Kurssien ja niiden muutosten kyselyt, kauhistelut ja hehkuttelut - ketju (Osa 1)

Negailu ja negailu. Välillä vain tuntuu, että Goldmanien ja kumppaneiden pitää saada vähän liikettä markkinoille ja milloin mitäkin asiaa käytetään keppihevosena myyntipaineen saamiseksi. En ole markkinamekanismeihin sen tarkemmin tutustunut, mutta kaipa esimerkiksi indeksisijoittaminen aiheuttaa myös vastaavanlaista tasaista punaista ja vihreää päivää sektorista riippumatta

Odottakaa vielä jokunen hetki niin tavoitehintoja aletaan laskemaan alas ja tulee liuta sell-suosituksia, koska kurssit nyt vain sattuvat olemaan alhaisemmalla tasolla ja näyttäisi hemmetin tyhmältä mikäli tavoitehinnat olisivat kaukana nykykurssista kurssien laskiessa. Tällöin voisi olla aika alkaa lisäilemään

10 tykkäystä

Oikein pisteenä i:n päälle tällaisena jäätävänä pulkkapäivänä tulee sitten vastaan tällaisia rivejä :smiley:

9 tykkäystä

Nikola on edelläkävijäfirma. Kun muut väsyneet teknot vielä rommaavat niin Nikola puskee jo ylämäkeen…

Tosin Nikola taisi myös aloittaa pulkan muita aiemmin. :upside_down_face:

7 tykkäystä

Löytyi se vernerin SPAC juttukin, tosin tästäkin on varmasti tehty monia tutkimuksia joissa enemmän tai vähemmän eriäviä tuloksia. Ja kuva ei anna kokonaistuotoista tietoa, ainoastaan post-mergeristä.

https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2020-12-09/hedge-funds-love-spacs-but-retail-investors-should-watch-out

5 tykkäystä

Ostolaidalla ruuhkaa😎

Edit: @PAHVIMUKI täällä ketjussa ehdin jo hehkuttamaan

16 tykkäystä

:grinning: melkoisia päivätreidejä tällä on ainakin saattanu tehdä, huh, jos vaan pokka riittänyt.

3 tykkäystä

Nyt kyllä olen hieman ihmeissäni mitä markkina touhuaa… jenkkifutuurit on stabiilit, dax pienessä laskussa mutta hesassa esim. Kamux ja Remedy poraavat 3-5% laskussa ilman mitään selkeää syytä. Mitä missaan ennenkuin lähden kauhomaan? :smiley:

Remedyn kohdalla voin ehkä jotenkin ymmärtää että rapsa oli vähän meh ja ehkäpä näitä luovaroijia on sitten sen verran että painutaan alamäkeen vaihteeksi ja pitänee lähteä ostohousuja sovittelemaan, mutta Kamuxin peppumäkeä en kyllä tajua…

4 tykkäystä

Nasdaqin eilisestä kehityksestä ja futuista päättelin vihreätä päivää. Näin alkoikin. Sitten tuli jollekkin paniikki ja salkku taas -2%. Mitään uutista en löytänyt vaikka jotain eurooppa spesifistä ongelmaa ounastelenkin.

3 tykkäystä

Täsmälleen sama oli itsellä vähän odotuksissa ja avaus näyttikin siltä (tai ainakin sellaiselta “meh ei nyt mennä mihinkään, puolet porukasta ottanut päivän anyway vapaaksi”) mutta sitten yhtäkkiä alkoi persmäki. Okei, DAXissakin on avauksesta tultu alamäkeä mutta liike on loppuen lopuksi pientä (joku -0,5% avauksen jälkeen) joten…!!!.. Kaipa se on vaan että pienvaihtoiset laput tänään heiluvat kuin heinämiehet ilman oikeaa syytä ja pitää sitten vaan uskoa että näin on ja treidata sen mukaan.

5 tykkäystä

Eipä löydy Embracer ym peliketjuistakaan hehkuttajia aikaisempaan malliin. Lopoujen lopuksi fundat kuitenkin tulevat ratkaisemaan pidemmän suunnan.

2 tykkäystä

Suomi myy… esimerkiksi Tokmanni aika selkeä. Porukka kesälaitumille mökille ja massit kotiin.

4 tykkäystä

Kasvu → Arvo -rotaatiota?

8 tykkäystä

Yllätyin hieman itsekin luisun jyrkkyydestä, vaikka näyttäisikin nyt hieman tasaantuvan. Liekö sitten inflaatiouutisilla saatu paniikkia paperikäsiin. Joka tuutista on tänä aamuna ainakin saanut näitä lukea tahi kuunnella.

4 tykkäystä

Joo eiköhän tämä ollut Kamux-Remedy osastolla vain pienivaihtoisen lapun ylireagointia kun laidat nyt vaan ovat vähän ohkaiset. Markkina korjasi kyllä aika nopeasti ja nyt näyttää tilanne huomattavasti järkevämmältä. On se vaan uskottava että verrattuna johonkin vaikka Nokian lappuun jossa botit korjaa reaaliajasa tällaiset “virheet” niin pienemmissä firmoissa näitä voi välillä olla.

4 tykkäystä

https://tilastokeskus.fi/til/khi/2021/04/khi_2021_04_2021-05-14_tie_001_fi.html

Inflaatio nousussa. Olisiko siinä päivän meriselitys heilahteluun?

2 tykkäystä

Kaipa se varmaan sitten on näin. Luulin vain että tämä oli ns old news koska jenkkiluvut kertoivat tästä jo keskiviikkona. No, yksi päivä lisää iik inflaatiota siis, ainakin kunnes jenkit herää ja pistää taas kenties rallivaihdetta silmään.

6 tykkäystä

Pitää tulla taivastelemaan. Rakastan salkkuani siitä, että aamulla usein päiväkohtaisesti otan indeksiä kiinni (esimerkiksi tänään yli prosentilla) ja aika usein sopivasti päivemmällä indeksi on taas mukavasti mua edellä (tällä hetkellä 0,5%). :grinning_face_with_smiling_eyes: Tulin nyt vain taas tänne itkemään ja taivastelemaan. :grin:

13 tykkäystä

Large capissa ei kaikkia kasvuosakkeita ole…

3 tykkäystä

Outokumpu ja on oma itsensä :poop:, vaikka mielestäni alkaa olemaan ylilyöntiä verrokkeihin nähden

3 tykkäystä

LKCO 2020 20-F

1 tykkäys