Alokkaan track recordilla saattaa olla kova homma ehtiä saamaan niin paljon voittoa viidessä vuodessa että ehtii vähennykset hyödyntämään. Toivomme toki että hän onnistuisi eikö vain?
Tosta Siilin hinnasta voi vielä hävitä jonkun verran, mutta kyllä se käänne sieltä joskus tulee.
Saat onneksi helposti pienennettyä tuota tappiolukua ostamalla viikottain enemmän päivittäistavaraa. Ei vaadi montakaan kiloa wagueta, ni Siili on jo melkein multibäggeri.
Jotkut sijoittavat voidakseen vähentää työntekoa ja kuluttaa enemmän esimerkiksi päivittäistavaroihin. Sijoittaja-alokas taas lisää työntekoa ja pyrkii pienentämään päivittäistavaramenoja, jotta voisi hankkia lisää sijoituksia harkitusti.
Alokasefektistä vitsaillaan mutta onko itse asiassa kukaan (muu kuin Alokas itse) tutkinut tai pohtinut onko mitään tunnistettavasti toistuvaa syytä siihen miksi niin usein käy huonosti? Yhtiöt ja sijoitusajankohdat kun mielestäni vaikuttavat keskenään hyvin erilaisilta.
Päivän reipaasti alkanut myynti yritti nollata jenkki-indeksien lokakuun nousuja, kunnes lopulta löytyi tukea. Teslan hieno tulos (+9,40% postmarket) myös kannatteli closen jälkeen.
Tuo on tärkeä pointti, aina kannattaa skaalata ostot ja myynnit jos positio ei ole älyttömän pieni että palkkiot nousee prosentuaalisesti turhan korkealle mutta siltikin ajallinen hajautus myynneissä ja ostoissa on suht. tärkeä tai no tärkeä ja tärkeä mutta saavuttaa pitkässä juoksussa etua joka tapauksessa, keskihinta jää aina parhaaksi koska todellista pohjaa tai huippua on todella vaikea löytää ammattilaisenkaan.
Position koosta ja sijoituksen suunnitellusta ajallisesta pituudesta riippuen kannattaa aina jakaa useampaan erään niin välttyy myymästä liian aikaisin ja ostamasta liian aikaisin varsinkin tämä, sitä käännettä ja todellista pohjaa voi olla vaikea löytää.
Toimiva taktiikka on ostaa kun ajattelet osakkeen olevan nyt pohjalla tai lähellä pohjaa 1. erän osto, 2. erä kun näyttää trendin käännös tapahtuneen omasta mielestä (Daily) ja jos trendi jatkuu 3.erä(weekly) , sitten taas jos näyttää että tartuin putoavaan puukkoon niin stoppia ja aloitetaan prosessi alusta.
Taktiikoita on monia ostamiseen lyhyelle aikavälille vaikka swingi (tyypillisesti päivistä viikkoihin) minusta ihan toimiva on ostaa ensimmäisestä pullbackistä trendin käännyttyä tai oletettu käännös, ei tarvii hirveästi osata teknistä analyysiä tai käyttää aikaa siihen mutta siinäkin sijoituksen pituudesta riippuen skaalaus on hyvä aina sisällyttää ostoksiin ja myynteihin niin ei jää harmittamaan että ostin liian aikaseen tai möin liian myöhään useammalla erällä toimeksiannot niin pitemmässä ajassa voittaa varmasti vs. aina kerralla all in tai all out, mutta ei tämäkään absoluuttinen totuus ole taktiikoita on monia riippuen yleensä sijoituksen ajallisesta pituudesta.
Se täytyy kyllä Nesteestä sanoa, että käyttäytyy esimerkillisesti ja niin kuin Hesulissa kuuluukin.
Kurssi laskee 364 päivää vuodessa, mutta nousee sitten sinä päivänä kun kerrotaan, että on jääty tavoitteista ja “tuloskunto on vetelä”.
Eli silloin olisi matkalla suomalaisten piensijoittajien suosikkiosakkeeksi, kun kasvun jatkuessa vähitellen osinkotuottoprosentti alkaa olla kohdillaan. Ja toisaalta rajuimmissa laskuissa putoavia puukkoja on kiva nappailla paljain sormin.
Nesteessä laskua on jo pohjalla aika paljon ja päivän luvut vahvisti sen minkä suurin osa nesteestä kiinnostuneita tiesikin. Volyymit on kasvaneet ja uusiutuvien markkinahinnoissa voisi olla pohja tässä. 2025 näyttää ihan erilaiselta JOS vaan markkinahinnat korjaa vähänkään ylöspäin. Ei tarvitse siis edes nähdä mitään 900-1000 USD huippuhintoja vaan sellanen 500-600 kin riittäisi. Se tietty tapahtuuko tätä 2025 on epävarmaa. Jos ei olis niin kurssireaktio olisi ihan eri.
Tällaisina kauniina syyspäivinä sitä taas kerran katselee ulos Salonkivaunun ikkunasta. Mik’ onkaan tuo kaunis lintu, joka jälleen kerran otti siivet alleen. Kas, Evohan se siinä.
Mies on onnellinen. Mutta takaraivossa kummittelee ajatus miksei edelleenkään @Pohjolan_Eka ole liittynyt salonkivaunuun nauttimaan konjakkia kanssani. Vihreitä pysäkkejä on matkan varrelle mahtunut missä olisi voinut hypätä mukaan kyytiin:
Väärän pysäkin riski on ollut kyllä melkoinen kolmen vuoden mittaisella matkalla . Kohtuullisen aktiivinen kaupankäynti . Ei siinä yhtiöhän on hyvä mutta myös aika arvostettu ja pienetkin risaukset tekevät kurssista pomppuisen. Oikeasti halpaa on tainnut olla viimeksi koronassa.