Keskustelua välittäjistä

Eikai tuo tarvitse tehdä kuin kerran? Minä ainakin tein sen joskus vuosia sitten ja sen jälkeen aina suoraan inderesiin vaan.

1 tykkäys

Hmm, hyvä pointti. Mutta, toi ei välttämättä onnistu ellei ole luonut Inderesiin tiliä. Inderesiä siis pystyi käyttämään ilman tiliä mutta Premium-asiakkaana kun meni sinne Nordnetistä. Silloin ei kirjautuminen Inderesissä auta. Jos tili on, niin sitten on noin, eli kirjautumalla löytyy myös Premium-asiakkuus.

Voisko vielä aikaistaa 4.10.? Tuulipuku haluaa Nordeaa Ostille :joy:

Ostoerät näkymä on paljon hitaampi käyttää kuin vanha, uudesta saa toki vain haluamansa esille, mutta vanhasta tilanteen oli jo katsonut siihen aikaan mikä uudessa mene napsutellessa tällit kohdalleen. Minua ainakin häiritsee hitaat siirtymät näytöstä toiseen. Kauppoja ja tarjoustasoja on hankala samalla. Palkit vilisee, mutta ei näe tuliko kauppoja.

Nordean investor ja norjalaiset laput. Laittelin muka ostoslistaa huomiselle kuntoon, niin näyttäisi, ettei voi norjalaisia ostaa. Onko kyseessä vain joku viikonloppujumi ja huomenna toiminee taas vai ovatko lopettaneet yhteistyön tuohon suuntaan, “kun muutenkin niin monella markkinapaikalla voi jo kauppaa tehdä”? :thinking: :roll_eyes:

Saakohan Nordea embracerin splittiä näkyviin oikein. Itselläni oli iso kasa pieniä ostoja joita en todellakaan haluaisi korjata itse. Keskon splitin taisin korjata aikanaan itse kun se oli helpompi laskea.

2 tykkäystä

Nordeasta en tiedä, mutta esim. OP:n mobiiliappilla ei voi ostaa kuin Suomen, Ruotsin ja Tanskan pörssistä osakkeita, ei edes sellaisia joita on jo ennestään salkussa. Muista pörsseistä voi ostaa vain webbiversion kautta. Olisiko Nordealla jotain vastaavaa rajoitusta, jos siis mobiiliappia tarkoitat?

Ei toimi koneelta, eikä luurilla nyt :sob:

No, rahat meni jo sitten muualle, eivätkä riittäneetkään :laughing:

Edit: nyt näyttäisi osa norskilapuista olevan ostettavissa. Rahat meni jo muualle, niin kohtalo päätti mun puolesta, että PTRK on se, minkä kanssa nyt rikastun.

1 tykkäys

Kauanko nordnetin käyttäjillä on kestänyt rahan siirtyminen pankkitilille nostotapahtumassa? Vastatili on Osuuspankissa.

Saman päivän aikana on näkynyt, ainakin jos Nordnetin 10:45 ikkunaan ehti, mutta en muista mihin kellonaikaan on näkynyt.

2 tykkäystä

Eilen tein noston Nordnetissa n klo 10 ja rahat oli OP:ssa klo 12:30. Oli ensimmäinen siirto ja yllätyin positiivisesti.

2 tykkäystä

Ennen klo 10.45 nostetut tulee muutaman tunnin aikasemmin kuin ennen klo 14.15 nostetut. Jos nostaa ennen klo 14.15 niin aina on tullut samana päivänä. Arvioisin, että viimeistään klo 16.30 on tullut tuon myöhemmän ajan nostot. Aamupäivän nostot menee ehkä 12.00-13.00 tienoille.

3 tykkäystä

Tosin kannattaa muistaa että jos myyt jotain tänään ja raha näkyy heti, se ei oikeasti ole nostettavissa kuin vasta kahden päivän päästä koska T+2 selvitysaika. Nordnet antaa sillä ostaa heti uutta lappua koska ostoskin selvitetään vasta myynnin selvityksen jälkeen, mutta nosto ulos on käytännössä lainan ottoa. Korkoa menee ainakin…

7 tykkäystä

Mulla näkyy nyt klo 12:14 OPssa, Nordnetin puolella olin 10:45 ikkunan sisällä.

3 tykkäystä

Tuo on toki turha kulu, mutta sitä ei kannatta välttämättä liikaa pelätä. Jos ei ole lainoitusta käytössä niin korko on 4,85%+7% eli 1000e nostosta menee korkoa 33 senttiä/päivä. 10k nostolla 3,3e jne. Jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, mutta ainakaan meikäläiselle tuo ei olisi ongelma, mikäli en käyttäisi lainoitusta.

3 tykkäystä

Tuo T+2 rahojen nosto tarvittaessa heti on mielestäni ihan fiksua käyttöä superluotolle, vaikkei sitä mihinkään muuhun käyttäisikään.

Mutta toki kuten sanot, kahden päivän korkokulu ei ole ilmankaan kummoinen.

2 tykkäystä

Ehkä se pihvi tässä on, että käyttöliittymä ei millään tavalla taida tuota ilmaista tai varoittaa, vaan täysin yllättäen alkaa korko juosta käyttäjän tietämättä. Vähintään pitäisi tulla varoitus, että tili menee miinukselle toimenpiteen seurauksena.

3 tykkäystä

Tuo ei pidä paikkaansa ja muutenkin hinnastot ja toimeksiantojen periaatteet tulisi olla hallussa omastakin takaa.

Laitetaan tähän vielä screeshotti suoraan Nosto-osion alaosasta. Kyllä sen verran pitää olla asiakkaankin vastuulla, että lukee itse asioista ja toimenpiteistä, joita osakemarkkinoilla tekee.

7 tykkäystä

Eikös tämä nyt kuitenkin mene silleen, että tuota korkoa menee noilta kahdelta kaupan varmistukseen varatulta päivältä vaan ja summa jäänee ~1000e myynnillä aika nimelliseksi kunhan käteistä vaan on jemmassa. Tein itse siis juuri näin, että myin ja nostin ja merkitsin, ja painelin vaan ok ok. :smiley: nuo parin päivän korot maksan oppirahoina ihan mielelläni näillä omilla summilla. Mutta hyvä tietää jatkossa, kiitos teille! Ihmettelinkin kun tuossa luki että “voidaan periä korkoa”. Ajattelin, että no eikai tässä mistään perus Nesteen myynneistä mitään korkoja peritä. :smiley:

1 tykkäys

Kiitän korjauksesta, tuota on siis vihdoin parannettu! Olen antanut aspaan palautetta pariinkin otteeseen. Hienoa jos asiakasta varoitetaan tilanteessa, jossa käyttöliittymä ei kerro totuutta siitä saldosta. Ei tuo vieläkään ole täydellinen - ei pitäisi olla mitään “saattaa”-tilannetta. saldon, nostettavan summan ja kauppojen perusteella pitäisi tietää, meneekö tili miinukselle vai ei.

Tästä olen kyllä täysin eri mieltä. Asiakas ei voinut saldoa katsomalla nähdä, onko siellä oikeasti rahaa vei onko siellä T+2-rahaa. Se on huonoa käyttöliittymäsuunnittelua. Aiemmin UI ei siis varoitellut mitään, korko alkoi täysin näkymättömästi vain juosta vaikka UI kertoo saldon olevan riittävä. Ei tuollaisen pidä olla asiakkaan vastuulla millään tavalla. (Eikä näköjään enää olekaan.)

3 tykkäystä