Vaan kaikille, jotka joutuvat otsikon mukaista asiaa ajattelemaan. Eli ajattelin siihen malliin, että voisiko tämä ketju olla jollakin tapaa vertaistukeva kaikille niille, jotka joutuvat melko vaikeissa olosuhteissa hoitamaan kuolinpesän, perikunnan, tms. sukulaisuuteen liittyvän junttaporukan rahallisia asioita. En löytänyt jo olemassa olevaa säiettä, joten tällaista uutta aihealuetta tässä esitän. Jos on olemassa oleva ketju niin ilman muuta tämä sen jatkeeksi.
Alkuun oma tilannekuvaus meidän kuolinpesän/ suvun tilanteesta. Isä kuoli puolenkymmentä vuotta sitten ja melko varakkaana. Ei miljoonamiehenä, mutta reilusti yli puolimiljoonaa kuitenkin oli se sijioituspääoma. Testamentin kautta tasavahvoina perijöinä leski ja kolme perillistä. Minä päädyin kassanhaltijaksi…. Ongelmana kuitenkin se, että:
leski (79 v) haluaisi realisoida kaiken varallisuuden pankkitilille
siskoni haluaisi ostaa kaikella vapaalla rahalla lisää hevosia
veljeni haluaisi juoda ravintolassa itsensä hengiltä
Näitä mainittuja haaveita kun alkaa yhteensovittamaan ja pitää tavoitteena sitä, että olemassa olevan pääoman ostovoima edes säilyisi niin jo vain turhaumat uhkaavat. Jonkinlainen onni on, että varallisuudesta hieman yli puolet on asunnoissa, joissa se pääoma ei Kajaaninkaan näköisessä paikassa ihan täysin käsiin lahoa… Ongelma on se käteinen… Sitä ei saa laittaa mihinkään ”uhkapeliin”… Inflaation hyökkäys sen sijaan hyväksytään nöyrästi. Aivan kauhealle tämä pääoman makuutuksen kautta tapahtuva tuhoaminen tuntuu. Keinoja ei kuitenkaan ole; vanhin alkaa hourailemaan ja nämä nuoremmat vielä enemmän.
Meidän porukkamme lienee rahallisessa katsannossa sieltä tyhmimmästä päästä, mutta miten olette te muut näissä hommissa pärjänneet? Oletteko onnistuneet jekuttamaan sukulaisianne positiivisella tavalla vai onko ainoa vaihtoehto vain se, että kaikki jakoon ja vaarana suhteiden viilentyminen?
En ole (vielä) ollut osana kuolinpesää, mutta sinun tilanteessa ei minulle mielestäni kuuluisi mitä muut tekevät osuudellaan.
Ymmärrän toki, että sinua varmaan harmittaa etteivät muut käyttäisi rahaa yhtä fiksusti kuin sinä, mutta sellaista se vaan on.
Näin pankissa työskentelevänä suosittelisin ettei kuolinpesä jää jakamatta. Aikaa kun kuluu, niin kuolinpesän sisällä alkaa olla kuolinpesiä. Siinä sitä soppaa vasta riittää.
Omaisuus siis jakoon, ja kukin tekee sillä mitä tekee.
Olen itse ollut molempien vanhempieni kuolinpesien selvittäjä ja perinnönjakaja, mutta jaettavaa oli muutamia tuhansia laskujen jälkeen. Kaikki mahdollinen realisoitiin euroiksi ja jaettiin kuolinpesänosakkaille. Ymmärrän, että se ei aina kasvakeskusten ulkopuolisten kiinteistöjen ja muiden epälikvidien omaisuuksien kanssa ole helppo tai nopee. Kaiken omaisuuden muuttaminen euroiksi on kuitenkin ylivoimaisesti helpoin tapa jakaa kaikille osuutensa selvästi ja reilusti.
Jos kuolemasta on jo “puolenkymmentä vuotta” niin perunkirjoitus ja perinnönjakokirja on luonnollisesti tehty jo aika päiviä sitten? Jos näin, niin mitä perinnönjakokirjassa sanotaan kuolinpesän jakojen jakamisesta?
Olen töissä oikeusministeriön alaisuudessa ja nähnyt työn kautta lukuisia perintöriitoja. Pahimmissa tapauksissa on perikunnastakin kuollut jo puolet jakoa odotellessa ja se mutkistaa asiaa entisestään. Oma neuvo on, että jos vainajalla on omaisuutta paljon (yli 200 000) niin pesänselvittäjäksi ja jakajaksi haetaan aina ulkopuolinen ammattilainen eli perintöasioihin erikoistunut asianajaja. Hänen korvauksensa asian hoidosta tulee olemaan minimissäänkin tuhansia euroja, mutta se todennäköisesti estää vuosikausien uuvuttavat väännöt perinnöstä. Hän osaa tarvittaessa laittaa käräjäoikeuteen hakemuksen, missä jako vahvistetaan.
