Tämä on sinällään aika ironista, koska eikö alunperin S-ryhmä vain kopioinut plussakortin myös itselleen. Meinattiin silloin, että kyllähän kaikilla tulee jokin kortti olla. Sisällöllä ei silloin vielä ollut niin paljon merkitystä. Ovat menneet kehityksessä siinä mielessä alkuperäisen ohi.
Peitelty osinko tullee kyseeseen jos omistuksen pohjalta osakeyhtiössä etuja annetaan.
Peitellyllä osingolla tarkoitetaan osingonjaon muotovaatimukset sivuuttaen tapahtuvaa osakeyhtiön varojen siirtämistä osakastaholle tavalla, joka todelliselta luonteeltaan on voitonjakoa. Peiteltyä osinkoa koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi, jos yhtiön osakas on osakasasemansa perusteella saanut yhtiön kanssa tekemästään sopimuksesta sellaista taloudellista etua, jota ei riippumattomien osapuolten välillä olisi syntynyt.
Suoraan sanottuna vaikuttaa vähän naurettavalta, että pitäisi ruveta jotain K-Marketin kuitteja lähettelemään Verolle tarkistettavaksi, jos oot saanu kahvipaketista -20% alennuksen
Peitelty osinko vaikuttaa myös osinkoa jakavan yrityksen verotukseen.
En nähnyt tätä vielä täällä, poistakaa toki jos erehdyin.
Keskolle uusi konsernijohtoryhmän jäsen edeltäjänsä eläköityessä, ja samalla pieni toimialarakennemuutos kun urheilukauppa siirtyy rakentamisen ja talotekniikan alta autokaupan alle.
Kiiski on tähän mennessä toiminut vapaa-ajan kaupasta vastaava johtajana ja Intersportin hallituksen jäsenä. Aiemmin Kiiski on toiminut mm. Halti Oy:n toimitusjohtajana.
Tähän unohdin vastata, kun kysymyksen tullessa olin hiihtolomalla. Kysymys palasi mieleeni nyt, kun Kesko perjantaina kertoi, että Urheilukauppa siirretään Autokaupan alle rakentamisesta ja talotekniikasta. Tämä oli hyvin luonteva liike kun Autokaupan uusi vetäjä on vastannut urheilukaupoista.
Urheilukauppa ei istu suoraan Keskon strategiaan, joka keskittyy näihin kolmeen päätoimialaan ja muista rönsyistähän on tehokkaasti hankkiuduttu eroon. Meidän kommentti liittyi silloin viitisen vuotta sitten tähän oletukseen. Silloin mm. Indoor myytiin Sieville.
Uskoisin, että urheilukaupan ketjulle ei kuitenkaan ole löytynyt ostajaa ja nykyinen kauppiasvetoinen malli voi olla isoin tekijä, mikä on pitänyt mm. pääomasijoittajia loitolla. Keskon alaisuudessa Urheilukauppa on kuitenkin kehittynyt ainakin Keskolle kertyvän tuloksen perusteella varsin mallikkaasti, kun sitä vertaa mm. XXL:n suoritukseen. Kehittämiseen on myös viime aikoina panostettu ja sitä kautta uskoisin että Kesko tämän pitää itsellään ainakin niin kauan tuloskehitys on hyvää. Yhtiö on käsitykseni mukaan tuonut viime vuosina Intersport-ketjuun mm. edistyksellistä Plussa-korttidatansa hyödyntämistä mm. personoidussa markkinoinnissa, hinnoittelussa ja kategorianhallinnassa.
Kesko osti kaupan:
OP julkaisi tänään Keskon Q1:n tulosennakon.
- Tavoitehinta 20 euroa ja vähennä-suositus säilyvät ennallaan.
- Oikaistun liikevoiton epäillään Q1:llä laskevan 13 % vertailukaudesta 125 miljoonaan euroon.
- Heikoimmin menee rakentamisen ja talotekniikan saralla. Päivittäistavarakauppa heikkenee sekin ja autokauppa kasvaa.
- Kuluvan ja ensi vuoden liikevaihtoennusteitaan OP on kasvattanut hieman. Oikaistun liikevoiton osalta OP pitäytyy aiemmissa arvioissaan, eli tältä vuodelta 747 miljoonaa euroa ja ensi vuodelta 733 miljoonaa euroa.
Tuossa muutama olennainen, joskaan ei kovin yllätyksellinen poiminta tulosennakosta.
Brandirectoryn arvion perusteella Kesko on noussut Suomen top-3 arvokkaimman brändin joukkoon!
