Kysy & vastaa -ketju sijoittamisesta

Jep. Älä vaihda euroja taaloiksi ennen tuon kahden päivän selvitysajan loppua tai tulee korkokuluja.

Uusia eurolappuja voi ostaa koska nuo ostot tapahtuvat oikeasti vasta T+2 jolloin rahatkin ovat oikeasti tulleet.

Rahanvaihto taaloiksi taas tapahtuu heti ja tämä vie saldon miinukselle.

Kiitos. Eli kun myin tänään tiistaina euro-osakkeita, onko T+2 torstai vai perjantai?

Eli torstaina.

1 tykkäys

Voit ostaa dollari tilin miinukselle kunhan vaihdat rahat ennen kauppojen selvityspäivää.

1 tykkäys

Taalaosakkeet on jo ostettu, pitää vielä yrittää muistaa vaihtaa rahat torstaina. Mieluummin olisin ensin vaihtanut, sitten ostanut, mutta eihän tässä nousutrendissä malta rahaa makuuttaa tileillä.

Salkkuketjuun piti ihmetellä asiaa, mutta laitanpa tähän. Minulla vasta muutama kuukausi takana pörssin ja tämän palstan seuraamista, mutta olen huomannut että melko harvalla on salkussa perusteollisuutta ja teollisuuden tuotteita tai palveluita. Helsingin pörssissä jopa puolet yrityksistä edustaa tätä alaa. Ilmeisesti kyseinen Ala on enemmän rahastojen (/ammattisijoittajien?) kivijalkaa eikä siellä ole odotettavissa mitään hypeä tai edes kiinnostavaa tuottoa.

Useimmilla täällä salkussa on melko samaa tavaraa eli vähän rahoitusta, Harviaa, kamuksia, teknologiaa pelejä sekä it palveluita. Ulkomaan pörsseistä yleisin ala lienee teknologia.

Näin aloittelijana kova halu olisi hajauttaa siten, että salkussa on jokaista toimialaa vaikka väkisin. Mutta onko se sitten yksi lysti painaa rahaa suoraan Indeksirahastoihin… Kovasti haluaisin, että jokaisesta toimialasta olisi jotain ja positiot suht saman kokoisia.

Pienemmän riskin ja pienemmän tuoton ajatuksella tätä teollisuutta ilmeisesti on ajateltava.

4 tykkäystä

Tässä on varmasti muutama ihmisen käyttäytymisen bias / vinouma osittain takana:

a) on helpompi / trendikkäämpää esitellä salkkuaan foorumilla, kun se on näitä foorumilla suosittuja osakkeita täynnä.
b) foorumilla ylipäätään aktiivikäyttjäjien kohdalla korostuu aktiiviset kaupankävijät / kasvuosakkeisiin sijoittajat - ei niinkään perusteollisuuden omistajat. Kannattaa muistaa, että menestyviä sijoittajia on paljon foorumin ulkopuolellakin, ja heidän salkuista et saa tietoa tällä foorumilla. Näet siis vaan osan sijoittajamaailmasta. Olisi itseasiassa mielenkiintoista nähdä jokin tutkimus miten foorumin aktiivit eroavat muista sijoittajista.
c) kyseiseen salkun sisältö -ketjuun postataan usein kun on muutoksia. Jos salkku on hyvin hajautettu buy&hold -tyylinen, niin niitä postauksia tulee harvemmin (vrt akviisesti muokattu salkku)

Onhan sieltä kiinnostavaa tuottoa saatavilla, kannattaa käytä katsomassa vaikka viimeisen vuoden kurssikäyriä mm.Valmetin osalta. :slight_smile: Mutta ei se sektori tyypillisesti mitään QT/Revenio tyylistä tykittelyä tee, osittain senkin takia että osakkeiden likviditeetti on isompi ja piensijoittajien mieliala ei heiluta kursseja samalla tahdilla kuin pienempivaihtoisilla / pienemmä market capin osakkeilla.

3 tykkäystä

Itse olen uusi tällä foorumilla.

Mieleen tuli kysymys, että miksi nyt osingon irrotessa osakkeen kurssi laskee huomattavasti enemmän kuin mitä irtoava osinko on ? Esim UPM ja Elisa ovat molemmat tipahtaneet irtoamispäivänä selkeästi enemmän kuin mitä irtoaminen selittää.