Tämä olisi ollut aloitusta lukiessa. Mutta pesäähän ei ole mikään pakko jakaa heti ja varsinkin kun perikunta on sekalaista seurakuntaa, voi olla hankalakin hoitaa asiaa itse. Olen samaa mieltä että ulkopuolinen pesänselvittäjä töihin ja kukin tehköön osuudellaan mitä itse haluaa.
Kyseessä taitaa siis olla jakamaton kuolinpesä ja leskellä asumisoikeus asuntoon, jota ei siis ainakaan voi jakaa, vaikka osakkaat siitä osuuden omistavatkin.
Hoidin kolmisen vuotta isoisäni kuolinpesää (isäni luopui perinnöstä). Pesän osakkaina; avioliiton kautta julkisessa edunvalvonnassa oleva leski, vainajan toinen poika ja ulosotossa oleva sisarukseni. Lisäksi olimme isäni kanssa saaneet vainajalta metsää n.100k€ arvosta reilun kolme vuotta ennen perittävän kuolemaa.
Kuolinpesällä oli sijoituksia, rahaa ja talo pienellä paikkakunnalla (yhteensä n. 300k€).
Ulosotossa oleva osakas heittäytyi poikkiteloin joka asiassa. Edunvalvonnassa hoituu lupa-asiat aika hitaasti. Ulosoton kanssa sujui asiat nopeasti.
Kun kiinteistö oli saatu myytyä ja sijoitukset lunastettua lukuunottamatta leskelle siirtyväksi sovittuja kantarahastoja, niin hain pesänjakajaa käräjäoikeudelta (erimielisyyttä jaossa osakkaiden kesken).
Kun ensimmäinen kokous oli pidetty jakajan kanssa, niin leski kuoli, joten tarvittiin uusi kokous koska lesken tilalle tulevat hänen perillisensä.
Uusi kokous pidettiin ja saatiin asioista sovittua kun ulosotossa oleva oli vielä varmistanut oikeusavustajalta olevansa väärässä.
Nyt kun katson työmäärää, niin olisi pitänyt ottaa pesänjakaja jo aikaisemmin, ehkä jopa pesän selvittäjä. Jakajan palkkio oli näistä kahdesta kokouksesta ja paristakymmenestä puhelusta ja sähköpostista alle 3000€ (tuntilaskutus 230€). Mielestäni varsin edullinen. Perintökaaressa säädetään jotenkin näin: ”pesänjakajalla on oikeus palkkioon pesän laajuuteen ja työmäärään nähden”
Perintökaari itsessään on varsin lyhyt pätkä, jonka lukemalla olin maallikkona päätellyt että kuinka jako tulee menemään ja tismalleen sellaiseen päätökseen pesänjakaja tulikin.
Kerron mielelläni ajantasaista tietoa jos jollain samansuuntainen tilanne päällä, jotta jonkun muun tarvitsisi hakata vähemmän päätä seinään.
Kiitoksia asiaa kommentoineille. Tarkennan vielä tuota avauskommentissa esille tuomaani kuolinpesämme tilannetta siltä osin, että neljästä osakkaasta kolme on toistaiseksi jakoa vastaan. Ja se neljäs (siskoni) on ollut mielipiteineen vähän siinä ja siinä koko ajan, mutta tyytynyt enemmistön mielipiteeseen eikä ole vaatinut jakoa.
Vaikka henkilökohtaisesti inhoan yleisellä tasolla kuolinpesää omistusmuotona niin meidän kohdallamme etujakin on ja nimenomaan siksi, että alkoholiongelmaisen veljeni pää ei kestäisi isompaa rahasummaa. Sen hän tiedostaa itsekin ja on kuolinpesän kannalla. Aikuinen juokoon itsensä hengiltä, mutta lapset ja heidän tulevaisuutensa on asia, joka on huomioitava. Nelisen vuotta se on sinnitellyt selvin päin, mutta isoa läikähdystä ei tarvita, että sokka on taas nk. irti.
Toisella sisaruksellani on myös kaksi lasta, joille soisin myös osan isäni perinnöstä ohjautuvan. Kertajako merkitsisi kuitenkin heidän osaltaan, että mitään heille ei jäisi jos sisareni saisi huseerata muutaman vuoden saamiensa rahojen kanssa. Jotkut eivät hallitse rahankäyttöä edes alkeiden osalta ja siihen on vain totuttava.
Eli pikkuhiljaa käteis-/ tai siihen verrattavaa varallisuutta jakaen on se mihin on meidän kohdalla ajauduttu.
