Ilmeisesti on erilaisia ajatuksia kulutustavaroista, kaikki haluaa Crocsit? Punaisena päivän puhkoo pian 100 taalaa Ja taantuman piti tulla ja kaikkien ostaa halvat kopiot - jepjep.
Nykyään suurimman osan toiminnasta pörssissä hoitavat algot ja kun jokin niistä saa targettinsa tms. täyteen ja alkaa myymään, niin mukaan lähtevät muutkin algot ja samalla sitten jengillä paukkuu stop/lossit, mikä taas syventää sukellusta. Tähän vielä varsinkin jenkkilässä mukaan tulevat shorttarit, jotka edelleen vauhdittavat laskua ja tietenkin vielä lopuksi panikoivat piensijoittajat, niin nähdään yhtä komeita liikkeitä alaviistoon, mitä ylöskin mennessä oli.
Jos ostit Spinnovaa sijoituksena etkä treidinä, niin älä välitä siitä mitä kurssi tekee nyt vaan siitä miten liiketoiminta kehittyy. Sijoitusaika mitataan vuosissa, treidit minuutteissa/päivissä/jne.
Pienen vaihdon tappiolliset firmat ovat todella volatiileja.
Ja jos ei mennisi ihan aiheen vierestä, niin Oroco pitää yllättäen pintansa tällaisena punaisena päivänä.
Myynnit jatkuu
Eihän tällainen kasvufirma nyt voi maksaa yli 70 000 millisekkiä, kun EBITin ennustetaan olevan vain 8 000-10 000 mSEK.
Ei kyllä kurssireaktio ollut ihan sitä, mitä itse odotin.
Selvä negarihan tuo Embracer oli ja peliyhtiölle maltillista laskua. Itse en omista.
Mutta onko alle PE15 (mikäli adjusted EPS osarissa oikeasti on EPS eikä kikkailua) sitten “oikea” hinnoittelu yhtä voimakkaasti kasvavalle yhtiölle, joka kuitenkin vähäriskisempi kuin pienemmät peliyhtiöt? .-10% Oli toki odotettavissakin, koska eihän kasvuyhtiöiden kurssit nyt ainakaan nousta voi osaripäivänä osarin vahvuudesta riippumatta.
Onnea mulle!
Viikatemies taas liikkeellä.
Kun katsoo Ostin ja myin -ketjua, niin tulee mieleen wanhat kunnon Hyzon-ajat mieleen.
Olin laittamassa samaa että tässä on vanhaa kunnon suurta 2021 kuplamarkkinan juhlatuntua ilmassa kun ostin/myin ketju täyttyy ensin Mallisalkun peesaamisesta ja sitten Embracerin dipin ostamisella.
Fom… tätä me kutsumme Foorumin parviälyksi. Kuten @Verneri_Pulkkinen on sanonut, että täällä sijoittajat fomot… auttavat toisia sijoittajia.
Rakas Hyzon eilen.
Taitaa tulla Embracerin historian kovavaihtoisin päivä. Nyt jo yli 17,2 miljoonaa lappua vaihtanut omistajaa.
Aloittivatko Instikat ja iso raha tämän vuoden veromyynnit Embracerilla ja jo nyt?
Joo mutku tällä kertaa tilanne on ihan eri kun Hyzonin ja muiden kanssa
Uskaltaako @Sijoittaja-alokas väittää ettei tekisi mieli hypätä Embracer bingoon mukaan? Ymmärrän että olet Hyzonoinut ison kasan rahaa fomotellessa, mutta…
Minunkin tekisi mieli ostaa lisää Embraceria, mutta yleisesti niin heikon oloinen sentimentti tänään, ettei uskalla. Jos sitten lähiviikkoina.