Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1)

Sakan perustajat ei ole Kamuxin entisiä työntekijöitä.

3 tykkäystä

Eiköhän SAKAn ostaminen ollut se “strateginen hanke” mihin paloi useampi satatonninen vuosi sitten.

SAKA lentää, kun toimivassa johdossa runsaasti vanhoja Kamuxilaisia. Tämä on nopeuttanut kasvua kun ei ole tarvinnut tehdä itse kaikkia virheitä.

1 tykkäys

Ketkä johdossa on entisiä Kamuxilaisia?

“SAKA hyvin ansiokkaasti ensimetreiltä lähtien on tismalleen kopioinut liikepaikkoja myöten.”

Niin, tämä on se kiistelty vallihauta ja miten helposti se on kopioitavissa. Ja sen tekee vielä Saka paremmin.

Sakan ensimmäinen toimitusjohtaja oli entinen Kamuxin myyjä, hän oli osakkana ja perustajana. Jäänyt pois yhtiöstä myöhemmin. Sakan myyntijohtaja on ollut Kamuxin toimipisteen vetäjänä. Paljon Sakan myyjiä on entisiä Kamuxin myyjiä. Alkuvaiheessa Sakalle houkuttelivat paremmalla palkalla, sittemmin palkkamallia on rukattu myyjälle huonompaan suuntaan.

6 tykkäystä

Kuten tuossa yllä kirjoitinkin, niin kaikessa vähittäismyyntibisneksessä syntyy aina vähintään se kaksi isoa peluria kullekin markkinalle. Tämä on väistämätöntä, koska vähittäismyynnin liiketoimintamallit on aina kopioitavissa, siis aina. Vähittäismyynnissä vallihauta perustuukin poikkeuksetta kokoon, volyymeihin ja sitä kautta saavutettavaan tehokkuuteen ja brändin tunnettuvuuteen.

Käytettyjen autojen kauppa on edelleen todella fragmentoitunut markkina myös Suomessa, eli nämä isot pelurit ovat vasta valtaamassa markkinaa. Markkina on niin hajallaan, että olisi suoranainen ihme jos Kamuxin lisäksi ei olisi löytynyt muita kovia kasvajia Kamuxin todistettua liiketoimintamallin toimivuuden. SAKAn lisäksi myös Rinta-Joupin Autoliike on kasvanut käytetyissä autoissa aika kovaa vauhtia, eli Suomessa on kolme peluria jotka ovat kuristaneet pieniltä pikkuhiljaa ilmoja pihalle. Korona tuli nyt sitten vielä osaltaan hiukan nopeuttamaan tätä prosessia.

Mitä isommaksi kunkin vähittäismyyntimarkkinan pääpelureiden markkinaosuus kasvaa, niin sitä isommaksi se kiistelty vallihauta muodostuu. Sitä kalliimpi on uuden toimijan tulla markkinalle, sitä vaikeampi on kopioida valtavan mittasuhteen liiketoimintamalli ja sitä enemmän pääpelureilla on muskeleita tappaa/ostaa uudet tulijat ennen kuin niistä tulee uhka. Kuka vaan voi kopioida Lidlin, Keskon, Walmartin, McDonaldsin, Coca-Colan tms liiketoimintamallin, ne ovat suoranaisesti yksinkertaisia ja siten “helposti” kopioitavissa, ainoat vallihaudat ovat iso koko ja tunnettu brändi sekä se, että nämä yhtiöt ovat tehneet omaa juttuaan jo aika pitkään eli omaavat spesifiä toimialaosaamista.

Tällä kirjoituksella nyt siis pyrin sanomaan sitä, että itse en huolestu siitä että pari kilpailijaa kasvaa voimakkaasti niin kauan kuin myös Kamux kasvaa kannattavasti, selvästi markkinaa nopeammin ja säilyttäen selvän etumatkansa markkinan suurimpana toimijana. Tässä ollaan vasta jakamassa markkinaa ja Kamux on markkinajohtajana hyvissä asemissa varmistamassa asemaansa isojen joukossa myös tulevaisuudessa.

32 tykkäystä

Joo varmasti pisteen vetäjiä ja päälliköitä voi olla ja varmasti onkin entisiä Kamuxilaisia.
Itse asiassa Kamuxilta on loikannut aika paljonkin porukkaa kilpailijoille.

