Kysy & vastaa -ketju verotusasioista

Kiitos kaikille vastauksista.
Kyseessä oli Hypon 6 kk:n määräaikainen tili 2022-2023 ajalta, josta perivät toki suoraan lähdeveron pääoman palautuksen yhteydessä. Tänä vuonna on tullut ja tulee kotim. osakkeista osinkoja. Niistä maksettuja osinkoveroja tarkoitus hyödyntää vuonna 2022 syntyneisiin myyntitappiohin.

Edit. Kyllä, tosiaan esitäytetyssä verovuoden 2022 verotiedoissa näkyikin myyntitappiot. Myyntitappiot ovat syntyneet yli 1000 € osakkeiden myynneistä. Nyt 2023 aikana ja myöhemmin tuskin myyn mitään, eli tavoitteena vain vähentää kertyneitä osinkoveroja ja jo otetun uuden määräaikaistilin lähdeveroja.

2 tykkäystä

Juu hyvä lisäys, linkistä voi tosiaan katsoa tarkemmin. Toisena edellytyksenä vähennyskelvottomuudelle on se, että omaisuuden yhteenlasketut hankintamenot alittavat samaan aikaan 1000e.

Ok! Sitten voit @Fiksaaja käyttää tappioita tulevien osinkojen veronalaista osuutta vastaan. Ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin tsekata vuosittain verotuspäätökseltä että on oikein. Lähdeveron alaiset korkotulot eivät ole tuloverolain alaisessa verotuksessasi verotettavaa tuloa eli niissä lähdevero on lopullinen vero.

Nyt keväällä kun noita päätöksiä muuten tulee, kannattaa muiden tulonhankkimiskulujen lisäksi yleisesti harkita onko edellytyksiä hakea edes osittaista työhuonevähennystä pääomatuloista. Siellä ei ole samanlaista ”omavastuuta” (ts. tulonhankkimisvähennys) kuin ansiotulojen puolella ja jos pääomatulot eivät riitä, vähennys menee automaattisesti ansiotulojen veroihin alijäämähyvityksenä. Määrässä tulee vain huomioida että kaikissa tulolähteissa ja -lajeissa vähennys voi olla yhteensä enintään 920e (2022) kun kyseessä on kaavamainen vähennys eikä suurempiin todellisiin kuluihin perustuva.

2 tykkäystä

Minkähänlaisilla pääomatuloilla voisi täyden työhuonevähennyksen saada läpi?

Ohjeet ovat hirveän subjektiiviset.

Esim. päätoimisella sijoitustoiminnalla. Tai jos käyttää työhuonetta fifty-sixty sekä ansio- että pääomatulojen hankintaan. (Tarkempaa kantaa ei tänäkään vuonna irronnut verokarhulta, kun kyselin)

Disclaim. Nämä ovat epävirallisia ohjeistuksia. Varmista aina omalta verovirkailijaltasi(ja sittenkin voi mennä ns. vihkoon)

4 tykkäystä

Juu, samaa olen ajatellut ohjeiden pohjalta että pääomatulojen tulisi olla pääasiallinen tulojen lähde.

Toiminnan pitää varmasti olla joka tapauksessa merkittävää että olisi helposti perusteltavissa. Sen tarkemmin omakohtaista tietoa erän verotuskäytännöstä ei ole. Ehkä TVL:n kommentaarista tai muusta oikeuskirjallisuudesta, tai lain esitöistä, voisi saada lisätietoa jos on aikaa ja kiinnostusta. Oikeuskäytäntöä voi olla aika rajallisesti kun on fiskaalisesti sen verran pieni erä ja Verohallinto yleensä viittaa tärkeimpiin ratkaisuihin ohjeistuksessaan.

1 tykkäys

Kun tuolta verottajalta ei kerran mitään edes suuntaa antavaa lukua anneta, niin itse olen tehnyt päässäni vaan karkean jaon:

  • Jos alle 5000€ pääomatuloja niin pienimmällä vähennyksellä
  • Jos yli 5000€ ja samalla suhteellisesti huomattava osuus (esim. >10%) koko vuoden verotettavista tuloista pääomatuloja niin keskimmäisellä vähennyksellä
  • Jos pääomatulot pääasiallinen tulojen lähde ja absoluuttisesti merkittävä summa (vähintään viisinumeroinen), niin täydellä vähennyksellä.

