ois pitäny taas kerran myydä toi sontapaperi juurikin tuossa huipussaan, mutta tällä kertaa luotin että eilinen jenkki hurjastelu ja erittäin hieno osari rikkoisi taian ja sammakosta saataisiin komea prinssi joka laukkaa taivaanrantaan, mutta ei. Noh odotellaan uutta paikkaa 2-3viikon päästä ja tankataan tätä anti-buranaa lisää
Jos eilinen oli pikaraketointi, niin tätä voi jo kutsua kunnon sell-offiksi. Nasse kohta eilisten pohjien alla.
Nyt oli kyllä tyylipuhdas ukotus isoilta pojilta taas. Kunnolla kurssit nousuun, jotta saatiin porukka eilen mukaan ja sitten kaikki laitan ja shorttia isolla päälle.
Eipä olisi eilen uskonut klo 23:00, että Helsingissä pörssi näyttää sulkevan pakkasen puolella.
Nordnetin systeemit hoitaneet vaihteeksi splitin miten sattuu. Onneksi kurssigraafeja saa myös tarjoajilta jotka osaavat.
Pakko hehkuttaa kyllä silloinkin kun tekee oston niin väärään aikaan. Ostettu Solteq tänään joka heti -4% pakkasella Se on hyvä osuma yhdelle päivälle. Toki näin pienistä laskuista ei pidä huudella kun hyzonisteille esim 20% muutos vaikkapa vartissa on mörnimistä
Bumtsibumit suurine kertoimineen tippuu taivaalta kuin kärpäset, samaa aikaa aliarvostettu femtec-yhtiö Stockmann vetää vastavirtaan.
Ei mitään hankaluuksia holdailla tätä surkean sentimentin ympäröimää helmeä.
Onkohan tämä aivan oikea pörssiromahdus? Sellainen joista historian kirjoissa kerrotaan, kuten 01’ ja 08’
Jännää. Vielä ei tunnu oikeastaan miltään, ytd aikalailla ±0%
Nyt alkaa toi kartta näyttämääm melkolailla samalta, missä oltiin maaliskuun 2020 päivinä. Ei ihan hurjimpiin maanantaihin päästä vielä, mutta ei toi noiden isojen jättien osalta enää kaukanakaan ole.
Stocka “turvasatama” +2.68%
Makrotalous ja pari vuotta on melko helposti ennustettava yhdistelmä
Nähdäänkö taas viimeisen tunnin aikana jokin melt up -rakettinousu karhujen kohtaloksi? Varmaan aika epätodennäköistä, että sama toistuisi kolmeen kertaan viikon aikana, mutta tämä markkina voi tehdä ihan mitä vaan.
Olen 0% painolla jenkkipörssissä, niin uskallan vastata . @Lemon vastaus toki oli hieman tylyhkö, mutta uskon hänen tarkoittaneen jotakin siihen suuntaan, että sillä ei ole kenenkään muun kannalta jälkikäteen merkitystä, olitko sinä/joku muu oikeassa. Oikeassa olemisella “brassailu” kun jälkikäteen on kovin tylsähköä. Toki taas toisaalta, jos on heittää esim. salkkujen tuotto- ketjuun kovaa träkkiä, sitä varmasti kaikki osaa täällä arvostaa!
Ja tämä siis kaikella rakkaudella ja arvostuksella karhujamme kohtaan! Vastakkainen mielipide, etenkin pahimmassa “pörssikiimassa” oli, ja on, varsin tervetullutta
Jottei täysin OT, niin veikkaus siitä, että tänään Harvia pysyy pinnalla hyvän osarin siivittämänä, mutta huomenna sekin “unohtuu” ja otetaan muut kiinni >:)
“Laittaa laput laitaan”, on jotenkin huvittanut minua aina. Kuinkahan moni oikeasti laittaa laput laitaan?
Itse käsitän termin niin, että kyseessä on osake, jossa on kohtuu iso spreadi osto- ja myyntilaitojen välillä, jolloin osake myydään ostolaitaan isosta spreadista välittämättä, koska oma näkemys osakkeesta on niin negatiivinen.
Tai sitten myydään normi vaihtoon nähden sen verran iso erä, että kurssi notkahtaa myynnin johdosta.
Vai onko “laput laitaan” vain vauhdikas termi, jolla halutaan korostaa oman myynnin onnistumista ja asennetta
Kyllä sijoitusfoorumeilla kuuluukin karhuja olla, mutta jos mainostaa -50-70% rommeja indekseihin ja kohtuu tarkkoja ennustuksia siitä missä korot painelee 2 vuoden päästä, olisi hienoa saada näille ennusteille hiukan lihaa luiden ympärille, kuten esim. @Pohjolan_Eka ja @musa_2 tekevät (ja tarkennuksena vielä, että hekään eivät varmaan tuollaisia ennusta, ovat vaan nykykarhuilussaan hyvin ammattimaisia). Muuten homma menee nopeasti sinne Martin Paaden vuosittaiseen ulosantiin, jossa “romahdus on aivan varmasti tulossa” ja “zombi-Exxon nyt ainakin tapetaan heti alkuun”, jotka saattavat kyllä jossain kohtaa toteutua, kun niitä tarpeeksi toistaa. Vielä saattaa kuitenkin olla hiukan aikaista julistaa ekan reilun 10% laskun jälkeen parin vuoden aikana varmasti tapahtuvaa megarommia.
Jos 2024 ollaan sepessä alle 2200 pistettä, niin lupaan hehkuttaa täällä huomattavasti tämän hetken karhujen kaukonäköisyyttä, riippuen siitä, onko itsellä enää varaa internettiin
Onko jollain näkemystä Orocon suhteen? Meksikon pressa sai aikaiseksi vauhtia alas 1,9 cad päältä ja markkinat ovat yleisesti haastavat tämmöiselle juniorille, jonka mahdollinen hillotolppa jossain kaukana.
Just saatu kuitenkin suunnattu anti läpi 1,7 cad ja painellaan jo 1,4 cad. Kattelin et weekly fib ma200 tuki ois 1,39 paikkeella, mutta toisella tavalla 1,15
Mistä tollasia hienoja kuvia saa…?