Kreate - Suomalainen Infrarakentaja

Reilut satatuhatta osaketta on johto myynyt kevään aikana. Lisäksi vuoden aikana jonkin verran päällikkö-tason henkilöt ovat myyneet omistuksiaan. Nämä myynnit voivat kuulostaa vähäpätöiseltä asialta, mutta omiin silmiin yhtiö ja tarina näyttävät erinomaiselta sijoituskohteelta. Ihmettelenkin, että miksi ne, jotka parhaiten tuntevat yhtiön tilanteen, eivät koe samoin…

5 tykkäystä

Niin harvemmin noita myyntejä positiivisiksi singlaaneiksi saa käännettyä.
Näkökulmaa myynteihin kuitenkin antaa se että osalle johtajista nämä on ollut ensimmäisiä mahdollisuuksia rahastaa myynneillä. Olen ymmärtänyt, että keskijohdosta alaspäinkin henkilökuntaa on ollut sitoutettuna osakeomistukilla yhtiöön. Näiden myynnit ja tekemiset ei tietenköön näy kenellekkään. Paljon on henkilöitä, jotka on ollut mukana siitä lähtien kun nykyinen Kreate on syntynt, joten hedelmien keruu on jopa ihan oikein.

Se että myyntejä tulee ei välttämättä kerro siitä, että näkymät olisivat erityisen huonot. Minusta tuntuu, ettei myyjillä välttämättä ole samanlaista osaamista yhtiön arvottamiseen vaan kyseessä on ennemmin puhdas voitonmaksu napin painaminen.

Sanotaan vielä loppuun, että en omista yhtiötä, mutta olen työn kautta ollut yhteistyössä ja asiakkaana yhtiön kanssa.

E. Lisään vielä, että kyllä sitä itsekkin myisi jo ihan hajautusmielessä, jos suurin osa varallisuudesta olisi yhdessä osakkeessa kiinni vaikka kuinka olisi oma työn anataja ja hyvät näkymät.

11 tykkäystä

Kreaten sisäpiirihän on ostanut Kreaten osakkeita paljon enemmän kuin myynyt, viime syksystä laskettuna moninkertaisesti enemmän ostanut kun myynyt.

4 tykkäystä

Jos oletetaan ettei rakentaminen hyydy täysin, ja Kreate maksaa tältäkin vuodelta vähintään 0,45 € osinkoa niin tuo on jo keskiverto hyvä osinko, noin 5%. Mutta Inderesin korkeahkoa tavoitehintaa verrattuna osakkeen hintaan voi olla kohta enää vaikea perustella.

Rakennustyömaita ei ole kuulemani mukaan ainakaan vielä Suomessa pysäytetty raaka-aineiden saatavuuden takia, vaan päinvastoin, volyymia tuntuu riittävän ja keväthän on sesonki aikaa, mutta tokihan osakkeisiin pitää hinnoitella aina se pahin mahdollinen skenaario :slight_smile:

Vaikeita päätöksiä, ostaisiko nyt lisää vai myöhemmin, sakkaako talous niin pahasti kuin odotetaan.

Muistaako joku, minkä verran oli antihinta?

Anti oli 8,2 euroa… merkkejä

2 tykkäystä

Hinta oli tosiaan instituutio- ja yleisöannissa 8,20 euroa/osake ja henkilöstöannissa muistaakseni 7,38 euroa/osake.

Tänään taas saatiin lisää uutisia sisäpiirin myynneistä. Sanokaa mitä sanotte, mutta ainakin itse olen varovainen lisäsijoitusten suhteen näiden takia.

Sisäpiirihän se parhaiten tietää tämän hetkisen tilanteen, olen myös huolissani näistä myynneistä.

1 tykkäys

Minkähänlaiset nämä sakot näissä urakoissa yleensä on? Tulee varmaan kohtuu kallis mälli Kreatelle tuosta Lempäälän ratasiltaurakan viivästymisestä.

Justsa aamulla mietittiin ja yks heitti “varman tiedon” että se on VR:llä 7500e jokainen alkava 15 minuuttia. Olen kerran ollut vastaavassa sillansiirrossa mukana ja saatiin se valmiiksi puoli tuntia ennen määräaikaa joten tiukille meni.