Todellisuudessahan tuohon sitten vaikuttaa ihan kaupankäyntimäärät sun muutkin varmaan, mutta tosiaan niin pitkään kun mitään selkeitä ohjeita euromääräisistä tuloista tai vaaditusta pääomatulojen osuudesta ei anneta, niin on vaan tyydyttävä johonkin omaan päätelmään ja arvioon. Koskaan ei näillä spekseillä ainakaan vielä ole selvitystä pyydetty, mutta enpä tiedä onko kukaan ihminen omia verolappuja tarkastanutkaan.

No jos tuo olisi se määritelmä, niin voin ainakin hyvillä mielin laittaa täyden vähennyksen.

Osingot on luokkaa 50-60t€, myyntivoitot/tappiot voi olla jossain +80t€ ja -40t€ välillä jne.


Nordealta yhteenveto sijoituksiin liittyvistä kuluista. Onko tietoa mitkä näistä on verovähennyskelpoisia?

Hiukan hankalaa itselle miettiä mitkä näistä on vähennyskelpoisia.

Osto ja myyntikulut ja säilityskulut. Säilityskuluissa taisi olla joku omavastuu. Mun veroehdotukseen Nordea oli jotain kuluja ilmoitellut.

Olis pari kysymystä…Olen tekemässä metsäkaupat, minä myyjänä ja Tornator ostajana. Kaupat tehdään kunhan maaliskuun lopussa tulee 10v täyteen omistamista jotta saan hankintameno olettaman käyttöön.

Myyntivoittoveroa tulee maksettevaksi metsäkaupasta mutta milloin verottaja vähentää aiempien vuosien osakekaupoista tulleita tappioita? Olen kyllä aikeissa verottajan ja pankin kanssa näistä jutella mutta kiinnostas vain ennakkoon jos jollain on omakohtaista kokemusta.

Eli varaako pankki veron verran kauppojen yhteydessä johonkin jemmaan ja verottaja nappaa siitä omansa vai käsitelläänkö myyntivoitoista tehtävä vähennys jo nyt ja saan summan itselläni pitää vai meneekö tämä kaikki yli vuoden päähän ja kaikki käsitellään normaalisti verotusvuoden mukaan?

Toivottavasti joku ymmärsi mitä kysyin :smile:

Pankki ei tee mitään.

Kun kauppa on toteutunut ja on selvää paljonko tuli voittoa, voit vapaasti maksaa verot. Verokarhulta saa pyytämällä ennakkoverolapun.

Tai voit pitää koko summan ja maksaa seuraavana vuonna “mätkyinä”. Huomaa että nykyään korko ei ole enää noin nolla, joten tästä ilosta pääsee jonkin verran maksamaan korkoa. Jos et heti hae ennakkoverolappuja, kannattaa ainakin sijoittaa veroihin menevä summa jonnekkin joka tuottaa jotain tai muuten tulee koron verran takkiin viivyttelystä.

Tietty jos tappioita on varastossa, voit itse laskea paljonko voitoista vähennetään niitä kun ynnäilet paljonko maksat verottajalle ja näin etukäteen maksaa oikean summan. Tai voit jättää tekemättä ja saat sitten veronpalautusta kun verokarhu on ynnännyt lopullisen tuomion.

Niin ja selvyydeksi: ymmärtääkseni tämä on verotusvuosikohtaista, eli jos kaupat tapahtuvat keväällä, aikaa maksaa verot on vuoden loppuun asti. Korkoa alkaa vasta raksuttamaan seuraavana vuonna kunnes lopulta verotus valmistuu ja tulee mätkyt jos et mitään tehnyt.

