Kempower - liikkuminen sähköistyy latureilla

Hyvä, kun laitoit täsmällisemmin, mutta pitää siis 10 vuotta liiketoiminnan kehittyä odotetusti. Se on pitkä aika.

2 tykkäystä

Jos tuon näin haluaa muotoilla, niin sama 10 vuoden sääntö pätee ihan kaikkiin pörssiyrityksiin, eli ei tässä mitään poikkeuksellista ole muihin osakkeisiin nähden siinä mielessä. Tai miksei tuo voisi yhtä hyvin olla vaikka 3 kuukauden tai 20 vuoden sääntö. Rahoitusteorian mukaan osakkeen hinta kun muodostuu sen perusteella, paljonko sijoittajat olettavat saavansa omistuksestaan tuottoja tulevaisuudessa. Eli jos jotain yllättävää sattuu odotuksissa niin samalla tavalla se iskee mihin tahansa osakkeeseen.

Osakkeen nykyhinta on markkinoiden keskimääräinen arvaus ja riski toimii molempiin suuntiin, eli voi yhtiöllä voi mennä myös odotuksia paremmin tulevaisuudessa.

7 tykkäystä

Kanadasta uutisia liittyen Kempowerin laajentamiseen. Kivahan näitä on lukea, vaikka suuruusluokka jääkin hieman auki; suunta oikea!

12 tykkäystä

Tuolla uutisessa oli:

The first of Québec’s new charging stations featuring dynamic power capability will be installed at the St-Hubert restaurant, a founding member of the Electric Circuit. Three dual charging outlets will share a total of 500 kW of power that will be dynamically distributed among connected vehicles based on their respective charging capacities. Each charging cable can deliver up to 300 kW of power.

7 tykkäystä

Ja tähän vielä lisäyksenä, että Saint Hubert on Kanadan 16. suurin ravintolaketju.

6 tykkäystä

Ei kait DC hyperpowerturbo latausasemat ole mitään erityisen halpoja tehdä? Tulevaisuudessakaan.

Nille toisaalta riittänee aina kysyntää motarin laidassa, koska jos saat 20% → 80% 15 minuutissa, niin kyllähän se kiinnostaa.

5 tykkäystä

USAssa näyttää kilpailu kovalle ja Kempowerin kilpailija oli eilen tippunut pahasti.

2 tykkäystä

Juuri näin, bisnes ja tarve on teholatauksessa valteiden varrella. Itse ennakoin että juurikin nuo hidaslataukset tulevat poistumaan.

Edit: siis hidaslataukset kaupoista, valtateiden varsilta ym. vähenevät ja teholatauksen tarve kasvaa. Suurin osa latailee hidaslataukset kotona.

4 tykkäystä

Kempower Danske Bankin aamukatsauksessa (linkki toimii tämän viikonlopun yli): Sijoittamisen aamukatsaus

Osta-suositus ja tavoitehintapäivitys 47,5 → 50 eur.

24 tykkäystä

Kempo oli tosiaan paukauttanut tänään taas uuden ATH-lukeman ja tällä 48€ osakekohtaisella noteerauksella koko kiskan arvoksi saatiin 2,6 miljardia joka on samaa luokkaa kuin Cargotec ja isompi kuin KKK kolmikko Konecranes, Kojamo ja Kemira.

Tarkastellaan hieman näiden verrokkien vapaata operatiivista kassavirtaa Inderesin ennusteilla.

image
Ylempi kuvaa Cargotecin vapaata ja diskontattua kassavirtaa vuosille 24-26 ja Ekin ennusteilla yhtiö olisi tekemässä vapaata kassavirtaa vajaa 900 miljoonaa euroa mikä vastaisi käytännössä kolmasosaa yhtiön tämän päivän markkina-arvosta.

image
Konecranes jäi hieman tämän kaksikon markkina-arvon taakse kunnioitettavalla 2,5 miljardin markkina-arvolla, Konecranes olisi tekemässä kassavirtaa aika lailla tasan miljardi euroa seuraavan kolmen vuoden aikana!