Aiemmin puhuttiin perutajista ja toimivasta johdosta, joihin lasken tj:n ja hänen lähimmät alaisensa.

Kuka tämä ensimmäinen tj on ollut? Eikö nykyinen ole ollut alusta saakka? :thinking:

Entinen Kamuxlainen oli perustamassa Autobil ketjua, Kamuxin kaatajaksi. Ei oo hirveästi kuulunu siitä firmasta.

Riittääkö Suomessa markkina sille että Saka tulee parissa vuodessa jopa ohi Kamuxista ilman ulkomaille siirtymistä?

@xr4ym4n Sakan ja Kamuxin vanhat yhteystiedot löytää ainakin web.archive.org kun katsoo pari vuotta vanhoja sivuja. En halua tähän laittaa yksityishenkilöiden nimiä.

Itse olen havannoinut että Sakan ja Kamuxin liiketoiminnassa on eroja. Sakan myynnissä olevista autoista noin 20% on +30000€ kun Kamuxilla sama prosentti kotimaankaupoissa on liki puolet tuosta.

1 tykkäys

Katohha enpä oo tiennyt, että aiemmin ollut tjnä tämän niminen kaveri.

Kamuxin vehkeet on kadunmiehen hintaluokassa, just oikea valinta.
Ei Onni Sarmaste ehdi joka liikkeeseen…

1 tykkäys

Jahas, maanantaina sitten availis saksan liikkeet! :slight_smile:

Ilmoitus Kamuxin saksan sivuilla:

Liebe Kunden und Partner, unsere Showrooms sind ab dem 20.04. wieder geöffnet. Bis dahin sind wir telefonisch, per E-Mail und im Livechat für dich da und verkaufen weiter.

14 tykkäystä

Loistavaa! Siitä se alkaa taas Golfit vaihtaa omistajaa ja kassa kilistä.
Saksassa Euroopan paras terveydenhuolto, nyt vaan käsienpesualtaan autokauppaa !!

Kovia lukuja SAKAlta. Vahvistaa kyllä kuvaa tämän bisneksen hyvyydestä, kun asiat tehdään hyvin ja volyymit saadaan isoiksi. SAKAn liikevaihto on jo 53 % Kamux Suomen liikevaihdosta. Liikkeitä SAKAlla oli vuoden 2019 lopussa ainoastaan 18, joista kaksi avattiin loka-marraskuussa. Eli liikkeitä oli 38 % Kamuxin vuoden 2019 lopun myymälämäärästä (48). Myynti per myymälä on siis huomattavasti Kamuxia suurempi. Ilmoitusmäärien perusteella vaikuttaisi siltä, että SAKAlla myymälät ovat Kamuxin myymälöitä suurempia lähes kautta linjan. Alla muutamia poimintoja Kamuxin ja SAKAn lähellä toisiaan olevien myymälöiden tämän hetkisistä ilmoitusmääristä.

Hyvinkää, Kamux 72, SAKA 121
Kouvola, Kamux 62, SAKA 108
Helsinki Konala, Kamux 130, SAKA 188
Porvoo, Kamux 68, SAKA 125
Lappeenranta, Kamux 67, SAKA 103
Lempäälä Ideapark, Kamux 116, SAKA 156
Tuusula, Kamux 105, SAKA 124

Vaikuttaisi siltä, että SAKA on fiksusti targetoinut pykälää Kamuxia suurempia toimitiloja. Isommat myymälät lisäävät paikallista näkyvyyttä ja houkuttelevuutta asiakkaiden silmissä ja maalaisjärjellä ajateltuna ovat myös tehokkaampia operoida. Ja onhan se selvää, että 150 autoa vetävällä myymälällä saadaan samalla varastonkierrolla enemmän myyntiä ja paikallista markkinaosuutta kuin 100 autoa vetävällä myymälällä, mikäli osto-organisaatio saa hankittua tilat täyteen autoja.