6 tykkäystä

Kiitos @Jarnis vastauksesta. Onneksi hyvin sujuneet osakekaupat pitävät huolen ettei verottajalle jää melkein mitään jaettavaa näistä metsäkaupoista :sweat_smile: niin hyvin uskaltaisi vaikka jättääkin seuraavan vuoden verotukseen verottajan laskettavaksi erotuksen :grimacing:

No sitten ei varmaan tarvitse muuta kuin varmistaa että 2024 veroilmoitus kertoo verokarhulle ko. kaupoista.

1 tykkäys

Pieni tarkennus muutoin kattavaan vastaukseen: jäännösveron korko alkaa juosta verovuotta seuraavan helmikuun alusta eli tässä tapauksessa 1.2.2025 alkaen. Maksaa voi aiemminkin kuin veropäätöksen määräämänä jäännösveron eräpäivänä - tämä tosin edellyttää hakemusta lisäennakon maksamisesta.

2 tykkäystä

Ei nyt suoraan sijoittamiseen liittyvä kysymys, joten jos joku kokee toisen ketjun oikeammaksi paikaksi niin siirtäkää toki. Kysymys on lähinnä verotus-orientoitunut.

Kuvitellaan tilanne jossa minä ja sisareni saamme lähisukulaiselta lahjaksi noin 180 000€ arvoisen asunnon puoliksi. Lähisukulainen pitää itsellään elinikäisen hallintaoikeuden asuntoon.

Lahjan arvo on siis 180 000€/2 = 90 000€

Laskin lahjaveron seuraavasti: lähisukulaisen ikäkerroin (64-68v = 8) ja asunnon tuottokerroin = 5% siten, että 8 x 5% x 90 000 = 36 000€

Verotettava lahjan arvo olisi siten 90 000€ - 36 000€ = 54 000€ ja tästä summasta lahjavero olisi 4600€.

Kysymys kuuluukin, olenko laskenut lahjaveron oikein ja olenko huomioinut tässä kaikki huomioitavat asiat vai voiko verottaja vielä iskeä yllätysmoukarin suoraan leukaan mahdollisen lahjan saamisen jälkeen?

Käytetyt verottajan lähteet:

1 tykkäys

(Oikea paikka olisi varmaan “Kysy & vastaa -ketju verotusasioista”, joku siirtänee kun ehtii).

Mutta laskelma on kyllä oikein, jos siis tosiaan veroluokka on 1. Asunnon arvon määrittämisestä voi verottajan kanssa tulla näkemyseroja, sitä silmällä pitäen on hyvä hankkia dokumentaatiota arvon määrittämiseksi.

4 tykkäystä

Perin rahasto-osuuksia vanhemmalta, joka kuoli joulukuussa 2022, ja myin 2023 muun muassa perimäni OP-vuokratuotto-osuuteni ja jonkin verran OP-Rohkea -rahasto-osuuksia. Näihin oli kuitenkin merkitty esitäytetyssä veroilmoituksessa hankintameno-olettama 20%, joka johti veroilmoituksissa melkoisiin jäännösveroihin. Hankintahinta tuossa vuokratuotossa oli n. 5600€ mutta luovutushinnan 5300€ hankintameno-olettama 20% oli 1060€ Voinko lisätä Omaverossa ao. kohtaan perintöverossa määritellyn kuolinpäivän hankintahinnan ja luottaa, että asia korjaantuu? Voiko myyntikuluihin lisätä myös 5% vuokratuottorahaston poskettoman lunastuspalkkion?

Perintöverotusarvoa voi käyttää, kun omaisuuden saanto on todella verotettu perintöverotuksessa ja toimitetussa verotuksessa omaisuus on arvostettu PerVL 9.1 §:ssä säädetyllä tavalla. Siispä vastailen olettaen, että perintöverotus on toimitettu ja jako tehty, ja että tuo 5600e on oma osuutesi Suomessa vahvistetusta omaisuuden perintöverotusarvosta, eikä tähän liity erityispiirteitä (kuten osa sukupolvenvaihdosta).

Löydät yksinkertaiset perusperiaatteet täältä. Tuloverolain 47.1 §:n pohjalta vastikkeetta saadun omaisuuden hankintamenoksi katsotaan perintö- ja lahjaverotuksessa käytetty verotusarvo. Perintö- ja lahjaverotuksessa käytetty verotusarvo rinnastuu luovutusvoittojen verotuksessa TVL 46.1 §:ssä tarkoitettuun todelliseen hankintamenoon.