Tällöinhän osake kannattaisi mieluummin myydä pois ennen irtoamista ja ostaa takaisin irtoamisen jälkeen ?

1 tykkäys

Ihan mutulla heitän että olisko se psykologinen efekti. Eli esim. kun osinko maksetaan kerran vuodessa niin hinta kohoaa ennen osingon irtoamista ja sen jälkeen ilmeisesti monen osakkeen “kiinnostavuus” sijoittajien silmissä pienenee. Koska seuraava “tilipäivä” on vasta esim. vuoden päästä vrt. esim. Keskisuomalainen Oyj osakkeen graafia. Tällänen mutu ajatus tästä. Samaa asiaa pohtineena

Jotkut tätäkin tekevät… ja kyllä, mainitsemasi skenaario tapahtuu melko usein. Toisaalta tästä irti revittävä ylituotto on kyllä aika pientä. Mutta jos meinaa lappua X ostaa ja osinko on pian, usein parempi diili on ostaa heti osingon irtoamisen jälkeen. Joo, et saa osinkoa, mutta oston pystynet tekemään alle osinkokorjatun hinnan kun osinkodippi ylilyö.

1 tykkäys

Palaan tähän vielä toisen viestin verran. Kävin tarkastamassa parin osakkeen osalta omistajatietoja.

  • Fortum. Kotitaloudet omistavat yhteensä 115 912 813 osaketta (n. 13%), joiden markkina-arvo siis noin 2,6 miljardia euroa.
  • UPM. Kotitaloudet omistavat 84 777 642 osaketta (n. 15,9%), näiden markkina-arvo on 2, 6 miljardia euroa.
  • Cargotec. Kotitaloudet omistavat 11 075 804 (n. 17%), markkina-arvoltaan 509 miljoonaa.

Vertailun vuoksi:

  • Kamuxin koko market cap on n. 575 miljoonaa, kotitalouksien omistus n. 60% (345 M€)
  • Harvian market cap on n. 610 mljoonaa, kotiltalouksien omistus 22% (134M)
  • QT:n market cap on n. 2 500 miljoonaa, kotitaloudet 31% (775M)

Yhteenvetona siis:

  • Kotitalouksien suhteellinen omistajuus pienyhtiöissä on suurempaa (esim. rahastot eivät usein voi ihan samassa mittakaavassa omistaa small/medium cap yhtiöitä)
  • Kotitalouksienkin (eli piensijoittajien) rahasta kuitenkin hyvin suuri osa on loppujen lopuksi kiinni isoissa pörssiyhtiöissä, vaikka näistä ei Ostin/Myin tai Salkun sisältö -ketjuissa pöhistäkään.
3 tykkäystä

Isoja pörssiyhtiöitä ostetaan-ja-unohdetaan ja lypsetään osingot. Varsin harvinaista herkkua osta-ja-myy ketjussa ellei tilanne ole poikkeuksellisen herkullinen.

Pienempiä kasvuyhtiöitä veivataan arvonnousun perässä. Osinko usein merkityksetön tai sitä ei ole. Lisäksi pienemmissä yhtiöissä voi olla enemmän volatiliteetia jota veivaajat etsivät. Eräällä tavalla täydellinen pikkuveivaajan treidausosake on firma joka on vahva kasvuyritys (eli holdaus ei tuota tuskaa) ja joka tarjoaa tavallista enemmän kurssiliikettä molempiin suuntiin. Tällöin jos entry menee vähän reisille, voi firmaa silti tyytyväisenä holdata koska se on hyvä yritys mutta jos osuu hyvin heiluntaan niin voi veivailla lappua edestakaisin ja kuoria pois rahaa näin.

4 tykkäystä

palse, ihmettelysi on hyvä ja edellä puhuttiin biasesita ajattelun vinounista. Voidaan lähteä vaikkapa siitä, että haluat hajauttaa, vaikka tuotto on huonompi. Itse haluan hyvää tuottoa ja mielellään pienellä riskillä. Lähtö kohtasi on mielestäni vähän hölmö. Minusta se, että pörssistä iso osa teollisuutta niin sitä pitää olla salkussa on huono. Pörssiin pääsee käytännössä mikä yhtiö vain, siellä ei ole pääsy kriteeriä. Jotkut jauhaa tappiota vuosia. Kaikkea ei kannata ostaa.

