Kurssien ja niiden muutosten kyselyt, kauhistelut ja hehkuttelut - ketju (Osa 2)

Kun odotat että hyvät uutiset näkyisivät kurssissa :smiley:

20 tykkäystä


Shift menee koko ajan naurettavimpiin hintoihin P/S arvostukseen nähden :sweat_smile:. Jos yhtiö joskus pääsee voitolliseksi, ei liikevoitto %:lla ole hirveästi merkitystä kun jo 0,5% kannattavuus olisi P/E 13x 2022 liikevaihto-ohjeistuksella + liikevaihto (ja kpl myynti) kasvanee voimakkaasti tulevaisuudessakin. Kurssiin hinnoitellaan varmaan massiivisia diluutioita (tai näillä osakkeen hinnoilla velkaa) tai jo konkurssiakin :smiley:.
Ehken vielä uskalla salkkuun lisää ostaa, mutta alkaa ostonappi houkuttamaan, varsinkin jos kasvu ja kannattavuuskehitys jatkuu hyvänä Q2 raportissa ilman että kurssi karkaa käsistä.

2 tykkäystä

Tässä taitaa olla aika iso “jos”. Autokaupassa tarvitaan isoa kokoluokkaa, jotta matalakatteinen myynti saadaan kattamaan konsernin kulut ja tuottamaan voittoa päälle. Shiftin Q1:n bruttokate ei ollut lähelläkään kattaa kvartaalin 65 MUSD:in OPEXia, ja kaiken lisäksi kulut kasvoivat suhteessa liikevaihtoa nopeammin verrattuna vuoden takaiseen. Aika paljon pitäisi saada höylättyä säästöjä irti karmeasta kulurakenteesta, jotta tuon yhtälön saisi kannattavaksi. Niin, ja olihan siellä noin 4,5 prosenttia diluutiotakin vuoden takaiseen.

4 tykkäystä

Koska Shift on Nassessa ja siellä on nyt päästy sen maagisen 1 taalan rajan huonomalle puolelle, mistä tulee kuukauden sisään huomautus Nassen suunnalta, itse ainakin pysyisin tuosta erossa, koska ainoa keino saada sitten tässä markkinassa se osake varoitusten jälkeen takaisin sinne 1 taalan paremmalle puolelle on reverse split ja nehän on erittäin mukavia tällaisille tappiollisille jenkkilapuille :slight_smile:

3 tykkäystä

Se oli MPW osaridippi (tänään irtosi 0.29 taalaa) aika nopeasti kuitattu :slight_smile:

4 tykkäystä

Jos vaan olisi olemassa sähköauto, joka olisi päivitettävissä niin raudan kuin softankin osalta, ja johon voisi vuokrata akun, jolloin senkään kulumista/vanhenemista kapasiteetin/tekniikan osalta ei tarvitsisi murehtia… siis… eikun…

4 tykkäystä

Tähän sopis joku @Sijoittaja-alokas vuoristorata meemi tai graafi. Tuntuu ettei oo mitään järkeä seurata markkinoita enää kun joka toinen päivä ylös ja alas ja alas ja ylös ja ja ja… Melkein tekis mieli laittaa hanskat tiskiin sijoittamisen osalta muutamaks vuodeks ja antaa vaan paskan olla… :smiley:

25 tykkäystä

Vähän rekyyliä vielä, mutta eiköhän se tuosta. Ehtii hitaammatkin vielä mukaan :grin:

2 tykkäystä

No tässä alkaa olemaan aika toistuva kaava algojen osalta, eli FEDin koronnoston jälkeen huijataan markkina nousuun ja uudet paistit mukaan ja seuraavina päivinä upotetaan laiva kunnolla. 3/3 mennyt juuri noin viimeisten koronnostojen jälkeen ja eiköhän sama toistetaa taas ensi kuussa, kun JPow jo ilmoitti 0.5-0.75 noston olevan tulossa. Tätä jatketaan sitten siihen saakka, että saadaan jokin hyvä uutinen kuten Ukrainan sodan loppuminen tai sitten kun ollaan isojen poikien mielestä päästy tarpeeksi pohjalle. Koska se sitten tapahtuu, niin voi vain arvailla ja ostella pikkaisen matkalla alas.

27 tykkäystä

Jossain vilahti juuri uutinen, että sepestä on vain 2 osaketta tänään plussalla eli 498 sitten pakkasella. No jos haluaa pieniä nousuja salkkuun, niin spacit on siihen parhaita :smiley:

kuva

Advent hiukan keulii, kun tuli seuraava uustinen:

Eli kuuden vuoden aikana vajaa 800 miljoonaa euroa rahoitusta ja puljun arvo taisi nyt synkimmillään käydä reippaassa 50 miljoonassa.