5 tykkäystä

En tunne infrarakentamisen sopimusrakenteita enkä ole myöskään juristi. Seuraava on ihan omaa spekulointia ja mutuilua. Voisin kuvitella, että välilliset vahingot on rajattu sopimuksissa pois, koska ne muodostavat erittäin hallitsemattoman riskin. Jos urakoitsija kaivaisi esimerkiksi sähkökaapelin poikki ja jäätelökioski sulaisi, ei urakoitsija liene korvausvelvollinen sulaneista jäätelöistä ellei ole tapahtunut törkeää huolimattomuutta tai tahallisuutta. Tai entä jos jäätelökioski korvattaisiin vaikka ydinvoimalaitoksella (ei OL3), mikä ei voisi tuottaa tästä syystä sähköä verkkoon. Uskoisin siis, että Kreate on viivästyksestä korvausvelvollinen ainoastaan työntilaajalle eli Väylälle, ei sen asiakkaille.

Tilaajana Väylä varmaan on asettanut kriittisiin välitavoitteisiin ja urakan valmistumiseen välitavoitteita. Sopimuksissa varmaankin on viivästyksille jokin katto ja yksittäisen välitavoitteen myöhästymisestä uskoisin aiheutuvan 1-2 % viivästyssakon urakkasummasta.

3 tykkäystä

Eiköhän tuosta selviä sillä että seuravissa kilpailutuksissa on vähemmän laatupisteitä ja suuremmat sanktiot myöhästymisestä.

Ja on syytäkin: kyse oli siis projektista jossa uusi silta piti tunkata vanhan tilalle. Ei mitään avaruustiedettä.

2 tykkäystä

Sattuuhan näitä vahinkoja raudan lujalle ammattilaisellekin. Juurikin tämä ajankohta “juhannus” teki tästä turhan ison numeron. Ehkä tästä opitaan välttämään juhlapyhiä jatkossa vastaaville projekteille.

Ei ollut mitenkään sattumaa, että ajankohdaksi valittiin juhannuksen ns. välipäivät. Samankaltaisia keikkoja on tehty ties kuinka monen juhannuksen ja joulun hiljaisena aikana ihan tarkoituksella, koska ne ovat liikenteessä vuoden hiljaisimmat vuorokaudet. Nyt joku ennakkosuunnittelun vaihe petti, mutta tuskin hiljaisia päiviä vältellään jatkossakaan.

Tuo sillan tunkkaaminen paikalleen ja vanhan sillan purkaminen pois alta lyhyessä liikennekatkossa ei todellakaan ole mitenkään yksinkertaista. Kyse voi myös olla tilaajan suunnitelmavirheestä. En tapausta tunne, mutta vanhan sillan kunto ei välttämättä ole vastannut suunnitelmissa esitettyä. Mahdollisesti vanha silta ei ole kestänyt tunkkaamista uuden sillan tieltä ja se on pitänyt purkaa paikalleen. Näinkin näissä on joskus tapahtunut.

Ylipäätään tuhansia tonneja painavien asioiden, kuten siltojen, siirtäminen paikalleen ei todellakaan ole mitenkään yksinkertainen haalausprosessi. Tuollaisessa hommassa voi miljoona asiaa mennä perseelleen ja kaikkia riskejä ei voi mitenkään poistaa ennakkosuunnittelulla.

2 tykkäystä

Sen verran minäkin tiedän rakennusbisneksestä että urakoitsijalla on vastuu siitä että asiat hoituu sovitusti.

Olen myös 90 luvulla ollut siltoja siirtämässä kesäpoikana. Helppoa kuin heinänteko. ( olin hevosille tekemässä heinää samalla vuosikymmenellä)

Jos tekee diilin että junat kulkee sunnuntaina aamulla niin ei siitä voi tilaajaa syyttää jos junat kulkee maanantaina kello 12:00

Toki tilaajaa voi syyttää siitä että otti umpisurkean urakoitsijan.

Tuo on hyvä asenne elämää kohtaan monessa asiassa, jos 90-luvulla on kesäduunissa ollut tekemässä jotain asiaa, niin kuvittelee tietävänsä siitä kaiken. Todellisuudessa noilla referensseillä tuskin tiedät mitään siltojen tunkkaamisesta.

