KH Group - Sievi Capital muutosmatkalla

Tuossa myyntiprosessissa menee kuitenkin tässä markkinassa ainakin vuosi, et ihan heti ei kannata odottaa, että näistä huonekalukauppasurkimuksista päästään eroon. Ehdottomasti positiivinen uutinen, mutta lyhyellä aikavälillä ei vaikuta fundamentteihin.

7 tykkäystä

Hyvä kuitenkin, että johto on optimistinen siitä, että prosessi saadaan päätökseen vuoden loppuun mennessä. Osaako joku sanoa, paljonko Indoorin tasearvoksi jää tuon 29Me alaskirjauksen jälkeen?

Oisko tuo Indoor sitten tehnyt viimeiseltä kvartaalilta 40.8M liikevaihdolla -0,5M. Hankalaa on meno erp-uudistuksista ja irtosanomisista huolimatta… Veikkaampa että ei markkina tässä ensimmäisessä puolivuotisessa piristy… Ehkä loppu vuonna.

Tässä alla 2023 vuosikertomuksen (s.71) Indoorin taseen erät. Suurimpaan erään eli vuokrasopimuksiin (käyttöoikeusomaisuuserät) tuskin tulee olennaisia alaskirjauksia. Joten suhteellisesti suurin alaskirjaus saattaa kohdistua tavaramerkkeihin (Viron toiminnot myytiin vasta Q1/24).

Positiivisista tässä tiedotteessa oli, että jatkuvien toimintojen Q4 on sujunut hyvinkin kohtuullisesti ja Inderesin Q4 -ennusteita paremmin.

Toiseksi, taseesta tulee nyt selkeämpi kun Indoor “putsautuu” jo myyntiprosessin ajaksi myytävänä olevaksi pitkäaikaiseksi omaisuuseräksi ja lopetetuuksi toiminnoksi. Ja tämä saadaan nähdä jo 21.3., kun vuoden 2024 tilinpäätös julkaistaan.

Foliohattu päässä, uskon, että vähintään jotain alustavia neuvotteluja on ehkä aloitettu ostajatahon kanssa tai alan konsolidoinnissa muiden toimijoiden kanssa. Ja tilanne on nähty etenevän riittävällä todennäköisyydellä, että tällainen tiedote on uskallettu antaa.

16 tykkäystä

Tiedotteessa:
Tilintarkastamattomien ennakkotietojen mukaan KH Groupin jatkuvien liiketoimintojen (KH-Koneet, Nordic Rescue Group ja emoyhtiö) liikevaihto vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä oli 61,7 milj. euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 3,4 milj. euroa.

@Thomas_Westerholm viimeisimmät ennusteet 4.11. analyysissa:
Liikevaihto KH-Koneet 41,1 MEUR ja NRG 11,5 MEUR. → Ylitys 9,1 MEUR
Liikevoitto KH-Koneet 2,1 MEUR, NRG 0,7 MEUR ja emon kulut -0,5 MEUR → Ylitys 1,1MEUR

13 tykkäystä

Tiedote pitää antaa kun myyntiprosessi virallisesti potkaistaan käyntiin. Jonkinlainen aikamääre (vähintään myyntisuunnitelman etenemisestä) sopii antaa. Ei välttämättä tällä tilikaudella särähtäisi niin pahasti, että tavoitteena tämän vuoden puolella on huomattavasti aivosoluystävällisempi odotteluohjeistus.

Edit. @Raha-aasi nimenomaan pointti oli että tässä annetaan signaali jolla pyritään lisäämään uskoa. Niinkuin toki kuuluukin tehdä.

3 tykkäystä

Hyvä asia tässä on kuitenkin se, että KH Group ei ole luopumassa strategian mukaisesta aikataulusta. Olisi osakkeen kurssikehityksen kannalta synkkää jatkossakin, mikäli oletukset kasvaisivat, että Indooria roikotetaan konsernissa vielä vuosia. KH Groupin markkinahinnassahan Indoor on jo arvostettu käytännössä nollan tai negatiivisen odotusarvon mukaan. Joten mikä tahansa myyntisignaali luo uskoa, että tämä vielä kääntyy teolliseksi konserniksi vuoden 2025 aikana, kuten suunniteltu.

