Kukakohan siellä nyt ostoksilla, kun ei se ainakaan Harri voi olla.
Näin otsikon eilen, olikohan HS vai Iltalehti: “Keskon myynti laski, asiakkaat ovat siirtyneet halvempiin kauppoihin.”
Mitkä kaupat on noita halpoja, en osaa ottaa kantaa.
Tokmannin lukujen kasvu ostovoiman laskun takia kuulostaa kuin venäläisen yhteiskunnan elintason nousulta. “kun me nyt kestämme ja kärsimme niin sitten myöhemmin asiat on hyvin”
Olin itsekin aivan äimän käkenä tuosta, jutussa ei taidettu kertoa mikä se halpa kauppa on josta saat esim. kalaa ja lihaa halvalla.
jutussa ei taidettu kertoa mikä se halpa kauppa on josta saat esim. kalaa ja lihaa halvalla
Ehkä parempi kysymys olisi, että mistä saat tavaraa Keskon kauppoja kalliimmalla, jos toreja ja kauppa-halleja ei oteta huomioon
Ja vaikka muilla ei aina olisikaan halvempaa, niin hintamielikuvalla on tällaisissa asioissa iso merkitys. Väitän, että K-Supermarket mielletään kalliimmaksi kaupaksi kuin S-Market. Ja LIDL mielletään sekä S-Ryhmää että Keskoa halvemmaksi toimijaksi.
Keskot on kalliita mutta jos haluaa lähtee ostamaan herkkujuustoja, erilaisia sooseja, oluita jne spesiaali juttuja nii kyllä ite ainaki cittarista/k-kaupasta lähen ekana kattomaa… välillä myös hyviä plussa tarjouksia. Mutta hullu/rikas se on kuka päivittäiset ostokset keskolla hoitaa
Ja vaikka muilla ei aina olisikaan halvempaa, niin hintamielikuvalla on tällaisissa asioissa iso merkitys. Väitän, että K-Supermarket mielletään kalliimmaksi kaupaksi kuin S-Market. Ja LIDL mielletään sekä S-Ryhmää että Keskoa halvemmaksi toimijaksi.
Tuo hintamielikuva on ihan totta.
Kukaan ei pysty sanomaan mikä kauppa on loppujen lopuksi se halvin. Jokainen kuitenkin yrittää tuoda sitä esille kaikennäköisillä sloganeilla ja vertailuillaan. Aina voi sanoa että olemme suomin halvin, suomen suurin jne. mutta ne perustuvat harvemmin minkäännäköiseen reaaliaikaiseen faktaan. Aikoinaan omankin yritykseni yleinen sanonta markkinoinnissa oli “olemme suomen suurin…” vaikka todellisuus oli jotain muuta.
Juu, ja juuri kuvaat hintamielikuvaan liittyviä asioita. Supermarketista saa vähän parempaa, löytyy herkkuja ja palvelutiskit on kunnossa. Henkilökunta on tiskeillä osaavampaa jne. Olen samaa mieltä. Tämän taustalla on myös ajatus = Maksat hieman enemmän laajemmasta valikoimasta ja paremmasta palvelusta.
Ja mikä Keskon liiketoiminta? Ei ole pelkkä Citymarket ja K-Rauta edellenkään.
Juurikin kommentin vuoksi pieni lisäys, kaikki Keskon liiketoiminnat huomioon ottaen kurssi on aika kohtuullisella tasolla ja osinkokin hyvällä n.5%:n tasolla, siihen nähden.
“kohtalaisen turvallinen” kohde sijoittaa.
En omista vielä.
Tämän taustalla on myös ajatus = Maksat hieman enemmän laajemmasta valikoimasta ja paremmasta palvelusta.
Lisäksi luot, ylläpidät ja vahvistat omaa sosiaalista statustasi. Tämä ulottuvuus oli aiemmin vahvasti esillä esimerkiksi Stockmanin osalla.
Ihan relevanttia pohdintaa tässä ketjussa. Lippu vaan saattaa heilua, kun tarkastellaan juurisyitä eikä lopputulemaa.
Jatketaan kahvihuoneessa, tai perjantaipullossa vai mitä näitä oli
Hiiohoi!
Ankkurit irti ja suoraan plaaniin. Onko @AnttiM lisäksi muita kannella?
Vaihdettu määrä on melkoinen antikliimaksi
Tästähän on kovaa vauhtia tulossa loistoalku viikonloppuun. AOT:llä salkun suurimpana Nimbus, ja seurana eilen illalla otettua DAX shorttia (puolet kevennelty jo). 12kk tuotto enää -30%
Meillä on melkein samat riidit. Nimbus top2 omistus pl. Etf ja Dax shorttia vinopino
No ei vissiin oo ostanut.
Mitä täällä tapahtuu? Liikevaihto ja tulos odotukset viritetty tappiin ja tulppa auki? Harvemmin useamman miljardin kruunun firman arvosta katoaa 50 prosenttia kerralla ilman mitään syytä.
Tecnossa tosiaan jokainen pomppu on mahdollisuus tumpata lappua laitaan.