Nyt on kyllä hämmentävää “logiikkaa”. Kuluttajan etu siis on se, että kilpailu vähenee, koska sen takia kilpailu saattaa joskus lisääntyä? Eihän tuossa ole päätä eikä häntää.
Kuluttajan kannalta on vain ja ainoastaan huono asia, että välittäjien lukumäärä vähenee. Jos nyt vielä Danske, OP ja Nordea lopettaisivat välityksen, niin kukaan ei nauraisi vaikka kuinka uusi tilanne “mahdollistaisi kovemman kilpailun”.
Kuluttajan etu ei ole se, että toimijoita on vähän, vaan se että toimijoita on paljon.
Kotimaiseen suureen pankkiin. Maksan ilomielin merkityksettömän summan enemmän välityspalkkioita kuin olisin tuollaisessa sananvapauttani kunnioittamattomassa välityspalvelussa. Lisäksi eipä Nordnet nykyään mikään erityisen halpa ole. Halvin osakevälittäjä itselleni taitaisi olla Mandatum.
Kyllä kai sen voi kertoakin? Suomessa on noin kolme suurta pankkia: OP, Nordea ja Danske. Ei kai tuon kertominen ole mikään salaisuus, mutta samapa tuo.
Toisaalta päädyt vaihtamaan pankkiin, joka ei tarjoa mitään somealustaa keskustelulle, eikä salli mikäänlaisen mielipiteenilmaisua alustallaan. Kyllä noin saa ehdottomasti tehdä, mutta todella hassu syy vaihtaa omasta mielestäni.
Olen aiemminkin ihmetellyt kuluttajia, jotka päätyvät maksamaan kovempaa hintaa vain siksi, että närkästyvät jostain asiakaspalvelijan vastauksesta ja vaihtavat huonompaan palveluun. Musta tuossa vain rankaisee itseään lisää.
Tästä samaa mieltä. NN on monessa tilanteessa nykyään varmaan kallein. Musta NN:llä on hyvä käyttöliittymä, mutta hinnoittelu on pitkään ollut vähän huono. PB-asiakkuus auttaa kyllä, mutta silti. Tavallaan absurdia että PB-asiakkaille on pikkukauppojen tekeminen halpaa. Kun pikkukauppojen pitäisi olla halpoja juuri niillä, joilla ei vielä ole kummoista sijoitusvarallisuutta.
Kannattaa ymmärtää että sananvapaus suojaa sinua ainoastaan valtion ennakkosensuurilta.
Yksityiset toimijat voivat tehdä alustoillaan mitä huvittaa. Jos ei nappaa, älä käytä alustaa. Ei ole mitään sananvapautta tällaisissa paikoissa. Koskee myös tätäkin alustaa. Kokeile vaikka. Jos kalastat moderaattoreilta bannin niin voit huutaa sitä sananvapautta vaikka ensi vuoden puolelle mutta kaikki muut toteavat että ja koska bannit eivät tulleet Suomen valtiolta, sinulla on edelleen se sama sananvapaus.
Mitä nopeammin opit tämän kriittisen eron, sen paremmin pystyt välttämään banneja yksityisiltä alustoilta
Hyvä huomio. Sananvapaus ei millään tavalla pakota Nordnetiä tai Inderesin keskustelupalstaa hyväksymään ja julkaisemaan yhtäkään meidän kirjoittamaamme viestiä. Sananvapaus antaa oikeuden julkaista mielipiteitä, mutta ei anna oikeutta pakottaa muita julkaisemaan niitä. Moderointi ei ole siis millään tavalla sananvapauden vastaista.
Menee ehkä hiukan ohi aiheen, mutta on selvää että NN:n keskusteluja on moderoitava. Esim. provosoivat viestit pilaavat helposti koko keskustelun. En tiedä, millaisia viestejä tässä poistettiin, mutta vaikea uskoa että kyse oli vain yhtiön perustellusta analysoinnista. Olisiko viestit olleet provosoivia?
Pelkästään kurkistamalla Nordean sijoitustarjontaa Ruotsin puolella voi todeta, että meillä ei ole todellista kilpailua edes nyt. Esim. salkun lainoittaminen onnistuu siellä vrt. Superluotto.
Jos mennään isommille vesille, niin yhtiökokouksissa äänestäminen onnistuu toisilla välittäjillä ilman kuluja.
Onhan täälläkin sananvapaus ihan niin kuin X:ssä ja joka puolella. Kaikki saa laukoa ihan vapaasti mitä sylki suuhun tuo. Sananvapaus ei poista vastuuta sanomisista eikä rangaistuksia. Muualla rangaistuksena voi olla vaikkapa kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja täällä tai Shareville voi tulla bannia.
Jos NN:n moderoiman palvelun säännöt ei kelpaa niin sananvapauttaan voi lähteä käyttämään muualle. Osakevälittäjän valinnassa tuolla ei pitäisi olla mitään tekemistä. Jos Sharevilleen onnistuu saamaan bannit niin vastaava “sananvapauden rajoittaminen” tapahtunee ajan myötä muillakin alustoilla. Toki voi ajatella niinkin, että Nordeassa ja OP:ssa kunnioitetaan paremmin sananvapautta, koska siellä ei voi sanoa mitään muille sijoittajille.
Vähän turha vastaus, helppohan tuosta on päätellä, että kyse ei ole mistään sananvapaudesta, kuten ei koskaan, kun kritisoidaan banneista. Välillä se vaan tuntuu, että on rikottu ihmisoikeuksia, perustuslakia ja sananvapautta.
Mielenkiintoista. Myin OP:ssa jenkkiosakkeen viime perjantaina ja se näkyy vieläkin minulla salkussa. Kaikki arvot joko 0 kpl (omistetut kappaleet, markkina-arvo) tai tyhjänä. Myynnistä ei ole tullut vielä rahaa tilile, vaikka toimeksianto suoritettu jo perjantaina.
Onko jenkki osakkeiden osto ja säilytys OP:lla mistä kotoisin? En pystynyt ostaa, täytyy ilmeisesti joku sopimus hoitaa (osinkoja) varten asiakaspalvelun kautta.
Itse omistaja-asiakas ja kulut olisivat ainakin alhaisemmat vrt. Nordnet.