josko tuo Ukrainan sota saataisiis edes tauolle, niin usko alkaisi palautua.
Viimeisin tiedote oli 1.4.2025 Mäntsälän sulkemisesta, tämäkin tuli jälkikäteen. Reilu peli ilmoittaa myös sulkemisista eikä hehkuttaa pelkästään avauksia.
Tätä ei näyttänyt vielä olevan täällä niin muistutetaanpa, että huomenna olisi jälleen luvassa Kamux-live eli tulkaahan linjoille klo 8:55 alkaen!