Kreate - Suomalainen Infrarakentaja

Toimitusjohtajasta jää joka kerta fiilis, että tietää mistä puhuu. Itse jäin miettimään, kun sanoi jotenkin projekteihin liittyen, että varmasti tullaan syksyn aikana ilmoittamaan vielä tarkemmin näistä. Onko tiedossa jotain suuria voitettuja projekteja tai suunnitelmia.

Jatkuvastihan Kreaten sivuilla voi nähdä tiedotteita projekteista yms. Tuli fiilis, että kerrottavaa olisi myös kokoluokaltaan huomattavasti isommista hankkeista.

Voi olla myös toiveunta, mutta seuraillaan. Oli myös kiva kuulla, että Ruotsi täydessä toiminnassa jo.

1 tykkäys

Kreaten webcasti oli 45 min. tiivis paketti. Webcastin alussa oli tuttuun tyylin kattava toimitusjohtajan katsaus infrarakentamisen tilanteeseen.

Ehdin kirjaamaan joitakin huomioita ylös loppuosasta. Tämä on pääosin toistoa Olli Koposen livessä kerrottuun.

  • kevytraitioteiden merkitys kasvaa → Kreaten rataliiketoiminnan laajentaminen sähkörata- ja turvalaiteliiketoimintaan
  • tilauskanta nousi uuteen ennätykseen, melkein 300 miljoonaa euroa
  • Kreaten joustava kustannusrakenne ja toimet kustannusnousujen torjumiseksi tukivat kannattavuutta haastavana alkuvuonna
  • Q3:sen lopussa oli isoja hankkeita päättymisvaiheessa, mikä sitoi paljon käyttöpääomaa.
  • Nettovelka nousi yritysoston myötä (v/v: 28,1 → 46,8 MEUR). Heinäkuussa tehty uusi rahoitusjärjestely, velkojen lyhennysohjelma maltillinen tuleville vuosille.

Pitkällä aikavälillä tekemistä näyttäisi riittävän. Kreaten webcastissa nostettiin esille se, että Suomessa erittäin huonokuntoisten siltojen osuus kasvaa. Kreaten toimitusjohtaja sanoi huonokuhtoisia tai erittäin huonokuntoisia siltoja olevan yli tuhat.

  • Katsoin tähän Traficomin sivuilta tietoja. Esimerkiksi tieverkolla on huonokuntoisia siltoja Traficomin sivujen mukaan noin 750 kpl, joista päätieverkolla noin 86 kpl. Huonokuntoisten siltojen määrän oletetaan kasvavan myös jatkossa. Tekemistä siltojen parissa riittäisi, jos määrärahoja olisi.
    Huonokuntoiset sillat maanteiden päätieverkolla | Tieto Traficom

Q&A-osio
Kysymysosio alkoi ajassa 34 min.

  • 34 min:
    Q: Oliko joku kuluerä poikkeuksellisen korkea kolmannella neljänneksellä?
    A: Ei varsinaisesti. Käydään jokainen projekti aina läpi ja ei odotuksien vastaisia projekteja. Materiaalinen hinnan kehitys ennustettavaa, tasaantumista nähtävissä.

  • 35 min:
    Q: Onko varauksia tehty tarpeeksi?
    “Sillä tiedolla mikä meillä on käytettävissä projekteilta niin kyllä. On otettu ohjeistuksessa huomioon. Kaksi päättymisvaiheessa olevaa projektia, joka pyritty ottamaan huomioon niin hyvin kuin mahdollista.”

  • 35min:
    Q: Helpottaako muu materiaali-inflaatio vaikka energia ja polttoaine vielä korkealla?
    A: Kyllä, selkeästi helpottaa. Indeksien vuosimuutos edelleen korkea, noin 15 %. Mutta kuukausimuutos on hyvin maltillinen. Saavutettu kestävä taso indekseissä. Riski kustannusten noususta pienentynyt.

  • 37 min:
    Q: Millainen on tilauskannan katetaso? Normaalilla tasolla vai alle normaalin?
    A: Normaalilla tasolla. Uusissa hankkeissa toimitaan matalammalla riskitasolla uusissa hankkeissa kuin aikaisemmin.

  • 38 min:
    Q: Miten kommentoisit Q3:sen tilausvirtaa poislukien isot siltahankkeet?
    A: Hyvin lähellä aikaisempaa. Kuukausien välillä aina vaihtelua, ei voi vetää suoraa johtopäätöstä. Yleinen tuntuma on, että kokonaiskysyntä on olemassa. Painopisteet ja kuukausittaiset vaihtelut on isoja. Teollisuus kantaa infran kokonaiskysyntää varsin hyvin. Uskon, että tuleva talvi kehittyy ihan normaalisti.