Ruoka ja autokauppa vetää hyvin plussalle, varsinkin autokauppa!
Rakentaminen odotetusti laskenut
Kesko-konsernin myynti oli maaliskuussa 2023 yhteensä 1 100,5 milj. euroa ja se kasvoi vertailukelpoisesti 0,4 %.
”Maaliskuussa myynti kasvoi päivittäistavarakaupassa ja autokaupassa. Päivittäistavarakaupassa erityisesti Kespron myynnin kasvu oli vahvaa. Myyntiä kasvatti osaltaan pääsiäisen ajoittuminen viikkoa edellistä vuotta aikaisemmaksi. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa myynti laski selvästi edellisen vuoden maaliskuusta, jolloin myynti nousi poikkeuksellisen korkealle Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman hamstraamisen vuoksi. Autokaupan myynti nousi kaikkien aikojen ennätykseen saatavuuden parantuessa”, Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo.
Päivittäistavarakaupan myynti oli maaliskuussa 560,7 milj. euroa ja se kasvoi 7,3 %. Päivittäistavaramyynti K-ruokakaupoille kasvoi 5,7 % edellisestä vuodesta. Myynti kasvoi K-Citymarketin käyttötavarakaupassa. Kespron myynti kasvoi 14,7 %.
Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti oli maaliskuussa 440,2 milj. euroa ja se laski vertailukelpoisesti paikallisissa valuutoissa 12,1 %. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti ilman urheilukauppaa laski vertailukelpoisesti 12,5 %. Myynti laski vertailukelpoisesti Suomessa 9,0 %, Ruotsissa 15,8 % ja Norjassa 16,2 %. Urheilukaupan myynti laski 3,2 %. Raportoitu rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti laski 10,0 %.
Autokaupan myynti oli maaliskuussa 102,1 milj. euroa ja se nousi 32,8 %. Maaliskuussa Suomessa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 2,1 % enemmän ja pakettiautoja 13,3 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Käytettyjen henkilöautojen kappalemääräinen myynti nousi Suomen autokaupassa 3,3 % verrattuna edelliseen vuoteen.
Meidän kommentti
Tällainen yhteenveto tammi-maaliskuun 2023 liikevaihdosta:
Päivittäistavarakauppa
Toteutunut: 1512,8
Konsensusennuste:1423
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa
Toteutunut: 1111,7
Konsensusennuste: 1087
Autokauppa
Toteutunut: 266,2
Konsensusennuste: 231
Yhteensä
Toteutunut: 2884
Konsensusennuste: 2733
Konsensusennusteet poimin OP:n pari viikkoa sitten julkaisemasta Q1:n ennakosta, joten ovat voineet sen jälkeen hieman muuttua. Omissa ennusteisiin OP on ollut konsensusennusteita selvästi luottavaisempi autokaupan suhteen (ennuste: 262), ja paljolti sen vuoksi ennusti liikevaihdon 2778 miljoonaan euroon.
Sellainen huomio, että nuo Keskon todelliset myyntiluvut on aina hieman matalampia kuin kk-myynneistä voi laskea. Kyselin tätä joskus ja johtui jostain sisäisistä myynneistä
Esim. Q4:n myyntilukujen perusteella vs. tulosraportti
S-ryhmän päivittäistavarakaupoissa myynti kasvoi kotimaassa edelleen muuta alan markkinaa vahvemmin.**
Marketkaupan myynti oli tammi−maaliskuussa 2 357,3 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 8,9 prosenttia.
Keskollahan myynti K-ruokakaupoille kasvoi jotain 5 %:n luokkaa.
Tarkennatko: K- marketeilla kasvoi ja S- ryhmällä myynti kasvoi, niin kenellä sitten heikkenee?
Hyvin suurella todennäköisyydellä koko markkina kasvoi (mm. huomattavan inflaation takia) ja tämä on nostanut kaikkien osapuolten myyntiä. Isompaa kakkua siis jaettu kuin ennen.
Uskoisin, että K-ryhmän markkinaosuus on jatkanut laskussa, mutta ei enää niin jyrkässä kuin Q4:llä, kun S kasvanut markkinaa nopeammin. Q4:llähän K-ryhmä kasvoi 1 % ja markkina 6 %.
Kääntyihän se Inderesin hento peukalokin Keskon suhteen:
Perjantaina vuorossa Keskon tulos ja tässä vielä odotukset
Puhuttiin myös videolla paljon Keskosta