Alibaban osalta tilanne ilmeisesti kuten alla kerrottu. Sama koskee varmaan muitakin ADR:iä. Eli Euroopan rinnakkaislistaukset ei auttaisi. Ja vaikka laput omistaisi honkkarista, niin todennäköisesti ADR:iin kohdistuva myyntipaine saisi nekin laskemaan. Epäilen, että parempi laittaa laput laitaan hyvissä ajoin.
Frankfurt/Xetran Alibaba on tasan sama kuin NYSE pörssissä oleva arvopaperi, sillä niillä on täysin sama ISIN ja sen alkutunnuskin kertoo tämän olevan jenkissä oleva ADR (US…). Näin ollen, jos NYSEstä tulee poisto, loppuu myös xetrassa käytävä vaihto.
ISIN: US01609W1027 | AHLA (Xetra)
ISIN: US01609W1027 | BABA (NYSE)
edit. ja siis toki kauppa jatkuisi mahdollisesti OTC:ssä, kuten kävi mm. LKNCY…
Kiitos asiapitoisesta ja hyvin perustellusta vastauksesta.
Eli ketjun aikasempi tieto jonka, mukaan Xetra lappu olisi NYSE delistaukselta paremmin turvassa on virheellinen. Ei kannata lähteä nykyisiä BABA lappuja vaihtamaan Saksan vaihtoehtoon. Ainoasta Hong Kongissa listattu osake tuon turvan, kaikilla välittäjillä kuten Nordnet ei tuota ole toki valikoimassa.
Itse pitäisin melko smana riskiä delistauksesta, olisi sitten xetra tai NYSE, sillä osakkeet on samojen pankkien omistuksessa jenkeissä, vaikka kauppaa käydään nyt NYSE:ssä ja Xetrassa. Jos delistaus tulisi jenkeissä, se romahduttaa ainakin hetkeksi molempien kurssin, samalla tavalla se kyllä kyykyttäisi Hong Kongin kurssia. Tämä tapahtuisi siis heti. Pahimmassa tapauksessa osakkeet olisi hetken lukossa, ennen kuin kauppaa alettaisi käymään esim OTC:ssä, jonka lähes aina korkeammat kulut ja merkittävästi suurempi likviditeettiriski.
Täytyy myöntää, että en suoraan tiedä enkä löytänyt tyhjentävää vastausta mitä tapahtuu heti Xetran kaupankäynnille, jatkuuko se heti kun OTC käynnistyy, vai jatkuuko lainkaan, vai saako jopa kauppaa käydä Xetrassa, vaikka muualla olisi haltti päällä, ja asia siksi epäselvä että kyseessä on samat ADR kuin olisi esim haltissa tutkimusten/toimien ajan.
Joka tapauksessa itse miellän riskin olevan lähes sama on sitten kyseessä xetra/NYSE, ajan kanssa kauppa jatkuu joka tapauksessa ja kun tieto delistingistä tulee, niin se kyykky näkyy aika lailla yhtä paljon xetrassa ja NYSE:ssä. Honk Kong sitten asia erikseen, siellä meno jatkuu normaalisti, toki heiluntaa silloin luvassa enemmän kuin riittävästi.
Ja viime hetken pätevä vinkki olisi: jos panikoit, panikoi ensimmäisten joukossa… muutoin voi olla paljon fiksumpaa odotella jälkilöylyjä, tai jopa tyyntä.
4 tykkäystä