En usko, että Kamux saisi enää merkittävästi kasvatettua markkinaosuutta Suomessa ilman varastonkierron parantumista laajentumalla uusille paikkakunnille, koska myymälöitä alkaa olla jo ympäri Suomea vähänkään isommissa pitäjissä. Tarvitaan suurempia myymälöitä olemassa olevien liikkeiden paikkakunnille. Varastonkiertoakaan ei voi loputtomiin parantaa. Mikäli Kamux ei muuta merkittävässä osassa liikkeitään suurempiin toimitiloihin lähivuosina ja avaa suurempia myymälöitä jatkossa, en yllättyisi mikäli SAKA pyyhkii Kamuxista ohi Suomessa ottaen huomioon miten suppea SAKAn myymäläverkosto vasta on. Muutamissa sijainneissa Kamux muuttikin isompiin tiloihin vuonna 2019 (mm. Vaasassa). Sattumoisin SAKAlla ei ole Vaasassa toimipistettä ja voi hyvin olla että SAKAlla on ollut samat tilat kiikarissa ja Kamux sai muutolla blokattua samalla kilpailijalta tilat.

Toisaalta SAKA on varmasti hyvä kirittäjä ja pakottaa Kamuxinkin hiomaan toimintaa entisestään ja jatkamaan kunnianhimoista kasvua myös Suomessa. Ja mitä hiotumpaa toiminta on, sitä helpompaa on menestyä myös muualla Euroopassa maakohtaisista eroista huolimatta.

22 tykkäystä

Asiallisia pohdintoja!
Nyt kysymys kuuluu että kannaattaako tällä hetkellä olla paljon autoja vai paljon rahaa.
Kamuxilla on varasto pienentynyt kohta 1000:lla autolla vuoden alusta. Eli varmaan eri strategialla pelaa tätä korona-aikaa. Omistajana toivosin että Kamuxilla on hyvä strategia, mutta voin olla väärässä ja Saka nappaakin Kamuxin markkinaosuutta.

3 tykkäystä

Mielenkiintoista nähdä, seuraako SAKA Kamuxia myös pörssiin. Ja tämän jälkeiset tapahtumat.

5 tykkäystä

Yksi mahdollinen skenaario mitä olen tässä lähipäivinä miettinyt voisi olla se, että Kesko ostaa SAKAn tai Kamuxin. Tämä nyt menee täysin mutuiluksi, joten suhtautukaa sen mukaisesti :slight_smile:

Keskohan on jo kasvanut epäorgaanisesti autokaupassa, mutta silti autokauppa on vielä hyvin pieni palanen Keskon kokonaisuudessa. SAKA tai Kamux voisi sopia todella hyvin tämän Suomen vähittäiskaupan jättiläisen hoiviin tasoittaen Keskon autokaupan syklisyyttä ja nostamalla sen mittaluokkaan jolla olisi oikeasti jotain merkitystäkin Keskon kokoluokassa.

Jos Kesko ostaisi SAKAn, niin tämän voisi nähdä ihan merkittävänä uhkana Kamuxille, Sen verran isot muskelit tulisi vastapuolelle ja Kamux muuttuisi kertaheitolla markkinajohtajasta haastajaksi.

29 tykkäystä

Eihän Kesko nyt mistään Kamuxissa ole kiinnostunut.
Ottivat Laakkoselta VW jälleenmyynnistä otteen ku siellä alkaisi mopedi karata. Saka olisi helpompi ostaa mutta en usko siihenkään.
Kesko sekoili jo meikki&luontaistuotekaupassa avaamalla vähitttäismyyntiketjun Hehkun ja laittoi melkein heti kiinni, kusi varmaan aika paljon. Kyllä maitopurkkien myynti 50% myyntikatteella on helpompaa, kaikkien kun on päivittäistavaroita ostaa.

6 tykkäystä

En usko tähän. Joku sijoitusyritys tai muu taho voi ostotarjouksen tehdä? Autokauppa Sakalla tai Kamuxilla on erilaista verrattuna Keskoon. Keskon K-Caara brändiä pitää kehittää, mutta mieluiten uusilla palvelutuotteilla ja -konsepteilla. Ei K-Caara-brändi kehity ostamalla 20+ vuokrakioskia varastoineen ja vaihtamalla seinästä nimikyltti. Keskon kannalta paras skenaario olisi kun ihmiset ostaisivat kokonaisvaltaisena palvelutuotteena uusia Volkkareita palatsista, ei käytettyjä Ruotsin tuonteja peltihallista.

3 tykkäystä