Tämä on ensimmäinen tapaus minkä tiedän, missä kuolinpesässä jätetään jako tekemättä nimenomaan sen takia, että osakkaat eivät uskalla ottaa rahoja vastaan (ettei yksi sorru viinaan ja toinen “tuhlaa rahoja turhuksiin”). Jos järjestely on kaikille ok, niin sittenhän siinä ei tietenkään ole ulkopuolisillakaan mitään sanomista.
Jos kuitenkin se yksi neljästä osakkaasta oikeasti jakoa haluaisi, niin näin vuosien odottelun jälkeen pyyntö ei ole mitenkään kohtuuton. Ihmisellä on oikeus tehdä myös virheitä. Aikuinen päättää omista raha-asioistaan itse ja jos hänellä ei ole edunvalvojaa, ei ole muiden tehtävä häntä myöskään niissä holtota.
Olen itsekin veli, isä ja vielä alkoholistin poika. Välillä hyväntahtoisuudessaan tekisi mieli ottaa isompaa roolia kuin itselle kuuluisi toista suojellakseen, mutta lopulta siinä uuvuttaa myös itsensä. Ketään ei voi varjella itseltään koko elämänsä ajan.
Hyvin puhuttu. Tarkennuksena vielä kuitenkin se, että kuolinpesän “tuhlaajalla” olisi kyllä valmiutta ja uskallusta ottaa rahat vastaan, mutta hänellä ei ole ollut vielä virtaa laittaa jakoa toteen. Ja kuten sanoin niin sisarusteni lasten tilannettahan tässä on jouduttu puntaroimaan; holhousviettini (/-viettimme) kohdistuu siis ensisijaisesti 9-27 vuotiaisiin lapsiin/ nuoriin.
Jos yksikin pesän osakas vaatii pesän jakoa, on se jaettava. Jaon voi silloin suorittaa sopimusjakona pesän osakkaiden kesken sopimalla, tai ottaa pesänjakajan.
Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, kokoaisin pesän osakkaat ja varmistaisin, että kaikki ymmärtävät oikeutensa. Eli että jos itse haluavat, pesä jaetaan eikä siinä ole muilla sanomista. Sitten kertoisin vaihtoehdosta, eli esim. että pesä voidaan pitää olemassaolevana ja voin hoitaa pesän varoja kaikille sopivalla tavalla. Kertoisin myös, että pesästä voi myös jakaa osia, eli pesää ei ole pakko jakaa kerralla, vaan jos vaikka myydään yksi osakehuoneisto, voi sen rahan jakaa ulos pesästä ja jättää loput pesään. Ehkä sanoisin siskolleni ja veljelleni, että jos he haluavat vaikkapa siirtää lapsilleen pesämunaa omasta jako-osuudestaan, he voivat halutessaan heti lahjoittaa 4999€/lapsi ja voin auttaa perustamaan heille arvo-osuustilin/korkotilin tms, johon rahat laitetaan kasvamaan. Ilmaisisin asian kuitenkin niin, ettei siitä tulisi painetta - voihan olla, että he eivät halua lahjoittaa/jättää varoja lapsilleen. Ainoa tapa auttaa sisaruksen lapsia lienee tehdä tiettäväksi, että on apuna mikäli sisarus haluaa heille säästää tai sitten perustaa itse heille säästö/sijoitustilit, joihin itse lahjoittaa.
Eli lyhyesti: pitäisin huolen, että jokainen osakas tietää oikeutensa ja vaihtoehtonsa ja ilmaisisin, että jos he haluavat, voin jeesiä ko varojen kanssa senkin jälkeen, kun niitä on pesästä heille siirtynyt. Aikuiset ihmiset tekevät omat ratkaisunsa. Paras, mitä heille voi tehdä, on olla tukena ja apuna sillä tavalla, kuin he haluavat sitä tukea/apua.
Mikäli itse tajuaa sen tilanteen että rhat eivät pysy taskussa ja/tai menee viinaan niin voisi hyvin laittaa perinnön eteenpäin omille lapsilleen, tai vaikka osan ja sitten lopuilla maksaa esimerkiksi asuntovelkaansa josbsemmoista löytyy… tai sitten hommata omistusasunto/sen käsiraha.
Vaikka kaikki perilliset ovat yhtämielisiä kiinteistön realisoinnista, sekään ei ole aina tae sujuvuudesta. Elävänä esimerkkinä yksi perijöistä ei halunnut teettää myytävään kerrostalo-asuntoon kylpyhuone-remppaa, jonka takia asunnon myynti vei n. kaksi vuotta ja myytiin polkuhintaan.
Lakimiesten suhteen on hyvä muistaa, että näissä on hintaerojen lisäksi myös merkittäviä tasoeroja.