1 tykkäys

jaa-a. eli indoorin loppuvuosi jotain -15%. millähän nuo meinaavat velkansa maksaa tällä menolla kun sitähän taitaa olla aika kasa. jos indoor halutaan myydä, pitää KHn kai maksaa ostajalle jotain. ostajia ei taida olla jonoksi kun myyt velkaa, jota on otettu 200 miljoonan myynnillä ja sitä pitäs lyhentää pienenevällä myynnillä. mitenkähän tuon indoorin kassa kestää. KH ei kannata nimittäin euroakaan tuohon enää laittaa.

1 tykkäys

Miksi KH maksaisi ostajalle jotain sen sijaan että antaisi koko Indoorin kaatua?

1 tykkäys

Tämä riippuu ihan täysin KH Groupin Indoorille antamien lainojen määrästä.
Kaatuminen saattaa olla pirusti kalliimpi kuin tuo negatiivisella kauppahinnalla myynti.
Siksi.

2 tykkäystä

Paras ratkasu olisi antaa indoor group pois, koska jos kaadettaisiin vaan yritys tulisi kuluja. Toivotaan että riippakivestä päästäisiin irti, niin ei olisi huolta huomisesta. Kh on pärjännyt loistavasti, jos miettii ympäristöä.

Analyytikon kommentit: KH Group aloitti Indoorin myyntiprosessin ja antoi ennakkotietoja 2024 luvuistaan - Inderes.

Kommentissa lopussa mainittu, että 2024 tulosohjeistukseen nähden KH Group vaikuttaa alkuperäisellä konsernirakenteella asettuneen aivan ohjeistushaarukan 4 MEUR:n alapäähän., mutta eikös tuo toteuma ollut nyt sama mitä @Johannes_Sippola nosti eli 5,6 M€ EBIT? Ping @Thomas_Westerholm

1 tykkäys

nimenomaan, tulos osui ohjeistuksen ylempään puoliskoon, ei alalaitaan.

1 tykkäys

Tätä kommenttia ihmettelin myös vaikka rapostissa suoraan lukee tuo 5,6 milj. On tainnut analyytikko lukea liian nopeasti tiedotteen.

Tiedotteessa ei kenties otettu konsernikuluja (kohdistamattomat) huomioon jotka olivat 2023 luokkaa 2-3m, caan puhuttiin vain jatkuvien ja myynnissä olevien liikevoitoista?

Juuri näin. Ideaalitapauksessa tulosylitys painottuisi mahdollisimman paljon KH-Koneisiin ja emoyhtiön tulos sisältäisi vielä jotain ohimeneviä kuluja muutosprosessiin liittyen, mutta viikon päästä olemme tämän osalta viisaampia.

Kun KH Group kirjaa Indoorin myynnissä olevaksi omaisuuseräksi yhtiö joutuu kirjaamaan yhtiön varat joko nykyisen tasearvon mukaisesti tai arvioidun kauppahinnan mukaiseksi (kummastakin arvioidut myyntikustannukset vähennettynä) varovaisuuden periaatteen mukaisesti sen mukaan kumpi kyseisistä lähestymistavoista antaa matalamman arvon. Eli yhtiö olettaa myyntihinnan olevan nykyistä tasearvoa matalampi ja siihen liittyen tämä 29 MEUR:n alaskirjaus. Indoorin omissa luvuissa alaskirjaus kohdistuu todennäköisesti liikearvoon ja muihin aineettomiin omaisuuseriin, mutta konsernin varojen puolella Indoor muuttuu taseessa yhdeksi myynnissä olevaksi eräksi, jonka suuruus määrittyy tässä tapauksessa kyseisen arvioidun myyntihinnan perusteella.

Hyvä pitää mielessä, että Indoor näkyy täysmääräisesti KH Groupin taseella, joten KH Group kirjaa koko erotuksen, vaikka omistusosuus Indoorissa onkin vain 58,3 %. Vastattavaa puolella alaskirjaus kohdistuu näin ollen sekä omaan pääomaan että määräysvallattomien omistajien osuuteen. Jatkossa Indoorin velat kirjataan muusta konsernista erikseen, mikä helpottaa velkatilanteen analysoimista. Opoa ja velkaa ei erikseen netoteta, vaikka omaisuuserä onkin kirjattu myyntiin, joten konsernin taseen loppusumma supistuu alaskirjauksen edestä ja Indooriin liittyvät velat jäävät kuitenkin konsernin taseeseen. Tämän myötä taseen tunnusluvut heikkenevät, mutta jatkossa ne ovat saatavilla myös Indoorista oikaistuna.

Tuloslaskelman puolella Indoor näkyy vain yhtenä erillisenä eränä tuloslaskelman lopussa, joten liikevaihto laskee.