Urakkasopimukset ovat aina kaksipuoleisia, tilaaja lupaa jotain ja urakoitsija jotain. Osapuolet ovat vastuussa lupaamistaan asioista. Tätä casea en todellakaan tunne, mutta sillan siirron viivästyminen on hyvin voinut aiheutua myös tilaajapuolen virheestä esimekiksi suunnitelmissa.

Sijoituskeissinä tälläisen asian seuraukset kreaten kokoiselle firmalle ovat varsin pienet.

14 tykkäystä

Kyllä mä urakkasopimuksista ja julkisista hankinnoista sen verran tiedän tältä vuosikymmeltä että palvelun tuottaja sitoutuu siihen että hommat hoituu sovitusti ja ajallaan.

Yleensä noissa on aika kovat sanktiot. Ei saa tulla halvemmaksi aiheuttaa sivullisille vahinkoa kuin suoriutua itse halvalla

Ja laatupisteet menee. Hankalampi voittaa uusia kilpailutuksia

Urakkasumma 3,7 miljoonaa euroa. Miemolan ratasillan uusiminen siirtämällä sekä Viialanjoen ratasillan korjaaminen - Kreate

Tietämättä edelleenkään, että onko viivästyminen urakoitsijan syytä ja minkälaiset sopimusmallit ovat taustalla, voisin spekuloida viivästyssakkojen pyörivän kymmenissä tuhansissa euroissa, jos sellaisia on tuohon asetettu. Missään nimessä korvaukset eivät ole urakkasummaa suuremmat eikä lähelläkään sitä. Eihän muuten minkään urakoitsijan hanuri kestäisi ottaa sellaista riskiä, että päivän viivästyminen aiheuttaisi noin suuret tappiot. Mutta jätän nyt tämän spekuloinnin tähän, kun minulla ei ole edes sitä kokemusta kesähessuna olemisesta siltatyömailla…

1 tykkäys

Kymmenen vuotta vanha tieto, mutta silloin kuulin luvun 25 000 € per myöhästynyt 15 min.

En ole lähelläkään alan ihmisiä ja en tiedä tästä kyseisestä casesta mitään.

edit. VastActivin yllä olevaan viestiin nähden olen kuullut siis kovemmankin luvun. Mutta hänen viestinsä todennäköisesti osuvampi.

Kyllä ne viivästymismaksut Kreatelle on varmasti tässä tapauksessa satoja tuhansia mitä kertyy. Teen töitä alalla ja mulla on siellä kontakteja ollut paikan päällä ja tiedän suht koht tarkkaan mitä on tapahtunut mutta en taida kaikkea tässä pystyä kertomaan. Mutta hommat oli tosiaan lähteneet heti päin persettä kun vanhan sillan betoni oli ollutkin paljon kovempaa kuin mitä piti ja siellä oli keskellä yötä pitänyt alkaa raskaampaa kalustoa laveteilla etsimään ympäri Suomea paikan päälle. Tämä sitten toki pisti kaikki muut aikataulut täysin sekaisin ja uusiksi ja soppa oli valmis. Olen itse vastaavassa projektissa ollut mukana ja 06.00 oli raja ja vielä 05.15 ei ollut tiedossa ehditäänkö vai ei. 05.30 oli rata kuitenkin auki.

Nyt kun korvauksista puhutaan niin pitää ymmärtää että tässä on monta osapuolta. Työn tilaajana on siis Väylävirasto jolla on sopimus Kreaten kanssa ja siinä sakot mainittuna. Alihankkijafirmalla on purusta soppari Kreaten kanssa ja niistä korvauksista ei tiedä kukaan mitään mutta konkurssihan ei voi olla kaukana. VR sitten hakee vielä omia korvauksiaan aivan varmasti Väylävirastolta (tulevat olemaan valtavat) ja sehän on sitten väyläviraston asia miten se niitä yrittää Kreaten maksettavaksi pistää. Noin se käsittääkseni menee eli tässä korvaussotkussa tulee olemaan ainakin neljä osapuolta mukana ja laskuja pompotellaan varmasti edes takaisin hyvin pitkään. Henkilöstövaihdoksilta tuskin vältytään joten eiköhän siellä muutamakin tyyppi saa hienovaraisen kehotuksen etsiä uutta työpaikkaa.

18 tykkäystä