Ensimmäinen ajatukseni kirjoituksesta oli, että porukkaa ostaa suositulta alalta kallista. Mutta laitoit noita yhtiöitä niin ei ne nyt välttämättä niitä seksikkäitä ole, jos ajattelet millaisena vaikkapa autokauppiaita yleisesti pidetään(Kamux). Kyllä sähköurheiluauto firman omistaminen (Tesla) on enemmän sellaista. Harvia on sauna firma. Saunalla maailmalle? Kyllä minusta Harvian kasvu tuntui alussa epäilyttävältä. Kasvu odotukset olivat pahasti alakantiin ja arvostus sitä myötä samoin. No nyt minusta ratsastetaan sillä hypellä, mutta voi olla, että yhtiö hoitaa asiat hyvin.

Mitä haluan sanoa niin jakaiselle alalle löytyy hyviä yhtiöitä ja sijoituksia. Niiden suoritumista on hankala arvioida. Harvia on hyvä esimerkki, jossa menestys tarinaan hypätty palstalla aikaisessa vaiheessa. Samaa odotetaan Kamuxista muista. Teollisella puolella hyvä esimerkki on Neste. Öljyteollisuus on ottanut pataan viime vuodet, mutta Neste porskuttaa.

Puhuit indeksistä, että saa hajautuksen. Sijoittamisella halutaan tuottoa. Jotta saat indeksiä parempaa tuottoa, sinun poikettava indeksistä ja sijoitusten tuotettava paremmin kuin indeksi. Jos alhaisempi tuotto riittä niin olet hyväksnyt tappiosi. Indeksi laajemmin hajautettu ja turvallismpi. Mikä syy ostaa perusteollisuutta?

Warren Buffett sanoi jokseenkin näin, hajauttaminen on niitä varten, jotka ei ymmärrä mitä tekevät. Peter Lynch taas sanoi, joka kääntää eniten kiviä voittaa. Hänellä oli erittäin hajautettu salkku. Itselläni erittäin hajautettu salkku, mutta pyrin sijoituksillani aina parhaimpaan. Sijoitan niihin siksi, että uskon saavani niistä jollain aikajänteellä parhaan tuoton. Tästä päästään siihen, että minulla on vähän salkussa perusteollisuutta. Löytyy mainituista Fortum ja Gargotec ja lisäksi esimerkkinä Konecranes, Kone ja Valmet. Vältän kuitenkin perusteollisuutta, koska siellä on alhaiset oman pääomantuotot, kasvu pientä ja sitoo paljon pääomaa. Tuotto-odotus alhainen pitkällä aikajänteellä ellei saa ihan kirpputori hintaan. Minusta kirpputori hintoja ei nyt ole. Sijoitan mielummin kevyemmän pääomarakenteen aloihin ja parempaan pääoman tuottoon ja kassavirtaan. Tällä en taas tarkoita, että esimerkkinä metsäteollisuus ei voisi tehdä Nesteet ja kehitellä tulevaissuden kierrätysmateriaalin. Toistaiseksi minusta esimerkkinä Kemin uusi biotuotetehdas vaikuttaa erehdyttävästi sellutehtaalta.

Warren Buffett kehoittaa pysymään omalla circle of competence eli omalla osaamislaueella. Sauli on osuvasti sanonut, että pörssissä isompia ja pienempiä kisoja. Suomen pienyhtiöt on piirimestaruus kisat ja S&P500 on taas sitten Olympia kisojen 100 m finaali. Palstalaiset sitten on kokeneet paremmaksi Inderesin valmennuksessa heittää muokaria ja kolmiloikata piirimestaruuskisoissa. Vai olisko parempi kuvaus ottaa osaa Suomussalmen suopotkupalllon saunomiskisaan ja ja Tornio-Haaparanta jokamiesluokan ralliin. Olympialaisten 100 m kisassa palkinto on mitali, samoin jokamies luokassa ja saunomiskisassa.

9 tykkäystä

Miten ostatte japanilaisten yhtiöiden osakkeita tällä hetkellä. Buffettin vuodenalun ostot yhtiöistä Mitsubishi, Marubeni, Itochu, Mitsui, Sumitomi vaikuttavat edullisilta suhteessa yhtiöiden historiaan ja kokoon.

@neko_logies

Mandatum ja Degiro ainakin ovat vaihtoehtoja. Degirolla saa tilin ainakin helposti auki.

