Kyselyt ja vastaukset firman X tilanteesta TA:n näkökulmasta

Salkusta iso osa on SSAB:ssa, joten näkemykset tekniseen tilanteeseen kiinnostaisi kovasti.

Kurssi (Ser B) oli EMA20-käyrän yläpuolella koko alkuvuoden. Sitten tuli Q1-osari hyvillä lukemilla ja isot rahastot painoivat myynneillään kurssin pohjamutiin, aina EMA200-käyrälle asti.

Sitten lähdettiin toipumaan ja paineltiin taas EMA20-käyrän yläpuollela kohti heinäkuun lopussa raportoitua ennätyskvartaalia. Ja taas alkoi lasku, jossa EMA200-käyrästäkin mentiin läpi.

Tänään EMA20, 50 ja 200- käyrät ovat lähempänä toisiaan kuin kertaakaan tänä vuonna ja firma on tänään raportoinut jälleen ennätystuloksen.

Miltä homma näyttää nyt teknisestä näkökulmasta?

48,78 SEK lienee ATH noin kymmenen vuoden takaa. En yllättyisi kauheasti, vaikka loppuvuonna kolkuteltaisiin sitäkin. Hiukan kuitenkin pelottaa nämä aiemmat laskut osareiden jälkeen. Oletan, että ennusteet ylittänyt tulos ja viikon varrella kenties nousevat tavoitehinnat tukevat kurssikehitystä.

5 tykkäystä

Oisko Zaptecisa cup&Handle päivägraafilla muodostunut vai onko liian rikkinäinen kuppi?

2 tykkäystä

Ei tuosta voi valitettavasti rakentaa sellaista. Ajanjakso 3/4 koko pörssihistoriasta, minkä vuoksi ei tätä oikein voi kutsua pitkän nousuputken jatkotrendin hakemiseksi. Tämän vuoksi kupin pohja ei ole pyöreä ja kahvakin on pudonnut liian alas. Jos katsoo fibolla 36.54-69.44, niin ollaan jo melkein weekly bear flag muodostettu (laskettu alle fib 0.5 tason ja bear volume on 20 daily avg tasolla tai sen yllä ollut neljä edellistä viikkoa).
ZAP:in pitäisi saada ensi alkuun vahvistettua weekly higher low, mikä edellyttää daily trend changea bulliksi. Toistaiseksi daily-tasolla on muodostunut triple top (tämä päivän mukaanlukien), joten pitäisi ensin sulkea ema12 yläpuolelle, jotta alkaisi näkymään nousun merkkejä.

10 tykkäystä

Saa laskea vielä jos haluaa niin ostan lisää. 70-90NOK jossakin vaiheessa ens vuonna :+1:

1 tykkäys

En ole teknisen analyysin osaaja, mutta olisikohan Kambi jossain määrin breikkaamassa tuosta pitkään jatkuneesta vaakatasosta ylös kun päästiin toisen liukuvan keskiarvonkin päälle :thinking:

2 tykkäystä

tecnotreen lasku TA:n näkökulmasta?

1 tykkäys

Laita oma chartti tai näkemys jatkossa pohjalle, kivempi ottaa kantaa.


Daily down trend eli haetaan weekly higher low:ta. Komea weekly EQ muodostumassa ja haetaan vuoden pitkän nousun hintatasapainoa.
Fibon golden pocket näkyy kuvassa noin 1.3 tasossa, mikä kiinnostaa ainakin treidaajia/TA:ta seuraavia.
Weekly MA20 on antanut aikaisemmassa pohjassa tukea bodyn kautta, wickin kautta ema26. Noi voi olla mahdollisia tukitasoja myös tässä tilanteessa.

En yleensäkään kuitenkaan tee mitään fixattuja kurssipäätöksiä ostoa ajatellen, vaan aina haen jotain suunnanmuutosta. Tyypillisesti daily higher low:n muodostuminen (hourly trend change) on hyvä ostopaikka. Jos sillä perusteella kyselet. Tämän vuoksi olisi hyvä saada vähän lihaa luiden ympärille, että mikä on kysymyksen tarkoitus.

28 tykkäystä

joo laitan jatkossa ja siis myin vähänaikaa sitten tecnotree swingini ja ihan uteliaisuudesta halusin kysyä miltä näyttää ta tällä hetkellä hieman kokeneempien näkökulmasta.

1 tykkäys

Jos jossain vaiheessa aikaa niin @DayTraderXL tai muut vois mahdollisesti vilkaista Telluriania TELL. Homma menee mielestäni hyvään suuntaan vaikka markkinat aika flättinä osarista. Poimin jonkun valmiin kaavion twitteristä mutta olettaisin että näyttää jotakuinkin oikealta vaikka mitä mä TA:sta tiedän🙄. Lähinnä täyttöä mietin jos löydän jostain rahaa sitä varten.

1 tykkäys


Tällähän onkin pitkä ja mielenkiintoinen historia chartin näkökulmasta. Monthly on nyt up trendissä, breikkas tosi pitkän aikavälin linjan toukokuussa.