Voit tällöin laittaa perintönä saatujen rahasto-osuuksien hankintamenoksi perintöverotuksessa käytetyn verotusarvon. Varmista arvo perintöverotuspäätökseltä eikä peru- tai jakokirjalta (siltä varalta jos Verohallinto on poikennut osituksessa/jaossa sovelletuista arvoista). Jos lopputulos on sinulle näin edullisempi kuin hankintameno-olettamalla, Verohallinnon tulee laskea luovutusvoitto/-tappio sen pohjalta.

Voiton hankkimisesta johtuneet menot kuten myyntikulut ja välityspalkkiot voi vähentää bruttotulosta samaan tapaan kuin vastikkeellisesti saadun omaisuuden myyntitilanteessa, silloin kun käytetään todellista hankintamenoa. En ole ihan varma miltä OP:n raportit näyttää, mutta kannattaa katsoa että luovutushinta mistä vähennät välityspalkkion on varmasti bruttona. Näitä ei sitten vähennetä muualla veroilmoituksella (kuten tulonhankkimismenona).

Voit halutessasi myös soittaa palvelunumeroon etukäteen/perään ja pyytää vahvistuksen.

5 tykkäystä

Osaako joku kertoa/vahvistaa (omasta kokemuksesta), että miten verotus ja käytännön asiat menee seuraavassa tilanteessa:

  • Lesken hallintaoikeuden alainen asunto (jonka omistusoikeus lapsilla) myydään ja tilalle ostetaan uusi asunto, johon lesken hallintaoikeus siirretään.

Itse ymmärtäisin, että menee näin:

  1. Rintaperilliset maksavat normaalisti perintöveron miinus hallintaoikeusvähennys
  2. Asunto myydään (tässä tapauksessa) heti perinnönjaon ja perintöverotuksen toimittamisen jälkeen
  3. Asunnon arvo ei ehdi nousta, jolloin myynnistä ei mene luovutusvoittoveroa
  4. Rintaperilliset ostavat uuden asunnon (korkeintaan saman hintainen tai halvempi), johon lesken hallintaoikeus siirtyy (testamentilla annettu oikeus siirtää hallintaoikeus toiseen asuntoon)
  5. Jos rahaa jää yli uuden asunnon ostosta, nämä varat jaetaan rintaperillisten kesken ilman mitään veroseuraamuksia
  6. Kun leski kuolee, hallintaoikeus asuntoon lakkaa ja rintaperilliset voivat myydä asunnon. Mikäli asunnon arvo on noussut, verotetaan sitä normaalisti luovutusvoittoverotuksen mukaisesti

Yleensä ottaen jos hallintaoikeudesta siihen oikeutettu luopuu, kyseessä on lahja niille jotka siitä hyötyvät, usein siis kuolleen perilliset.

Näin voi käydä kun leski päättää muuttaa. Voi olla on huojennuksia jos esimerkiksi lesken kunto heikkenee, eli joutuu muuttamaan vastoin tahtoaan. Kyseinen lahja tulee muistaa raportoida verottajalle, tai verottaja antaa penaltia.

Voisi ajatella, että jos leski muuttaa halvempaan asuntoon ja hallintaoikeus muuttaa mukana, niin halvempi asunto voi merkitä pienempää hallintaoikeuden arvoa, jolloin voi olla kyseessä lahja.

BTW, jos leski on tehnyt/ teettänyt asuntoon mitä tahansa asunnon arvoa nostavaa niin kuitit kannattaa säästää, sehän on ollut asunnon arvoa nostava investointi ja voi vähentää perillisten myyntivoittoa koska perityn asunnon arvoa (saatua hintaa) on nostettu investoinneilla. Salaojat, kattorempat, aurinkopaneelit ja muu energiatekniikka, jne jne. Toki tässäkin tapauksessa kannattaa varmistaa ettei investoiminen 100% lesken varoilla ole lahja…

2 tykkäystä