Toivottavasti nyt jos tämä jatkuisi johonkin 2 taalan lähelle, niin sitten olisi helppo holdailla tuonne 10$ asti
Onkin muuten aikalailla vuosipäivä siitä kun aikanaan otettiin pulkkaa ath-tasoilta alle. Ja voi pojat, se onkin ollut luistava kyyti😭
Lets fucking goooooooo
Meikän lemppari juniorikaivosyhtiön tutkimusporausten labratulokset tulivat ulos tänään ja mielestäni olivat aivan riittävän hyviä tämän vaiheen juniorikaivajalle, mutta muut pennystock -sijoittajat olivat eri mieltä
Eipä tässä auta kuin odottaa seuraavia porauksia joiden pitäisi alkaa lähiviikkoina ja toivoa, että mielipide muuttuu, koska muuten lisärahoituksen kerääminen muuttuu mahdottomaksi ja kiinalaiset pääsevät ostamaan nämäkin litiumin kaivosalueet Euroopasta pilkkahintaan.
Vähän sama fiilis nyt kuin mitä Puolan Markun videoista oli aistittavissa silloin kun hän vannoi, että Oroco on hänen viimeinen kaivosalan sijoituksensa ikinä. En tiedä, että kestääkö oma pää enää Kanadaan ultimaattiseen kusetusmarkkinaan tai edes kaivosalaan sijoittamista, muuten kuin ehkä johonkin matuurimmassa vaiheessa olevaan aidosti rahaa tekevään firmaan. Vaikka olis kuinka hyvä funda pohjalla niin ellei firma tee kassavirtaa ei sillä hyvällä taseella tee yhtään mitään elleivät markkinat anna sille arvoa. Ja koska microcapeissa markkinat eivät ole koskaan tehokkaita, niin sitä ei tiedä että tuleeko kurssi koskaan nousemaan. Öljyfirmoja sentään voi holdailla ihan hyvillä mielin pidempiä aikoja, kun siellä jaetaan kaksinumeroisia osinkoprosenttia joka kuitenkin lämmittää vaikka kurssi ei nousisi.
Sampo Group -ketju - Osakkeet - Osakesijoittaminen (inderes.fi)
Tuossapa tuo syy kaiketi.
Siis anteeksi mitä
Vitsaileeko juha vai onko oikeasti ajatus että cmd kutsu on saanut robot sekoamaan ja muutaman prossan lasku vaikka muu pörssi vihreellä?
Robot varmaan tulkitsi, että CMD:n pitäminen Lontoossa olisi jokin piiloviittaus siihen, että Britanniasta tullaan ostamaan lisää vakuutusyhtiöitä (= laajennutaan huonomman kannattavuuden ja kovemman kilpailun alueelle).
CMD:n aikatauluhan tuossa muuttui. Alunperin piti pitää jo joulukuussa, mutta uusi aikataulu nyt siis maaliskuulla. Kai sen jollain robot saa tulkittua negatiiviseksi asiaksi.
Oli täälläkin esillä, toivottavasti ei ollut loppuunasti holdaajia…
Kyllä se siitä vielä kääntyy. Megatrendi yms.
Embracerin +13%, 23,9sek, nousu Q3 tuloksen jälkeen on ihan mukavaa katsella.
Ruotsi - Suomi maaottelu
Peräpeiliin katsominen ei kyllä ainakaan minulle anna mitään lisäarvoa - hieman jäi epäselväksi mitä tällä yrität sanoa?
Katsotaan sitten 10v päästä uudestaan kun Embracer on +2000%
Jaahas sen minkä Embracer tuottaa, salkun suurin Better Collective pudottaa. Kusetusmarkkinat taas vauhdissa😎
Stockan CMD pidetty ja matka takaisin kohti 2 euroa voi jatkua. Ensimmäiset pettyneet näyttävät jo myyvän omistuksiaan. Tavaratalojen turskat roikkuu perässä hamaan tappiin ja riidat pitävät yhtiön virallisesti saneerauksessa.
Macy’s tulos ulkona.
Viimeisen 16 kvartaalin aikana yhtiö on hakannut analyytikoiden eps-ennusteet joka kerta ja liikevaihtoennusteet 15/16 kertaa. Tällä kertaa eps 0.21 vs. 0.00 ja 5b vs. 4.79b.
Taaksepäin rullaava 12kk eps on 2.91, joka antaa eilisellä päätöskurssilla p/e luvuksi noin 4,3. Osinkotuotto on noin 5.3%.
Osake on premarketissa 10% nousussa.
Tekisi mieli ostaa lisää.