1 tykkäys

Japanin kohdalla kannattaa muistaa että ovat varsin old skool, siellä esim. on edelleen pörssierä (100 osaketta) käytössä joten suorat osakeostot voivat vaatia hapokkaan kokoisia kauppoja.

1 tykkäys

Jatkoa kahvihuoneelta

Jos nyt vaan luet Nordnetin omat ohjeet: Kuinka Stop Loss -toimeksiantoja käytetään? - Nordnet

Luettu kyllä mutta silti ei aukea miksi tuo kurssi pitää nyt syöttää jos haluan että myydään vaikka kurssin laskiessa alle 10.00. Sehän tulee stop-loss ehdoksi.

Mikä virka nyt sitten on “kurssi” kohdalla ja mitä siihen asetetaan?

Aktivointikurssi -kohtaan laitat hinnaksi tuon ehtosi, eli 10€. Kun se hinta saavutetaan, varsinainen toimeksiantosi laitetaan markkinalle.

Kurssi on sitten se alin hinta, millä olet valmis myymään. Jos osake, jolle olet stop lossia asettamassa, on kohtuullisen vakaa ja paljonvaihdettu, yleensä riittää että laitat siihen pari prosenttia pienemmän hinnan (esim 9.80€). Jos lappu on joku hype/arpalappu, niin kannattaa laittaa isompi ero.

Jos kurssi tippuu avauksessa suoraan alle asettamasi kurssin (eli rajahinnan), niin sitten lappu tietysti jää myymättä (aktivointiehto täyttyi, mutta rajahinta ei).

Stop loss siis toteutuu silloin, kun osakkeella käydään kauppaa aktivointihintaa alempana, mutta vähintään asettamallasi rajahinnalla/kurssilla (tai sen yläpuolella).

3 tykkäystä

Se on se kurssi jolla myyntitoimeksianto asetetaan.

Oletus; kurssi tänään 11€, haluat pistää stop lossin 10€.

Laitat “10€, 10€” tapahtuu niin että kun 10€ hinta napsahtaa (joku tekee tuolla kaupan) menee oma myyntisi 10€ hinnalla markkinalle.

Mutta jos tässä vaiheessa halvin myyntitarjous (tai paras ostotarjous) on jo alle 10€, lappusi ei mene kaupaksi ellei kurssi taas nouse.

Samoin jos käy niin että markkinan auetessa avataan vaikkapa hintaan 9,5€, lappusi menee myyntiin hinnalla 10€ mutta ei mene kaupaksi ellei hinta toivu sinne.

Eli stop loss paikan ja halutun (minimi)myyntihinnan väliin pitää jättää rakoa. Jos markkinalla on ostajia kalliimmalla, saat kyllä ns. parhaan hinnan. Eli jos laitat stop loss 10€, myyntihinta 9€, 10€ kohdalla laukeaa ja menee kaupaksi jollain hinnalla väliltä 10€…9€, paras hinta mitä markkinalta löytyy. todennäköisesti hyvin lähellä 10€ ellei tule todella isoa kertaheilahdusta.

Eli; ensimmäinen taso on markkinalla nähty hinta jolla stoploss aktivoituu ja myyntitoimeksianto menee ulos.

toinen taso on “myyn hinnalla X euroa” taso jolla toimeksiantosi menee markkinalle.

Jos lappu on joku Nokia tms jossa kauppaa käydään joka minuutti hitosti, tällä ei ole hirveästi väliä. Jos se on joku mikrolappu jossa voi teoriassa olla jopa 50 sentin spreadia joskus, tällä on isosti väliä. Sen päälle tietty markkinan sulkeutumisen ja avauksen väliset gapit tai jonkin uutisen vuoksi tapahtuvat isot hintamuutokset ovat potentiaalisesti ongelma jos rakoa on vähän.

2 tykkäystä

Moikka, osaisiko joku kertoa mitä tällainen ilmoitus yritykseltä tarkoittaa?
Puhutaan Reverse Splitistä, sekä samaan aikaan osakemäärän lisäämisestä, jotenkin tuntuu ristiriitaiselta :thinking:

Kaippa tuolla halutaan kontrolloida share priceä eli ei haluta sen tippuvan liian alas yksikkötasolla, sehän on nyt senttiosake eli alle taalan hinnoissa, jos pistetään antia pystyyn niin osakemäärä kasvaa ja samalla osakkeen yksikköhinta putoaa, reversesplitillä saadaan se takaisin “normaaleille” tasoille.

1 tykkäys