Tekemässä juuri itse perukirjaa. Kaksi kuolinpesää, vanhempi niistä lesken hallintaoikeudella, perittävillä kaksi lasta, toisella kaksi lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi. Henkivakuutus, jossa edunsaajat lapsenlapset. Rahaa, asunto-osake ja kesämökki.
Sattuipa tämä ketju sopivasti. Itsellä siis tilanne että perunkirjoitus on tulossa ja itse yksi olen yksi perijöistä. Jos olen ymmärtänyt oikein niin perunkirjoituksessa jaetaan myös mahdollinen perintö jota tässä tapauksessa mutkistaa hallintaoikeus testamentti.
Kun kyseinen testamentti on olemassa niin tarkoittaako se sitä että mitään osia perinnöstä ei jaeta? vai voiko kuolinpesän jäsenet päättää yhdessä että osa perinnöstä kuitenkin jaetaan?
Toinen mitä mietin on että mites kuluva omaisuus lasketaan, esim auto. Jos se jää kuolinpesälle eli lesken halintaan niin sitä ei jaeta niin kuka ja miten sen kulut jaetaan?
Viimeisimpänä ja mutkikkaimpana kuolinpesän omistuksessa on olemassa yksi jakamaton kuolinpesä ja mietinkin ja koitin yhdestä lakitoimistosta kysyä että miten tämän kanssa menetellään. Siis itse olen sitä mieltä että kyseinen kuolinpesä tulisi purkaa ja sen perintö jakaa mutta en löytänyt mistään ohjeita miten se käytännössä tehdään, mitä papereita siihen vaaditaan yms. Riittääkö että ilmoitan tuon kuolinpesän jäsenille jonka osakas minustaki nyt siis tulee että haluan että pesä puretaan ja perintö jaetaan ja hommaan pesänjakajan jostain vai?
Perukirjassa listataan varat, velat ja pesän osakkaat eli silloin ei vielä jaeta mitään.
Perinnönjaosta voidaan sopia yhdessä.
Auto arvostetaan kuolinpäivän arvon mukaan perukirjalle. Auton kulut sopimuksen mukaan, helpoin lienisi että se annetaan tasinkona leskelle.
Voit tiedustella joltain asianajajalta kiinnostusta pesänjakamiseen ja kun olet löytänyt sopivan niin lähetät hänen suostumuksensa + liitteet käräjäoikeuteen pesänjakajan hakemiseksi. Käräjäoikeus selvittää onko hän esteellinen toimimaan tehtävässä ja päättää sitten että voiko hän toimia tehtävässä. Näistä toimista voi ilmoittaa muille pesän osakkaille, mutta käräjäoikeuskin tiedustelee kyllä heidän mielipidettään asiassa.
Kuulin taannoin yhdeltä asianajajalta, että yhtiövastikkeet ja vastaavat kulut voidaan ajalta ennen perunkirjoitusta vähentää kuolinpesän varoista. Sillä taas on vaikutusta perinnön arvoon ja sitä kautta perintöveroon.
Ennen kuolemaa syntyneet kulut ja velat voi vähentää, myös esim. Sähkölasku tai ennen kuolemaa syntynyt verovelka, jos vainaja oli juuri vaikkapa myynyt osakkeita tai asunnon. Käsittääkseni kuitenkaan kuoleman jälkeisiä omaisuuden hoitokuluja tms ei voi vähentää perinnön arvosta, vaan ne vähennetään kuolinpesän sen vuoden veroilmoituksessa kuolinpesän tuloista, esimerkiksi sijoitusasunnon vastikkeet. Sen sijaan hautauskulut, perunkirjoituskulut jne voidaan vähentää kuolinpesän arvosta perunkirjoituksessa.
Edit: @jps olikohan tuolla asianajajalla tuon takana jokin verottajan ohje, vai oliko kyse vain siitä, että oli mennyt monesti läpi. Verottajahan ei kaikkea tsekkaa rivi riviltä, joten läpimeno ei vielä tarkoita, että on ok verottajan mielestä. Vanha duunikaverinikin oli aina vähentänyt työmatkakulut auton mukaan ja ne oli hyväksytty, mutta jos verottaja olisi asian tarkistanut, olisi täyttynyt vain julkisen liikenteen hintojen mukaan. Sikäli tämä olisi mielenkiintoista kuulla, (koska poikkeaa niistä ohjeista, joita meillä perunkirjoituksen hoitanut lakitoimisto noudatti ja joiden mukaan olen neuvonut muita) että on aina kiva saada omat käsitykset korjattua jos osoittautuvat vääriksi. Eli jos olet jutussa, niin kysäiseppä!
Tämä asianajaja nimenomaisesti kertoi tehneensä näin lukuisissa tapauksissa ja verottaja on joka ainoan kerran hyväksynyt. Itse ennen tuota olin täsmälleen samaa mieltä esittämäsi kanssa.