image
Kemiran markkina-arvo puolestaan oli tänään 2,2 miljardia, Kemira eroaa yritysprofiililtaan hieman näistä kahdesta muusta syklisestä konepajasta ja tuottaa vapaata kassavirtaa hieman reilu 600 miljoonaa euroa Petrin ennusteilla.

image

Viimeisenä sitten Kempowerin luvut Paulin ennusteilla, yhtiön pitäisi samaa aikaa kasvaa satoja prosentteja samalla kun kannattavuus skaalaa hokistikkimäisesti Harviamaisiin lukemiin alalla joka kasvaa hirveää vauhtia ja kilpailijoina on ABB:n ja Teslan kaltaisia jättejä jolla on laittaa rahaa markkinointiin ja tuotekehitykseen.
Mikäli Paulin ennusteet toteutuisivat Kempower tekisi kunnioitettavat 187 miljoonaa euroa vapaata kassavirtaa tällä ajanjaksolla!

Tuo olisi erittäin kunnioitettava summa todella monelle Helsingin pörssin yhtiölle, tässä on vain se mutta että tämä kaikki dualengine ja muu on jo pitkälti hinnoiteltu kurssiin omalla itselleni aivan liian alhaisella tuottovaateella ja hyvässä lykyssä kurssi pysyy flättinä vaikka yhtiö suorittaakin kuten Pauli on ennustanut.

Toki jos yhtiö nämä Paulin ennusteet pystyy jotenkin jälleen ylittämään niin onhan tuossa nousuvaraakin, miksi sitten halusin taas hieman kaataa vettä Kemposijoittajien niskaan on muistuttaa että vaikka Kempo onkin ollut eirräin onnistunut sijoituskeissi niin niitä kuoppiakin saattaa olla tiedossa vaikka Paulinkin ennusteet jossakin kohtaa ylitettäisiin!

Markkinoiden ja analyytikon tulosodotukset eivät ole aina yhteneväisiä, vielä viimeisenä Kempo olisi ollut tänään Helsingin pörssin päälistan 22. arvostetuin osake, onko tämä ansaittua ja tehokasta markkinaa vai fomottaako tähän vain jengi kyytiin kun se on noussut hyvin?
Sitä minä en tiedä, mutta omaan salkkuun Kempo tuskin tulee vielä lähiaikoinakaan löytämään vaikka yhtiö hyvin suorittaakin.
QT:n markkina-arvokin heilui neljässä miljardissa ja puheet olivat teknojättiydestä, tuottovaateen nousu ja hieman pehmeäpi suorittaminen lyö ikävästi toiseenkin suuntaan jos siihen aihetta ja dippiä saa ostaa pitkään.

38 tykkäystä

Hyvä, että näitä päivitetään, kun uutta tietoa tulee. Osuuspankki ja Inderes voisi myös kommentoida viimeisimpiä uutisia.

” Ajureina toimivat tuotteen hyväksymisen jälkeen tapahtuva Saksan markkinoille tulo, Yhdysvaltojen kasvavat markkinat, joilla kannuste alkaa tulla näkyvämmäksi, sekä hyötyajoneuvojen lataukset, joissa sääntely ohjaa infra-investointeja sähköautojen levinneisyyden kasvun suuntaan. Laturien luotettavuus on kasvava aihe alalla, ja tutkimuksemme osoittaa, että käyttäjät ovat tyytyväisempiä Kempowerin laturiin kuin kilpailijoiden latureihin. ”

4 tykkäystä

Tämä on osittain tärkeä asia, vain osittain koska käyttäjien mahdollisuudet valita laturia ovat mitä ovat. Toiseksi hankintapäätöksiä eivät tällaisissa tee loppukäyttäjät vaan aivan muut tahot. Ei tuo tietenkään merkityksetön asia ole, koska kauppias haluaa mieluummin tyytyväisiä asiakkaita.