Itsellä ei ole tuota salkussa, mutta onnittelut niille, joilla on :slight_smile:

13 tykkäystä



N. 60 prosenttia päivän myynneistä tuli yhdeltä välittäjältä.

5 tykkäystä

Kattokaa mikä pomppu ELMSillä. Itsekin oli jo lyömässä viimeistä naulaa arkkuun ja hyvästelemässä. Nyt kuiteskin viel lähtivät veivaamaan ja joku ottaa ihan passelin 200% päivänousun taskuun. Vielä ei ole löytynyt mitään uutista, suodattelen täs koko ajan. Nurin tää on menossa, mut hienosti viel pumppaavat ja dumppaavat tätä :smile: :+1:

3 tykkäystä

Jos vielä ei olla russelin kanssa kapitulaatiovaiheessa, niin ainakin hyvin lähellä ollaan. Viikossa tonttiin -15% ja tällaisia kevyitä -5% alkaa nyt tulemaan. Mentiin jo pre-korona huipun alle, eli nollattiin tilanne hienosti 2,5v taaksepäin. Vielä olisi tilaa tippua sellainen -5% niin oltaisiin tuolla 2020 elokuun huippujen kohdalla. Siitä sitten 2020 syys/lokakuun pohjat vielä ja jos nekään ei pidä, niin jaa-a :sweat_smile:

19 tykkäystä

Niinpä - parhaat sijoitukset tehdään kristallipallon kautta. Välillä pallo kertoo väärin, mutta sen pelkän mustan nesteen kaivaminen ja myyminen on jo tiensä päässä. Tietä riittää toki, mutta hinnoittelu alkaa aika nopeasti tästä eteenpäin. Jos sijoittamisesta puhutaan.

5 tykkäystä

Joku tuolla aiemmin kirjoittelikin Carnivalista, eli nyt aletaan olemaan jo aika lähellä koronapohjia tämänkin kanssa. 2020 käytiin 7.80 taalaa, eikä enää kaukana olla.

kuva

Ilmeisesti kuitenkin ennätysmäärä asiakkaita ja koronarajotukset poistettu ulkomaalaisilta, eli tilanne ei vaikuta ihan toivottomalta. Kuitenkin velkaa on nyt enemmän kuin tarpeeksi, kustannukset muutenkin jatkuvassa nousussa ja osa liikevaihdosta tulee ilmeisesti vanhoista risteilyistä, jotka peruttu ja niistä ei tule uutta rahaa kassaan, eli taitaa markkina hinnoitella jo massiivista diluutiota annin takia tms.

5 tykkäystä

Hetkinen. Yhtäkkiä tajusin, että meninkö Qt-ketjussa kaaaauan sitten möyhäämään, että 60e olisi lapulle sopiva hinta, jolla minäkin voisin jo ostaa. Tässähän joutuu kohta… :grimacing: No, on vielä vähän “turvamarginaalia” :laughing:

image

27 tykkäystä

Uusi jäsen tässä hei! :slight_smile: Huomasin, että pyörin täällä päivittäin ja nyt on hyvä aika osallistua keskusteluun.

Mitä tapahtui tänään klo 10.40? Kaikki pörssit laskivat samanaikaisesti luoti suoraa alaspäin :thinking:

8 tykkäystä

Heps! Meinasin postata saman havainnon, mutta en sitten jaksanut. Kaikki salkun firmat kyykkäs tuohon aikaan alaspäin. Sitten tapahtui nopea toipuminen. Piti jo etsiä foorumilta, että mitähän pirua taas tapahtuu. Ei ihan perusliikahdus, mutta kaippa se menee tällaisten kovien heiluntapäivien piikkiin. Eihän siitä kauaa ole kun tuli paljon rajumpi lasku, joka kesti muistaakseni muutaman minuutin.

7 tykkäystä

Noin reilu kk sitten oli tälläinen kyykkäys ilmiö. Syynä taisi olla jonkun välittäjän tekemä pilkkuvirhe johonki suurivaihtoiseen osakkeeseen ja siitä seurannut yhtäkkinen kyykkäys. Tämän päivänen voi olla vastaava ehkä pienemmässä mitassa tai sitten ihan normaalia vaihtelua. Yleensä noihin isompiin yhtäkkisiin pudotuksiin löytyy joku syy. Alemmassa linkissä hyvät selitykset

4 tykkäystä

Mielenkiintoista. Tänään tapahtunut ilmiö näkyi ainakin euroopassa ja jenkkien futuureissa. Taisi jonkun kesähessun työt loppua ennen juhannusta :face_with_hand_over_mouth:

1 tykkäys