Äh olet aivan oikeassa. Korjasin kommenttiin. Tässä KH Groupin muovautuvan konsernirakenteen kertaluontoisten kulujen ja pro forma lukujen viidakossa vertasin Q4 toteumaa alkuvuoden osalta väärään lukuun malissani. Onneksi tässäkin muuttuvien palasten määrä vähenee strategiaprosessin edetessä. :sweat_smile:

28 tykkäystä

Innokkaita ostajia ei varmasti ole jonoksi asti, mutta kun KH Group esittää Indoorin omassa taseessaan, niin saako kaikki potentiaaliset ostajat nyt suoraan tiedon, että “KH Group aikoo myydä Indoorin 17 miljoonalla (tms)” ja neuvotteluiden lähtökohta on että kukaan ei ole valmis edes neuvottelemaan ostohinnasta mikä olisi KH Groupin ilmoittama luku tai sen yli?

“Lopullista päätöstä Indoor Group -omistuksen myynnistä ei ole tehty, eikä tällaisen mahdollisen järjestelyn aikataulusta, ehdoista tai toteutumisesta ole varmuutta. KH Groupin tavoitteena on saattaa prosessi päätökseen vuoden 2025 aikana.”

Liiketoimintaympäristö on surkea Indoorille ja nyt maaliskuussa maalaillaan, että homma haluttaisiin maaliin tämän vuoden aikana. Onko tässä nyt riskinä, että myydään suhdanteen pohjalla ja kiireellä ja otetaan mikä tahansa tarjous mikä saadaan?

4 tykkäystä

Toisaalta Ikea on kahminut markkinaosuutta kaksin käsin nyt talouskurimuksen aikana. Voi olla hankala hahmottaa menetetäänkö liikevaihtoa pysyvästi vai ostaako ihmiset sen laadukkaamman ja kotimaisen sängyn tuplahinnalla sitten kun talousnäkymä paranee.

Kyllä joku suurempi järjestely suomalaisten toimijoiden kesken olisi järkevä jos toimintoja yhdistelemällä saataisiin myös laadukasta ja kotimaisuusasteeltaan korkeampaa tavaraa hieman lähemmäs Ikean hintatasoa ja siten, että muuton yhteydessä tärkeimpiä kamppeita saisi myös liikkeestä matkaan tai nopealla toimituksella.

6 tykkäystä

Toisaalta KH Koneetkin voi olla siellä suhdanteen pohjalla ja mitä aikaisemmin saadaan kaikki panokset sen liiketoiminnan kehittämiselle ja kasvattamiselle, sen parempi. Nyt KH Group joutuu jakamaan resurssejaan monen liiketoiminnan pyörittämiseen ja kehittämiseen.

10 tykkäystä

Hyvät kanssa-KH-Group-foorumilaiset, näitä tunnelmia ei olekaan hetkeen nähty Kauppalehden etusivulla. Hyvä KH Groupin johto, tätä lisää kiitos! :+1:
nousijat laskijat

KH Koneet ja NRG

Jatkuvat liiketoiminnat ylsivät vahvaan suoritukseen

KH Groupin ennakkotietojen mukaan KH Groupin jatkuvien liiketoimintojen (ts. KH-Koneet, Nordic Rescue Group ja emoyhtiö) liikevaihto asettui Q4:llä 61,7 MEUR:oon, mikä ylitti selvästi 52,6 MEUR:n ennusteemme. Myös ennakkotietojen viitoittama 3,4 MEUR:n vertailukelpoinen liiketulos ylitti 2,4 MEUR:n ennusteemme.

Thomaksen kommentissa todetaan, että KH-K ja NRG ylittivät ennakoidun Q4 liikevaihdon +17%. Tämä on jälleen kerran erinomaista ylisuorittamista, sillä molemmilla toimialoilla Q4 oli hankalaa tai erittäin hankalaa ympäristöä. Esimerkiksi työkoneiden rekisteröinneissä viime vuosi -9% ja trakroteissa -13%. Ja foorumilla kerrottiin alkuvuodesta, kuinka Sauruskin raportoi haastavasta markkinatilanteesta. Näihin markkinaolosuhteisiin kun painetaan kasvua, voimme jälleen kerran kiittää KH Groupin hallitusta oikeasta strategisesta valinnasta. KH Koneiden potentiaali nähtiin ajoissa ja oikeaa hevosta veikattiin.