2 tykkäystä

Sepä se, mutta jos on melkein alusta hypännyt kyytiin niin myyäkkö nyt pois, en myy vaan nautin matkasta. Osakkeen arvoon vaikuttaa myös saatavuus ja kun katsoo suurimpien omistajien osuutta niin Kempowerin vapaana oleva osakkeiden määrä on aika pieni. Asiaa tarkastelen uudelleen kun pääomistajat keventävät omistusta.

9 tykkäystä

Ilkka Sinervä on kirjoittanut jutun Kempowerissa, johon hän on lainannut Hannu Angervuon ajatuksia.

Alaotsikot:

  1. Vaihto suuri, mutta omistajat samoja
  2. Piensijoittajat huutolaisina
  3. Onko Kempower menossa Helsingin pörssin päälistalle?
  4. Pörssiverrokkina Amerikan älyjätti
  5. Kempowerilla on yhä korkein P/E-kerroin
  6. Kuplaa vai ei?
13 tykkäystä

Ensimmäisiä USA:n NEVI-tukia on jo myönnetty viidessä osavaltiossa. En nähnyt tukien saajien joukossa sellaisia tuttuja asiakasnimiä, jotka osaisin yhdistää Kempoweriin (USA:ssa toistaiseksi julkistettu aika niukasti asiakasnimiä). Uskon ja toivon, että Kempower tiedottaa syksyn aikana tuotannon alkamisesta USA:ssa, jotta yhtiö ei myöhästy NEVI-junasta.

Tesla näyttäisi olevan selkeästi suurin tukien saaja kahdessa suurimmassa osavaltiossa. Mm. Coloradon listoilla 28 % hankkeista on Teslan ainakin hankkeiden lukumäärällä mitattuna. Tämä on toki paljon matalampi osuus kuin Teslan nykyinen markkinaosuus DC-latauksessa Yhdysvalloissa (~60 %). Toimijoiden kirjo näyttäisi olevan melko laaja, mikä on mielestäni positiivista Kempowerin näkökulmasta.

Atlas EV Hubin yhteenveto ensimmäisistä NEVI-tuista täällä: Linkki

Pennsylvanian tukipäätökset täällä: Linkki

Coloradon tukipäätökset täällä: Linkki

Näitä tukipäätöksiä tulee varmasti olemaan mielenkiintoista seurata seuraavan vuoden aikana.

21 tykkäystä

Instagramin tarinoista. Kypärät päässä suunnittelemassa. Näyttäisi olevan halli vielä tyhjillään. Tämän vuoden puolella pitäisi alkaa tuotanto, minun muistini mukaan. Mielenkiinnolla odotellaan uutisia ja infoa tämän etenemisestä. Toivottavasti aikataulut pitävät.

11 tykkäystä

Tässä olisi Paulin kommentit NEVI-tuista. :slight_smile:

Ensimmäisiä NEVI-tukia myönnetään jo Yhdysvalloissa. Kempowerin kasvusuunnitelmien kannalta olisi kriittistä saada tuotanto ja jakelu vauhtiin, jotta yhtiö pääsisi kiinni julkisiin tukiin mahdollisimman pian. Nostamme esiin Kempowerin näkökulmasta positiivisena seikkana, että tukiohjelman ensimmäisten kierrosten perusteella tuet vahvistavat Kempowerille potentiaalisten asiakkaiden asemaa ja laskevat Teslan markkinaosuutta.

8 tykkäystä
6 tykkäystä

Talousjohtaja Jukka Kainulainen kertoi yhtiöstään. :slight_smile: :point_down:

7 tykkäystä

Näinkö omiani vai oliko Kainulaisen esityksessä tämän vuoden odoitettuun liikevaihtoon korjattu 250-280 milj. euroa, kun puolivuotiskatsauksessa taisi olla 240-270 milj. euroa? Ei toki maailmaa mullistava summa. Korjatkaa jos olen väärässä.