Lennä omasp! +1.89. Jos tänään päästään yli 2% nousun, juon kaljaa
Kyllähän tässä joutuu hakemaan kohta kuohuvaa eikä mistään halvimmasta päästä. Tämä vuosi on ollut sen verran armotonta raketointia.
Nimenomaan. +2 olisi ollut huikeaa
Tammirålli
Hoksasin just, että Saappi olisi hitusta vaille ATH
Löytyykö muita Saabin omistajia? Kirjoitelkaa ihmeessä tonne aloittamaani ketjuun. Firma on iso kuin mikä, mutta keskustelu on vähäistä. Mielelläni kuulisin ajatuksianne
Tässä @Heikki_Keskivali:n nostot luksusmerkkien syöksyistä.
Pohjoismaiset isot pankit kärjessään Danske ja Nordea pinkoivat lujaa tänään. Toki pienillä sekä Eteläisen ja Keskisen Euroopankin pankeilla nousua, mutta selvästi vaatimattomampaa. Miksi? Esim:
-Ruotsissa kiinteistökriisin pahimman oletetaan olevan ohi ja tämä oli leimannut koko Pohjolaa
-Pohjolan isojen pankkien kunto kova eikä seassa ole juuri ongelmalapsia (kuten etelämpänä)
-Pohjolan isojen kurssit lähentelevät vasta nyt tasoa ennen keväistä pienpankkipaniikkia, joka syttyi heikon hapen usalaispankeissa
-Kohtapuoleen julkaistavissa vuoden 2023-tilinpäätöksissä lisukkeena ehkä historian muhkeimmat osingot ja omien osakkeiden ostot
-Toki korkotason madaltuminen syö aikanaan katteita, mutta sitten talouden lämpeneminen, pörssikauppa, lopulta jopa kiinteistösektorin elpyminen tasoittavat tilannetta. Eli nykyhinnoillakin tuottotason pitäisi olla ok?
-Yhä useampi taho olettaa, että eurooppalaispankkien aliarvostus USA-verrokkeihin, jos ei poistu, niin ainakin pienenisi
Geopolitiikka ml. D Trumpin uudelleenvalinta, Kreml jne ovat sitten tän vuoden mahdollisia rytinäaiheuttajia, mutta nää koskee sitten koko pörssiä
Burberryä tehnyt pidempään mieli salkutta. Oikeastaan varmaan siitä asti kun oli ensimmäisen ja viimeisen kerran varaa hankkia yhtiön vaatteita Stokkan kesäalesta vuonna 2009. Joku vaan tuossa jännittää… onkohan sille syynsä?
Inderesin seurannassa olevista yhtiöistä suurimman nousuvaran suhteessa tavoitehintaan omaava Media And Games Invest jatkaa vakuuttavasti viime vuoden urilla, YTD:n ollessa jo vuoden neljäntenä pörssipäivänä liki -8 %. Uusi ATL on tällä vauhdilla luvassa varsin nopsaan.
Inderes lätkäisi muuten vuosi sitten joulukuussa tälle tavoitehinnan 23 SEK. Kurssi on nyt reilua vuotta myöhemmin 10,62 SEK.
Eihän tuo Qt ollut mikään järjetön pudotus, onneksi.
Ilmeisesti uutinen olikin positiivinen, luin epähuomiossa väärin. Ei sitä kaikkea kerkeä tavata
ja kuutti plussalle tässä selkeästi pudotettiin paperikädet vaan kyydistä. Nyt matka voi jatkua kohti sataa eetua
Nothing to see here. Tuuks @Pohjolan_Eka karhuamaan…
On tää kyllä juu…
QT jo paholaisen lukemissa:
Qt pitää koko salkkua vihreällä. Alkaa painokin olemaan melkoinen
Hitsin pimpula,pikkuhiljaa näyttää Taaleri ja Bioretec nostavan salkun arvoa,kaipa tuo Raisiokin vielä.
Tai uusien asiakkaiden osalla mahdollinen siirtyminen seuraavana vuonna 3-vuotiseen lisenssiin.