Grindr pikku nousussa listautumisen jälkeen
Pakko vähän hehkuttaa vielä Harvian menestystä nykyisen (nyt väistyvän ) toimitusjohtajansa Tapio Pajuharjun vetämänä. Yhtiö on kasvanut ja menestynyt hyvin ja se on näkynyt kasvavina osinkoina ja kovana kurssinousuna. Yhteenvetona, jos lähti mukaan heti pörssitaipaleen alussa, Harvian tuotto osinkoineen* on:
Kova saavutus näin lyhyessä ajassa.
*Tässä osingot on otettu rahana ulos, ei uudelleensijoitettu
Ehkä sitä vasta mutusteltiin eilen. Harvian johtoa on kehuttu (syystäkin, vaikka ohjeistukset ja tämä vuosi laimentaa onnistumista pahasti) yhdeksi Suomen pörssin parhaista. Kun sieltä lähtee se suurin syy johdon kehumiselle niin luulisi reaktion olevan vieläkin rajumpi. Tässä vaikutti tietysti se, että kurssi on jo laskenut tänä vuonna niin reilusti, ettei Pajuharjun lähtökään heilauta kurssia kovin paljoa kuten olisi tehnyt viime vuonna.
Kummastelen vielä enemmän sitä, että Kamux saa yhtäkkiä hyvän toimarin, mutta kurssi ei liikahda laskuvuodesta huolimatta oikeastaan mihinkään. En millään usko, että Pajuharjun Kamux menestyisi Kalliokosken Kamuxia huonommin.
Huonon osarin lukemat olivatkin jo kurssissa sisässä ja kenties eilinen toimariuutinen hillitsi tänään isompaa laskua.
Niille, jotka treidaa NYSE:ssä muistutukseksi, tänään on taas se kuukauden kolmas perjantai, Capex momemtum. Tästä eteenpäin yleensä volatiliteetti kasvaa!
Grinderille povataan eeppistä romahdusta. Jäämme kentän laidalle seuraamaan miten käy.
Keskivertokuski voi ajaa Ferrarilla kovaa, mutta Lada on Lada, riippumatta siitä kuka sillä ajaa. Tällaista pohdin.
Siellä ne mun ystävät menevät tuttuun suuntaan käsi kädessä.
Mitä ihmettä tapahtuu kun kurssiraketti Lifa Air on 12% pakkasella. Hieman kurssia ensin pumpataan ja sitten ne pois dumpataan.
Walt Disney ottanut kovan startin viikkoon n. +8% taulussa 17.07 suomen aikaa.
Liekkö TJ vaihdoksen ensi reaktio…
”Robert A. Iger is returning to lead Disney as Chief Executive Officer, effective immediately. ”
Hassuinta tuossa on se että se on 2v tilapäispesti. Ihan järjetön markkinareaktio. Tosin voi olla että tuo streaming puolen hyväntekeväisyys ( reilusti tappiollinen kasvu ) taittuu nyt kun netflixin tilaajamäärä on ohitettu.
Nyt on sellanen hassu tilanne että öljy on aika lähellä syyskuun pohjia mutta öljyfirmat eivät.
Joko öljy nousee takaisin ylös tai firmat tulevat alas, saa nähdä kummin käy

Laatu pitää ärsyttävän hyvin pintansa tässä myllerryksessä, imperialia oisi saanut syyskuussa näillä öljyhinnoilla viidelläkympillä mutta nyt ei taho laskea alle seitsemänkympin
Öljyhän on samalla tasolla melkein kuin vuosi sitten. Saa nähdä milloin alkaa pumpuilla näkymään
Kuitenkin edelleen reilusti päälle 2020 huippuhintojen… Oisko Black Friday lisätä öljyfirmoja salkkuun jos kiinnoistaisi…
Ihan hatusta vedetyt luvut kun en jaksa tarkastaa, mutta product tanker ratet ja crack spread triplannut? Eli sinällään ei välttämättä merkittävää laskua tiedossa .
Melkoinen päivä kyllä öljyllä. Jos WSJ:n juttu osoittautuu fakenewssiksi (en ota vielä kantaa kun alkuperäinenkin tuli itselle niin puuntakaa), niin luulis että sec hieman kiinnostuisi kun miettii millaisia rahoja tuossa liikkuu😬.
Olikohan se nyt 5.12 seuraava iso volapäivä?
Edit.
Anas Alhajji taisi ensimmäisenä asiasta kommentoida. Mies on melkoisen hyvin perillä Opecista.
Minulla on hämärä mielikuva, että jollain sijoittajalla on joskus ollut jotain sanomista hyvämaineisesta johtajasta ja vähemmän hyvämaineisesta bisneksestä. Jotain siihen malliin, että bisneksen maine pysyy entisellään?
Asiasta kolmanteen, tietääkö joku jotain syytä Scandicin pomppuun tänään?
Scandic:
”Scandic är en av måndagsmorgonens stora vinnare efter att Berenberg köpstämplat aktien. Den tyska banken anser inte att hotellaktierna har hängt med upp givet den återhämtning som syns i kvartalsrapporterna”.
Tässä firmassa on paljon elementtejä, miksi se sopisi juuri Alokkaan salkkuun.
Jos olet ostanut milloin tahansa viimeisen vuoden aikana Teslaa, niin menee verotukseen. Lapun hinta 168USD tällä hetkellä. Keväällä hommatut onkin jo sitten -50% taulussa.
Tähän vois lisätä jonkinmoisen sammakon tjsp.
TSLA: Nyt treidataan marraskuu 2020 tasolla
Näkyy sitten kun dollarikin on euroon nähden sama kuin vuosi sitten. Dollareissa se öljykauppa käydään.