Joo kyllä tuo on mukava nähdä välistä vihreääkin. Harmi, että kaikkea salkussa aivan liian vähän, kun viimeksi tänään kyselin turhaan sijoituksia varten lainaa
Edit: Lisätään nyt vielä, että miten salkun uraanilaput sulkivat:
Itselleni prosentuaalisissa nousuissa historian paras päivä. Euromääräisesti aikanaan Hyzon tykitti kovempia nousupäiviä, mutta niistä ajoista on niin julmasti tultu alas, että paremmilla prosenteilla ei vastaaviin euromääriin enää päästä. Muistiin tähän kuitenkin, jotta voi sitten kurssien korjatessa muistella.
Nousi samalla kolmanneksi suurimmaksi OST omistukseksi. Suurimpana Scorpio ja toisena Sampo. Voisi luulla, että näillä olisi YTD reilusti plussalla, mutta 40 %:n käteis allokaatio ja taitava Tecnotree veivaus pudottaa YTD:n johonkin +2 % tietämille.
Seuraava tulosjulkistus, jossa ajetaan osta-suosituksella ns. päin seinää On muuten ruma lasku LeadDeskillä menossa, eli huonojen tulosjulkistajien teurastaminen jatkuu.
Minusta Orthex otti jopa yllättävän vähän osumaa toistaiseksi. Yksi heikko osari ei tietysti merkkaa kuin vähän ja markkinat katsoo eteenpäin jne. Mutta toisessa ketjussa linkkaamasi @Homeros :n kirjoitus oli loistava profetia tästä kehityksestä ja sen mukaan tulos ei välttämättä kohene ihan parissa seuraavassa kvartaalissa.
Joten minusta voit taputtaa itseäsi olalle hinnan puolesta (tästä saa sitten pottuilla jos menee ennustukseni metsään)
Alkaa olemaan aika hyvä käänteinen osumatarkkuus indellä näihin osta-suosituksen lappuihin Koska tulee se Inverse Inders buy etf, Inverse Cramer etf rinnalle
Noiden kummankin hehkutukset ovat palstalla hieman vähentyneet, kaikki aina kirjoittaa, älä katso kurssia vaan businesta, mutta kun se tarpeeksi putoaa niin johan mieli muuttuu …ilman konkreettisa tuloksia, ne eivät lähde nousuun erityisesti tässä markkinatilanteessa.
Embracerin kohdalla odotan, että mikä uutinen tai tulos sen saisi nousuun
Kun ei auta uudet pelit, analyytikoiden arviot tai mikään muukaan…jäädään odottelelmaan.
Olihan tuo kurssi jo puolittunut huipuista ennen tätä sysipaskaa osaria. Tämän piti olla defensiivinen. Vähän niin kuin Harvia, Tokmanni ja moni muu. Tässä maailmantilanteessa defensiivinen tarkoittaa näköjään sitä, että kurssista katoaa vähintään puolet.
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Kajaanin Petrin analyyseja laskukaudellakin. Järkyttävää suorittamista monella hänen seuraamalla yhtiöllä ja kyllähän tuo näkyy varmasti Twin Enginen tuotoissakin.
Samaa vähän seuraillut taas. Saivat saudeilta hyvään aikaan rahaa. Sen jälkeen (eikä sitä ennenkään pitkään aikaan) ei olekaan kuulunut mitään kurssia nostattavaa asiaa. Hyviä brändejä toki ostellaan, mutta niistä pitäisi saada sitten aikaiseksi jotain muutakin kuin sekundapelejä Saints Rowin tyyliin. Redeyen tavoitehinta laskee pikkuhiljaa, mutta siitä pidetään huoli, että Base Caseen pysyy 100% nousuvara.