OP:n analyytikko laski aiemmin tänään tulosennakossa QT:n suosituksen OSTA → VÄHENNÄ, pitäen tavoitehinnan 65€:ssa. Enpä silti usko, että se selitti noin isoa laskua.
Jep.
Jos joku haluaa yhden lapun jotta pääsee yhtiökokoukseen syömään… Ennen vanhaan oli eläkeläisten harrastus ostella lappuja kappaleittain ja käydä kokouksissa murkinoimassa. Lääkeyhtiöillä oli muinoin mukavat tarjoilut.
Luulin että stonks go only up
Vuoden viimeisen pörssipäivän auringon noustessa pohdin tällaista rentoa juttua tähän. Jos tämä häiritsee niin siirtäkää kaatikselle…
Eli, mitkä on suurimmat yksittäisen pörssiyrityksen päivänousut ja -laskut mitä muistatte? Onko joku yritys joskus tuplannut kurssinsa pörssipäivän aikana? Suomi/Usa?
Olen ollut harrastelijasijoittajana parikymmentä vuotta mutta tiukempi seuranta on vasta muutaman vuoden ikäistä. Jotenkin muistelen alkuvuosina menon olleen suht rauhallista verrattuna tähän päivään, toki paljon on muuttunut vähän joka puolella. Aikoinaan seurailin kurssimuutoksia paperihesarista…
Kyllähän noita joka vuosi näkyy jenkeissä tietty enemmän yritysten määrän vuoksi. Meilläkin vaikka lehto on tänä vuonna noussut 100% päivän aikana.
Erilaisia anomalioita tulee silloin tällöin vastaan. Esim. viime vuonna AMTD Digitalin kurssi nousi parissa viikossa 21000% ja koko firman markkina-arvo yli $300 miljardiin. Sitten putosi takaisin alle miljardin markkina-arvoon. En nyt muista suurimpia päiväprosentteja tähän hätään.
21000%. No se on jo jotain…
Mä en kyllä muista että Lehto olisi yhtenä päivänä tuplannut tänä vuonna. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niin olisi voinut tapahtua.
Lehto ei ole päätösluvuilla sataa prosenttia noussut, mutta on päivän aikana ollut 100% nousussa
Tämä selvä. Olen tuijotellut pääasiassa päätöslukuja silloin kun olen seuraillut.
Mitä Tecnotreellä alkanut tapahtumaan kun yhtäkkiä nousukiidossa ?
First we give them the siima, then we pull the matto alta
Ks tekninen analyysi -ketju
Kukahan tankkaa isosti. Pohjilta tultu yli 25% ylöspäin ja vaihto todella suurta. Veikkaan Niemistä. Mitään uutisia ei ole selittämässä tämän ja eilisen rakettinousua.
Itse veikkaan veromyyntejä ja takaisinostot ajoitettu liian tiukalle, tammiralli alkoi jo vko 52
Joku on ynnänny että pari multimillion dollar deals kättelyä loppuvuoteen + kohentunut saatavien kotiutus + AI Congnitivescalen hyödyntäminen on aika kova juttu ens vuodelle.
Todellakin, volyymi herättää kysymyksiä ja kohdistaa mielenkiintoa kuunvaihteen omistajalistaan. Hinta/volyymi käyttäytyminen viittaa siihen että joku n.s. imuroi osaketta, mikä luo epäilyksen että yhtiöstä saattaa olla tarjous tulossa. Joka tapauksessa, outoa ilman uutisia.
Boreon hallituksen jäsenkin on ollut tässä vähän ostoksilla.
Heittäkääs muutamia SEK-vaihdettavia tammirallikohteita esille, olisi kruunuja laitettavaksi eteenpäin.