Weekly on kapeahkon megaphonen sisällä lähimpien pivottien perusteella eli voi enteillä isoa rangea pitkällä tähtäimellä historiansa perusteella. Nyt ollaan sen alalaidassa, myös weekly up trendissä kesäkuun ison nousun ja sitä seuranneen laskun jälkeen. Lähin vastus 4.27 ja tuki 3.29.
Weekly on muodostanut mahdollisen H&S patternin, jossa oikea kainalo on tosin selvästi vasenta ylempänä. Mutta muoto on selkeästi nähtävissä, joten ottaisin tämän huomioon. Mikäli 4.27 ja 4.39 ei rikkoudu selvästi, H&S:n mahdollisuus kasvaa selkeästi.

Daily double top 4.27 väijyy lähellä. Tämä on tärkeä tuleva vastustaso, joka pitää mennä rikki selkeästi (kts. weekly H&S). Sen jälkeen vastukset 4.59 ja 4.79 lähekkäin muodostavat seuraavan lähes double topin. Sen jälkeen onkin sitten tilaa nousta ilman vastuksia.
Onhan tuo rising triangle ihan nähtävissa, mutta en laske sille sen enempää arvoa - tuo lähestyvä double topin rikkominen on tehtävä joka tapauksessa ja tuossa kohtaa bearit varmasti yrittää saada vastaliikettä aikaiseksi.
Minkälaisia funda-asioita voisi löytyä momemtumin jatkumiselle ylöspäin?

7 tykkäystä

Lyhyesti q2->q3, revenue 5,6m->15,6m, netloss 30,6m ->18,7m, balance sheet 328m total assets-> 483m. Pari uutta kaivosta toiminnassa. Kaasua eli homman jujuna on pohjimmiltaan näkemys lng:stä ja hinnan kehityksestä. Johto tossa on ilmeisen priimaluokkaa, mutta lafka on myös jossain määrin kaasujen meemilappu. Tarkoittaa lähinnä sitä että tohon on ilmeisesti osa yolottanut 100% sisään joten myös mahdollinen romahdus olisi varmasti aika vauhdikas. En nyt millään valtavan isolla setillä itse tätä skulaa, mutta potentiaalia on hyvästä käänteestä.

“Tellurian recently brought production online from two newly completed natural gas wells, adding to our financial strength and integrated model that provides a valuable hedge to volatile global prices. By year end 2021 we plan to produce approximately 70 million cubic feet equivalent per day (mmcfed). In addition, we have authorized a new drilling program and plan to drill 12 – 14 wells to produce approximately 220 mmcfed by year end 2022. We have turned our focus to financing Driftwood LNG and plan to give Bechtel notice to proceed with construction in early 2022.”

Lisätään vielä se olennainen eli energiakriisi ja potentiaalisesti kylmä tuleva talvi. Mikään meteorologi en kyllä ole.

Edit. @DayTraderXL heikon premarketin jälkeen markkinatkin otti tiedon vastaan ja ainakin hetkellisesti paukahti tosta komeasti läpi.

2 tykkäystä

Mitäs TA tietäjät sanoisi tästä Kahoot! ASA (KAHOT) käppyröistä. Olisin jo aatellu että lähtee tosta trendi kääntymään mut katin kontit. Verilöylyltä näyttää.

Voisiko joku TA:n taitajista ottaa vilkaisun Harviaan? Itselläni ei ole osaamista TA:sta, niin arvostaisin suuresti, jos joku antaisi jonkinlaisen näkemyksen Harvian viimeaikaisesta kurssiheilunnasta. Olisin odottanut, että Q3 olisi poistanut pahimmat epävarmuudet Harvian ympäriltä…

7 tykkäystä

Nouseva vaihto, reilu osinko, miten lukea ta-mielessä?

Edelleen laskuttendissä joka on pitkä

1 tykkäys

Arvon TA tietäjät. Viikinkipäällikkö tulee luoksenne mitä nöyrimillä mielin ja sarvihattu kainalossa.

Haluaisin kuulla mietteitänne Kamuxista. Jonkinlaista tukea tuntuu olevan tuolla 11,5 ja 12 euron välissä. En mää näistä teelehdistä osaa mitään ennustaa…

ja pingaukset @T3r00 @MoneyWalker @DayTraderXL @SijoitusSeppo @Johannes_Sippola

3 tykkäystä

Maaliskuu 2020 pohjista alkaneen nousun fib .5 -taso 11.57 antoi tukea. En näe oikein mitään muuta nousua tukevaa tekijää. RSI-divergenssiä ei ole, mikä indikoi laskutrendin jatkumista. 11.20 voisi olla seuraava heikko tukitaso ja sen alla 10.38 ja 10.00.

15 tykkäystä

Kannattaa lukea minun kirjoittama tarina trend changesta. Tässä kohtaa 1H TC olisi jo hyvä alku siihen, että daily bottom olisi mahdollisesti löytynyt. Sen jälkeen pitäisi odottaa vielä 4H:lla vastaava. Ei sitä pohjan kaivoa ole nähtävissä oikeassa elämässäkään, ellei vesi ole ihan loppu :joy:

11 tykkäystä

Tuntikynttilöillä yrittää tehdä käännettä vaikka tuosta ei täydellistä IHS:sää saa hyvällä tahdollakaan.

Minä seuraan tuota että rikoo 12.08 ja korkeampaa vihreää palkkia saisi tehdä myös

8 tykkäystä

Osaisiko joku TA-taitaja antaa mielipidettä Sammon teknisestä tilanteessa? Mietteissä ikipotin lisäksi tehdä tuplaus lyhyemmällä aikajänteellä.

Kiitos.

5 tykkäystä