  • 39 min: Q: Osinkopolitiikka?
    A: Tavoitteena jakaa puolet tuloksesta osinkona. Olemme tehneet toimenpiteitä kassanvirran parantamiseksi. Kassavirta kehittyy parempaan suuntaan loppuvuonna ja Q1:sen aikana. Yhtiökokous päättää osingosta sitten keväällä.

  • 39 min:
    Q: Miten valtion leikkaukset vaikuttaa Kreateen ja markkinoihin?
    A: Perusväylähankkeiden määrä on aikaisempaa pienempi. Samanaikaisesti valtion panostukset ratainfran kehittämiseen näkyy positiivisesti. Kokonaisvaikutus ei ole merkittävä kumpaakaan suuntaan.

  • 40 min.
    Q: Osakkuusyhtiö KFS Finlandin tulos parani merkittävästi. Näkymät ja mistä parannus tuli?
    A: Yhtiö perustettu 10 vuotta sitten. KFS:n strategian taustalla on erikoistuminen vaativaan pohjarakentamiseen, jossa alalletulokynnys keskimääräisesti korkeampi. Ammattitaito ja kyky toteuttaa näkyy tekemisessä. Yhtiön on ylivoimainen markkinajohtaja Suomessa ja Suomesta ei löydy vastaavaa toimijaa. Yhtiön perustekeminen on hyvällä tasolla.

  • 42 min:
    Q: Ruotsin projektien aikataulut?
    A: Tehdään jo projekteja. Tehdään metron laajennusta Tukholmassa. Siellä on montakymmentä ihmistä palkkalistoilla. Varsin hyvä ja korkea luotto siihen, että otamme osan maanalaisen rakentamisen markkinasta.

  • 42 min:
    Q: Miten noustaan tulosohjeistukseen?
    A: Perustekeminen jatkuu. Jos perusprosessit on kunnossa ja tarjoukset on laskettu terveellä tasolla, niin uskon että on hyvät mahdollisuudet päästä ohjeistukseen. Tehdään mitä osataan mahdollisimman hyvin.

20 tykkäystä

@Olli_Koponen haastatteli toimitusjohtaja Timo Vikströmiä. :slight_smile:

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:16 Q3-tulos
00:42 Kasvun hidastuminen
01:27 Vahva tilauskanta
02:56 Syyt heikentyneen tuloksen taustalla
04:15 Laajentuminen Ruotsiin
05:24 Markkinanäkymät

4 tykkäystä

@Olli_Koponen on tehnyt tuoreen yhtiöraportin Kreatesta. :slight_smile:

Kreaten raportti oli pääosin odotuksien mukainen. Liikevaihto kasvoi ja tulos heikkeni kustannuspaineiden ja vanhojen hankkeiden vuoksi, mutta ensi vuodelle inflaatiovaikutuksia ei enää odoteta. Epävarmuuksia näkymiin luo investointien vähentyminen sekä kustannusten nousun mahdollinen jatkuminen. Markkinahaasteiden vuoksi heikentyvä kannattavuus pysyy kuitenkin kohtuullisella tasolla vuonna 2022 ja helpottavat inflaatiopaineet ensi vuoteen sekä erittäin vahvana pysynyt tilauskanta luovat mahdollisuuksia kannattavalle kasvulle lähivuosina. Tähän nähden arvostus on mielestämme pysynyt houkuttelevana.

image

https://www.inderes.fi/fi/vahva-tilauskanta-avittaa

2 tykkäystä

Kreate se näyttäisi menevän inframarkkinoiden kanssa eri suuntaan ja haalii tilauksia omalla osaamisellaan ja kilpailuedullaan.

Tukee hyvin yhtiön jo vahvaa tilauskantaa sekä vahvistaa odotuksiemme mukaista kehitystä lähivuosina siitä, että kasvu jatkuu.

18 tykkäystä

Kyseessä on siis Keskon osalta yli 300 milj. euron investointi. Hienoa että tästä saatiin projekti Kreatelle.

3 tykkäystä

Puhutaan merkittävästä kasvusta tilauskantaa, niin mitä koko luokkaa tällainen voi olla Kreaten kannalta? En tiedä niin hyvin tällaisia projekteja. Onko asiantuntijoita, ketkä osaavat antaa arvauksia edes suuntaa antavia.