Sote-säästöjen yllättävä seuraus: kotimainen paloautojen valmistaja on vaikeuksissa, kun tilauksia ei tule | Keski-Suomi | Yle

Indoor
Ja valitettavasti no news Indoorin osalta. Itse asiassa tilanne vain synkkenee ja juurikin sillä ennakoidulla polulla, mitä on täälläkin kymmenissä kommenteissa esiin nostettu viimeisen vuoden aikana. @Thomas_Westerholm:in analyysissäkin se aikanaan nostettiin isoimmaksi riskiksi, “Suurin riski Indoorin liiketoimintaan ja arvostukseen liittyen on nähdäksemme, että yhtiö jää jumiin nykyiseen kalliiseen liiketoiminnan kutistamisen ja tehostamisen kierteeseen erittäin aggressiivisten kilpailijoiden vuoksi”.

Huonekalukaupan markkina oli Q4:llä näköjään sen -8% (Erikoiskaupan liitto). Ja tähän markkinaan Q4 suoritus Indoorilla -15,4% . Huhhuh, markkinaa siis menetään edelleen tuplavauhdilla. Eli yksinkertaistaen ei edelleenkään mitään apua bränsiuudistuksista, toimintamallin uudistuksista tai uudesta ERP:istä! Indoorilla ei nykyisellään ole kilpailukykyä, jonka johdosta Indoorin tilanne synkkenee jatkuvasti.Jatkossa yhä pienempi määrä myymälöitä ja yläviivaa joutuu maksamaan ja kannattelemaan (yhtä kalliita) markkinointikampanjoita, hankintaa, omaa tehdasta, hallintoa, johtoa, tietojärjestelmiä ja ERP:iä. Näyttää siltä, mitä pelkäsin.

Ja miksi tämä on oleellista? Indoorin kyky selvitä ja saada itsensä myydyksi ei ole kiinni kustannuskurista . Se on johdolle ja konsulteille se kaikista helpoin homma ja valitettavasti näyttää siltä, että se (ylläkuvattu) tie on valittu. Indoorin tulevaisuuden kannalta oleellisinta on saavuttaa tilanne, jossa yrityksessä on kompetenssia rakentaa markkinaan kilpailukykyinen konsepti, jolla saadaan markkinaosuus ja yliviiva kasvuun:

  • Valikoima, joka on kilpailukyinen
  • Hinnalla, joka on kilpailukykyinen
  • Hankintaorganisaatio, jolla on kompetenssiä, älyä ja tehoa enemmän kuin kilpailijoilla
  • Logistiikka, toimitusnopeus ja kuljetushinnoittelu, joka on kilpailukykyinen
  • Markkinaymmärrys ja analytiikka, joka on parempi kuin kilpailijoilla
  • Markkinointiosasto, jolla kompetenssi tehdä monikanavaiset markkinointi-investoinnit ja SEO:t paremmin kuin kilpailijoilla
  • Nettisivut ja mobiilisovellukset, jotka vastaavat asiakastarpeisiin paremmin kuin muilla
  • Myymäläkokemus, joka on visuaalisesti ja asiakaspalvelultaan parempi kuin kilpailjoilla
  • Henkilöstöä, jolla on jatkuvasti uutta kompetenssia ratkaista kovenevan kilpailun ongelmia
  • Asiakaspalvelukeskus, jossa kilpailijoita nopeampi, tehokkaampi ja parempi palvelu

Kaikkia näitä on tietysti lähes mahdoton työstää, mutta mitä useampi niistä saadaan pian kuntoon, sen nopeammin markkinaosuuksien ja myynnin supistuminen saadaan kuriin. Pyydän KH Groupin johtoa:Sama harjoitus nyt PIAN työn alle kuin KH Koneilla, siellä omat kilpailuedut on löydetty ja pistetty käytäntöön hyvillä tuloksilla.

KH Groupin arvonkehityksen kannalta oleellisinta taitaa nyt olla se hinta, jonka KH Group joutuu maksamaan, jotta päästään eroon Indoorista. Nykyisessä kunnossa hiipuvan kilpailukyvyn ja lainakovenanttien rikkoutumisten jälkeen pelkään, että jotain Indoorista joudutaan maksamaan. Nyt sitten taitaa olla tavoitteena miettiä miten se tehdään nopeasti ja kustannukset minimoiden. Tällä hetkellä nimittäin näyttää siltä, että odottamalla tilanne ei parane ja riskit pääomittamiseen vain kasvavat…

17 tykkäystä