Täytyy käyttää hyväksi tilanne kun harvoin nykyinen pääsalkku näin vihertää yhden yhtiön kohdalla. Toki tämän kyseisen kohdalla vaihtelua riittää…
Vähän ketjun muuta menoa vastakohtaisesti ihmettelisin Sievin kurssin mörnimistä. Vuonna '22 kurssi on tullut n. 40% alas, mutta viimeiset kolme kuukautta mörnittiin 1,1-1,2 eur välissä vaikka pörssi oli muuten aika volatiili. Tähän aikajanaan mahtui myös joulukussa julkistettu ja pitkään odotettu uusi strategia, jonka myötä toimintamalli on muuttunut monialakonserniksi KH-koneiden ympärillä.
Arvostus on monellakin mittarilla halvimmasta päästä Helsingin pörssissä: '24 P/E 6,8, P/B 0,65, EV/EBIT 4,9 (Inderesin ennusteet). Toki ei ole varma kuinka hyvin näihin ennusteisiin osutaan, mutta jos päästään suht lähellekin, niin onhan se houkutteleva. KH-koneiden kansainvälinen kasvu (toistaiseksi etenee mallikkaasti etenkin Ruotsissa) näyttäisi olevan avainroolissa, joten on hyvä uutinen, että yhtiö keskittää fokuksensa siihen. Q4 '22 raportti tulee olemaan vielä todennäköisesti heikko, mutta viimeistään sen jälkeen uskon, että lukko avautuu. Tällä hetkellä isoin positioni n. 6%:n osuudella (käteinen 40%).
Raha omistajille tulee vain exiteistä jotka maksetaan sitten reilulla kädellä ulos, mutta muun ajan aiheellisesti mörnitään. Pidetään raha muissa tuottavissa kohteissa siihen sakka kunnes joku exit alkaa näyttämään todennäköiseltä.
Kesko nousee isolla vaihdolla keskiarvoon nähden. Onkohan tulossa positiivisia uutisia kohta? Huomenna varmaan pitäisi tulla joulukuun myyntiluvut🙂
Kesko A-lapun vaihto on niin olematonta että voi heilua miten sattuu, kannattaa seurata sitä B-lappua jos haluaa arvioida jotain.
Se on kyllä totta että A-lappua on tänään vaihtunut poikkeuksellisen paljon, mutta B-lapun osalta taas ei näy mitään kummallista.
Totta! A-lappu onkin ollut aina parempi jos on osinko-haukka Ehkä yllättävän moni on sen tänään vasta huomannut
Mikäs bluffi Herantikselta on tullut?
Kun odotin tiedotetta Herantis Pharmalta niin tiedote tulikin Faron Pharmalta, bluffi katsottu.
Ei ole päivän aikana sattunut vastaan uutista Orionista, vai laskeeko toisen firman positiiviset uutiset tätä markkinaosuuksien menetyksen pelossa?
#doma kurssille tapahtunut jotain outo. +22% taulussa ja tällainen uutinen tuli vastaan: Doma is the subject of unusually high options trading (NYSE:DOMA)
Perjantain juttuja. Tänään jenkit kiinni.
François-Charles Oberthur SAS (“FCO”) has today announced a cash offer to the holders of ordinary shares (the “Shares”), preference shares (the “Preference Shares”) and warrants of series TO2 (the “Warrants”) of Rolling Optics Holding AB (publ) (“Rolling Optics”) to tender all their Shares to FCO at a price of SEK 0.75 per Share
Tälläisiä ostotarjouksia saisi tulla mieluusti itsellekin vastaan🤑
@Pohjolan_Eka ja @Verneri_Pulkkinen ihan turhaan olivat kriittisinä Hyzonia kohtaan, kohta menee 2 dollarin raja poikki.
ja veikkaan, kun 2 dollaria menee poikki, niin voi palata vanhoihin lukemiin.
Ei ainakaan tänään kun jenkit on kiinni!!!
Oota vaan huomiseen, kun pörssi aukeaa. Sitten vasta noustaan!
Alokas laittaa siitä nyt poikkeus aukioloajat ylös, ei muuten mutta siitä ei ole kauaa kun viimeksi kävi vastaavaa
En saanut iloita kahdesta identtisestä nousupäivästä.
No hei… mulla ei ole QT enää oikeastaan miinuksella.