Maanrakennusalalla itse töissä olen. En mistään budjeteista vastaa mutta louhintaahan tuolla ei varmastikaan ole mutta kun pellolle tehdään niin silloin on paalutusta tai pohjanvahvistusta jollain muulla tavalla ja sehän on kallista touhua. Kreaten sivuilla mainitaan “paalulaattaan asti” eli ne paalulaatat paalutetaan ja hyvin paljon kokonaishinta on sitten kiinni siitä miten paljon niitä laattoja on. Teräsbetonipaalutusta näyttäisi olevan 148km joten pelkästään se maksaa 30e x 148000 = 5M. Jos pitäisi jotain arvioida niin 20-30 miljoonaa koko urakka.

EDIT: paalutuksen metrihintoja en viimeisiä tiedä mutta ne hän voi heilua jo esim 50e hinnoissakin

13 tykkäystä

Hyvin laskettu, Kreatellahan on paljon työn alla alle 5 mijl. euron projekteja ja uskon itsekin että tämä nykyinen merkittävä projekti on yli 25milj.

Edit. Jos ette ole hetkeen käyneet katsomassa Kreaten Q4 valmistuvia kohteita heidän kotisivuillaan, niin käykäähän kurkkaamassa, niitä on aika mukava määrä.

6 tykkäystä

Alla on Olli Koposen tekemä tuore laaja raportti Kreatesta. :slight_smile:

Infrarakentamiseen erikoistunut Kreate on ollut yksi alansa nopeimmin kasvaneista ja kannattavimmista yhtiöistä. Tätä on tukenut hyvä projektihallinta ja Kreaten vahvuus erityisesti vaativissa infrarakentamisen hankkeissa. Markkinahaasteiden sävyttämän vuoden 2022 jälkeen yhtiöllä on hyvät mahdollisuudet lähteä vahvan tilauskantansa avulla kasvattamaan tulostaan. Arvostus on mielestämme edelleen houkuttelevalle tasolla, vaikka riskit markkinalla ja yhtiön kustannuskehityksessä ovatkin tänä vuonna kasvaneet.

4 tykkäystä

Tässä olisi vielä analyytikon aamarikommentti Kreatesta. :slight_smile:

1 tykkäys

No niin… yllä on kommenttia ja rapsaa Kreatesta. Alla on pätkää siitä, kun @Emma_Kuusinen haastattelee Ollia Kreatesta.

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:17 Kreate tiivistetysti
05:26 Ruotsin mahdollisuudet
08:21 Heikentyvän taloustilanteen vaikutus
10:12 Tilauskanta ja näkymät
16:27 Arvostus

3 tykkäystä

Moi mistä johtuu @Olli_Koponen että tuossa kreaten info näkymässä en esim tuo osinko väärin? Ja osinko tuotto?

Moi Make. Kerrotko vielä, että mikä osinko ja tuottoprosentti on väärin? Ja mitä tarkoitat infonäkymällä?

Tuosta kun selailee Avainluvut vuosi 22 osinko tais olla. 045€? Tuolla 0.2€Osinko 2.9%

Kiitos selvennyksestä. Meillä tuo 2021 osinko on tuon 0,45 euroa/osake eli siis se, mitä vuodelta 2021 maksetaan. Vuoden 2022 osinko näyttää meidän ennustamaa tältä vuodelta maksettavaa osinkoa (mikä siis maksetaan vuonna 2023). Eli meillä tuossa taulukossa näkyy aina kultakin vuodelta maksettava osinko. Kyse on siis enemmän esitystavasta, jos ymmärsin oikein tuon ongelman. Toivottavasti selvitti!

5 tykkäystä

Inde ilmoittaa kuinka paljon vuodelta jaetaan osinkoa. 0.25 olisi siis ensi vuonna jaettava osinko tältä vuodelta

2 tykkäystä

Kiitos selvennyksestä. Menin aivan sekaisin kun katsoin että olipas huono tämä vuosi.

1 tykkäys

Ei todellista uutta tietoa, mutta osui silmään sattumalta. OP on tehnyt Small ja Mid Cap monitorin. Tarkoitus nostaa esille tästä ryhmästä vahvimpia ja heikoimpia. Katsaus tehdään tietääkseni pari kertaa vuodessa.

Kreate listattu pitkälle aikavälille uutena (1-5 vuotta). Näkymä tähän on vahva. Samoja ajureita taustalla kuin täällä raporteissa. (Ruotsi, tilauskertymä yms.)

Lyhyellä aikavälillä neutraali. (1-6 kk) Täällä myös samoja juttuja kuin Inderesin raporteissa (Taloustilanne ja kustannukset yms.)

Listalla oli muitakin, jos haluaa käydä tutustumassa. Vaatii tietääkseen tunnukset. Löytyi tutkimukset osuudesta mobiilissa.

3 tykkäystä

Tästä se lähtee → Kreate Groupin tytäryhtiölle kahdeksan miljoonan euron urakka Ruotsiin | Kauppalehti

7 tykkäystä